Päihdeklinikkaa vetävä muodin ammattilainen Eija Nyman-Janatuinen on kulkenut riippuvuudesta toiseen. Vaikeinta oli luopua juomisesta.

Ravintolan pöydässä istuu huoliteltu ja tyylikäs nainen, jonka ulkoisesta olemuksesta ei ikinä uskoisi, että hän on alkoholisti. Kun ennen Eija Nyman-Janatuisen, 46, lempijuoma oli Jack Daniels light-kokiksella, nyt hän tilaa kivennäisvettä.

Sen lisäksi, että Eija on Pierre Cavallon toimitusjohtaja, hän vetää nykyään yksityistä avopäihdeklinikkaa Helsingissä. Hän tietää, ettei alkoholismi useinkaan näy päälle. Eijan asiakkaat ovat hyvin toimeentulevia ja arvostetuissa ammateissa.

Sellainen Eijakin oli. Päivisin hän pursusi ideoita ja paahtoi töitä, öisin hän istui kapakoissa porukassa, jota hän ei olisi päivisin edes tervehtinyt. Aamuisin menevä bisnesnainen meikkasi yön jäljet piiloon.

– Alkoholi ei ollut ainoa riippuvuuteeni. Olin koukussa myös työhön ja miehiin, Eija kertoo.
 

Minttusuklaasta se lähti

Eijan lapsuudenkodissa käytettiin alkoholia kohtuudella. Vaatefirmaa pyörittäneet vanhemmat matkustelivat työn takia paljon ja toivat ulkomailta tuliaisiksi pulloja, joissa oli eksoottisen näköisiä etikettejä. Ne pantiin näytille olohuoneen tarjoiluvaunuun. Sieltä vaunusta 12-vuotias Eijakin löysi minttusuklaalikööripullon, josta joi itsensä ensimmäistä kertaa humalaan.

– Nousuhumala tuntui erityisen hyvältä. Jäin välittömästi nalkkiin, Eija muistaa.

12-vuotiaana Eija oli fyysisesti ikäisiään kehittyneempi. Koska oman ikäiset tuntuivat lapsellisilta, hän hakeutui raisujen tai vanhempien oppilaiden seuraan ja halusi olla kovis. Koulussa Eijalla oli keskittymisvaikeuksia. Osa opettajista piti suulasta tyttöä vain vähän turhan energisenä, mutta osan mielestä hän oli ongelmatapaus. Eija oli tuttu näky jälki-istunnoissa.

16-vuotiaana Eija joi itsensä känniin jo kolmesti viikossa. Välillä kun tyttö aamulla raahautui kouluun, hän ei muistanut edellisillasta mitään.

Alkoholinkäytöstä tuli riitaa vanhempien kanssa, mutta tosissaan he eivät yrittäneet saada tytärtään lopettamaan juomista. Ongelmat menivät vaikean iän piikkiin.

Eikä Eijaa kukaan edes olisi saanut lopettamaan. Riitojen päätteeksi Eija usein vain pakkasi laukkunsa ja muutti poikaystävän luokse.

Miehenkipeä juhlija

Poikaystävistä Eijalla ei nimittäin ollut koskaan pulaa. Eija halusi olla ihailtu, mutta selvin päin hän ei uskaltanut miehiä lähestyä. Mutta jos tuiskeessa tuli pakit, Eija vain jatkoi reippaasti seuraavan kohteen luo. Juovuksissa Eijalle kelpasi kuka tahansa.

– Riitti, että mies kehui silmiäni kauniiksi. Kerran nousin kännissä Hongkongissa Suomen-koneeseen. Koneeseen tsekatessani vinkkasin virkailijalle, että järjestää minulle paikan komean länsimaalaisen vierestä. Kohta jatkoin, että ei sen nyt niin komeakaan tarvitse olla. Eikä edes länsimaalainen!

Eija alkoi työskennellä perheensä vaateyrityksessä jo nuorena. Hän aloitti myymälän aputyttönä mutta sai ajan myötä vaativampia tehtäviä. Parikymppisenä hän alkoi päästä isän mukaan liikematkoille. Yhdellä tällaisella matkalla Hongkongissa Eija tapasi ensimmäisen aviomiehensä, amerikkalaisen Terryn. Muutaman vuoden päästä seurasi aviomies numero kaksi.

Eijan ex-miehet olivat itsekin sen verran kovia ottamaan, ettei vaimon juominen koskaan häirinnyt heitä.

Vihkisormus taas ei häirinnyt Eijaa. Varsinkin viimeisinä aikoina kun hän vielä joi, hän ajautui syrjähyppyihin tämän tästä.

– Kun mieheni meni nukkumaan, sanoin valvovani vielä hetken, mutta lähdinkin baariin. Join niin paljon, että aamulla en enää muistanut, mitä olin tehnyt, missä ja kenen kanssa. Pelkäsin raskautta, sukupuolitauteja ja aidsia niin hysteerisesti, että juoksin melkein päivittäin gynekologilla tarkistuttamassa, olinko harrastanut edellisenä yönä seksiä.

Eijaa ahdisti, että humala ajoi hänet jatkuvasti käyttäytymään omien arvojen vastaisesti. Pian toinenkin liitto päättyi eroon. Syy ei kuitenkaan ollut Eijan petollisuus, vaan se, että hänestä tuli raitis.

Nyt Eija on naimisissa neljättä kertaa. Parilla ei ole lapsia, mutta Eijalla on kahdeksanvuotias poika liitosta kolmannen aviomiehensä kanssa.

Himosta toiseen

Kesällä 1996 Eija soitti auttavaan puhelimeen, jossa päivystäjä kehotti ottamaan yhteyttä alkoholistien vertaisryhmään. Sitä oli suositeltu hänelle aiemminkin, mutta hän oli tyrmännyt ehdotuksen. Sen sijaan Eija oli yrittänyt lopettaa juomisen muun muassa ilokaasuhoidon avulla.

Apu löytyi lopulta Töölön kirkon kerhohuoneesta, päihderiippuvaisten vertaisryhmästä.

– Kuunnellessani muiden tarinoita tajusin, etten ollutkaan outo vaan sairas. Olin ajatellut vuosia, että viina kuuluu jotenkin syntymälahjana persoonaani.

Nykyään Eija on riippuvainen vertaisryhmistä. Matkoilla hän aina ensimmäiseksi selvittää, missä kokoontuu lähin alkoholisteille tarkoitettu ryhmä. Eijalla on edelleen myös tukihenkilö, jolle voi soittaa tiukan paikan tullen. Retkahtaminen on ollut monesti lähellä mutta vain kerran todella lähellä.

– Kun erosin kolmannesta miehestäni ja lapseni isästä, olin jo ostanut litran lonkeropullon valmiiksi. Jotenkin se vain jäi avaamatta.

Jätettyään alkoholin Eijaan iski järjetön sokerinhimo ja hän eli kuusi viikkoa pelkällä jäätelöllä. Seuraavaksi iski pakkomielteinen tarve kuntoilla.

Nykyään Eijalla on myös jo selitys riippuvaisuuteen taipuvalle käytökselleen: adhd. Se ei kuitenkaan poistanut sitä tosiasiaa, että Eija on myös alkoholisti. Eikä alkoholisti voi oppia kohtuukäyttöä.

– Sanon aina myös asiakkailleni, että voit rentoutua: se ei tule onnistumaan. Ja jos et usko, ole hyvä, tuossa tien toisella puolella on ravintola. Mutta monella on alkoholiin lähes rakkaussuhde, siksi siitä ei haluta luopua kokonaan, ainakaan heti. Yleensä asiakkaat tulevat takaisin, kun huomaavat, ettei kohtuukäyttö oikeasti toimi. Jokaisen täytyy itse kulkea tie raittiuteen.

Perhe ei ymmärrä

Toimittaja Kikka Isoviita on kirjoittanut Eijan selviytymistarinasta kirjan Paha tyttö – koukussa viinaan miehiin ja työhön (Otava, 2011). Eijaa harmittaa, että kirjan ilmestymisen jälkeen sisko pani välit poikki. Äitikään ei ollut kirjasta riemuissaan, mutta häneen välit ovat kuitenkin kunnossa.

– Jos saan tarinani avulla yhdenkin ihmisen pohtimaan omaa juomistaan, olen tyytyväinen.

Eija on liftannut tuntemattomien äijien kyytiin, herännyt narkkarin kainalosta, joutunut putkaan, ollut nyrkkitappelussa ja laskenut alleen hienostohotellin hississä bisnesmiesten edessä. Mutta ei niin paljon pahaa, etteikö jotain hyvääkin. Kännissä Eija on myös rakastunut, mennyt naimisiin ja ollut jatkoilla Pink Floyd -yhtyeen kanssa.

– Ajattelen edelleen, että nousuhumala on myönteinen kokemus, eihän se muuten koukuttaisi. Alkoholi poisti ujouteni, teki minusta rohkean. Tiedän, että minulla on ollut suojelusenkeli matkassa. En silti kadu mitään. Ilman kännejäni minulla ei olisi tätä kiitollisuutta raittiutta kohtaan.


Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla