Astrid Swan säilytti toiveikkuutensa rankkojen hoitojen keskellä. Kuva: Liisa Valonen
Astrid Swan säilytti toiveikkuutensa rankkojen hoitojen keskellä. Kuva: Liisa Valonen

Muusikko Astrid Swan palasi nopeasti töihin rankkojen syöpähoitojen jälkeen. Paluuseen liittyy usko elämän jatkumisesta, mutta oli se vähän pakkokin. – Freelancerina putosin minimi-kaikelle.

Kolme vuotta sitten laulaja Astrid Swanilla oli muusikonura hyvässä lennossa, neljäs sooloalbumi ulkona, kaksivuotias poika ja 12 vuotta yhteiseloa brittiläisen tuottajapuolison Nick Trianin kanssa.

Sitten iski aggressiivinen rintasyöpä, ja siitä selvitäkseen oli suostuttava järeimpiin hoitoihin.

– Fyysiset muutokset ovat olleet yksi sairauden vaikeimpia puolia sietää. Olen ollut vihainen siitä, miksi tämä tapahtui minulle näin nuorena, Astrid sanoo 35-vuotispäivänsä lähestyessä.

Palaan töihin, siis elän

Nyt Astrid palaa uusien laulujen kanssa. Niissä kerrotaan kokemuksista suorasti. Astridille nopea paluu töihin on kytkeytynyt uskoon elämän jatkumisesta.

– Kun kuoleman vaara konkretisoituu, ei ole varaa synkistelyyn. Olin toiveikkain juuri sairauteni rankimmissa vaiheissa, Astrid kuvailee.

Astridilla synkistelyvaihe iski vasta, kun hän ymmärsi selvinneensä ja alkoi kirjoittaa laulujaan.

– Silloin tulivat mustimmat ajatukset ja ihmettely, mitä minulle oikein tapahtui.

Elämää minimillä

Paluu töihin oli vähän pakon sanelemaakin.

– Freelancerina olin sairastuessani pudonnut minimi-kaikelle. Samalla kun olin puhki hoidoista, arjesta tuli sinnittelyä. Sairastuminen tarkoitti meille köyhyyttä, Astrid sanoo suoraan.

– Oli nöyryyttävää joutua selittelemään uupumustani ja tehdä selvityksiä Kelaan. Olin aika huonossa kunnossa palatessani töihin, mutta olin niin tympääntynyt anomaan sairauslomaa, etten halunnut muutakaan.

Miten sairastuminen on vaikuttanut ihmissuhteisiin? Miten kuoleman läheisyydestä puhutaan lapselle? Lue Astridin koko haastattelu Me Naisten numerosta 4/2017!

Astrid Swan

  • 34-vuotias helsinkiläinen musiikintekijä on oikealta nimeltään Astrid Joutseno. Naimisissa Soliti-levy-yhtiötä johtavan Nick Trianin kanssa. Pariskunnalla on nelivuotias poika.
  • Julkaisee viidennen albuminsa From the bed and beyond 3.3.
  • Aloittaa esiintymiset 9.–11.3. keikoillaan WHS Teatteri Unionissa. Keikka on yhteistyö valokuvaaja Tekla Vàlyn, muotisuunnittelija Yat Cheungin sekä mediataiteilija Timo Wrightin kanssa.
  • Valmistelee väitöskirjaa luovien ammattien blogiäideistä.
  • Kuuluu One Quart Magazine -nettijulkaisun perustajiin ja kirjoittajiin.
Tohtorimamma

Muusikko Astrid Swan: ”Sairastuminen tarkoitti meille köyhyyttä”

Heidi Sohlbergillä oli rintasyöpä ja sitä hoidettiin sytostaatein. Aluksi minuakin ärsytti hänen avautumisensa siitä lehtien palstoilla. Mutta oma äitini sairasti samaan aikaan rintasyövän ja näin, mikä tabu se on. Useimmat valitsevat hiljaisen kärsimyksen, häpeävät runneltua kehoaan ja kaljua päätään, vetäytyvät omiin oloihinsa. Ei se ole yhtään oikein! Nyt ajattelen, että Heidi Sohlberg on rohkea nainen, jonka esimerkki ja avoimuus antaa lohtua sairastuneille ja heidän omaisilleen...
Lue kommentti
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...