Lauri Tähkä & Elonkerjuun viulisti Johanna Koivu kiertää Suomea kymmenen miehen kanssa muttei anna äijämeiningin häiritä.– Nykyään pojat jättävät rasvaisimmat jutut omaan hotellihuoneeseensa.

Moderni suomineito. Se tulee ensimmäisenä mieleen, kun katselee Johanna Koivun poseeraamista helsinkiläisen hotellin aulassa. Pohjalaista käsityötä oleva takki istuu hoikan varren päälle kuin nakutettu, ja sähkönsiniseksi värjätyt hiustenlatvat antavat kokonaisuuteen rock-uskottavan loppusilauksen. On selvää, että tässä tekee töitä ammattilainen, jolle ovat tuttuja niin pikkukylien keikkalavat kuin suurkaupunkien estradit. Siniset silmät tapittavat kameraan, eikä kaunis hymy hyydy hetkeksikään, vaikka taustalla näkyvät koivut ovat vain lavasteita, joissa kuka tahansa muu tuntisi olonsa tukalaksi.

Mutta lavalla olo ja rooleihin heittäytyminen ovatkin Johannalle tuttua touhua. Hän on valmistunut näyttelijäksi Lontoossa, ja aikamoista showbisnestä on myös Johannan nykyinen leipätyö: nainen kirskuttaa viuluaan Suomen suosituimman yhtyeen Lauri Tähkä & Elonkerjuun eturivissä. Bändin viime viikolla julkaistu levy Tänään ei huomista murehdita ponkaisi heti myyntilistojen kärkeen, ja elonkerjuulaisia viedään ympäri Suomen pitkälle ensi vuoden puolelle.

Johannalle uusi kiertue tarkoittaa lukemattomia reissukilometrejä bussissa mieslauman kanssa. Ja lukemattomia hikisiä tunteja lavalla testosteronia uhkuvien urosten keskellä. Onneksi hänellä on hommasta jo melkein kymmenen vuoden kokemus.

Tuoretta naisnäkökulmaa

– Totta on, että vanhoissa kansanlauluissa tyttö on se vieno ja kaunis, joka odottaa lämpimän lieden luona miestä. Ei kappaleisiin silti ole vaikea eläytyä, Johanna sanoo.

Laulaja, lauluntekijä Lauri Tähkän ja kitaristi Simo Rallin innostuksesta vanhoihin teksteihin alkanut projekti on synnyttänyt kahdeksan levyä ja hirmuisen määrän hittejä. Niissä miehet katoavat välillä reissuilleen, koska pojat ovat poikia eivätkä luonnolleen mitään voi.

Kosmopoliittia nykynaista ei kuitenkaan hirvitä lallattaa rallien mukana. Päinvastoin:

– Sanojen merkitys muuttuu, kun lavalla on nainen. Kun laulan joitakin osuuksia, nainen ei enää olekaan passiivinen vaan voi laulaa ryyppäämisestä ja rälläämisestä ihan niin kuin jätkätkin. Mukaan tulee myös ironiaa.

Täysin ilman tytöttelyä Johanna ei kuitenkaan miehisessä rockbisneksessä ole selvinnyt. Kun vielä tuntematon bändi alkuvuosinaan saapui keikkapaikalle, vähäpätöisistä vähäpätöisin oli bändin ainoa tyttö.

– Kun tulin viuluni kanssa jonnekin rockluolaan, teknikoiden asenteista näkyi, että he pitivät mua ihan vasta-alkajana. He kyselivät, että tiedätkö, mitä monitoria kuuntelet.

Tosiasiassa Johanna on bändin koulutetuin muusikko ja ainoa, joka tuntee nuotit. Teoria- ja soittotunnit läpikäyneen muusikon on kuitenkin ollut pakko opetella uusi tapa soittaa viululla rockia.

Rankkuuden ja improvisaation löytäminen ei ole helppoa, jos pienenä soittotunneilla kaikenlainen heiluminen ja eläytyminen on ollut kiellettyä.

Pohjanmaalla nousi myös iso haloo, kun Johanna puki päälleen bändin tunnusmerkiksi nousseen helavyön.

– Joidenkin mielestä oli pyhäinhäväistystä, että naisella oli helavyö ja puukko. Mutta nyt meidän keikoillamme naisetkin pitävät niitä, eli jotakin on tapahtunut, Johanna nauraa.

Johannalla on kiertämiseen rento asenne. Äijämeiningistä on turha ottaa stressiä, sillä se kuuluu elämyksiä tuottavaan ammattiin ja hyvin menneen keikan jälkitunnelmointiin.

– Kun iso määrä miehiä kokoontuu yhteen, niin kyllähän siinä luolamiesmeininki herää. Välillä jätkien meuhkatessa tuntuu, että bussin katto lähtee irti. Mutta siinä ei auta muu kuin lähteä itsekin mukaan täböillä tai kylmän viileästi ohittaa koko homma ja keskittyä omiin juttuihinsa. Välillä kaipaisin naisseuraa, mutta toisaalta osaan itsekin sille päälle sattuessani heittää ronskia juttua, Johanna sanoo. – Olisi kivaa, jos keikkabussi olisi siistimpi, mutta en todellakaan lähde kenenkään siivoojaksi vain siksi, että olen nainen.

Lauri Tähkä ja Elonkerjuun keikkabussissa on televisio ja dvd-soitin, ”josta jätkät katsovat sotaleffoja”. Johannan aika kuluu lehtiä lukiessa tai läppärillä surffaillessa. Ajatuksissa on myös kokeilla, riittäisikö keskittymiskyky espanjan opiskeluun bussin laverilla. Matkoilla kun aikaa on jotenkin tapettava.

Viherpiipertäjän vikaa

Kuivattuja hedelmiä, taateleita, viikunoita, goji-marjoja ja veteen sekoitettavia yrttijauheita siltä varalta, että salaattia ja hedelmiä ei ole saatavilla. Johannan keikkaeväät eivät ole ihan perinteisiä rokkarin ruokia, mutta hyvinvoinnistaan huolehtiva ei muusikko ei halua jättäytyä huoltsikoiden armoille.

– Yritän terveellisillä ruuilla kompensoida epäsäännöllistä elämää ja edes jollakin tapaa pitää kroppani kunnossa. Jos lähtisin pizza–limsa-linjalle, en jaksaisi. Lauri ja Simokin syövät terveellisesti, ja Lauri juoksee, mutta kyllä minä bändin viherpiipertäjä nyssyköitteni kanssa olen.

Vauhdikkaan naisen harrastushistoriaan kuuluu capoeiraa, joogaa, pilatesta, uintia ja lenkkeilyä. Nyrkkeilyn hän joutui lopettamaan, koska muusikolla ei ole varaa runnoa työvälineitään sormia. Kiertueilla palauttava urheilu on erityisen tärkeää, ovathan viulistin niskat usein jumissa ja pohkeet tukossa korkkareissa riehumisen jälkeen.

Melkein kymmenen vuotta sitten Lontoon jättänyt ja lapsuudentuttujensa bändikelkkaan hypännyt Johanna ei ole katunut lähtöpäätöstään, vaikka nykyinen kotikaupunki Seinäjoki toisinaan tuntuukin pieneltä.

– Enhän minä ehdi kotona paljoa ollakaan. Enemmän minulle merkitsee se, että on oma rauha ja oma paikka, johon saa purkaa tavaransa ja vain olla ja kerätä voimia, Johanna kertoo.

– Tykkään myös omasta pihastani, varsinkin kukkien istuttamisesta, en niinkään ruohon leikkuusta ja haravoimisesta. Pihallani saan istua tarvitsematta puhua kenellekään, jos siltä tuntuu.

Muusikon työssä parasta on suora palaute, jota saa joka ilta.

– Jos yleisö on liekeissä ja bändi on liekeissä, ei parempaa tunnetta ole. Minulle tulee tippa linssiin, kun kuulen, että musiikkimme on auttanut ihmisiä vaikeiden elämäntilanteiden yli. Se nöyryys pitäisi säilyttää: olemme palvelemassa yleisöä, eikä itseisarvo ole se, että heilumme lavalla.

Johanna Koivu

  • Lauri Tähkä & Elonkerjuun viulisti. Ainoa bändin jäsen, joka tunnetaan ristimä- eikä taiteilijanimellään. Ei paljasta syntymävuottaan. ”Lontoon näyttelijäpiireissä iästä ei puhuttu tai jos puhuttiin, niin reilusti alakanttiin.”
  • Kotoisin Teuvalta Etelä-Pohjanmaalta kuten koko bändi. ”Muistan Laurin ala-asteelta. Hän oli niin villi, että lähinnä säälin niitä tyttöjä, jotka joutuivat olemaan hänen luokallaan. Ja nyt sitten itse vapaaehtoisesti kierrän hänen kanssaan.”
  • Opiskellut Lontoon yliopistossa sekä The Central School of Speech and Dramassa, josta valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2000. ”Olen muusikko ja näyttelijä, lisäksi olen ohjannut ja opettanut Etelä-Pohjanmaan opistossa. Haluaisin joskus vielä näytellä, ei se kipinä ole kadonnut, mutta juuri nyt en voi jättää bändiä.”

Johanna bändin pojista:

  • Simo Ralli (kitara): ”Bändin sydän.”
  • Lenni Paarma (rummut): ”Leppoisa hengenluoja.”
  • Antero Naali (basso): ”Bändin analyy¬tikko.”
  • Lauri Tähkä (laulu ja kitara): ”Intensiivinen ja impulsiivinen.”