Ystävykset Arttu Wiskari ja Samae Koskinen ovat paitsi muusikoita myös isiä. Kuvat: Milka Alanen
Ystävykset Arttu Wiskari ja Samae Koskinen ovat paitsi muusikoita myös isiä. Kuvat: Milka Alanen

Kulttuurihipin ja lihansyöjäjuntin ystävyys ei ollut tähtiin kirjoitettu. Nykyisin Arttu Wiskari ja Samae Koskinen juttelevat päivittäin. – Kyllä meillä oli ennakkoluuloja toisiamme kohtaan, Arttu sanoo.

Arttu Wiskarilla on takakontti täynnä nyhtökauraa. Hän on tuonut lastenjuhlien ylijäämät Samae Koskiselle, koska Samae on kasvissyöjä – ja Artun mielestä nyhtis on ”aivan kamalaa”.

– Hyi hitto, meillä oli juuri nuoremman lapsen synttärit, ja niillä tarjottiin nyhtökauraa, mutta se oli niin hirveää, etten enää koske siihen. Minä syön pizzaa, Arttu sanoo.

Yllätys on Samaelle mieluisa:

– Nyhtis on ihan mahtavaa ja maksaa Hakaniemen hallissa 7,70 euroa paketti!

”Vaimo ehdotti kerran, että pitäisikö sun muuttaa Samaen luo.”

Itähelsinkiläisen kasvissyöjän ja espoolaisen pizzamiehen maailmojen kuvittelisi olevan kauempanakin toisistaan, mutta todellisuudessa Arttu ja Samae ovat niin hyviä ystäviä, että he ovat yhteyksissä päivittäin. Joko toiselle pitää soitella tai laittaa ainakin viestiä.

– Vaimo ehdotti kerran, että pitäisikö sun muuttaa Samaen luo, kun chattaat sille koko ajan, Arttu sanoo.

– Kyllähän tästä ystävyydestä on tullut hyvinkin vahvaa, vaikka tapasimme vasta kaksi vuotta sitten. Kuuntele nyt, mehän olemme kuin vanha aviopari, Samae vahvistaa.

Mikä teki heistä sielunveljiä?

Punavihreä vs. juntti

Tarvittiin tv-ohjelma, jolla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa. Samae ja Arttu istutettiin samaan veneeseen ja käteen iskettiin virvelit.

Arttu suhtautuu vieraisiin yleensä aika varautuneesti vaikka ei välttämättä näytä sitä. Hän on tottunut siihen, että milloin vain fani voi koputtaa olkapäähän, tökätä puhelimen käteen ja pyytää juttelemaan vaimonsa kanssa.

– Näin käy usein, vaikka olisin lasten kanssa syömässä. Puhelimessa on joku Pirjo, jolle pitää sanoa, että Arttu täällä, hei.

– Persoonani jakaa mielipiteitä hyvin vahvasti, ja haluan ensin varmistua, mitä toinen ajattelee minusta. Olen aluksi aika varovainen.

”Kärjistäen minä edustan punavihreää kulttuurieliittiä, ja tuo on juntti.”

Ensitapaamisella Arttu miettikin, että mikähän mies tuo boheemi indielaulaja on. Arttu kun vetoaa enemmän kansan syviin riveihin.

– Hänhän on ihan vastakohta minun musiikilleni. Kyllä meillä oli ennakkoluuloja toisiamme kohtaan.

Samae nyökkäilee:

– Kärjistäen minä edustan punavihreää kulttuurieliittiä, ja tuo on juntti. Tai niin muut saattavat meistä ajatella, Samae sanoo.

Arttu komppaa vieressä, että pitää paikkansa. Hän on juntti.

Jää kuitenkin murtui, kun paljastui, että kalastuksessa he ovat ihan samanlaisia: tumpeloita. Samae ei edes syö kalaa, mutta lähti kalareissuun muina miehinä.

Miehet huomasivat myös, että eri piireistä huolimatta heillä on paljon yhteisiä ystäviä, ihan samanikäiset pojat – ja yllättävän hauskaa keskenään.

Orastavan ystävyyden niittasi rakkaus jääkiekkoon. Arttu valvoo yöt NHL:ää katsellen ja pelasi itsekin nuoruutensa, Samaella taas on oma fantasiajääkiekkoliiga. Siihen osallistuvat muodostavat oikeista NHL-pelaajista omat joukkueensa ja pelaavat toisiaan vastaan. Arttu tietenkin halusi mukaan Kiakkoliiga’86:een.

Nyt asiaa on päivittäin vähintään lätkätuloksista.

Lihamies mokasi kasvisnakit

Kerran Arttu halusi yllättää Samaen kasvisruualla, vaikka vetelee itse pizzan lisäksi pihvejä. Hän oli hankkinut varta vasten kasvisnakkeja grillattavaksi.

– Hän laittoi ne grilliin muovikuorineen, kun ei tiennyt miten niitä tehdään, Samae huomauttaa.

– No en tiedä vieläkään. Jos ei kelpaa, saat ensi kerralla kokolihapihvin.

Artun vaimo Pauliina on ammatiltaan kokki ja tekee onneksi Arttua parempaa ruokaa. Samaekin on innostunut ruuanlaitosta niin, että pitää ruokablogia, jossa isä kokkaa kasvisruokaa ja perhe arvostelee.

Parin kuukauden välein perheet viettävät iltaa yhdessä ja tekevät ruokaa. Vaimot tulevat hyvin toimeen, kun huomasivat heti olevansa samalta suunnalta kotoisin.

Pikkupojat ovat kuin Samae ja Arttu, yö ja päivä.

– Meidän Aatto on ihan rämäpää ja eloisa, ja teidän Klaus rauhallisempi. He ovat kuin keppostelija ja funtsaaja, mutta siellä ne vain soittavat, tanssivat tai hyppivät trampoliinilla täysillä yhdessä aina, kun näemme, Arttu sanoo.


Samae ja Arttu kuvailevat itseään ja toisiaan perhekeskeisiksi.
Samae ja Arttu kuvailevat itseään ja toisiaan perhekeskeisiksi.

Miehet myöntävät, että ehkä suurin yhdistäjä nykyään onkin samanlainen elämäntilanne. Kun työ pyörii musiikissa ja kotielämä kolmevuotiaan uhmassa, on luontevaa viettää aikaa sellaisen kanssa, joka ymmärtää jo puolesta lauseesta, miltä nyt tuntuu.

– Lapsiperheessä kaikki kaatuu päälle samaan aikaan. Jos lapsi on sairaana, koira alkaa ripuloida. Sellaisissa tilanteissa ei chattaus riitä, vaan silloin soitan Artulle, Samae sanoo.

– Meillä on aina ihan sama! Kerrankin olin sairaan lapsen kanssa kotona, ja koiralla oli vatsa sekaisin. En voinut lähteä käyttämään sitä ulkona lapsen takia, joten päästin sen vain takapihalle. Sotku oli kamala, trampoliini täynnä. Samoissa jutuissa pyörimme siis, Arttu sanoo.

”Häät jäivät aikoinaan pitämättä, kun en osannut perua keikkoja.”

Molemmat ovat huomanneet, että lähipiiri myös muuttuu väistämättä, kun elämäntilanteet muuttuvat. Se on ihan luontevaa, ei mitään surtavaa.

– Ei tule ihan hirveästi oltua nyt yhteyksissä niihin, joiden kanssa olin vielä ennen musajuttuja. Emme kumpikaan käy missään tapahtumissa, vaikka kutsuja tulisi, sillä olemme aika perhekeskeisiä. Nyt tulee soiteltua keikkamatkoilta toiselle, kun tietää, että Samae on ainakin hereillä, Arttu miettii.


”Samae on aina Prismassa, kun sille soittaa”, sanoo Arttu.

 

Isi lähtee töihin

Keikkailun ja perhe-elämän yhdistäminen ei ole aina helppoa. Arttu tekee vuodessa jopa 140 keikkaa, eli hän on keskimäärin kolmisen iltaa viikossa pois kotoa. Hän on yksi eniten keikkailevista suomalaisartisteista.

– Totta kai harmittaa olla pois kotoa juhannuksena, joulunaikaan ja juhlapyhinä. Ja harmittaa perheen puolesta. Oman lapsen synttäripäiväkin meni nyt töissä. Myös häät jäivät aikoinaan pitämättä, kun en osannut perua keikkoja.

Arttu myöntää, että joskus poissaolo kismittää myös vaimoa, jonka vastuulla arjen pyöritys enempine kotitöineen on.

– Vaimolle kiitokseksi olen luvannut järjestää ne häät tulevana kesänä.

– Toisaalta kun olen kotona, olen lasten kanssa luontevasti koko ajan. Siitä hetkestä saakka, kun avaan oven, tyttäreni Aamu istuu koko illan sylissäni.

– Tietenkin tulee hetkiä, jolloin en millään jaksaisi leikkiä legoilla. Tiedän kuitenkin, että jos Aatto haluaa leikkiä niillä, 20 minuutin päästä hän keksii jotain muuta, ja saan hetken hengähtää. Yhteiset minuutit ovat tärkeitä, ja haluan olla läsnä heille, kun olen kotona.

Samae taas on sopeutunut vaimonsa työrytmiin. Hän tekee musiikkia päiväsaikaan ihan päiväkodin aukioloaikojen mukaan. Viikonloppuisin on keikkoja, mutta Samae huomauttaa, että hän on kotona itse asiassa hyvinkin paljon.

”Välimatka tekee suhteelle hyvää.”

Hän on ottanut kotona myös Arttua isomman roolin.

– Teen meidän perheen ruoat ja hoidan kauppareissut, kun vaimo inhoaa niitä.

– Se on totta! Samae on aina Prismassa, kun sille soittaa, Arttu vahvistaa.

Arttu huomauttaa, että poissaolo ei ole välttämättä huono asia. Vaikka olisi huono omatunto, kun on etäisyyttä, on myös jotain mitä odottaa.

– Kyllä mä tulisin hulluksi, jos olisimme yhdessä 24 tuntia vuorokaudessa ja vaimo tulisi keikkamatkoille. Niin tulisi varmasti hänkin. Välimatka tekee suhteelle hyvää.

Parisuhdekeskusteluja Samae ja Arttu ovat käyneet sen verran keskenään, että Samae kirjoitti Artun uudelle levylle aiheesta kappaleen Rikki. Se kertoo hajoavasta perheestä lapsen näkökulmasta ja siitä, miten jokainen tuo varhaisia kokemuksiaan omaan parisuhteeseensa.

– Se on ihan yleinen havainto elämästä, eikä kuvasta meitä, Samae huomauttaa.

Arttu on saanut kappaleesta jo paljon palautetta, sillä se erottuu levyltä tyyliltään ja sävyltään.

– Moni on sanonut, että se on levyn paras biisi. Että kiitos vain.

Vastakohdat viehättävät

Miehet arvostavat toisissaan eniten ehkä juuri sitä, mitä eivät itse ole. Vaikka esiintyminen on Samaen ammatti, hän inhoaa spontaania heittäytymistä. Hän kiertää karaoket ja muut hassuttelut kaukaa.

– Ihailin sitä heittäytymistä, mitä nähtiin Tähdet, tähdet -ohjelmassa. Arttu oli ihan täysillä mukana, vaikka vastaan tuli mitä. Hän ei välitä paskaakaan, mitä muut hänestä ajattelevat, Samae kehuu.

”Arvostan todella paljon sitä, miten avoin Arttu on kaikkia ihmisiä kohtaan.”

– Arvostan todella paljon sitä, miten avoin Arttu on kaikkia ihmisiä kohtaan. Hän jaksaa olla ystävällinen, vaikka varmasti joskus haluaisi olla rauhassa eikä taputeltavana. Minä pääsen paljon helpommalla. Kunniakseni voin sanoa, että Juvan ABC:llä minut on tunnistettu useamman kerran.

Arttu taas arvostaa sitä, että voi puhua Samaen kanssa mistä vain. He puhuvat politiikkaakin, vaikkei Arttu seuraa sitä eikä ole kuulemma mitään mieltä. Arttu kuuntelee myös Samaen erilaista näkemystä musiikista, esimerkiksi levynsä teksteihin.

– Olen minäkin kysynyt mielipidettäsi demostani ja voiko tekstini ymmärtää väärin, Samae huomauttaa.

Musiikkiin liittyvät myös suurimmat erimielisyydet. Samae tykkää hevistä ja punkista, Arttu punaniskakantrista.

– Tykkään yksinkertaisista melodioista ja hyvistä sanoista. Käymme vaimon kanssa tanssimassa Juha Tapion keikoilla, ja kantri on amerikkalaisten iskelmää. En ymmärrä Samaen taidepunkkipuolta yhtään.

Mitä miehiä?

Arttu Wiskari

Syntyi 16.9.1984 Espoossa.

Asuu Espoossa vaimonsa Pauliinan, 3-vuotiaan Aaton ja 1-vuotiaan Aamun kanssa. Kaksi koiraa.

Neljäs albumi nimeltään IV ilmestyi juuri.

Hurmasi myös Tähdet, tähdet -ohjelmassa.

Harrastaa fantasiajääkiekkoa.

Samae Koskinen

Syntyi 16.10.1978 Riihimäellä.

Asuu Helsingissä vaimonsa Henna-Kaisan ja 3-vuotiaan Klaus-poikansa kanssa. Kotona myös Teppo-koira.

Uusi sinkku Kiitos naisista ilmestyi loppuvuonna 2016.

Harrastaa fantasiajääkiekkoa ja ruokabloggaamista.

Tarja Smura on joutunut kohtaamaan seksuaalista häirintää läpi elämänsä. ”Ehkä pahinta oli missikiertueella uimapuvuissa tehdyt baarikeikat. Sanoin suoraan hipelöijille, että jos käyt käsiksi lyön!”

Tarja Smura, 47, on yksi kahdeksasta entisestä Miss Suomesta, joka on mukana missien elämästä kertovassa Kaunis elämä -ohjelmassa.

Tarjan lisäksi ohjelmassa nähdään Lenita Airisto, Riitta Väisänen, Lola Odusoga, Pia Lamberg, Lotta Näkyvä ja Karita Tykkä. Moni heistä nosti esille Me too -kampanjan hengessä seksuaalista häirintää, jota Tarja kohtasi ensimmäistä kertaa jo ala-asteella.

– Muutin ala-asteella paikkakuntaa ja jotenkin vaistosin, että yksi miesopettaja oli turhan kiinnostunut minusta. Ylä-asteella muutamat opettajat tulivat liian lähelle, koskettivat ohimennen. Omalla tavalla se ehkä huvitti, että mitä tuo ihminen oikein yrittää.

”Pahinta oli missikiertueella uimapuvuissa tehdyt baarikeikat.”

Tarjan oma tytär on nyt parikymppinen ja huoli asiasta nousi eri tavalla pintaan oman lapsen myötä. Missivuotena hän pelkäsi jäädä erään vaatetoimittajan kanssa samaan tilaan, koska tämä kävi iholle.

– Ehkä pahinta oli missikiertueella uimapuvuissa tehdyt baarikeikat. Sanoin suoraan hipelöijille, että jos käyt käsiksi lyön! En ole herkkähipiäinen, mutta kyllä nyt viimeistään naisten on aika pitää puoliaan. Jokaisella meistä on oikeus fyysiseen koskemattomuuteen.

Rankan eron jälkeen löytyi onni

Tarjan päivänä muistellaan tämän missivuotta, jolloin hänellä oli lyhyt romanssi elokuvaohjaaja Renny Harlinin kanssa. Tarja sijoittui Miss Universum -kilpailuissa kymmenen parhaan joukkoon.

– Suhteeni Rennyn kanssa nostetaan aina esille, vaikka suhteutettuna elämänkaareeni se on aika pieni, joskin hurja episodi. En ole itse jäänyt kuitenkaan junnaamaan siihen, nuoret ihmiset vain rakastuivat, ei siinä sen kummempaa. Elämässäni on tapahtunut paljon muutakin.

Tarja opiskeli sosionomiksi ja avioitui vuonna 1997. Liitosta syntyi kolme lasta, joista vanhin on 20-vuotias tytär ja nuorin 6-vuotias poika. Pari erosi vuonna 2012, kun mies ilmoitti haluavansa erota pitkän liiton jälkeen. Tarja kuvailee eroa rankaksi.

”Tunteita ei voi pakottaa ja niiden syntymiselle pitää antaa aikaa.”

Pian elämään astui hänen nykyinen puoliso Markus 6-vuotiaan poikansa. Markuksen vaimo oli menehtynyt pojan ollessa 4-vuotias.

– Kyllä hän on nyt minun lapseni ihan täysin. En tiedä, mistä sain silloin sen voiman, mutta näin heti, mitä lapsi tarvitsee. Hän oli menettänyt äitinsä, eikä hänelle oltu koskaan raskittu sen takia asettaa rajoja.

– Ehkä lapset olivat myös minulle kannatteleva tekijä eron jälkeen. Keskitin energian siihen, että he selviävät siitä.

Markus ja moni läheinen usuttivat, että poika sanoisi Tarjaa äidiksi.

– Olen tehnyt niin paljon töitä erityislasten kanssa, että tiesin, ettei se ole järkevää. Sanoin miehelleni, että Samuel sanoo minua äidiksi sitten, kun hänestä aidosti tuntuu siltä. Tunteita ei voi pakottaa ja niiden syntymiselle pitää antaa aikaa.

– Viimeiset vuodet hän on kutsunut minua äidiksi ja hän on minun lapseni siinä missä muutkin. Hän on äärimmäisen lojaali minua kohtaan. Meidän ei tarvitse kuin vilkaista toisiamme, kun tiedämme, mitä toinen tarkoittaa. Olen ollut hänen elämässä nyt pidempään kuin hänen oma äitinsä.

Kim Kardashian sai kolmannen lapsen, mutta kuka sen synnytti? Ei ehkä kuitenkaan Kylie.

Kardashian-Jennerin tosi-tv-perheen elämässä on riittänyt viime kuukausina säpinää. Vauva-aiheista säpinää.

Millon jonkun on huhuttu olevan raskaana, toinen on kertonut olevansa raskaana ja heti perään kolmas raskausvatsa on alkanut näkyä.

Etkö pysy kärryillä? Lue seuraavat kohdat, niin Kardashian-aiheiset kahvipöytäkeskustelut sujuvat kuin vettä vaan.

  1. Kim Kardashian West, 37, ja räppäri-muotisuunnittelijasiippa Kanye West saivat maanantaina kolmannen lapsen. Parilla on ennestään kaksi lasta, 2-vuotias poika Saint ja 4-vuotias tytär North. Tulokas on tyttö. Kim tiedotti lapsen syntymästä Twitterissä ja kotisivuillaan.

     

  2. Lapsen synnytti sijaissynnyttäjä. Kim on kertonut kärsineensä aiemmissa raskauksissaan pre-eklampsiasta eli raskaudenaikaisesta verenpaineen noususta, joka ennen tunnettiin myös raskausmyrkytyksenä. Lisäksi häntä vaivasi istukan poikkeava kiinnittyminen eli placenta accreta. Kolmannen raskauden riskien vuoksi pariskunta päätyi käyttämään sijaissynnyttäjää.
  3. Kimin ja Kanyen (eli Kimyen) käyttämän sijaissynnyttäjän henkilöllisyys on toistaiseksi pidetty salassa. Villeimmissä teorioissa on päätelty, että Kimin sijaissynnyttäjä olisi 20-vuotias siskopuoli ja meikkimoguli Kylie Jenner, jonka huhutaan olevan raskaana.
  4. Kylie ei ole vahvistanut raskauttaan ja on pitänyt vatsansa huolella piilossa sosiaalisessa mediassa. Kokovartalokuvien sijaan hän on julkaissut kasvokuvia sekä otoksia menneiltä vuosilta. Hänet on kuitenkin salakuvattu väljissä vaatteissa sen näköisenä, että hän saattaa hyvinkin odottaa lasta.
     

    so... the Holiday Collection launches today 🤩

    Henkilön Kylie (@kyliejenner) jakama julkaisu

     

  5. Viime viikon lopulla huhuttiin, että Kylien synnytys olisi alkanut ja hän olisi sairaalassa. TMZ-sivusto kiirehti kuitenkin kertomaan, että huhuilla ei ole perää – vielä. Sivuston mukaan Kylien laskettu aika on maaliskuussa.
  6. Kylie Jennerin mahdollisen lapsen isä on oletettavasti räppäripoikaystävä Travis Scott, 25. Kylie erosi edellisestä räppäripoikaystävästään Tygasta keväällä 2017 eli mitään varsinaista aikailua nuoret eivät ole harrastaneet.
  7. Kylie on myös kertonut haluavansa lapsia nuorena. ”Minusta tuntuu, että 30 on liian myöhään”, hän totesi Keeping Up With The Kardashian -realityn jaksossa vuonna 2016.
  8. Kolmaskin Kardashian saa lapsen! Joulukuussa myös Khloé Kardashian, 33, vahvisti odottavansa lasta. Hänen raskautensa on edennyt jo kuudennelle kuukaudelle.
     

    ❥ Officially 6 months ❥

    Henkilön Khloé (@khloekardashian) jakama julkaisu

     

  9. Khloén raskauteenkin liittyy pientä draamaa, sillä hän ja ex-puoliso Lamar Odom yrittivät saada lasta yhdessä ollessaan, mutta se ei onnistunut. Syntyvä lapsi on ensimmäinen Khloélle. Koripalloilijapuoliso Tristan Thompsonilla on edellisestä suhteestaan vuoden ikäinen poika.
  10. Muita Kardashian-Jennereiden synnytysikäisiä sisaruksia ovat mallina tunnettu Kendall Jenner, 22, jonka ei toistaiseksi tiedetä tai ole huhuttu odottavan lasta. Siskoksista vanhimmalla, Kourtney Kardashianilla, 38, on kolme lasta ex-puolisonsa Scott Disickin kanssa.

Siis täh? Jos mietit vieläkin, että ketkä Kardashianit ja kuka on kukin, tsekkaa tämä Refinery29-sivuston tekemä ansiokas sukupuu.