Sami Lopakka soitti kitaraa 15 vuotta Sentenced-yhtyeessä. Alkuvuodesta ilmestyi romaani Marras, joka kertoo pohjoissuomalaisen bändin katastrofaalisesta Euroopan-kiertueesta. Esikuvana on ollut oma yhtye. Kuva: Karoliina Paatos
Sami Lopakka soitti kitaraa 15 vuotta Sentenced-yhtyeessä. Alkuvuodesta ilmestyi romaani Marras, joka kertoo pohjoissuomalaisen bändin katastrofaalisesta Euroopan-kiertueesta. Esikuvana on ollut oma yhtye. Kuva: Karoliina Paatos

Sami Lopakka pääsi maistamaan rocktähden elämää oululaisen metalliyhtyeen Sentencedin kitaristina, mutta ei koskaan oppinut nauttimaan siitä. – Keikkabussi oli minulle vankila, jossa oli pyörät alla.

Roomassa italialainen nuorimies ­pysäyttää ihailemansa suomalaisen metallibändin kitaristin ja kysyy: ”I know sorrow, but what is agony?” Tiedän surun, mutta mitä on ahdistus?

Kitaristi tuijottaa fania epäuskoisena. Kuinka on mahdollista, että joku on päässyt aikuisikään tietämättä, mitä on ahdistus? Hetken mietittyään kitaristi vastaa: ”Ahdistus on... aina täällä. Se on tunne, johon herää aamulla. Tunne, kun katsoo itseään peilistä.”

Seuraavaksi hämillään on fani. Hän paukauttaa kitaristia olalle ja poistuu nopeasti paikalta hyvää keikkaa toivottaen.

Tarina on tosi. Muusikko-kirjailija ­Sami Lopakan on vieläkin vaikea ­ymmärtää, että ahdistus – tai oululaisittain ahistus  – voi olla jollekin tuntematon asia.

Lopakka soitti viisitoista vuotta kitaraa oululaisessa Sentencedissä. Yhtyeen kappaleet käsittelivät lähinnä ahdistusta, kuolemaa ja itsetuhoa. Suurin osa ­sanoituksista oli Lopakan kirjoittamia.

– Masennukseen taipuvaisena ahdistus on minulle ihan sisäsyntyinen juttu, niin kuin varmasti aika monelle muullekin suomalaiselle. Ainakin pohjoissuomalaiselle, Lopakka miettii.

Sentenced nautti suosiota myös Suomen rajojen ulkopuolella ja teki uransa aikana useita viikkojen mittaisia ulkomaankiertueita.

Bändi lopetti jo vuonna 2005, mutta tämän vuoden alussa ilmestyi Lopakan esikoisromaani Marras. Se kertoo pohjoissuomalaisen bändin viimeiseksi jäävästä, katastrofaalisesta Euroopan-kiertueesta. Ryyppääminen äityy kierteeksi, kännissä riehutaan, oksennetaan ja ­tapellaan. Keikkoja joudutaan perumaan milloin humalatilan, milloin juoppohulluuskohtauksen takia. Keikoista ­käteen jäävä liksa on onneton.

Mukana on huumoriakin mutta sekin synkkää ja ikävää. Romaani on fiktiivinen, mutta bändi muistuttaa kovasti Sentencediä ja sen päähenkilö Lopakkaa.

– Enemmän siitä on totta kuin haluaisin edes myöntää, Lopakka naurahtaa.

– Mutta kirjoittaessa varsinkin sekoilu­puoli lähti välillä käsistä. Ei kirjaa siis minään dokumenttina voi pitää.

Ahdistus on vahvasti läsnä romaanissa. Kirja alkaakin sanoilla ”Vittu mää ­haluan kuolla.”

Sami Lopakka teki gradunsa kuolinilmoitusten muistovärssyistä. "Omastani toivon, ettei kuolinilmoitukseeni laiteta yhtään mitään." Kuva: Karoliina Paatos

Kotoisesti junttien keskellä

Pöydässä jutteleva pitkätukka vaikuttaa kuitenkin ahdistuneen itsemurhakandidaatin sijasta lupsakalta ja rauhaa rakastavalta kaverilta. 39-vuotias Sami Lopakka on nykyään suomen kielen maisteri, projektipäällikkö ja kahden kouluikäisen lapsen isä. Kiertue-elämä on vaihtunut saunakaljoihin perjantaisin ja lenkkeilyyn tuulipuvussa vaimon kanssa.

– Ihan pelle äijähän mää olen nykyään, mies naurahtaa, sytyttää sentään vielä tupakan.

Nykyinen elämä sopii Lopakalle ­paremmin, sillä hän ei oikein koskaan oppinut nauttimaan rocktähteydestä. Hän oli aina innoissaan luomisvaiheesta ja levyttämisestä, mutta kiertäminen oli puhdasta tuskaa. Marras-romaanissa päähenkilö ­Hautamaa kuvaa tunnetta kiertueelle lähtiessä näin:

"Katse jumi kattoon. Tähän lootaan hautaisin itseni ilta toisensa jälkeen. Tästä haudasta nousisin kummittelemaan päivittäin, mutta vain palatakseni yön korvalla takaisin, pyörimään, ahdistumaan, hikoilemaan, palelemaan, kuolemaan yhä uuden tukahduttavan kuoleman, yhden monista."

– Kiertueilla oma tila oli ruumisarkun kokoinen punkka keikkabussissa. Bussi oli minulle vankila, jossa oli pyörät alla.

Sentenced perustettiin 1989 Muhoksella sen jäsenten ollessa vielä koulu­poikia.

– Kaikilla ei ollut vielä edes mopo­korttia, joten reeneihin mentiin niin, ­että osa ajoi mopoilla ja osa tuli vieressä pyörällä pitäen kuskin olkapäästä kiinni.

Nuoruus Muhoksella oli "perus juntti­meininkiä", painiharrastusta, ammattikoulun diskoa ja kaljanjuontia.

– Edelleenkin tunnen oloni kotoisemmaksi junttien keskellä kuin kulttuuripiireissä.

Kitaraan Lopakka tarttui 12-vuotiaana. Aluksi soitettiin covereita Iron Maidenilta, Morbid Angelilta ja Slayeriltä. Sitten Lopakka ja yhtyeen toinen kitaristi Miika Tenkula alkoivat tehdä biisejä itse. Lopakka oli vasta kuudentoista, kun yhtye pääsi levyttämään.

– Vaikka kaikki tapahtui helposti, en usko, että kukaan meistä haaveili maa­ilman valloittamisesta tai rocktähteydestä. Jalat maassa mentiin ja ajateltiin, että tehdään parhaamme ja katsotaan mihin sillä pääsee.
Sillä pääsi kiertämään Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Ydinlaskeuma rinnassa

Sentenced teki uransa aika useita satoja keikkoja.

– Neljän viiden keikan putki vielä ­menetteli, mutta kuukauden kiertue ­veti meiningin aina tulehtuneeksi.

Oman tilan ja rauhan puutteessa ­bändikaverin naamataulu alkoi ärsyttää ilman erityistä syytä.

– Sitä yritti sitten lääkitä ryyppäämisellä, mutta sehän veti psyyken vain ­syvemmälle pinnan alle. Kiertueilla tuntui usein siltä kuin rinnassa olisi ollut ydinlaskeuma, Lopakka kertoo.

Kierre oli valmis. Selvin päin ei jaksanut, mutta päivittäinen alkoholin käyttö veti mielen entistä synkemmäksi ja rasitti fyysistäkin kuntoa. Öisin piinasivat painajaiset.

– Suomalaiselle miehelle luonnollisin ja helpoin ratkaisu mihin tahansa paineeseen tuntuu usein olevan pullossa. Mutta eihän se mihinkään hyvään johda, hetken helpotusta lukuun ottamatta. Tien päällä mieli oli sysimusta koko ajan ilman korkkaamistakin, ja tuolla keinolla ahdistus ja ikävöinti vain korostuivat.

Ensimmäiset ulkomaankiertueet olivat kovia juttuja nuorille miehille, jotka eivät olleet juurikaan maailmaa nähneet. Nopeasti jäsenille kuitenkin selvisi, ettei kiertue-elämä ollut lomailua vaan uuvuttavaa. Maisemat ikkunan takana sulautuivat mössöksi, kaupungeista näki usein vain keikkapaikan. Maata vaihdettiin yön aikana.

– Mieli ei pysynyt mukana siirtymisissä ja koko ajan oli irrallinen olo. Rooma, Budapest, Pariisi… Ihan sama, ei paljon napannut. Vasta myöhemmin kun olen käynyt samoissa paikoissa rouvani kanssa, olen löytänyt kaupungeista ihan ­uudella tavalla ihmettelemistä.

Innokkaat ja liian lähelle tunkevat ­fanit – "pasit" kuten bändi heitä kutsui – hämmensivät juroja pohjoisen poikia.

– Varsinkin Etelä-Euroopassa fanit ­tulivat tosi lähelle. Monesti teki mieli ­sanoa, että menes nyt siitä sylkemästä naamalle. Keikan jälkeen mietti kuumeisesti, miten takahuoneesta pääsee bussiin niin, ettei tarvitse puhua kenenkään tuntemattoman kanssa.

Sitä Lopakka kummastelee vieläkin, mitä ahdistusta ymmärtämättömät ­italialaiset saivat synkästä suomalaisbändistä.

– Ehkä keikkamme olivat heille vähän kuin huvipuistossa olisi käynyt. Biisit ­olivat jännittäviä ja eksoottisia, koska kertoivat tunteista, joita he eivät tunnistaneet itsessään.

Arkku nimeltä Markku

Jos Sentencedin biisien aiheet olivat mustia, sitä oli myös bändin huumori. Viimeisellä kiertueella kulki mukana ­yhtyeen ruumisarkku, jota jäsenet kutsuivat Markuksi. Markku hommattiin käytettynä oululaisesta hautaustoimistosta. Arkussa oli tuotu Belgiassa ­menehtyneen ruumis Suomeen.

– Arkussa oli peitto ja tyyny, ja kävimme vuoron perään kukin siinä päiväunilla. Ihmettelimme outoa hajua. Se oli jäänyt kankaisiin vainajasta.
Kun keikat sitten olivat ohi, Sentencedin arkku ”haudattiin” oululaisen baariin, jossa asiakkaat saattoivat ihmetellä lasin alla lepäävää ruumisarkkua.

Lopettamispäätös oli kaikille jäsenille lopulta helpotus, sillä sitä oli mietitty jo vuosia.

– Kiertämisestä oli tullut liian raskasta. Muutamalla ukolla alkoi olla jo lapsia, ja syyllisyys poissaoloista vaivasi. Eikä se esiintyminen niin ihanaa ollut. Aina ­ennen keikkaa oksetti ja sydän hakkasi. Kokemuskaan ei auttanut vaan tuntui, että iän myötä jännitys vain paheni.

Kirjan päähenkilö Hautamaa jännittää kiertueella, ehtiikö kotiin ennen esikoisensa syntymää. Lopakan tilanne ei ollut ihan niin kurja. Hän on ehtinyt ­molempien lastensa synnytyksiin. Poika on nyt yhdentoista, tytär kahdeksan.

– Lapsista olen kyllä kiitollinen. Toki reissussa koki myös hienoja onnistumisia, kun keikka oli loppuunmyyty ja soitto kulki. Mutta kiertueilla vain viisi prosenttia on soittamista, loput odottelua.

Vaikka bändiporukan juopottelu ­lähti reissuilla välillä lapasesta, kotioloissa Lopakka ei ole viinaa ongelmaksi kokenut.

– Pidän kyllä ainetta arvossa edelleen. On mahtavaa, että on olemassa aine, ­joka lievittää ahdistusta ja auttaa irtautumaan arjesta. Siitä olen kuitenkin tarkka, että korkki narskahtaa vasta, kun lapset ovat nukkumassa.

Gradu kuolinilmoituksista

"Olen aina vihannut itseäni. Joskus ­vähemmän, usein enemmän, mutta aina. Yritin hirttäytyä jo napanuoraan."

Näin Hautamaa kuvailee itseään ­Marras-romaanissa.

Itseinhosta kertovat myös monet ­Lopakan sanoituksista. Ei siis ihme, että erään keikan jälkeen huolestunut fani kuiskasi Lopakan korvaan: "Toivon, ettet koskaan tapa itseäsi."

Lopakka sanoo, ettei ole koskaan miettinyt vakavissaan itsemurhaa.

– Minun ei ole tarvinnut, koska olen voinut kaataa kaiken paskan ja ahdistuksen sisältäni biiseihin. Musiikki on ollut minulle purkautumiskanava.

Samaa sanoivat aikoinaan fanikirjeet.

– Moni on kiittänyt siitä, että puimme ahdistuksen sanoiksi. Kuulemma ilman musiikkiamme lähtö oman käden kautta olisi ollut varma.

Kuolema on silti tullut lähelle monesti. Lopakka on jo saattanut hautaan isänsä, joka jäi etäiseksi vanhempien erottua Samin ollessa kaksivuotias. Isäpuoli on ollut läheisempi.

Monta tuttavaa on lähtenyt oman ­käden kautta.

– En osaa tuomita itsemurhan tekijöitä, pikemminkin hattua nostan, Sami aloittaa.

– Jos täältä haluaa pois, niin se on ­jokaisen oma asia. Ei siihen pidä muiden tulla jeesustelemaan. Turha tänne on kenenkään jäädä itseään kiduttamaan.

Neljä vuotta sitten Sentencedin kitaristi Miika Tenkula menehtyi äkillisesti synnynnäisen sydänvian aiheuttamaan sairauskohtaukseen.

– Se oli kova paikka. Miika oli mielettömän lahjakas muusikko ja läheinen ystävä. Ei ukkojen pitäisi vielä tuossa ­iässä joutua lähtemään.

Sentencedin lopettamisen jälkeen ­Lopakka valmistui maisteriksi Oulun yliopistosta. Opinnoissaankin hän pysyi uskollisena mielenkiinnon kohteelleen kuolemalle. Gradu syntyi kuolinilmoitusten muistovärssyistä.

– Gradua tehdessäni istuin päivät ­pienessä kuolinilmoituksilla vuoratussa ­kopissa. Kyllä siinä meinasi polla hajota. Korulauseiden keskeltä on jäänyt yksi eleettömyydessään erityisen hieno ­kirjoitus. Ilmoituksessa luki vain: ­"Rakas isi." Se oli pienen pojan viimeinen viesti auto-onnettomuudessa kuolleelle isälleen.

Nykyään Lopakka purkaa ahdistustaan soittamalla venäjänkielistä doom metallia esittävässä Kypck-yhtyeessä. Keikkoja on sen verran harvoin, että ­niistä kykenee jopa nauttimaan.

Sentencedin levyt mies on nostanut kotona ylimmälle hyllylle. Siellä ne odottavat aikaa, kun lapset ovat isompia. ­Vielä Lopakka ei halua jälkikasvunsa kuulevan isin synkkää musiikkia.

– Olen kuitenkin sitä mieltä, että ­kuoleman läsnäolo on hyvä muistaa ­koko ajan. Silloin myös elämää osaa ­arvostaa ihan eri tavalla.

Maailmassa on yksi paikka, jossa ­Sami Lopakkaa ei koskaan ahdista. Se on ­kotona saunassa.

Sami Lopakka

■ Vuonna 1975 syntynyt muusikko, kirjailija ja suomen kielen maisteri.

■ Esikoisromaani Marras (Like, 2014) ilmestyi ­alkuvuodesta.

■ Vuonna 2005 lopettaneen Sentenced-yhtyeen kitaristi ja sanoittaja. Sentencedin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti puoli miljoonaa.

■ Nykyinen bändi on venäjänkielistä doom metalia soittava KYPCK (Kursk).

■ Työskentelee projektipäällikkönä korkeakoulutettujen työllisyyttä edistävässä ESR-hankkeessa.

■ Asuu Oulussa vaimonsa ja kahden kouluikäisen lapsensa kanssa.

Laulaja Tomi Metsäketo kertoo tuoreessa Facebook-päivityksessään olleensa vauhtisokea ja stressaantunut.

Laulaja Tomi Metsäketo on suljettu pois huomenna televisiossa nähtävästä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksestä. 

– Tämän hetkisillä tiedoilla päädyimme ohjelman tuotantorauhan takaamiseksi ratkaisuun, että Tomi Metsäketo ei jatka Tähdet, tähdet -ohjelmassa, sisältöjohtaja Marko Karvo toteaa MTV:n tiedotteessa.

Seiska uutisoi torstaina, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä. 

Metsäketo kommentoi väitteitä Facebook-sivullaan. Laulaja kertoi, että hänestä kirjoitetaan ikävään sävyyn naisten Facebook-ryhmässä ja että ryhmää sekä siihen kuuluvia kirjoittajia vastaan on tehty rikosilmoituksia. Samalla hän myös pyysi anteeksi.

Myöhemmässä päivityksessään Metsäketo toivoi malttia somekeskusteluun ja jatkoi pahoittelua.

”Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa.”

”Pyydän samalla anteeksi kaikilta niiltä, joita olen omalla ajattelemattomalla käytökselläni joskus loukannut. Se ei ole ollut tarkoitukseni,” hän kirjoitti.

Stressiä, vauhtisokeutta ja juhlimista

Tieto Metsäkedon poisjäämisestä Tähdet, tähdet -ohjelmasta tuli tänään lauantaina. MTV:n sisältöjohtaja Karvon mukaan ohjelmassa jatkaa yhdeksän artistia. 

Tomi Metsäketo kommentoi poisjääntiään Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Pitkässä kirjoituksessaan hän kertoo viime vuosien työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä. 

Hän kuvailee olleensa vuosia poikamies ja hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla”.

”Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon.”

”Olen ollut öykkärimäinen”

Ei ole julkisesti tiedossa, millaisista teoista Metsäkedon väitetyssä epäasiallisessa käytöksessä tarkalleen ottaen on kyse. 

”Olen käyttäytynyt elämässäni typerästi ja ollut monille ihmisille öykkärimäinen. En lähde näitä tosiasioita kiistämään,” Metsäketo itse kuvailee tapahtunutta Facebookissa.

Kaija Koota on tituleerattu esimerkiksi voimaeläimeksi, kansallisaarteeksi ja naiseuden puolestapuhujaksi. Kukapa meistä ei haluaisi olla ainakin himpun verran kuin hän!