Päivi Storgård löysi rauhan ja rakkauden pienestä ruukkikylästä. Kuva: Kati Laukkanen.
Päivi Storgård löysi rauhan ja rakkauden pienestä ruukkikylästä. Kuva: Kati Laukkanen.

Toimittaja, kirjailija Päivi Storgård rakastui naapuriinsa ja muutti emännöimään yli 200-vuotiasta taloa. Pienessä ruukkikylässä hän auttaa turvapaikanhakijoita kotiutumaan Suomeen. – Elämässäni on menossa pitkä tasapainon kausi.

– Olen tällainen historiahullu, kirjailija-toimittaja Päivi Storgård, 50, selittää muuttoaan Strömforsin ruukkikylään viime vuonna.

Päivi etsi rauhallista asuinpaikkaa Loviisan läheisyydestä viime keväänä, muutti ensin omaan asuntoon, mutta päätyi sitten emännöimään naapurinmiehen yli 200-vuotiasta taloa.

”Oli pakko laskea, mihin rahkeeni riittävät.”

– Halusin ensisijaisesti löytää rauhanpaikan missä kirjoittaa, mutta vaakakupissa painoivat muutkin syyt. Helsingin vuokrat olivat karanneet älyttömiksi ja oli pakko laskea, mihin rahkeeni riittävät.

Päivi oli myös kaivannut ruukkikylän erityistä tunnelmaa aina siitä asti, kun oli eronnut teatterijohtaja Johan Storgårdista vuonna 2008. Päivi jätti silloin hyvästit perheen silloiselle kesäpaikalle Mathildedalissa.

– Asuminen näin vanhassa rakennuksessa on elämäntapa. Koko ajan on jotain laitettavaa. Remontoimme ja kunnostamme kuitenkin huolella, mitään ei tehdä sinne päin. Se on tapa kunnioittaa kotitaloa, Päivi kertoo nykyisen kotinsa tuvassa.

Rakkaus alkoi mustikkapiirakasta

Päivin lapset asuvat Helsingissä, ja avopuolison lapset asuvat pariskunnan luona vuoroviikoin. Perheeseen kuuluu myös Päivin kaksi kissaa. Toinen sai kovasti kehuja eilen, kun se onnistui pyydystämään pianon takana rapistelleen hiiren.

Elämä heitti Päivin ja miehen yhteen elokuussa. Miehen tytär oli hoitanut Päivin kissoja tämän lomamatkan ajan, ja Päivi tuli talolle tuomaan hoitopalkkiota tytölle.

– Olin siinä lähdössä mustikkaan ja seuraavana päivänä kutsuin miehen mustikkapiirakalle. Siitä se sitten lähti, Päivi muistelee nauraen.

Päivin rakas suorittaa parhaillaan luonto- ja eräoppaan ammattitutkintoa ja hän on myös artesaaniseppä.

– En usko sokeasti kohtaloon, vaikka ajattelenkin, että joskus asioilla vain on tarkoitus tapahtua. Ehkä muutokset ennemmin liittyvät ihmisen tarpeeseen muuttaa elämänsä suuntaa. Sitä löytää uusia väyliä, missä on sitten tilaa uusille ihmisille ja sattumuksille.

Tasapainon kausi

Sellaisessa muutosaallossa Päivinkin elämä oli ollut. Tuli ero pitkästä avioliitosta, muutto omilleen ja diagnoosi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Päivi oli sairastanut yli kymmenen vuotta, kunnes katsoi tarpeelliseksi käsitellä aihepiiriä romaanissaan Keinulaudalla vuonna 2013.

– Nyt voin hyvin ja olen onnellinen. Arki ja rutiinit ovat minulle äärimmäisen tärkeitä, ne tarkoittavat minulle tasapainoa ja hyvää oloa, Päivi kuvailee.

”Heitän nappeja naamariin aamuin illoin.”

– Minulla on krooninen sairaus, johon kuuluu jatkuva lääkitys. Heitän nappeja naamariin aamuin illoin. Ne auttavat minua pysymään tasapainossa, mutta eivät ne mitään onnellisuuspillereitä ole. Oman voinnin tarkkailu on olennaista.

Vaikka kirjan julkaisusta on jo reilut kaksi vuotta, Päivi saa siitä edelleen palautetta. Usein ne ovat yhteydenottoja, joissa kerrotaan omaa tai läheisen tarinaa saman kokemuksen ympäriltä.

– Joillekin olen ollut ensimmäinen, jolle he ovat kertoneet sairaudestaan, Päivi kertoo.

– Diagnoosin saaminen on yhtä aikaa helpottavaa ja kamalaa. On helpottavaa tietää, mikä minua vaivaa mutta samalla on kamalaa kohdata ne stigmat ja ennakkoluulot, joita yhteiskunnassamme on mielen sairauksia kohtaan.

Päiville sairaudestaan kertominen oli vapauttava kokemus.

– Kirjan jälkeen elämässäni alkoi pitkä tasapainon kausi. Pärjään nyt oikein hyvin.

Tervetuloa meille!

Päivi onnistui täydellisesti siinä, mitä oli muutoltaan hakenut: löysi rauhanpaikan kirjoittamiselleen. Työhuoneessa syntyy pikkuhiljaa Päivin toinen romaani, ehta rakkaustarina.

Politiikan hän on jättänyt kokonaan.

– Aika aikaansa kutakin, entinen Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen entinen varapuheenjohtaja kuittaa.

Kirjoitustyön lomassa Päivi tekee opetustöitä. Tänäänkin kotitupaan astelee seitsemän turvapaikanhakijaa opettelemaan suomen kieltä ja kuulemaan suomalaisesta kulttuurista. Pienessä Strömforsin kylässä yhteensä 60 pakolaista odottaa uutta elämää.

– Aina oppitunnin aluksi juomme kahvit ja kysymme suomeksi, mitä kuuluu. Turvapaikanhakijat ovat erilaisista kulttuuritaustoista, aina finanssialan asiantuntijoista niihin, jotka opettelevat ensi kertaa lukemaan, Päivi kertoo.

– Kerroinkin miehille, että he ovat kuin suomalaisen kirjan seitsemän veljestä jankatessaan länsimaisia aakkosia. Nauroimme sille yhdessä.

”Tässä iässä teen tasan, mitä tykkään.”

Päivi tietää, että pikkukylällä turvapaikanhakijoihin suhtaudutaan kaksijakoisesti. Päiville ja tämän puolisolle oli heti selvää, että ison kodin ovet ovat auki myös näille vieraille. Yli 20 turvapaikanhakijaa vietti jouluakin Päivin ja puolison luona.

– Olen saanut ikävääkin palautetta, mutta eipä jaksa paljon kiinnostaa. Tässä iässä teen tasan, mitä tykkään eikä minun tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat, Päivi sanoo.

– Kun avaa kotinsa juuri heille, jotka arvostavat kotia ja vieraanvaraisuutta, ei siitä voi seurata muuta kuin hyvää ja muutama uusi ystävä.

Kapellimestari ja säveltäjä Esa-Pekka Salonen ja Jane-vaimo ehtivät olla yhdessä lähes 27 vuotta.

Lontoon filharmonisen orkesterin ylikapellimestari Esa-Pekka Salonen, 59, ja hänen vaimonsa Jane eroavat, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan avioeroa on hakenut Jane Salonen, joka on jättänyt avioerohakemuksen Los Angelesissa sijaitsevalle oikeustalolle kesäkuussa 2017.

Salonen on yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista. Ennen Lontoon-pestiään hän toimi Los Angelesin filharmonikkojen musiikillisena johtajana ja ylikapellimestarina. Hän on tehnyt paljon yhteistyötä myös New Yorkin filharmonikkojen kanssa.

Esa-Pekka ja Jane menivät naimisiin vuonna 1991. Heillä on kolme täysi-ikäistä lasta.

Jenni Dahlman ja Ossi Väänänen ovat kummatkin täysipäiväisesti kotona vauvan kanssa. Välillä Jennin on kuitenkin päästävä tuulettumaan. – Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani.

Kuulisitpa tämän tyhjän surinan, joka pääni sisällä käy, Jenni Dahlman, 36, parahtaa. Vaikka Jenni yrittää pinnistellä muistellakseen, millaista elämä oli ennen lasta, kaikki ajatukset palautuvat bumerangina nykyhetkeen ja omaan kymmenkuiseen poikaan.

– Poikani on vilkas tapaus. Hän taitaa olla tullut äitiinsä, sillä oma lempinimeni oli aikanaan Turbo. Hän on tosi hyväntuulinen ja erittäin hymyilevä. Moni kysyy meiltä: eikö hän itke koskaan? Jenni kertoo hymyillen.

Jennin elämä on vuodessa vaihtunut kansainvälisestä ja lennokkaasta elämästä vauva-arkeen Espoossa. Jenni asui Sveitsissä yli kymmenen vuotta, osan ajasta ex-miehensä, F1-kuski Kimi Räikkösen kanssa. Eron jälkeen Jenni oli ajatellut jäävänsä ulkomaille, mutta tavattuaan jääkiekkoilija Ossi Väänäsen hän päätti muuttaa Suomeen.

– Kyllä lapsi on muuttanut paljon. Ex tempore -elämäni on vaihtunut elämään vauvan ehdoilla. Silti lapsi on paras asia maailmassa, en vaihtaisi päivääkään.

”Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä.”

Lapsen isä Ossi lopetti aktiivisen jääkiekkouransa heinäkuussa 2016. Hän ehti pelata NHL:ssä seitsemän kautta ja oli sen jälkeen Jokereiden kapteeni. Nyt kuitenkin sekä Jenni että Ossi viihtyvät kotona täysipäiväisesti.

– Koska Ossi ei enää pelaa, hänellä on aikaa meille. Olen kiitollinen siitä, että voimme molemmat olla lapsen kanssa kotona. On mahtavaa, että saamme olla läsnä lapsellemme nyt, kun hän on vielä niin pieni, Jenni iloitsee.

– Ossi on äärettömän hyvä isä. Arvostan sitä, että hän on vahvasti mukana lapsen elämässä. Tiedän, ettei se ole itsestäänselvyys. Vaikka isä hoitaa lasta omalla tavallaan ja äiti omallaan, lapsi tottuu siihen kyllä.

Jenni ja Ossi tapasivat vuonna 2013 ja ehtivät viettää usean vuoden yhdessä ennen vauvan tuloa. Jenni kertoo olevansa iloinen, että lapsi tuli juuri nyt.

– Minulle oli tärkeää, että meille ehti kehittyä hyvä ja tasapainoinen suhde ennen lasta. Olin 35-vuotias, kun minusta tuli äiti, joten olen ehtinyt kokea kaikenlaista. Mutta kaikki on lopulta mennyt juuri oikein. Menneisyys on muokannut minusta minut. En kadu mitään.

Suomeen asettumisensa jälkeen Jenni on tehnyt jonkin verran tv-töitä: hänet on nähty sekä Possessa että juontamassa Mallikoulu-ohjelmaa. Silti Jenni pitää tv-töitä harrastuksenaan. Hän ei ole koskaan tehnyt töitä kahdeksasta neljään, vaan aina projektiluontoisesti.

– Juuri nyt minulla ei ole sen suurempia suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Nautin kotielämästä. En oikein itsekään tiedä, mitä haluaisin tehdä. Käyn neuvotteluja muutamasta tulevasta projektista, mutta mikään ei ole vielä varmaa.

Jennin hyvän olon eväät


Koti

Koti on minulle tosi tärkeä paikka, paras, mitä maailmassa on. En silti ole kotihiiri, vaan haluan mennä ja tehdä asioita. Tykkään kutsua kotiini myös ystäviäni.

Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen. Erityisen paljon tykkään puhtaista linjoista. Tavaraa ei saa olla liikaa, mutta silti pitää tuntua kodikkaalta. Olen rakastunut Balmuirin tuotteisiin, ne ovat samaan aikaan tyylikkäitä, kodikkaita ja kaiken lisäksi suomalaisiakin.

Minulle on tärkeää, että koti on siisti. Haluan, että lakanat ovat puhtaat ja tavarat niille varatuilla paikoillaan. Lapsen kanssa tästä on tosin tullut lipsuttua: painavat kynttilänjalat on ollut pakko siirtää pois hänen ulottuviltaan. Tykkään myös harmonisista väreistä, vaikka lapsen värikkäät lelut ovatkin tuoneet siihen pienen lisämausteen.”

Hassuttelu ja huumori

”Nauraminen on parasta. Jos muuten ei naurata, itselleen voi nauraa aina. Kotonamme hauskuutellaan ja heitetään paljon läppää. Ehkä poikamme iloinen olemus on perua siitä? Ainakin hän saa minulle aina hymyn huulille.

Myös Ossi on erittäin huumorintajuinen ja hassutteleva. Välillä huumorimme on niin rankkaa, että osan voisi jättää sanomattakin. Silti minusta on mahtavaa, että kotona on ihminen, joka on huumorissa kanssani samalla tasolla – tai astetta pahemmallakin. Olen tosin aika helppo nauratettava, sitä varten ei tarvitse hirveästi vääntää.

Myös ystävilläni on samanlainen huumorintaju. Vanessa Kurrilla on tosi räiskyvä huumori ja kielenkäyttö. Kun pääsemme hänen kanssaan vauhtiin, pitää katsoa, ettei kukaan kuule: tuntemattomat saattaisivat olla jutuistamme ihmeissään.”

Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."
Jenni on ollut aina lapsirakas. "Minulla on monta kummilasta."

Tyttöjen illat

”Meitä on Espoossa tiivis äitiporukka, johon kuuluvat minun ja Vanessan lisäksi Janina Fry ja Suvi Tiilikainen. Olen saanut meistä lapsen viimeisimpänä, ja on helpottavaa, että voin kysellä kokeneemmilta ystäviltäni mielipiteitä ja suuntaa-antavia vinkkejä vanhemmuuteen.

Äitiporukallemme on myös tärkeää viettää aikaa yhdessä vain naisten kesken. Yleensä menemme syömään ravintolaan, otamme muutaman lasin kuplivaa ja vaihdamme kuulumiset. Emme useinkaan ehdi soitella, joten jutellessa ilta tuntuu aina loppuvan kesken.

Vaikka tapaamisemme vaativat aikamoista järjestelyä, kukaan ei pahastu, jos joku ilmoittaa viime hetkellä olevansa liian väsynyt lähtemään. Kaikki tajuavat tilanteen. On ihanaa, että ymmärrämme toisiamme.

Olen lähdössä pian Suvin kanssa Sveitsiin viettämään tyttöjen viikonloppua. Odotan sitä innolla. Nautin tällaisista irtiotoista ihan eri tavalla kuin ennen, koska nykyään ne ovat niin harvinaisia.

Minulla on muutenkin laaja kaveripiiri. Osa ystävistäni on kulkenut mukana liki 30 vuotta. Osaan arvostaa näitä ystävyyssuhteita iän myötä yhä enemmän. Ystäväni ovat aina olleet tukenani, mikä on vuosien myötä tullut todistettua. Se tuntuu hyvältä.”

Matkailu

”Ennen olin spontaani ja lähdin matkalle päivänkin varoitusajalla. Mieleeni on jäänyt erityisesti vuoden 2015 kamala kesäkuu: satoi, oli jäätävän kylmä ja minulla päälläni kevytuntuvatoppatakki. Silloin totesin, että nyt saa riittää. Katsoin netistä, missä oli lämmintä ja lensin seuraavana aamuna Barcelonaan viikoksi.

”Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.”

Lapsen kanssa matkustelu vaatii aika paljon lisää suunnitelmallisuutta, mutta on toki mahdollista. Vietimme perheen kesken marraskuun Espanjassa paossa pimeää aikaa. Huomasin, että energiatasoni siellä olivat aivan erilaiset kuin kotimaassa. Suomessa on ihanaa asua, mutta kyllä se lamauttaa, kun ei ole valoa.

Ulkomailla rakastan istua ostoskaduilla kahviloissa ja katsella ohikulkijoita. Lapsi on tuonut matkailuun uuden lisän: hänelle pysähdytään juttelemaan, jopa suukottelemaan, ja kysytään hänen nimeään. Viime reissulla poika oppi oikein odottamaan sitä.

Myös Sveitsissä asuessani totuin siihen, että ihmiset tervehtivät vaikkapa iltakävelyllä toisiaan. Kun muutin Suomeen ja moikkasin naapuria rappukäytävässä, hän melkein pelästyi. Mutta ei se ruoho silti aina ole vihreämpää aidan toisella puolella: ovat sveitsiläisetkin omanlaisensa, sisäänpäin kääntynyt kansa.

Suomalaisissa parasta on aitous. Me olemme ehkä ujoja, mutta kyllä täällä silti asiat ovat kokonaisuudessaan hyvin. Nyt, kun olen lapsen myötä tutustunut muun muassa julkiseen neuvolaan, ei voi kuin ihailla sitä, miten hienosti täällä on asiat järjestetty. Haluan ehdottomasti kasvattaa lapseni Suomessa.”

Itsestä huolehtiminen

”Aina toisinaan tarvitsen äitiydestä pientä happihyppelyä. Lapsi on minulle ykkösprioriteetti, mutta haluan, että minulla on muutakin elämää. Vaikka minulla on vauva, voin silti käydä hieronnassa, kasvohoidossa tai ostaa kauniita asioita. Mikään niistä ei ole pois vauvalta.

Äitiys on niin kokonaisvaltaista, että itsestä huolehtiminen unohtuu helposti. Vastasyntynyt toki tarvitseekin äitiä jo ihan imetyksen takia, eivätkä silloin ole kasvohoidot ensimmäisenä mielessä. Mutta se ei silti tarkoita, että on pakko vain pyöriä tukka pystyssä kotona.

Uskon olevani parempi äiti, kun olen välillä erossa lapsestani. Olen silti häneen ihan yhtä hurahtanut kuin kuka tahansa vanhempi.

Välillä tarvitsemme Ossin kanssa myös parisuhdeaikaa ilman lasta. Olemme onnekkaita, sillä meidän molempien vanhemmat haluavat olla mukana poikamme elämässä. Heidän avullaan yhteinen aika onnistuu. Ei se vaadi mitään ihmeellistä: jo rauhallinen lounaskin tekee hyvää.”

"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."
"Kodissa pitää olla hyvä fiilis, kun sinne astuu sisään. Siksi haluan panostaa sisustukseen."

Hevoset

”En kaipaa kilparatsastuksen aiheuttamaa stressiä. Olen todella kilpailuhenkinen ja otin ratsastuksen niin tosissani, että väsyin. Oli henkisesti raskasta elää jatkuvan paineen alla, joten lopetin urani. Nyt olen ihmisenä paljon vapautuneempi.

Vuonna 2011 tipuin hevosen selästä ja mursin nilkkani, joka piti leikata. Sen jälkeen rohkeuteni ei enää riittänyt. Lopetinkin urani vuotta myöhemmin.

Kun olin tänä syksynä ystäväni kanssa katsomassa Helsinki Horse Show’ta, hän haikaili kilparatsastuksen perään. Huomasin, ettei minulla ollut yhtään samanlainen olo. Siitä tiesin tehneeni oikean ratkaisun.

Jouduin luopumaan kesällä viimeisestä omasta hevosestani. Se jouduttiin ikävä kyllä lopettamaan, koska sen jalassa oli parantumaton vamma.

Nykyään ratsastus on nautinto eikä työ. Parasta siinä on keskittyminen: hevosen selässä on oltava täysin läsnä. Ja onhan se myös äärettömän hyvä kuntoilumuoto. Tykkään myös talli-ilmapiirin rentoudesta, siellä on samanhenkisiä ihmisiä kuin minä.

Ylipäätään olen aina ollut eläinrakas. Minulla on 12-vuotias jackrussellinterrieri, jonka kanssa tykkään käydä pitkillä kävelyillä luonnossa.”

 

Jenni Dahlman

Syntyi 27.10.1981 Piikkiössä.

Asuu Espoossa jääkiekkoilija Ossi Väänäsen ja parin kymmenkuisen pojan kanssa.

Oli Kimi Räikkösen kanssa naimisissa vuosina 2004–2014.

Työskennellyt mallina ja juontajana. Miss Suomen perintöprinsessa vuodelta 2000.