Putouksen toisessa jaksossa Joonas Nordman imitoi Hjallis Harkimoa ja Ville Tiihonen Vesa-Matti Loiria. Kuva: Leena Koskela/Sanoma-arkisto
Putouksen toisessa jaksossa Joonas Nordman imitoi Hjallis Harkimoa ja Ville Tiihonen Vesa-Matti Loiria. Kuva: Leena Koskela/Sanoma-arkisto

Putous-kaudella vinoiltiin yli kolmellekymmenelle Suomi-julkkikselle. Muistatko vielä Lenita Arkiston, Sara La Fonduen, Jone Kikulan ja Jyrki Smukulan?

Putous kausi päättyi tänään Joonas Nordmanin sketsihahmo Salme Pasin voittoon. Kauden kohokohdaksi nousi kuitenkin sketsi Vladimir Putinista, joka huomattiin Venäjällä asti.

Illan päätösjaksossa vieraili useita julkkiksia, kuten Krista Siegfrids, Musta Barbaari ja Jari "Bull Mentula", mutta oikeita julkkisvieraita suuremmassa roolissa kauden aikana olivat julkkisparodiat. Kahdeksassa jaksossa vinoiltiin yli kolmellekymmenelle tunnetulle suomalaiselle ihmiselle. Esimerkiksi Lenita Airisto suhtautui Lenita Arkisto -hahmoonsa huumorilla.

– Mari Perankoski on nuori, kaunis nainen, ja se, että hän esitti minua, ei siitä voi olla kuin mielissään. Tekstin kirjoittaja oli hyvin sisäistänyt sen, minkä tasoisia heiloja minulla on ollut, Lenita Airisto kertoi MTV.fi:lle.

Heille Putous-kaudella vinoiltiin

Jakso 1

Jenni Vartiainen (Niina Koponen)

Alexander Stubb (Antti Holma)

Anneli Auer (Antti Holma)

Jouni Hynynen (Mari Perankosken Karjalan Kandalfi -sketsihahmo)

Jakso 2

Hjallis Harkimo (Pjallis Pjarkimo, Joonas Nordman)

Vesa-Matti Loiri (Loiro, Ville Tiihonen)

Jakso 3

Elastinen (Antti Holma)

Paleface (Ville Tiihonen)

Petri Nygård (Heikki Paasonen)

Sini Sabotage (Mari Perankoski)

Carl Haglund (Joonas Nordman)

Jakso 4

Kari Salmelainen (Heikki Paasonen)

Jakso 5

Sinikka ja Tiina Nopola (Jenni Kokander)

Pekka Perä (Ville Tiihonen)

Sara La Fountain (Sara La Fondue, Mari Perankoski)

Jyrki Sukula (Jyrki Smukula, Niina Koponen)

Ville Haapasalo (Heikki Paasonen)

Jakso 6

Arto Nyberg (Arto Yyberi, Heikki Paasonen)

Lenita Airisto (Lenita Arkisto, Mari Perankoski)

Jone Nikula (Jone Kikula, Essi Hellén)

Sauli Niinistö (Joonas Nordman)

Jakso 7

Lauluyhtye Rajaton (Antti Holma, Heikki Paasonen, Essi Hellén, Niina Koponen)

Pate Mustajärvi (Mustajärven Patu, Ville Tiihonen)

Mikko Kuustonen (Ville Tiihonen)

Suvi Teräsniska (Suvi Teräsniskanen, Ville Tiihonen)

Jakso 8

Noora Karma (Noora Karies, Niina Koponen)

Jussi Halla-aho (Jussi Hellä-aho, Joonas Nordman)

Tomi Björck (Tomi Junno, Antti Holma)

Tarja Halonen (ääni: Joonas Nordman)

Antti Rinne (ääni: Joonas Nordman)

Ruben Stiller (ääni: Joonas Nordman)

Lue myöhemmin tänäiltana Joonas Nordmanin haastattelu Menaiset.fi:stä.

Lue myös:

Iina Kuustonen ja Sebastian Rejman tulivat yhdessä Putouksen finaaliin

Putouksen yllätysvoittaja Joonas Nordman: "Teen vain pari pikkujoulukeikkaa kiireiden takia"

Putouksen sketsihahmokilpailussa yllätysvoittaja

Joonas Nordmanin varasuunnitelma: "Alan ajaa koulutaksia"

Kuva David Beckhamista riisumassa aurinkolasejaan kuninkaallisiin häihin mennessä levisi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa. Kuvat: Reuters
Kuva David Beckhamista riisumassa aurinkolasejaan kuninkaallisiin häihin mennessä levisi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa. Kuvat: Reuters

Twitter-yleisön mielestä David Beckham oli kuninkaallisten häiden paras osa. 

Koko viikonlopun ajan kansainvälistä mediatilaa on hallinnut yksi ihminen, näyttelijä Meghan Markle, eli nykyinen Sussexin herttuatar Meghan.

Toki Meghanin aviomies prinssi Harry on myös näkynyt kuvissa morsiamensa rinnalla, ja hippusen palstatilaa ovat saaneet esimerkiksi innostuneet sulhaspojat, kirkkaankeltaisissa juhlinut Amal Clooney ja lenkkareita mekon kanssa käyttänyt Serena Williams.

Yksi tyyli-ikoni on kuitenkin jäänyt liian vähälle huomiolle: jalkapallolegenda, tyyli-ikoni ja lukemattomien ihmisten julkkisihastus numero yksi, David Beckham

Jos Twitteriä on uskominen, tummanharmaassa puvussa ja kaksirivisessä vaaleanharmaassa liivissä esiintynyt Beckham oli yksi häiden tärkeimmistä vieraista. 

Eivätkä nämä ole edes hänen häänsä!

Beckham, aina niin ärsyttävän hyvännäköisenä. 

Poskisuukko Beckhamille sai Sir Elton Johnin lipomaan huuliaan.

Mitä Beckhamin tyyliin tulee, siitä tiedetään Voguen mukaan seuraavaa:

Kapealinjainen puku oli Dior Hommelta, ja sen on suunnitellut Kim Jones, joka juuri nimitettiin merkin johtoon alkuvuodesta. Mukava avaus herra Jonesin pääsuunnittelijauralle siis. Pukuun Beckham yhdisti kultaisen taskukellon ja aurinkolasit.

Lisäksi Beckhamilla on tietysti eräänlaisia pysyviä asusteita. Esquire arvelee artikkelissaan, että David Beckham saattaa olla ainoa kuninkaallisten häiden vieras, jolla on tatuointeja kaulassa. 

Beckham paranee vanhetessaan

Kuluneen sanonnan mukaan nainen on kuin viini, eli paranee vanhetessaan (joskaan Alkon asiantuntijan mukaan sanonta ei koske kaikkia viinejä). 43-vuotias Beckham on elävä todiste siitä, että vähintäänkin osa miehistäkin paranee iän myötä. 

Pyörivätkö kellon viisarit David Beckhamin kohdalla eri suuntaan?
Toivoa on!

Siltä varalta, että joku ei vieläkään ole vakuuttunut Beckhamin nousujohteisesta tyylikkyydestä:

David Beckham kymmenen vuotta sitten – sama hymy, vähemmän tukkaa ja tatuointeja.
David Beckham kymmenen vuotta sitten – sama hymy, vähemmän tukkaa ja tatuointeja.

David Beckham 15 vuotta sitten korvakoruineen ja vaalennettuine hiuksineen.
David Beckham 15 vuotta sitten korvakoruineen ja vaalennettuine hiuksineen.

David Beckham 20 vuotta sitten. 1990-luvun lopussa hän suosi keskijakausta.
David Beckham 20 vuotta sitten. 1990-luvun lopussa hän suosi keskijakausta.

 

Kasmir on aiemminkin kertonut kokemastaan epävarmuudesta. Kuva: Heli Blåfield
Kasmir on aiemminkin kertonut kokemastaan epävarmuudesta. Kuva: Heli Blåfield

Laulaja Kasmir kertoo jumaloivansa avopuolisoaan, mutta tunteneensa pariskunnan ikäeron takia riittämättömyyttä.

Vain elämää -ohjelmassa keskustellaan tällä viikolla seksin merkityksestä parisuhteessa. 

Kasmir-nimellä esiintyvä laulaja Thomas Kirjonen, 33, avaa rohkeasti omaa tilannettaan:

– Omassa elämässäni parisuhteessa jossain kohtaa mun halut saattavat olla ihan olemattomat. Siinä ei ole mitään sellaista, että rakkaus olisi kuollut, mutta kyllähän seksi on kumminkin tosi tärkeä osa parisuhdetta. 

Mira Luoti, jonka päivää tällä viikolla vietetään, on Kasmirin kanssa samoilla linjoilla seksin tärkeydestä. 

– Kun lapset tulee, niin joutuu rakentamaan sen ihan uudelleen. Siitä täytyy pitää huolta, hän lisää.

”Olin tosi epävarma meidän parisuhteen alussa.”

Ikäero ja epävarmuus

Kasmir kertoo jaksossa myös tunteneensa parisuhteen aluksi epävarmuutta omasta riittävyydestään. 

– Jumaloin mun avopuolisoa, hän on kaikin tavoin kaunis ihminen. Mutta se ikäero siinä, olin tosi epävarma meidän parisuhteen alussa. 

Kasmir on Iltalehden mukaan seurustellut pari vuotta nyt 21-vuotiaan Julian kanssa. Kasmir harmittelee olleensa välillä ”tosi perseestä”, koska epävarmuus nostaa usein ihmisen ikävimmät piirteet esiin.

Kasmir on aiemminkin puhunut avoimesti epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteista. Me Naisten haastattelussa hän kertoi hiljattain kuittailusta, jota sai kavereiltaan kaljuunnuttuaan nuorena.

– Vaikka ihmiset eivät tarkoittaisi pahaa, herkkään paikkaan osuvat sanat satuttavat. Pilkka myrkytti mieltäni ja aiheutti ujoutta ja epävarmuutta. Itsetuntooni jäi syvä särö.