Koulukiusaamisen arvet paljastuivat Marko Annalan mielenterveysongelmien syyksi. Kuva: Päivi Ristell
Koulukiusaamisen arvet paljastuivat Marko Annalan mielenterveysongelmien syyksi. Kuva: Päivi Ristell

Koulukiusaus johti masennuskierteeseen aikuisena, kertoo Mokoma-yhtyeen keulakuva Marko Annala tänään ilmestyvässä Me Naisissa. 

Ensimmäisen kerran Marko Annala, 44, hakeutui psykiatriseen hoitoon jo parikymppisenä. Hän kärsi harhoista ja käyttäytyi impulsiivisesti. Lääkäri totesi miehen olevan lähellä psykoosia ja alkoi etsiä syitä traumaan muun muassa tämän perhetaustasta.

– Mutta minulla oli hyvä lapsuus. Vasta silloin huomasin kertoa koulukiusaamisesta, Marko Annala muistaa. 

Marko oli joutunut 12-vuotiaana julman koulukiusaamisen uhriksi: kiusaajat olivat muun muassa pakottaneet hänet istumaan vesilätäkössä ja nielemään muttereita. Marko Annala on kirjoittanut kokemuksistaan biisejä ja kertonut julkisesti sekä mielenterveysongelmistaan että kiusaamisestaan. Nyt hän kirjoittanut kokemuksiinsa pohjautuvan romaanin Värityskirja.

Hän on sairastanut masennuksen neljä kertaa. Viimeisin kerroista oli rankin, sillä Markolla oli jo vaimo ja lapsia. 

– Kaikille mielenterveysongelmaisille sanoisin, että älkää odottako sitä päivää, kun tervehdytte. Se on kauhea painolasti, koska on raskasta tajuta, ettei se päivä koittanut tänäänkään. Kannattaa ajatella, että tämä on ominaisuus. Minullakin on terveitä jaksoja ja sairaita jaksoja, ja yritän nauttia molemmista. 

Kantaako Marko vielä kaunaa kiusaajilleen? Miksi kukaan ei puuttunut? Kuinka Marko on selvinnyt masennuskausistaan? Millaisista asioista hän löytää nykyään iloa? Lue koko Matkalla minuksi -juttu Me Naisten tänään ilmestyvästä nrosta 12/2017. 

 

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.