Vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak esiintyy mukaansa nimetyllä JVG:n musiikkivideolla.

Räpduo JVG julkaisi aamulla Miss Suomen mukaan nimetyn $ara Chafak -musiikkivideonsa. Kappaleella on mukana myös räppäri Mikael Gabriel.

Videolla JVG on pannut pystyyn villit uima-allasbileet sambatyttöineen. Pääosassa on kuitenkin vuoden 2012 Miss Suomi Sara Chafak, jolta kappale on saanut nimensä.

Filmissä keskitytään juhlimiseen, mutta parin minuutin jälkeen odotus palkitaan, ja kuva siirtyy kesäisissä tunnelmissa keimailevaan Saraan. Kaikkien yllätykseksi Sara myös räppää – osuus on lisätty videota varten tehtyyn uuteen versioon.

Esimakua videon kuvauksista saatiin jo muutama päivä sitten, kun sekä Sara että JVG:n miehet latasivat tunnelmia kuvauksista Instagram-tileilleen.