Huh, henkisen valmentajan Sonja Choquetten The Power of Your Spirit -päivä pistää lanteet ja hengen koville. Mutta sieltä kumpuaa oiva vinkki: kun aloittaa päivänsä 3 minuuttia 40 sekuntia kestävällä Tuure Kilpeläisellä tai humpalla, niin jopa elämä lutviutuu.

Tätä minä olen ennakkokaavailuissa pelännytkin. Kello on yksitoista aamulla ja pylly pitäisi saada pyörimään, vaikkei kyse olekaan lounasdiskosta. Henkinen valmentaja ja selvänäkijä Sonia Choquette on nimittäin saapunut Jenkeistä saakka päivän kurssin pitoon Helsinkiin ja vaatii meitä – pariasataa naista ja pariakymmentä miestä – osallistumaan: ensiksi hengittämään, sitten liikkumaan. Ne ovat kaksi alkutyökalua, joilla saadaan sielun hoksottimet hereille ja värähtelytasot nousuun.

Eikä hommaa tehdä hissutellen.

– Breathe, Sonia kehottaa ja näyttää esimerkkiä lavalla mikrofoniin: syvä sisäänhengitys nenän kautta ja uloshengitys suun kautta ähkinnän, mölinän ja huokauksen kera – mitä nyt kenestäkin irti lähtee. Ja aika vähän aluksi lähtee. Mutta Sonia on tiukka mimmi ja vaatii kerta toisensa jälkeen uloshengitykseen lisää ääntä: HAAAAÖÖÖÖAAAAAÖÖÖÖH...

Ja vielä kerran. Ja taas kerran.

Lantio liikkeelle huulien sijaan

Pian kajareista kajahtaa reipasta musiikkia. Sonian valmennusmeininki ei olekaan mitään eteeristä new age
-panhuilunsoittoa vaan rehellistä poppia.

– Move, and move your hips not lips, Sonia yllyttää eli kehottaa ylipäätään elämässä liikuttamaan mieluummin lanteita kuin huulia. Eikä hän ole muuten yhtään falski vaan itse asiassa raikas, terveesti huuhaa ja todellakin tosi tiukka.

Päivän aikana hän nostattaa muutaman ihmisen lavalle kertomaan toiveista ja tuntemuksista. Aiheina ovat ”minun sieluni rakastaa...” sekä ”jos en pelkäisi, minä...”.

Kurssilaisten universaalit rakkaudet ja muut hörhöpuheet saavat Sonian peukuttamaan alaspäin, hän haluaa konkretiaa. Hänen mukaansa elämän tarkoitus on, että ihminen käyttää lahjojaan muiden hyväksi.

– Minun sieluni rakastaa rakastella, lataisee ponnaripäinen ja ihan passelin oloinen keski-ikäinen mies. Nyt Sonia nyökyttelee ja muu yleisö aplodeeraa. Tai oikeastaan maailmankaikkeus aplodeeraa, sillä kun lavalle napattu ”uhri” päästelee tunnustuksia, me muut toimimme hänelle kannustavana universumina ja vilkutamme vähän väliä rohkaisevasti.

Sonian mukaan universumi auttaa aina, kunhan vain sitä älyää, uskaltaa ja tohtii pyytää avuksi.

En avaudu, en

Kun salillinen ihmisiä ja samalla koko universumi taputtaa käsiään, minä aplodeeraan myös hengessäni, kun kerta toisensa jälkeen en joudu lavalle. Hiki tulee nimittäin jo pelkästä toisten tunnustusähkinnän katselemisesta, vaikka itse asiassa he kaikki selviytyvät hienosti ja näyttävät jos eivät nauttivan niin ainakin kestävän ihailtavan hyvin. Vaikka minäkin olen Paulo Coelhon Alkemistini ja Piedrajokeni lukenut, olen kyllä vakaasti samaa mieltä kuin härmäläinen Pauli Kohelo, joka kehotti Ohessa tilinumeroni -kirjassaan nasevasti: ”Jos otat, et avaudu.”

Minäkään en ole kovin innokas tilittämään, varsinkaan tuntemattomille.

Ja siinäpä onkin Sonia Choquetten The Power of Your Spirit -päivän seuraava epämukavuusalueeni. Workshop-tyyppisessä ”hengen voiman päivässä” joutuu tekemään muutakin kuin hengittämään ja tanssimaan: nimittäin avautumaan.

Pareina ja pienissä ryhmissä käymme samat harjoitukset läpi kuin lavalle joutuneet ihmiset. Minäkin kerron viiden minuutin ajan, mitä sieluni rakastaa ja mitä tekisin, jos en pelkäisi. Ja viisi minuuttia on muuten pitkä aika.

Pelkohommelissa ketmuilen heti alkuun ja sanon: ”Jos minä en pelkäisi, kertoisin tässä ihan avoimesti, mitä tekisin, jos en pelkäisi.” Tuohon ei saa montakaan sekuntia kulumaan, siis enää 4 minuuttia ja 55 tikitystä jäljellä!

Pieni sordiino on väkisinkin päällä, vaikka se Sonian oppien tuhlausta tietysti onkin. Olisiko sittenkin pitänyt joutua sinne lavalle, olisihan universumi ollut apuna... Soniallakin oli jo lapsuudenkodissaan ympärillään oikea enkeleiden ja henkien armeija, joka riensi tarvittaessa hätiin, olipa päivä tai yö. Esimerkiksi jos joltakulta seitsenlapsisen perheen jäseneltä uhkasi pinna kiristyä, paikalle pölähti pellehenki Jolly Joe, joka piristi tyyliin ”kun elämä antaa sitruunoita, tee niistä simaa”.

Tehokas tanssivinkki

Sonian päivän paras anti liittyy kiintoisien ja samanhenkisten uusien tuttavuuksien luomiseen ja – yllätys, yllätys – tanssahteluun.

Sonia on sitä mieltä, että kun aloittaa jokaisen päivänsä 3 minuuttia 40 sekuntia kestävällä pyörähtelyllä mielimusiikkinsa tahtiin, niin a’vot, jopa alkaa elämä luistaa. Kun hetkuttelua toteuttaa vähintään 40 päivän ajan, värähtelytaso nousee, kuudes aisti ja intuitio heräävät ja sielu alkaa puskea ideoita ja luovuutta.

Tuotahan on pakko kokeilla, joten menen kotona heti samaisena iltana kauhomaan vanhoihin matkalaukkuihin survomiani cd-kasoja. Mieleeni tulee oitis salsa, lattarivuosieni lempimusiikki, josta tykkään edelleen, mutta jota vuosien ulkomailla olon ja kotimaankaihon takia kaveerasi myös yllättävän vahva iskelmäkausi.

Ensiksi naurattaa, kun ”käteni johdatetaan” Piirosen Karin levyyn Yhteinen tie. Kas, sanomaahan on löytynyt jo cd:n nimeen; Soniakin ohjaa oikean elämänpolun etsintään. Piirosen pojan – tangokuninkaan vuosimallia 1988 – levyn 13. kipale ei ole epäonnen luku vaan juuri sopiva meikäläisen, Ilomantsissa syntyneen kappale: Yksi kukka ihana, kukkii sielussa. Oi villiruusu Pogostan, sua tuskin koskaan unohdan. Sun kukka Pohjois-Karjalan, nään vielä kukkivan... 

Kappaleen kestokin on lähes täydellinen: 3´44.

Sunnuntaiaamu alkaa siis humpalla. Onneksi saan apua vieraisille tulleesta heittäytymiskykyisestä siskontytöstä, ja hytkymme olohuoneeni punaisella matolla yhdessä. Se lievittää jostakin kummasta kumpuavaa nolouden tunnetta. Toisaalta epämukavuusalueiden rajat ovat Sonian ansiosta alkaneet ylittyä niin, että melkein voisin pompahtaa parvekkeen puolelle naapurustonkin näkyville.

Kokeilla aina kannattaa

Turha sitten vedota mihinkään kiireeseen, se on tekosyy! Työviikon alkajaisiksi humppa-aamunavaus sujuu kotona samalla kun odottelen, että mutteripannu pöräyttää liedellä espressot. Sohvankulmalta äkkään halukkaan partnerin: vuosia sitten synttärilahjaksi saamani iso pehmolelukirahvi kaipaa ilmiselvästi pyörähtelykaveria.

Humpan loppuvaiheessa iskevä pitkä intro tuntuu toki edelleen silkalta kidutukselta (kohta tämä loppuu, kohta tämä loppuu, kohta tämä loppuu), mutta nyt on ”voimaeläin” tukena.

Enää 38 aamua jäljellä.

P.S. Hörhöjä muusikoita?

Kodin levykokoelma paljastaa, että musiikin sanoittajathan ne vasta hörhöporukkaa ovat:

Aamunavaustanssahtelun top 3

1. Pelko pois. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. 4´17.

”Pelko pois, menen päin sen seiniä, ja halkeamista, valo paljastuu. Pelko pois, pelko pois. Ilman verkkoa ja valjaita, minä kaadun, kaadun kohti valoa.” (Tästä riimityksestä Sonia Choquette taatusti tykkäisi.)

2. Tämä tie. Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani. 4´44.

”Polje pyörääsi, polje, aina uuden mutkan taa. Tie kulkee oikeaan suuntaan ja pelko helpottaa. Tämä tie, tämä tie, tämä tie, tämä tie on se oikea. (Tuuren karavaani totisesti miettii elämänpolkuja.)

3. Paremmin kuin kukaan muu. Jari Sillanpää. 3´50.

”Sinä kuljet vierelläni, tunnet minut paremmin kuin tuntee kukaan muu.” (Tässä on pakko olla kysymys ns. henkioppaasta tai enkelistä. Siltsuhan tietää kuulemma muun muassa sen, miten parkkipaikka löytyy henkimaailman avustuksella.)

+ bonusbiisi

Pogostan Villiruusu. Kari Piironen. 3´44.

(Jos ei satu olemaan Karjalasta, eikä humppa sytytä, vaihtoehtona kansansalsaa, esimerkiksi mitä tahansa osastolta Gipsy Kings tai Azucar Moreno.)

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.