Yli 20 rikoksesta syytetty Jari Aarnio (oik.) fanittaa Jethro Rostedtia (vas.). Kuvat: Sanoma-arkisto/Joonas Salo ja Kaisa Rautaheimo
Yli 20 rikoksesta syytetty Jari Aarnio (oik.) fanittaa Jethro Rostedtia (vas.). Kuvat: Sanoma-arkisto/Joonas Salo ja Kaisa Rautaheimo

Helsingin huumepoliisin entinen päällikkö Jari Aarnio lähetti torstain puoli yhdeksän uutisissa terveisiä kiinteistönvälittäjä Jethro Rostedtille. Soitimme Jethrolle ja kysyimme, miltä tuntuu, että hän on piristänyt sellissä istuneen Aarnion päiviä.

Media pääsi haastattelemaan Helsingin huumepoliisin entistä päällikköä Jari Aarniota eilen ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen, sillä hänet vapautettiin tällä viikolla kahden vuoden tutkintavankeudesta.

Ylen puoli yhdeksän uutisissa selvisi muun muassa, että 26:stä rikoksesta syytetty Aarnio oli nukkunut ensimmäisen yön vapaalla ”ihan hyvin”. Katsojat saivat myös kuulla, että Aarnion kaivannut Hesburgin ruokaa ja että televisio toimi hänelle terapiana eristyssellissä.

– Televisio oli päällä seitsemästä puoleenyöhön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jethro Rostedtille lähetän terveisiä. Se oli linnaolosuhteisiin niin positiivista juttua, että iso kiitos Jethrolle, että on tämmöisen ohjelman tehnyt, Jari Aarnio sanoi puoli yhdeksän uutisissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kiinteistönvälittäjä ja tv-kasvo Jethrolle Rostedt ei itse katsonut uutisia, mutta oli jo kuullut Aarnion terveiset. Jethro ei ollut erityisen mielissään – muttei myöskään pahoillaan – että pääsi uutisiin kyseisessä yhteydessä.

– Sanotaan nyt näin, että mikäs siinä. Hyvä, että ohjelmani ja persoonani ovat miellyttäneet. Ohjelma on tehty ihan kaikille, eikä mitenkään erikseen vankilassa tai vapaalla oleville – vaan ihan koko Suomen kansalle. Kaikki suomalaiset tarvitsevat nyt tällaista positiivista ohjelmaa, Jethro Rostedt kommentoi diplomaattisesti.

– Uskon, että ihmiset ymmärtävät, että se, että minut mainittiin tässä yhteydessä, ei liity mitenkään näihin yli 20:een rikokseen, hän nauroi.

Kauppaneuvos Jethro -ohjelmasta nähtiin hiljattain juuri viimeinen jakso. Harmittaako, että ilmainen mainos prime time -aikaan meni nyt vähän hukkaan?

– Se on ollut kanavan toiseksi katsotuin ohjelma, eli eiköhän tässä ole tulossa uusi kausi.

Vierailija

Siis muka-kutkuttavan otsikon takaa löytyy niinkin kiehtova vastaus kuin "jethro ei ollut terveisistä hyvillään eikä pahoillaan". Onnittelut toimitukselle, vuoden huonoin yritys. Voisiko tämän klikkiotsikkotouhun lopettaa ylipäänsä ja laittaa sen asian siihen otsikkoon? Säälittävää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla