Mikko Kuustonen on nähty julkisuudessa monissa eri rooleissa.

1980-luku

Mikko Kuustonen vuonna 1986. Kuva: Sanoma-arkisto / Timo Hämäläinen
Mikko Kuustonen vuonna 1986. Kuva: Sanoma-arkisto / Timo Hämäläinen

Mikko julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa vuonna 1979, mutta 80-luvulla hän tuli tunnetuksi Q.Stone-yhtyeestä sekä Pro Fide -gospelyhtyeestä. 80-luvulla Mikko aloitti myös työnsä kehitysmaissa ja kiersi kansalaisjärjestöjen mukana parikymmentä vuotta.

Mikon lapset, näyttelijät Iina ja Minka Kuustonen syntyivät vuonna 1984 ja 1985.

1990-luku

Neumann ja Mikko vuonna 1992. Kuva: Sanoma-arkisto / Erkki Raskinen
Neumann ja Mikko vuonna 1992. Kuva: Sanoma-arkisto / Erkki Raskinen

90-luku oli muusikko Mikko Kuustosen kulta-aikaa. Hän julkaisi levyn lähes joka vuosi vuoteen 1997 asti ja keikkaili ahkerasti.

– Minulle jäi morkkis niistä vuosista, joina olin paljon poissa tyttärieni ja puolisoni luota. Olen rasittavuuteen asti kysellyt tätä Iinalta ja Minkalta, eikä asia ole heidän mukaansa niin. He sanovat että oleellista on se, miten on oltu. Olen siis saanut armahduksen, Mikko muisteli 90-lukua Me Naisten uusimmassa numerossa.

2000-luku

Mikko entisen vaimonsa Marita Kuustosen kanssa Linnan juhlissa vuonna 2002. Kuva: Sanoma-arkisto / Pentti Nissinen
Mikko entisen vaimonsa Marita Kuustosen kanssa Linnan juhlissa vuonna 2002. Kuva: Sanoma-arkisto / Pentti Nissinen

Vuonna 2004 Mikko teki elämänmuutoksen ja jätti alkoholin kokonaan.

– Alkoholinkäyttöni johti sisäiseen lamaantumiseen ja masennukseen, henkiseen pysähdysilaan. Omat mittarini menivät punaiselle, kun juomisesta tuli jokapäiväistä, hän kertoo Me Naisten haastattelussa.

Vuonna 2008 Mikko valittiin vuoden positiivisimmaksi ihmiseksi. Se oli hänestä lähes tragikoomista.

– Mut valittiin Suomen positiivisemmaksi ihmiseksi samana vuonna, kun aloitin masennuslääkityksen. Olen joutunut kipuilemaan oman persoonan löytämisen tai levollisuuden kanssa. Vaivun helposti, varsinkin yksin, sellaiseen alakulon kierteeseen, hän kuvailee Vain elämää -jaksossaan.

2010-luku

Mikko nuoremman tyttärensä Minkan kanssa vuonna 2011. Kuva: Sanoma-arkisto / Jukka Lehtinen
Mikko nuoremman tyttärensä Minkan kanssa vuonna 2011. Kuva: Sanoma-arkisto / Jukka Lehtinen

Tällä vuosikymmenellä Mikko on ollut tuttu kasvo viihdeohjelmissa, kun hänet on nähty esimerkiksi Hyvät ja huonot uutiset- sekä Pop'n'roll-ohjelmien vakiopanelistina. 

Mikko ja Marita erosivat vuonna 2014 yli 30 vuotta kestäneen liiton jälkeen.

Mikko ja hänen naisystävänsä, tanssija-koreografi Hanna Brotherus nähtiin Kultainen Venla -gaalassa tammikuussa 2016. Kuva: Sanoma-arkisto / Tuomas Selänne
Mikko ja hänen naisystävänsä, tanssija-koreografi Hanna Brotherus nähtiin Kultainen Venla -gaalassa tammikuussa 2016. Kuva: Sanoma-arkisto / Tuomas Selänne

Mikko ja Hanna Brotherus, 48, alkoivat seurustella vuonna 2014 ja muuttivat yhteen tänä kesänä. Mikko kertoi tällä viikolla Me Naisten haastattelussa, että Hannan kanssa hän on kokonaan uudessa elämäntilanteessa. Samassa taloudessa asuvat Hannan 13- ja 15-vuotiaat lapset vuoroviikoin.

– Tärkeintä on keskusteluyhteys. Meillä se on perustunut siihen, että on puhuttu paljon, ja sitten on opeteltu kuuntelemaan lauseet loppuun. Aika näyttää, miten selviämme siitä.

Mikko lähtee keväällä konserttikiertueelle kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kuva: Juha Salminen
Mikko lähtee keväällä konserttikiertueelle kymmenen vuoden tauon jälkeen. Kuva: Juha Salminen

Vain elämää -ohjelmassa Mikko on harmitellut pitkää taukoaan musiikin tekemisestä. Edellinen sooloalbumi, Hietaniemi, ilmestyi vuonna 2007. Muutos on kuitenkin tulossa: Mikko tekee uusia biisejä ja lähtee keväällä konserttikiertueelle.

Mikon Vain elämää -päivä Nelosella perjantaina kello 20.00. Nelonen ja Me Naiset kuuluvat samaan Sanoma-konserniin.

Brittihovissa on hämmentävä kihlajaissuma. Erikoisesta hääeleganssistaan parhaiten tunnettu prinsessa Eugenie avioituu Jack Brooksbankin kanssa loppuvuodesta, mutta ihaninta tässä uutisessa on kosintatapa. Se oli kuin elokuvista.

Prinssi Andrew'n ja tämän entisen kohuvaimon Sarah Fergusonin nuorempi tytär prinsessa Eugenie, 27, astelee pian kohti alttaria.

Hovi tiedotti eilen, että Eugenie ja yökerhonomistaja Jack Brooksbank, 29, ovat sinetöineen seitsemän vuoden suhteensa.

Nuoripari meni kihloihin aiemmin tässä kuussa vieraillessaan Nicaraguassa. 

BBC:n haastattelussa kaksikko paljastaa, että kosinta oli juuri prinsessalle sopiva, siis vähintäänkin täydellinen.

Herra Brooksbank oli polvistunut kosimaan rakastettuaan tulivuori (!) taustanaan. Juuri ennen kosintaa kaksikko oli katsellut järvelle ja ihastellut sen ylle lankeavaa auringonlaskua.

– Järvi oli niin kaunis. Ja se auringonlaskun kajo oli erilainen kuin mikään ennen näkemäni. Olin juuri sanonut ääneen, että tämä on uskomattoman hieno hetki. Ja sitten hän täysin yllättäen kosi! Se oli täydellistä, prinsessa Eugenie kertoi BBC:n haastattelussa. 

Täydellinen kosinta viimeisteltiin täydellisellä sormuksella, jossa komeilee punertava Padparadscha-safiiri timanttiryppään keskellä. Häät pidetään loppuvuodesta, jolloin prinssi Harryn ja Meghan Marklen keväthäistä on ehtinyt kulua jo tovi.

No, prinsessa Eugenie ansaitsee onnensa. Edellisen kerran, kun hän nousi laajemman yleisön tietoisuuteen vuonna 2011, tilanne oli vähemmän mairitteleva.

Prinssi Williamin ja Katen häissä prinssin serkkujen Beatricen ja Eugenien vitsailtiin näyttävän aivan Tuhkimon pahoilta sisarpuolilta Anastasialta ja Drusellalta. 

Onneksi näissä 2000-luvun moderneissa prinsessasaduissa myös pahat sisarpuolet löytävät onnen!

Prinsessa Beatricen ja hänen siskonsa prinsessa Eugenien kuninkaallinen häätyyli herätti hilpeyttä vuonna 2011. Kuva: MV Photos
Prinsessa Beatricen ja hänen siskonsa prinsessa Eugenien kuninkaallinen häätyyli herätti hilpeyttä vuonna 2011. Kuva: MV Photos

Toni Wirtanen kertoo tällä viikolla tv:ssä syyttävänsä vaimonsa masennuksesta musabisnestä. ”Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi.”

Apulanta-yhtyeen keulakuva Toni Wirtanen, 42, ja hänen muusikkovaimonsa Jannika B, 32, nähdään tämän viikon torstaina Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Jaksossa Maria Veitola vierailee Tonin ja Jannikan kesämökillä Lahden kupeessa, Hollolassa. Pariskunta keskustelee Marian kanssa rakkaudestaan, perhe-elämästään ja kamppailuistaan mielenterveyden kanssa. Kumpikin pariskunnasta on puhunut avoimesti sairastaneensa masennusta.

Toni kertoo Marialle elämänsä vaikeimmaksi paikaksi sen, kun vuonna 2003 alkoi kärsiä paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta.

– Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha. Siinä oli elämässä vähän kaikenlaista ja sitten tuli paniikkihäiriöshow’t ja ahdistuskysymys siihen perään, Toni sanoo.

– Se veti todella synkkyyteen. Se oli pahinta.

Tonin mukaan mielenterveyden kanssa painiskelu on musiikkialalla yleistä.

”Silloin kun meni järki, niin se oli kyllä aika paha.”

– Meidän alalla ei ole ketään, joka vetäisi ilman nappeja ja terapiaa, mikä on hyvin hämmentävää.

Myöhemmin Marian yökyläilyn aikana pariskunta kertoo myös Jannikan uupumuksesta ja masennuksesta, johon hän sairastui pari vuotta sitten. Jannikan mukaan hänen tilanteensa johtui monesta tekijästä. Yksi syistä oli se, että hän on painanut töitä 15-vuotiaasta saakka ilman kesälomia: kiireinen elämä ajoi siihen, ettei Jannika ehtinyt käsitellä vaikeuksiaan.

Toni toteaa, että hänen mielestään yksi syy Jannikan sairastumiseen löytyy musabisneksestä:

– Mä syytän tätä hiton musabisnestä. Se on saakelin mylly, joka jauhaa ihmisen päreiksi. Jannika on tehnyt aina helvetisti töitä ja uskonut siihen, että mitä enemmän tekee, niin se myös palkitaan. Mutta musa-ala ei toimi niin.

Rakkaus otti aikansa

Jannika ja Toni tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2011, kun Jannika lähestyi Tonia saadakseen apua artistinuralleen. Jannikan mukaan heidän ensimmäinen tapaaminen ei ollut erityisen innostava.

– Täytyy sanoa, etten ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä. Toni sanoi, että älä jätä työtäsi, älä tule alalle, tämä on perseala, Jannika kertoo.

Rakkaus ei syttynyt Jannikan mukaan todellakaan ensisilmäyksellä. Pariskunta tapasi kuitenkin uudelleen ja uudelleen yhteisten tuttujen kautta, ja lopulta se oli menoa.

”En ollut koskaan tavannut yhtä negatiivista ihmistä kuin Toni.”

– En tiedä miten, mutta tässä sitä ollaan. Olen sanonut kaikille, ettei koskaan kannata ensimmäisen hetken perusteella tehdä päätelmää ihmisestä. Rakastan tuota miestä joka päivä enemmän, Jannika kertoo.

Haastattelimme Jannikaa viime kesänä, kun hän oli toipumisprosessinsa alussa. Lue juttu tästä: