Ennen Mummomafia-ohjelmaa Raili Hulkkonen (kesk.) ja Kristiina Halkola (oik.) eivät olleet tavanneetkaan. Eva-Riitta (vas.) sen sijaan oli ollut vuosia sitten Railin meikattavana, ja Kristiina ja Eva-Riitta tiesivät toisensa teatteripiireissä. Kuva: Jouni Harala
Ennen Mummomafia-ohjelmaa Raili Hulkkonen (kesk.) ja Kristiina Halkola (oik.) eivät olleet tavanneetkaan. Eva-Riitta (vas.) sen sijaan oli ollut vuosia sitten Railin meikattavana, ja Kristiina ja Eva-Riitta tiesivät toisensa teatteripiireissä. Kuva: Jouni Harala

Eva-Riitta Siitonen, Raili Hulkkonen ja Kristiina Halkola tietävät lähes kaikesta kaiken.

Mitä naisella pitää olla aina käsilaukussa?

Kristiina: Kotiavain. Silloin on jokin paikka, mihin mennä, ja asiat ainakin melko hyvin.

Raili: Välttämättömyyksien, eli lompakon, avainten ja puhelimen, lisäksi minulla on huulipuna ja rajauskynä. Ilman huulipunaa näytän liian mummomaiselta! Jokaiselle löytyy taatusti sopiva punaisen sävy.

Vihaan siivoamista. Miten saisin sen sujumaan?

Eva-Riitta: Minäkin vihaan. Pidä mielessäsi se mielikuva, kun olet jo siivonnut ja tuulettanut, keität kahvit ja haet leikkokukkia palkinnoksi itsellesi. Harvoin mitään saa ilman uhrauksia, ja välillä on vain pakko tehdä sellaista, mistä ei pidä.

Kristiina: Siivoaminen ei ole tärkein asia elämässä. Joskus pitää viitsiä, mutta pakko ei ole kuin hengittää ja pitää huolta lapsista, jos sellaisia hankkii. Nuorempana siivosin itse, enkä olisi voinut kuvitella, että minulla käy siivooja. Nyt minulla on siihen varaa ja samalla työllistän yhden ihmisen.

Raili: Voitko palkata siivoojan, joka tekee kerran kunnolla pohjatyön, minkä jälkeen olisi helposti aloittaa uusi elämä ja yllä pitää siisteyttä? Kun laittaa tavarat heti paikoilleen, helpottaa kovasti siivousta. Olen niin onnekkaassa asemassa, että meillä mieheni auttaa paljon kotitöissä, koska olen niin paljon poissa.

Parisuhteessani on kaikki hyvin, mutta jokin puuttuu. Erotako vaiko eikö erota?

Kristiina: Aina puuttuu jotain. Ihminen voi kuvitella omien henkilökohtaisten ongelmiensa johtuvan suhteesta. Olen ollut kerran aiemmin naimisissa ja oppinut siinä suhteessa asioista. Tiesin muuttaessani Eeron kanssa yhteen, että vaikka maailma kaatuisi, en koskaan lakkaa rakastamasta häntä. Näiden vuosien aikana erilaisissa elämäntilanteissa olemme keksineet tavat, miten saadaan arki sujumaan. Se vaatii kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä ja miettimistä.

Minulla on hirveä ikäkriisi! Vihaan ryppyjäni ja kehoni rapistumista!

Eva-Riitta: En halua pelotella, mutta vanhuudesta saa etsimällä etsiä hyviä puolia. Näkökin heikkenee… Tosin jos vielä vanhana miettii omaa ulkonäköään, niin elämä on jättänyt aika vähälle opille.

Kristiina: Jokainen ikävaihe on kriisin paikka. Se ei auta kuin hyväksyä ja käydä läpi. Vanhentuminen on kyllä minusta hirveän tylsää, kun huomaa menettäneensä voimia eikä jaksa tehdä kaikkea.

Raili: En välitä ikääntymisestä, kunhan pysyn terveenä! Rypyt kuuluvat elämään, mutta kunnosta pitää huolehtia, jotta askel kantaa. Ihoaan kannattaa hoitaa säännöllisesti etenkin Suomen ilmastossa.

Olen aina myöhässä eikä aika tunnu riittävän mihinkään kivaan tai rentouttavaan.

Kristiina: Nämä ovat tahtokysymyksiä. Jos olet itse valinnut kiireen, älä valita. Kaikkeen ei pidä suostua. Minulle oli kiire, kun olin nuori ja jaksoin kaiken. Tein viittä asiaa yhtä aikaa. Minulla saattoi olla päällekkäin monta työtä, kävin kokouksissa, osallistuin järjestötoimintaan ja lasten koulunkäyntiin sekä hoidin huushollia ja opettelin ruuanlaittoa. Mutta se sopi minulle. Enää minulla ei ole kiire.

Töissä on huono omatunto perheasioista, kotona työasioista. Mikä eteen?

Eva-Riitta: Tunnistan tunteen. Työskentelin sähkölaitoksella, tv:ssä ja yrittäjänä, kun lapset olivat pieniä, ja olin kansanedustaja, kun he olivat teini-iässä. Olin ikäpolveni tyypillinen edustaja ja stressasin tästäkin. Uskon, että nykypäivän vanhemmat ovat viisaampia. Huono omatunto vie voimavaroja kotona ja työssä, eikä siitä ole apua missään.

Raili: Jos mahdollista, soita isovanhemmalle ja pyydä apua. Ilahdun, jos voin auttaa lastenlasteni kanssa. Töissä kannattaa yrittää keskittyä työasioihin ja kotona olla perheen kanssa. Minulla auttaa se, että pakkaan kotona illalla seuraavaa työpäivää varten tarvittavat asiat.

Haluan vaihtaa uraa mutten uskalla.

Eva-Riitta: Pitkän elämän aikana on mahdollisuus moneen. Pelko katoaa, kun käy käsiksi asioihin. Olen astunut monta kertaa entistä isompiin saappaisiin esimerkiksi aloittaessani kansanedustajana, Uudenmaan läänin maaherrana, Helsingin kaupunginjohtajana ja europarlamentaarikkona. Ennen kunkin tehtävän aloittamista olen miettinyt, mitä haluan saavuttaa ja mihin voimavarani riittävät. Tosin aina ei voi lähteä omista vahvuuksistaan, mutta monenlaisilla ominaisuuksilla voi tehdä hyvää työtä.

Kristiina: Elämän elämättömyys on suurempi ongelma kuin uran tekeminen. Pitää elää! Olen ollut työttömänä pitkään monta kertaa 1970-luvun lopussa ja 1980-luvulla. Sitten minut saatiin ryhtymään yksinyrittäjäksi, ja piti ruveta keksimään töitä. Helppoahan se ei ole, mutta ei saa antaa periksi. Lähdin muun muassa Vaasaan oman alan työni perässä, kun lapset olivat pieniä. Latteus “asioilla on tapana järjestyä” on ihan totta.

Raili: Rohkaisen vaihtamaan, jos vähääkään uskoo, että pärjää. Kyllä työtä tekevälle löytyy. Ja aina voi palata siihen, mitä ennen teki. Olen aina ollut ahkera tekemään töitä, ja se on ehkä syy, miksi niitä on riittänyt, välillä vähän liikaakin.

Mitä teen, elämäniloni on kadoksissa.

Kristiina: Tuntuu, että kaikki suomalaiset ovat vähän masentuneita. Ehkä se johtuu tästä valon puutteesta, mikä vaikuttaa perusluonteeseemme. Itselläni auttaa kirkasvalolamppu.

Eva-Riitta: Jos kyse on alakulosta eikä oikeasti masennuksesta, niin uskon, että elämänhallinta auttaa: se että laittaa asioita järjestykseen ja näkee, mitä saa aikaan. Jos tuntuu, että kaikilla muilla menee paremmin, voi miettiä, että kenen kanssa olisi oikeasti valmis vaihtamaan osia. Omaan alakuloisuuteeni tepsii metsässä kävely. En niinkään vajoa pohjalle surusta, enemmänkin omasta riittämättömyyden tunteesta ja tyytymättömyydestä itseeni.

Toinen meistä ei halua seksiä.

Raili: Kannattaa sytyttää kynttilöitä ja ottaa lasi samppanjaa ja keskustella, mistä on kysymys ja mitä voi tehdä. Mielestäni on hyvä muistaa, että läheisyydestä voi nauttia muutenkin kuin hyppäämällä sänkyyn, vaikkapa vain halailemalla. Toisen ihmisen läheisyys on tärkeää.

En tykkää yhtään ulkonäöstäni.

Raili: Jokaisesta löytyy hyviä puolia, joita voi korostaa meikillä ja vaatteilla. Jos tuntuu siltä, ettei kehtaa, niin pelko pois – ihmisen pitää saada olla yksilö!

Eva-Riitta: Kaikki ovat nuorena hauskannäköisiä omalla tavallaan. Olin nuorena niin epävarma ja kompleksinen, etten ymmärtänyt olevani ihan niin kuin muutkin. Näin sen valokuvista vasta aikuisena. Nuoruudesta ja sen kaikille antamasta omaleimaisuudesta ja kauneudesta kannattaa nauttia!

Kristiina: Älä antaudu ulkopuolelta tulevien ulkonäköpaineiden orjaksi! Tällaiset ajatukset menevät kyllä yleensä iän myötä ohi. Nuorena elokuvanäyttelijänä raivostuin, kun ulkonäköäni arvosteltiin. Sen ei pitäisi olla tärkeää, vaan sen, mitä ihminen tekee.

Pelkään juovani liikaa.

Eva-Riitta: Kohtuus oli syystä jo yksi antiikin Kreikan korkeimmista hyveistä. En ole niin rohkea, että voisin kuvitella jättäytyväni humaltuneena muiden armoille. Mieheni ei käytä enää ollenkaan alkoholia, joten voi mennä monta kuukautta, etten tule juoneeksi mitään. Edustus tehtävissä selvisin koko illan samalla viinilasillisella.

Raili: Alkoholinkäyttö on ongelma monella ikäiselläni. Aluksi on ihana ottaa vähän viiniä, kun töitä ei tarvitse enää tehdä, mutta sitten se riistäytyy käsistä. Mitä aikaisemmin asialle tekee jotain, sen parempi! Osallistun juhliin hyvin harvoin. Mieluummin otan pari olutta mieheni ja naapureideni kanssa.

Kristiina: Luulo ei ole tiedon väärti: ota vihko ja kynä ja kirjoita määrät ylös. Olen tehnyt näin, ja olen käyttänyt samaa metodia hyvin tuloksin myös taloudenpidossa ja laihduttamisessa. Noh, aina kaikki ei onnistu – olen vähän kuin Jane Fonda: tee niin kuin neuvon, älä niin kuin teen.

Tappelemme mieheni kanssa koko ajan rahasta.

Eva-Riitta: Tämäkin vaatii noin 50 vuotta hiomista, nimimerkillä kokenut Etelä-Suomesta. Olen ollut se osapuoli, jolla on rahan suhteen jalat maassa – ei ole mennyt ekonomin koulutus hukkaan! Rahasta ei kannata taistella koko elämäänsä, vaan miettiä jokin tapa toimia, jolla pärjätään yhdessä. Nuoret lapsiperheet elävät usein tasarahalla eikä ylimääräistä jää. Jos molemmat ovat töissä, voi olla viisasta sopia, miten kumpikin osallistuu ja silti hallinnoi omia tulojaan.

Raili: Minusta on toimivinta, että pariskunnalla on omat rahat. On selkeää, että kumpikin vastaa omista menoistaan. Toki pitää tulla puolin ja toisin vastaan, kun tehdään jotain yhdessä. Ja tietenkin on perheitä, joilla on samat rahat, ja se toimii heillä.

Ikävät uutiset ahdistavat ja pelottavat.

Eva-Riitta: Muistan lapsuudestani pommitukset Helsingissä jatkosodan aikana ja kuinka naapuritalomme tuhoutui maan tasalle. Äiti oli peittänyt pinnasänkyni keltaisella huovalla, ja heräsin siihen, että peitto tuli lasisirpaleiden painosta päälleni. Muistan omat veren tahrimat käteni, kun yritin työntää sitä kasvoiltani pois. Tämä muisto nousee aina mieleen, kun näen tv:ssä lapsia sodan keskellä. Mutta erityisesti lapset ovat sitkeitä ja selviävät vaikeissakin olosuhteissa. Tärkeintä olisi miettiä, mitä voi tehdä, eikä sitä, miksi minulle kävi näin.

Kristiina: Minuakin masentaa, pelottaa ja suututtaa. Liikutuin, kun kuuntelin Nobelin rauhanpalkinnon voittaneen Malala Yousafzain puhetta, jossa hän kysyi, miksi on niin vaikea rakentaa kouluja ja helppo rakentaa tankkeja. Hän on 17-vuotias ja voi siksi esittää asian noin yksinkertaisesti, mutta onhan se järjetöntä. Vaikka nuoruuden ihanteet karisevatkin, ei pidä elää kuin pellossa. Äänestän vaalien lisäksi jaloillani ja käsilläni. Kulutusvalinnoilla voi vaikuttaa jonkin verran.

Elän jatkuvasti yli varojeni, koska en voi vastustaa shoppailua.

Raili: Olen jäävi vastaamaan… Teen niin paljon töitä, että tunnen oikeudekseni hemmotella itseäni shoppailemalla esimerkiksi kauniita vaatteita. Lisäksi raha-asiat eivät ole vahva puoleni, sillä pidän muita asioita tärkeämpinä. Pitää kuitenkin olla realisti ja ostaa vain sellaista, mihin on varaa, joten suosittelen budjetin tekemistä. Kaikki naiset ansaitsevat pieniä nautintoja! Rohkaisen varsinkin yli 50-vuotiaita hemmottelemaan itseään enemmän. Nuoret naiset osaavat ottaa omaa aikaa paremmin ja pitää hauskaa omassa porukassaan. Edullinen ja kiva tapa viettää aikaa on esimerkiksi nyyttikestit ystävien kera.

Mikä on pitkän parisuhteen salaisuus?

Eva-Riitta: Kestävä kehitys! Tykkäämme toisistamme niin paljon, että vaikeudetkin ovat jääneet taka-alalle. Olen etu oikeutettu, kun saan elää hauskan ja huumorintajuisen ihmisen kanssa. Välillä elämä on ollut yhtä särmien hiontaa, niin että lastut ovat vain lennelleet. Nyt ihmettelemme, mistäs me ennen niin hurjasti kiivailimmekaan.

Kristiina: Rehellisyys, se että olemme voineet keskustella avoimesti. Olemme tehneet aina niin tiiviisti samaa työtäkin, niin ei ole tullut tilaisuutta pimittää tai esittää jotain. Siinä, että on rehellinen ja avoin, ei ole mitään pelättävää.

Raili: Mieheni on suonut minulle tilan toteuttaa itseäni. Molemmilla pitää olla omaa aikaa. Olen ollut tällainen paljon menevä ja töitä tekevä koko 42 vuotta, jonka olemme olleet naimisissa. Arvostan mieheni suhtautumista todella paljon, ja järjestän meille usein pieniä matkoja.

Mummomafia alkaa tänään 8.1.2015 MTV3:lla klo 20.05. Kolmikko ratkoo ohjelmassa ihmisten ongelmia.

Kristiina Halkola

Syntynyt 3.6.1945 Kuusankoskella, 69-vuotias.

Neljän lapsen äiti ja kuuden lapsen isoäiti.

Näyttelijä, laulaja, komedienne ja entinen aktiivipoliitikko.

Naimisissa näyttelijä Eero Melasniemen kanssa, liitto kestänyt yhteensä 45 vuotta.

Eva-Riitta Siitonen

Syntynyt 31.5.1940 Helsingissä, 74-vuotias.

Kahden lapsen äiti ja kolmen lapsen isoäiti.

Ylipormestari, ollut mm. Uudenmaan läänin maaherra ja europarlamentaarikko.

On naimisissa taiteilija Matti ”Fredi” Siitosen kanssa, avioliitto kestänyt 45 vuotta.

Raili Hulkkonen

Syntynyt 15.1.1946 Kurikassa, 68-vuotias.

Yhden lapsen äiti ja kolmen lapsen isoäiti.

Meikkitaiteilija.

Ollut naimisissa puolisonsa kanssa jo 42 vuotta.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.