Muusikko Anssi Kela, 43, vastaa kotonaan tiskeistä ja imuroinnista. Auton rattiin hän hyppää vain pakosta varsinkin öisin. – Koska siihen tulen todennäköisesti joskus kuolemaan.

Mies ei puhu eikä pussaa.

Pussaan mielelläni. Puhuminenkin on aina ollut tosi helppoa nimenomaan naisten kanssa. Kahden kesken olen aika avoin ja pystyn hyvin käsittelemään aiheita, joista miesten ei ajatella yleisesti puhuvan, esimerkiksi parisuhteita. Siihen, että naiset puhuisivat miehiä enemmän, voin sanoa, että keikkamatkoilla autossa lätisevät kyllä möreämmät äänet.

Mies vain paranee vanhetessaan.

Koko ajan oppii ja muuttuu varmemmaksi, mutta ei tämä ole sidottua sukupuoleen. Näin nelikymppisenä vietän elämäni parasta aikaa. Mutta keho rappeutuu, ei pysty samaan kuin 20 vuotta sitten. Kun nousen aamulla sängystä, ensimmäiset metrit rupeavat olemaan Ozzy Osbournen tyylistä kävelyä. Menee tovi, että saan nivelet auki.

Mies ei kehtaa pyytää apua.

Minä ainakin kehtaan! Jos en hanskaa jotain, ei järjenjuoksuuni mahdu, miksen kysyisi apua osaavimmilta ja vahvemmilta. Mutta kyllä miehiin tyhmimmillään liittyy tietty ylpeys. Että mies ei ole mies ennen kuin on rakentanut omin käsin omakotitalon. Toisaalta olen itsekin pari uusinta levyäni tehnyt alusta loppuun itse. Ehkä tämä vastaa minulle omakotitaloa: olen musiikin luolamies.

Mies katsoo ensin naisen tissejä ja vasta sitten silmiä.

Ensin perse, sitten tissit! No ei, se oli vitsi. En sano, ettenkö koskaan katsoisi tissejä, mutta ei se nyt ensimmäinen juttu ole. Kaikki lähtee kasvoista. Olen huomannut, että minua naisessa viehättää hymy. Se kiinnostaa ja saa huomioni. Sen huomaan aivan ensimmäisenä.

Mies otetaan työelämässä vakavammin kuin nainen.

Oma alani on hirveän miesvaltainen, mutta tällaiseen sukupuoliasetelmaan en ole törmännyt. Ei tulisi mieleenkään ajatella bändini naispuolisesta kosketinsoittajasta, että tuohan on ihan hyvä naiseksi. Että joku mies hoitaisi paremmin homman, koska on mies. Kosketinsoittaja on mukana bändissä, koska on hyvä, ei siksi, että minun pitäisi täyttää naiskiintiö.

Mies ajattelee alapäällään.

Näyttelijä Robin Williamskin on sanonut, että Jumala loi miehen, mutta antoi sille niin vähän verta, että penis ja aivot eivät toimi yhtä aikaa. Alkoholilla tuntuu olevan joihinkin sellainen vaikutus, että aivot luiskahtavat korvien välistä alemmas.

Jokainen mies tykkää makkarasta ja oluesta.

Tuskin. Olen kasvissyöjä ja absolutisti. Kasvissyönnin aloitin eettisistä syistä 20 vuotta sitten, sitä ennen tilasin pizzan aina jauhelihalla, kinkulla, pekonilla ja salamilla. Silloin harvoin, kun tekee mieli makkaraa, kaivan omat soijanakit esiin. En ymmärrä niitä, joiden täytyy vetää lihaa joka aterialla.

Bändissä olen ainoa absolutisti. En ole koskaan ollut humalassa, minulta varmaan puuttuu geeni saada pää sekaisin. Tämä on luultavasti maailman ainoa ammatti, jota on sosiaalisesti hyväksyttävämpää tehdä pienissä promilleissa kuin selvin päin.

Armeija tekee pojista miehiä.

Tätä en osta. Ei se ole mikään miesten koulu, vaikka opettaakin luistamaan erilaisista velvollisuuksista. Itse astuin palvelukseen Riihimäen viestirykmentissä. Metsäleirillä meille alettiin opettaa, miten tapetaan ihminen lapiolla. Silloin tajusin, mitä täällä oikeasti treenataan, ja vaihdoin siviilipalvelukseen. Olen pasifisti.

Mies ei kestä häviämistä.

Jotkut eivät kestä. He ottavat häviämisen erittäin raskaasti naurettavissakin asioissa. Esimerkkejä löytyy läheltä, muttei peilistä. Viimeistään kymmeneen ikävuoteen mennessä pitäisi oppia häviämään, koska siitä oppii enemmän kuin voittamisesta. Kilpailuhenkisyys on aika miehinen ominaisuus, olen minäkin sellainen. Keikkamatkoilla järjestämme bändin kanssa juoksukilpailuja hotellikäytävillä keskellä yötä ja pidämme tietovisoja.

Mies ei vaatteilla koreile.

Tämä ei nykyään enää pidä paikkansa, vaikka oma suhteeni vaatteisiin onkin väkinäinen. Vihaan vaateostoksia, hankin lisää vain äärimmäisessä pakossa kauhtuneiden tilalle. Olen nuoresta lähtien pukeutunut vain mustaan ja maalannut siten itseni nurkkaan: koska olen aina niin periaatteellisesti valinnut mustan, en voisi yhtäkkiä vetää päälleni jotain räikeän harmaata.

Miehen mielestä naista saa aina odottaa.

Ei aina, mutta usein. Mutta se on ymmärrettävää, koska naisilla on enemmän huomioitavia juttuja. En itse esimerkiksi käytä ripsiväriä eikä minun tarvitse miettiä asua, koska otan vaatekaapista aina mustat farkut ja mustan t-paidan. Toki on helpompi lähteä ovesta, jos ei tarvitse pohtia, että sopiiko juuri tämä neule tämän jutun kanssa.

Mies toimii eikä turhia analysoi.

Omalla kohdallani tämä ei pidä paikkansa. Minun on välillä todella vaikea lukita päätöstä – painin jahkailijoiden sarjassa. Arvon aika pitkään sitä lopullista toimenpidettä, joka johtaa johonkin. Tiedän monia naisia, jotka ovat paljon nopeampia käänteissään kuin minä.

Miehen mielestä nainen ei osaa ajaa autoa.

Pyrin välttämään viimeiseen asti auton ajamista. Kun istun ratin taakse, minun täytyy jo viisi minuuttia lähdön jälkeen alkaa tapella henkeni edestä, etten nukahda. Soolokeikoillakin yritän aina järjestää, ettei minun tarvitsi ajaa yksinään mistään yötä myöten. Koska se on todennäköisesti se, mihin tulen joskus kuolemaan.

Keittiö on naisen valtakuntaa, autotalli miehen.

Ehkä vielä on niitä, jotka erottelevat naisten ja miesten työt. Eri vastuualueita muodostuu, mutta ei sukupuolen mukaan. Silloin harvoin, kun omassa huushollissa tarvitsee lyödä naula seinään, se olen minä, joka sen lyö. Mutta vastuullani ovat pitkälti myös tiskit ja imurointi, jotka kai perinteisesti on käsitetty naisten hommiksi.

Mies ei ole sosiaalisissa tilanteissa yhtä nokkela kuin nainen.

Tämäkään ei riipu sukupuolesta. Itse olen sosiaalisesti aika avuton. Nautin seurasta, vaikka tapani olla siinä on erilainen kuin muilla. Kahdenkeskiset tilanteet ovat minulle helppoja, mutta jos tapaan paljon uusia ihmisiä töiden ulkopuolella, olen täysin puissa ja koko ajan hiljaa. Eräässäkin Vain elämää -jaksossa taisin sanoa ensimmäisen sanan 40 minuutin kohdalla.

Mies jää sängyn pohjalle voivottelemaan jo 37 asteen kuumeessa.

Tunnistan miesflunssan, se on kamala sairaus. Itse jään sänkyyn jo huomattavasti matalammassa lämpötilassa. 37 astetta ja minulle saa jo soittaa ruumisauton. Heti tulee maksimaalinen tuska, ja muutun käytännössä toimintakyvyttömäksi. Kornia, mutta totta.

Anssi Kela

Muusikko Anssi Kela syntyi 29.7.1972 Helsingissä.

Asuu Helsingin Käpylässä puolisonsa kanssa. Hänellä on 2- ja 13-vuotiaat tyttäret.

Esiintyi tämän vuoden Vain elämää -tv-ohjelmassa.

Teki läpimurtonsa Nummela-levyllä 2001. Uusin levy Nostalgiaa ilmestyi viime keväänä.

Näyttelijä Elisabeth Moss on television uuden kultakauden ykkösnainen. – Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin tv-sarjoja lopun elämääni.

Kun Elisabeth Mossin, 35, tähdittämää The Handmaid’s Tale -sarjaa käsikirjoitettiin, Donald Trumpin tie presidentiksi näytti vielä melkein mahdottomalta. Mutta sitten lähes koko maailman yllätykseksi Trump valittiin Yhdysvaltain johtoon ja The Handmaid’s Talesta tuli äkkiä pelottavan ajankohtainen.

– Me halusimme vain tehdä mahdollisimman hienon sarjan. Tapa, jolla The Handmaid’s Tale koskettaa nyt katsojia, tuntuu karmaisevalta, näyttelijä Elisabeth Moss kertoo cannesilaisen hotellin patiolla.

Moss esittää tulevaisuuteen sijoittuvassa sarjassa Offred-nimistä naista, joka on pakotettu synnytyskoneeksi. Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin perustuva tarina on lähes kauhuelokuvamainen. Kun Trumpin valtaantulon jälkeen Yhdysvaltain hallinto ryhtyi ajamaan naisten oikeuksien rajoittamiseen tähtääviä lakeja, dystopia ei enää näyttänytkään etäiseltä.

Elisabeth Moss on sarjassa mukana myös tuottajana.

– Joskus taiteessa saavutetaan osin tiedostamattakin jotain olennaista tästä ajasta, hän sanoo.

Kahdeksan kuukauden avioliitto

Syyskuussa Moss valittiin arvostetussa New York Magazinessa television uuden kultakauden kuningattareksi. Mossin ansiolistalla ovat myös The Handmaid’s Talea edeltäneet Mad Men ja Top of the Lake, joiden naissankarit ovat monella tapaa edelläkävijöitä. Mad Menin Peggy Olsonin roolista Moss sai vuosien varrella peräti kuusi Emmy-palkintoa.

– Urallani ei ole ollut vaihetta, jolloin olisin joutunut todella taistelemaan ja torjumaan epätoivoa, Moss myöntää menestyksensä.

Mad Menin alkutaipaleella Moss näytti talkshow-esiintymisissään usein hieman hermostuneelta. Kiitosten ja palkintojen kertyessä varautuneisuus on kuitenkin vaihtunut lennokkuudeksi.

”Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut.”

Nytkin Moss hymähtelee usein haastattelun lomassa. Hän nauraa kertoessaan, kuinka vaikeaa on saada ylle Cannesin punaiselle matolle tarkoitettu iltapuku.

– Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut, Moss sanoo.

Top of the Lake -sarjan ohjannut Jane Campion on kuvaillut Mossia Mona Lisaa muistuttavaksi hahmoksi.

– Roolihahmoni Robin on ehkä monalisamainen. Hän kätkee tunteensa ja motivaationsa. Mutta en kai ole sellainen tosielämässä, Moss arvelee.

Yksityiselämästään Moss on ollut joka tapauksessa vähäsanainen. Viime vuonna hänen huhuttiin seurustelevan brittinäyttelijä Tom Hiddlestonin kanssa, mutta sitten Hiddleston alkoi tapailla laulaja Taylor Swiftiä. Syyskuussa Moss saapui Emmy-gaalaan seuralaisenaan oma äitinsä Linda.

Se tiedetään, että Moss meni vuonna 2010 naimisiin koomikko Fred Armisenin kanssa. Liitto kesti kahdeksan kuukautta. Myöhemmin Moss on kuvaillut suhdetta traumatisoivaksi ja itseään 15 vuotta vanhempaa Armisenia epänormaaliksi.

Mutta on Mosskin ristiriitainen hahmo. Hän kertoo olevansa feministi ja tekee hyväntekeväisyystyötä naisasia- ja perhesuunnittelujärjestöjen puolesta. Toisaalta hän kuuluu skientologiakirkkoon. Vaikka näyttelijä ei yleensä avaudu yksityisasioistaan, elokuussa hän yllättäen puolusti skientologiaa julkisesti. Taustalla oli Instagram-kommentissa esitetty kritiikki: miten autoritaarisesta maailmasta varoittavan The Handmaid’s Talen tähti voi kuulua lahkoon, joka kohtelee jäseniään kuin sarjan painajaismaailman hallinto? Moss vastasi lyhyesti ilmoittamalla, että uskonnonvapaus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat hänelle tärkeitä.

Kylpytakissa töllön ääressä

Suomessa odotetaan yhä Top of the Laken toista tuotantokautta, joka valmistui melkein vuosi sitten. Ensimmäinen kausi esitettiin Ylellä, mutta toista kautta ei ole ostettu siitä yksinkertaisesta syystä, että se on niin kallis. Mossin nimestä voi nyt pyytää isoja rahoja.

Aikoinaan elokuvanäyttelijät olivat tähtiä, ja jos joku siirtyi televisioon, kyseessä oli askel alaspäin ja pysyvä arvonalennus. Moss on kiistatta tähti, mutta ei tee silti Hollywoodissa elokuvia oikeastaan lainkaan.

– Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin sarjoja lopun elämääni, hän kommentoi.

Mossilla on kuitenkin uusi työkenttä eurooppalaisissa elokuvissa. Näyteltyään parissa brittielokuvassa hän otti vastaan roolin ruotsalaisessa satiirissa. Ruben Östlundin ohjaama The Square voitti tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun.

”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.
”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.

Moss nauraa muistellessaan, millaista oli lukea käsikirjoitus ensimmäisen kerran.

– Se oli aivan hullu! Yhdysvalloissa elokuvat ovat yleensä sellaisia, että ne on mahdollisimman helppo selittää. Perusidean pitää olla näppärä, jotta leffa ylipäänsä rahoitetaan. Media selittääkin ne sitten puhki.

Mossin roolihahmoja yhdistää eräs seikka: he pistävät luun kurkkuun turhantärkeille miehille.

– Minua kiinnostaa kaksinaismoraalisuuden paljastaminen huumorin keinoin. Saarnaamisella tavoitat vain samanmieliset. Ajattelutapojen muuttamiseen sen sijaan tarvitaan oivalluksia ja uusia näkökulmia.

Vapaa-ajan puutettaan Moss pahoittelee vasta päästessään mehustelemaan, miten hän sen käyttäisi.

– Luksusta on se, että saan olla vähän aikaa yksin. Joskus en halua nähdä ketään. Olen kylpytakissa ilman meikkiä ja katson televisiota. Sellainen on lomaa.

Elisabeth Moss

Näyttelijä syntyi 24.7.1982 Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Tunnetaan mm. rooleistaan tv-sarjoissa Mad Men, Top of the Lake ja The Handmaid’s Tale.

Saanut mm. parhaan naispääosan Golden Globen ja peräti kuusi Emmyä Mad Men -sarjan Peggy Olsonina.

Kun porilaiset tosi-tv-tähdet Aki Manninen ja Rita Niemi-Manninen innostuvat tuhlaamaan, kerralla menee tuhansia euroja.

Se oli 50 000 euron arvoinen puhelu. Italiasta tuotu kuohuviini poreilee Gladiaattoreista tuttujen tosi-tv-tähtien Aki Mannisen, 42, ja Rita Niemi-Mannisen, 38, laseissa. He kippistävät Akin juuri vastaanottamille uutisille: avioparin omistama tontti Leviltä on ostettu pyyntihinnalla.

Pari itse asuu Porissa 140-neliöisessä omakotitalossa. Sen pihalla on neljä autoa: Akin Hummer, juuri myyty Bemari, isoisältä peritty Mersu ja hyvinvointibussi, jota pari vuokraa erilaisiin tilaisuuksiin. Viides auto, Akin Ritalle Italiasta ostama Mini Cooper, on tulossa Suomeen huomenna.

Palkkapussissa Akin ja Ritan vauraus ei kuitenkaan näy. Verotietojen mukaan Akin tulot viime vuodelta olivat 12 363 euroa ja Ritan 6 066 euroa. Kun asiasta kysyy, Aki ja Rita alkavat vitsailla.

– Autotallin taakse ei kannata mennä, siellä on kannabisviljelmä. Ja huumebisnesrahat on tietenkin siirretty Cayman-saarille, Aki sanoo.

Rita on huomannut, että parin ulospäinsuuntautuneisuus herättää kateutta. Porissa pariskunta erottuu katukuvasta niin selvästi, että heidät pysäytetään jatkuvasti. Jokainen tuntuu haluavan vaihtaa Turbon ja Laserin kanssa pari sanaa.

”Olemme kuulemma pissispariskunta, joka ei osaa mitään.”

– Meistä puhutaan kaupungilla käsittämättömän hulluja juttuja. Ihmiset suhtautuvat meihin epäilevästi: olemme kuulemma pissispariskunta, joka ei osaa mitään. Onneksi olemme niin vahvoja persoonia, ettei meitä todellakaan kiinnosta, mitä meistä ajatellaan, Rita näpäyttää.

Mutta mistä Akin ja Ritan rahat sitten tulevat? Ainakin sitä on kiinni useammassa tontissa, Akin käsin rakentamissa moottoripyörissä ja parin Ritaki Oy -yrityksessä. Kesällä Aki myös voitti Maltalla järjestetyissä EuroCasinon EM-kisoissa 15 000 euroa.

– Olen ollut aina aktiivinen tekemään kauppaa. Huono verovuosi ei tarkoita, että rahamme ovat loppu. Olisi ihmeellistä, jos minulla ei tähän ikään mennessä olisi mitään säästössä. Jos rahat uhkaavat loppua, taiomme sitä jostain lisää, Aki nauraa.

Tosi-tv-tähdet Aki ja Rita herättävät huomiota kotikaupungissaan Porissa. ”Aki haki minut ensitreffeille Hummerillaan”, Rita sanoo.
Tosi-tv-tähdet Aki ja Rita herättävät huomiota kotikaupungissaan Porissa. ”Aki haki minut ensitreffeille Hummerillaan”, Rita sanoo.

Maanantai

Ruokakauppa 150 euroa

Ruokaan Akilla ja Ritalla kuluu viikossa noin 300 euroa. Aina heidän rahatilanteensa ei ole ollut yhtä ruusuinen. Vuonna 2015 Akin firma osallistui taloprojektiin, jonka tarkoitus oli rakennuttaa Helsinkiin kahdeksan taloa. Projektia vetävä rakennusfirma meni kuitenkin konkurssiin. Sen seurauksena Aki menetti 500 000 euroa omaa rahaa.

– Kaikki silloiset säästöni menivät. Minut pelasti se, että oma nimeni säilyi puhtaana. Ehdin erota hallituksesta ja myydä ajoissa osuuteni firmasta, Aki kertoo.

Vaikka Akin tili tyhjeni kokonaan, hän sai silti pidettyä talonsa ja autonsa. Yhteiskunnalta hän ei edes yrittänyt saada rahallista apua.

– Luonteeni ei olisi antanut periksi. Sitä paitsi olisi ollut noloa ajaa sossun luukulle Hummerilla. Nehän olisivat sanoneet, että myy se pois. Mutta Hummer oli ollut jo pitkään unelmani, en todellakaan ollut valmis luopumaan siitä.

Aki menetti konkurssin takia myös monta ystävää.

– Ennen sulla oli se rooli, että maksoit aina kaiken, Rita huomauttaa.

”Kun rahaa ei enää ollut, kaikkosivat ystävätkin.”

– En koskaan laskenut kuluja, vaan halusin, että kaikilla oli hauskaa. Kun rahaa ei enää ollut, kaikkosivat ystävätkin. Raadollisuus löi vahvasti nokkaan, Aki muistelee.

Vaikeimpina hetkinä Aki istui hiljaisena autotallin lattialla, joi viskiä ja menetti elämänilonsa. Käänteentekevä hetki oli Ritan neuvo: Akin pitäisi antaa anteeksi ystävälleen, joka oli osasyyllinen konkurssiin.

– Lupasin Akille, että yhdessä hankimme kaikki menetetyt varat moninkertaisena takaisin.

Sopisiko tämä paita minulle, Rita pohtii Porin kauppakeskus Puuvillassa. Pari saa paljon vaatteita myös sponsoreiltaan.
Sopisiko tämä paita minulle, Rita pohtii Porin kauppakeskus Puuvillassa. Pari saa paljon vaatteita myös sponsoreiltaan.

Tiistai

Auto Italiasta 25 000 euroa

Autonrenkaat ja vanteet 1 900 euroa

Akin rahatilanteen pelasti lopulta onnekkaaseen aikaan sattunut julkisuus. Konkurssin aikoihin parista tuli tunnettu Temptation Island -ohjelman kautta. Sen myötä pari on päässyt vetämään muun muassa luentoja, nuorisoiltoja, työhyvinvointipäiviä, messuja, jumppia ja nettivalmennuksia. Yhden laihdutusvalmennuksen hinta on 19,90–49 euroa, ja vuoden aikana niihin on osallistunut tuhansia ihmisiä.

– Jos haluaisimme, voisimme molemmat helposti nostaa kolmen-neljän tonnin kuukausipalkkaa yrityksestämme. Mutta miksi? Keräämme mieluummin sinne varoja.

Rahaa pari tekee myös autokaupoilla, kuten nyt Italiasta ostetulla autolla. Aki käy siellä kerran vuodessa, koska Italiassa on Suomea edullisemmat autoverot.

– Tällä reissulla hankimme poikien kanssa yhteensä kymmenen autoa, mutta vain yksi niistä tuli minulle. Auto menee ensin Ritalle, sitten myymme sen eteenpäin hyvällä voitolla, Aki vinkkaa.

”Auto menee ensin Ritalle, sitten myymme sen eteenpäin hyvällä voitolla.”

Keskiviikko

Meksikon-matka 4 500 euroa

Aki ja Rita ovat olleet yhdessä neljä vuotta, joista kaksi ja puoli naimisissa. Nelivuotispäiväänsä he aikovat viettää pian Meksikossa. Matkaidea tuli ystäväpariskunnalta, joka lähetti linkin all inclusive -hotelliin Nuevo Vallartassa ja suostutteli Akin ja Ritan mukaan.

– Ostimme reissun ex tempore, mutta maksoimme sen heti. Emme elä luotolla, Aki sanoo.

Matka ei ole pelkkää lomailua varten, sillä pari aikoo ottaa siellä yritykselleen uudet promokuvat.

– Emme ole koskaan täysin lomalla, vaan puuhaamme aina jotain pientä työtä siinä ohessa. Lennämme esimerkiksi useita kertoja vuodessa Turkkiin, jossa vedämme tutussa hotellissa jumppia. Yrityksemme ala on esittävät taiteet, mikä taipuu monenlaiseen työhön.

Aki arvioi moottoripyöräverstaansa sisällön noin 100 000 euron arvoiseksi.
Aki arvioi moottoripyöräverstaansa sisällön noin 100 000 euron arvoiseksi.

Torstai

Bensaa Hummeriin 180 euroa

Kun Aki aikanaan osti Hummerinsa, hän maksoi siitä 53 000 euroa. Nyt hän arvioi sen arvoksi 35 000 euroa.

– On se velattomaksi autoksi varsin hyvä. Bensaa se kyllä syö paljon, 20 litraa satasella. Konkurssi tulee silti jostain muusta, Aki miettii.

– Raha ei ole minulle se juttu, vaan se, että olen voinut toteuttaa sen avulla unelmiani. Raha itsessään on menettänyt minulle merkityksensä, sillä ei ole minulle arvoa.

”Raha itsessään on menettänyt minulle merkityksensä.”

Yksi Akin unelma sijaitsee kotipihalla. Se on moottoripyöräverstas, tai pyhättö, kuten hän sitä kutsuu.

Aki arvioi, että verstaan sisältö on noin 100 000 euron arvoinen. Siellä hän esittelee tekeillä olevan pyörän osia: vanteet maksoivat 4 000 euroa, käsityönä tehty putkisto 2 000 euroa ja nahkaistuin 550 euroa. Pyörään on painettu kuva Akin kasvoista.

Yhden moottoripyörän valmistukseen menee vuosi, ja sen myyntihinta on 60 000–80 000 euroa.

– Jokainen pyörä on kuvitettu elämäntarinallani. Ne ovat taideteoksiani. Hiljattain myin Via Dolorosa- eli kärsimysten tie -pyöräni rahoittaakseni Ritaki Oy:n hyvinvointibussin. Se kirpaisi, mutta olen vannonut ostavani kaikki pyöräni takaisin.

Aki ja Rita ovat tehneet sopimuksen, että Aki saa laittaa pyöriinsä rahaa niin paljon kuin haluaa. Vastapainoksi Rita saa ostaa parin yhteiseen kotiin mitä tahansa, eikä kumpikaan marise toisen rahankäytöstä.

Kippis! Rita ja Aki ovat tonttikauppojen ansiosta 50 000 euroa rikkaampia.
Kippis! Rita ja Aki ovat tonttikauppojen ansiosta 50 000 euroa rikkaampia.

Perjantai

Meikkejä 100 euroa

Iso osa Ritan rahoista menee omasta ulkonäöstä huolehtimiseen. Kun Aki yrittää huomauttaa Ritalle naisen olevan kauneimmillaan luonnollisena, Rita purskahtaa nauruun.

– Koko yhdessäoloaikamme minulla on ollut hiuspidennykset, ripsipidennykset ja tekokynnet. Sellainen minä olen, se on luonnollista minua, Rita sanoo ja jatkaa:

– Tykkään satsata kauniisiin asioihin, siksi laitan rahaa itseeni.

”Tykkään satsata kauniisiin asioihin, siksi laitan rahaa itseeni.”

Merkittävä osa Ritan ulkonäköön liittyvistä asioista on kuitenkin saatu sponsoroituna. Rita pystyy tarjoamaan sponsoreilleen näkyvyyttä muun muassa Instagramissa, jossa hänellä on melkein 40 000 seuraajaa.

Akikin sai juuri sponsoriltaan 940 euron arvoisen vaatelähetyksen.

Parin koira Putin vartioi herkeämättä Ritan kokkailuja.
Parin koira Putin vartioi herkeämättä Ritan kokkailuja.

Lauantai

Ruokakauppa 150 euroa

Ruokaostoksilla Aki ja Rita satsaavat puhtaaseen lihaan, kanaan, kalaan ja tuoreisiin vihanneksiin.

Parilla on myös 3-vuotias amerikanbully Putin. Sen hoitoon kuluu joitakin kymppejä viikossa. Pian Putin saa seuraa, kun Aki ja Rita pääsevät kotiuttamaan Putinin biologisen pojan, pienen pentubullyn Bondin.

Lauantaisin pari katsoo televisiosta Gladiaattoreita. Kun he pääsivät ohjelmaan mukaan, alkoi tiukka treenaus. Rita on entinen kilpa-aerobikkaaja, ja hän halusi valmistautua tv-sarjaan yhtä pieteetillä kuin kilpailuihin.

– Koska esiinnyin telkkarissa pienissä bikineissä, halusin, että kroppa on kunnossa, Rita sanoo.

– Minä kyllä otin vähän viiniäkin, sillä olen sinut itseni kanssa. Mutta totta kai sitä haluaa olla kuosissa, kun heiluu televisiossa nelikymppisenä kireissä punaisissa housuissa, Aki jatkaa.

Gladiaattoreista saatu palkka ei parin mukaan ollut kummoinen. Suurempi arvo on ohjelman avulla saadusta julkisuudesta.

– Ei julkkikseksi kannata ryhtyä pelkän julkisuuden takia. Siinä vaiheessa, kun julkisuus ei enää tuota, lopetamme sen, Aki huomauttaa.

Putin saa kohta kaverin omasta pojastaan Bondista.
Putin saa kohta kaverin omasta pojastaan Bondista.

Sunnuntai

Kaksi kirjaa 50 euroa

Sunnuntaina Aki innostui ostamaan kaksi Tommy Hellstenin kirjaa, koska hän lukee vain elämäntaitokirjallisuutta. Akin ja Ritan sohvapöydällä onkin kesken Rhonda Byrnen Salaisuus-kirja. Olkkarin seinällä puolestaan koreilee kaunokirjaimilla kirjoitettu Akin keksimä mietelause eli akismi. Siinä lukee: ”Kaikki on mahdollista. Mahdottoman toteuttaminen vain vie vähän enemmän aikaa.”

”Raha on vain rahaa. Jos se loppuu, sitten myydään vaikka auto.”

– Raha on vain rahaa. Jos se loppuu, sitten myydään vaikka auto. Olen menettänyt aikanani niin paljon, että en enää pelkää. En koskaan stressaa rahasta, Aki vakuuttaa.

Rita ei ole täysin samoilla linjoilla.

– Ovathan niukat ajat olleet ihan perseestä. Olisi minulla muutakin tekemistä kuin miettiä, mitä tehdä, kun talous on notkolla. Raha mahdollistaa sellaisen elämän, jota haluamme elää, joten kyllä raha on meille tärkeää.

Viikon menot yhteensä 32 020 euroa.

Mistä pihistätte?

Aki: ”Emme mistään. Minua ei kiinnosta huominen, elän vain tätä hetkeä.”

Rita: ”Aki on suurten linjojen mies, joka tykkää maalata isolla pensselillä. Mutta miten maalata, jos väriaine on loppu? Minä olenkin meistä raha-asioissa tarkempi.”

Asuntolaina

”Maksamme asuntolainaa 1500 euroa kuussa. Summa sisältää omakotitalomme lisäksi lainanlyhennykset juuri myydystä Levin-tontista ja Raumalla olevasta tontistamme, jonne rakennutamme kolme taloa golf-kentän viereen.”

Työkokemus

Rita: ”Kilpa-aerobicillä ei tienaa, se on intohimolaji. Olisi ennemmin kannattanut alkaa vaikka tennispelaajaksi.”

Aki: ”Olen pyörittänyt AMTY-moottoripyöräyritystäni vaikka miten pitkään. Siitä en luovu.”

Tulevaisuuden haave

Rita: ”Talo meren rannalla.”

Aki: ”Asua talvet lämpimässä.”

Aki ja Rita Manninen

Aki Manninen

42-vuotias, syntyi ja asuu Porissa.

Pari meni naimisiin elokuussa 2015.

Nousi Ritan kanssa julkisuuteen Temptation Island -ohjelmasta vuonna 2014. Pari on tehnyt myös Akin ja Ritan rakkausdieetit -ohjelmaa.

 

Rita Niemi-Manninen

38-vuotias, syntyi ja asuu Porissa.

Voittanut EM-kultaa ja MM-hopeaa kilpa-aerobicissa.

Gladiaattorit Nelosella lauantaisin.