Uimari Emilia Pikkarainen, 21, oli toista kertaa elämässään mallina Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämässä hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä toukokuussa 2014. Kuva: Jonna Öhrnberg
Uimari Emilia Pikkarainen, 21, oli toista kertaa elämässään mallina Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämässä hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä toukokuussa 2014. Kuva: Jonna Öhrnberg

Kun F1-kuski Valtteri Bottas kisasi Monacossa, tyttöystävä huippu-uimari Emilia Pikkarainen ei jäänyt toimettomaksi.

Uimari Emilia Pikkarainen, 21, kannusti viikonloppuna Monacossa miesystäväänsä Valtteri Bottasta, 24, Monacon GP:ssä. Emilia ei tyytynyt Monacossa pelkkään varikkovaimon rooliin, vaan esiintyi asustemerkki Dom Reillyn kuvissa sekä hyväntekeväisyysnäytöksessä. Muotikuvissa ja catwalkeilla esiintyminen on Emilialle uusi juttu. Hän on Ilta-Sanomien mukaan ollut lavalla aiemmin vain kaksi kertaa.

Emilia asuu toistaiseksi Suomessa, mutta pyrkii tapaamaan maailmalla matkustavaa Valtteria niin usein kuin mahdollista. Vielä ei kuitenkaan ole kihlojen aika, Emilia kertoi Me Naisille Mannerheimin Lastensuojeluliiton järjestämässä hyväntekeväisyysmuotinäytöksessä toukokuussa.

Emilia Pikkarainen asustemerkki Dom Reillyn kuvauksissa (alla).

Emilia Pikkarainen mallina Amber Loungessa järjestetyssä hyväntekeväisyystapahtumassa (alla).

Lue myös:

F1-kuski Valtteri Bottaksen rakas Emilia Pikkarainen: Ei vielä kihloja

Emilia Pikkaraiselle varikkoseuraa Kimi Räikkösen Minttu-rakkaasta?

Tilaajille
Mika Myllyaho kouluttautui ensin autonasentajaksi. Oma ala, teatteri, löytyi vasta mutkien kautta. ”Olin kuin uskoon tullut, jokin iso ovi aukesi edessäni.” Kuva: Juha Salminen
Mika Myllyaho kouluttautui ensin autonasentajaksi. Oma ala, teatteri, löytyi vasta mutkien kautta. ”Olin kuin uskoon tullut, jokin iso ovi aukesi edessäni.” Kuva: Juha Salminen

Ohjaaja Mika Myllyaho kärsi nuorena paniikkihäiriöstä, mutta oppi elämään sen kanssa, kun oma ala löytyi. – Muistan miten helpottavaa oli saada diagnoosi ja tulla viimein ymmärretyksi.

Ohjaaja ja Kansallisteatterin johtaja Mika Mylly­aho, 51, ei meinaa mahtua teatterinsa pienimmän näyttämön, Omapohjan, katsomopenkkiin. Pitkät koivet näyttävät jatkuvan kolmosriviltä aina seuraavan rivin yli ensimmäisille tuoleille asti,...

Daniel Craig ja Rachel Weisz kertovat odottavansa ensimmäistä yhteistä lastaan.

Viimein on selvinnyt, mitä Daniel Craig, 50, alkaa tehdä James Bond -uransa jälkeen. Näyttelijä on kertonut, että seuraava 007-leffa jää todennäköisesti hänen viimeisekseen salaisena agenttina.

Sen jälkeen pyssyhommat jäävät vähemmälle, ja mies katoaa vauvakuplaan!

No vitsi vitsi, eiköhän Craigia yhä nähdä myös valkokankaalla. Hänen näyttelijävaimonsa Rachel Weisz, 48, on kuitenkin kertonut The New York Timesille, että pari odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan. Weiszin paljastus antaa ymmärtää, että molemmat ovat uutisesta varsin haltioissaan.

– Vatsani alkaa näkyä pian. Daniel ja minä olemme niin onnellisia. Meille tulee pieni ihminen. Emme malta odottaa, että tapaamme hänet. Kaikki on niin mystistä, Weisz hehkutti onneaan haastattelussa.

Rachel Weiszilla on 11-vuotias poika Henry edellisestä liitostaan ohjaaja Darren Aronofskyn kanssa. Daniel Craigin Ella-tytär suhteesta näyttelijä Fiona Loudonin kanssa on jo 25-vuotias. Weisz ja Craig ovat olleet naimisissa seitsemän vuotta.