Me Naiset vuonna 2002: Kaksi voimakastahtoista naista samassa taloudessa ja puolisot maailmalla kiinni töissään. Tamara Lundin ja Maria-tyttären suhteessa on täydet ainekset räjähtelevään katastrofioperettiin.

Lundien kahden lahjakkaan naisen taloudessa välillä räiskyykin, mutta enimmäkseen Tamara ja Maria-tytär toimivat sulassa sovussa, eivät toistensa kilpailijoina vaan kannustajina. Tamara tukee tyttärensä kulkua unelmien perässä estradeille. He ovat eläneet erilaiset lapsuudet, mutta haaveet ja intohimot ovat yhteisiä. Äiti tuntee perin pohjin sen esiintymispalon ja taiteilijan vimman, jonka Maria on vasta hiljattain tunnistanut itsessään.

Tamara Lund, 61, on esiintynyt arvostetuilla näyttämöillä kaikkialla Euroopassa. Vakituisia kiinnityksiä hänellä on ollut mm. Turun Kaupunginteatterissa, Suomen Kansallisoopperassa sekä  Staatstheater am Gärtnerplatzin solistina Münchenissä ja Berliinin Komische Operin solistina. Tamara kunnostautui myös 1960- ja 70-lukujen kotimaisissa elokuvissa. Vuodesta 1980 Tamara on toiminut vapaana taiteilijana vieraillen Euroopan eri näyttämöillä ja konserttilavoilla. Kymmenen vuoden ajan hän on ohjannut lauluoppilaita sekä Suomessa että Saksassa.

Tamaran ja romanialaissyntyisen oopperalaulajan Alexandru Ionitzan tytär Maria, 19, kokeilee siipiään laulajana ja aloittelee parhaillaan myös mallinuraa turkulaisessa mallitoimistossa. Poiketen vanhempiensa musiikkirepertuaarista hän laulaa jatsia. Kaunisäänistä Mariaa voi kuulla muun muassa elokuun 12. päivänä Turun suuressa tori- ja katutapahtumassa, missä hän esiintyy kolmeen eri otteeseen.

Erilaisesta lapsuudesta

Oppia ikä kaikki

Tamara: Marian kanssa olemme eläneet erilaiset lapsuudet. Synnyin kahden sodan välillä, jolloin tarvikkeista ja ravinnosta oli pulaa. Vanhempani tekivät paljon töitä elämisen eteen ja olin itsenäinen avainlapsi, joka sai itse huolehtia itsestään ja oppia erehdysten kautta. Maria taas varttui suojatuissa oloissa. Meillä oli mahdollisuus pitää kotihengetärtä, joten hän oli aina ihmisten ympäröimä ja turvatussa asemassa, vaikka olinkin kiireinen töineni. Toisaalta Maria oli suurkaupungin lapsi ja kasvoi toisenlaisessa elämänvilskeessä.

Lapseni ovat menneet aina kaiken edelle, ei ole sellaista miestä eikä työtä, joka ajaisi tärkeysjärjestyksessä lasteni edelle.

Maria: Äidiltä olen oppinut ainakin sellaisen moton, että kaikki järjestyy, kun järjestää. Asioita ei kannata eikä tarvitse murehtia etukäteen, miksi järjestää itselleen suotta huolia? Aikataulut ja tekemiset ovat aina soviteltavissa, en hermostu myöhästymisistä tai muutoksista. Kihlattuni äiti valmistelee matkalle lähtöä viikon päivät, hänen matkalaukkunsa on pakattu jo paria päivää ennen lähtöä, se vasta on hassua!

Tamara: Kasvatuksessa olen vaalinut pienistä asioista iloitsemista ja vaatimattomuutta. Perhekeskeisyys ja yhdessäolo ovat aina voittaneet materian. En ole hankkinut merkkivaatteita tai harrastanut turhaa pröystäilyä, meillä elämänarvoja ei mitata rahassa ja tavarassa. Marialta olen oppinut maltillisuutta. Hän on erinomainen kuuntelija ja puhuu niin harkitsevasti, että on saanut minutkin vähän säästelemään sanoissani. Siinä kun minä olen impulsiivinen, Maria on rauhallinen ja vaiteliaampi.

Maria: Ensimmäiset muistikuvani äidistä sijoittuvat näyttämöiden taakse ja pukuhuoneisiin. Muistan puuterin ja meikkien tuoksut, korut ja röyhelöt. Äiti tupsahti pukuhuoneeseen kaikkensa antaneena ja henkäili siinä, että huh-huh. Näytösten jälkeen hän tuntui niin rauhalliselta, esityksen edellä kulisseissa on mieletön vilske ja kiire. Ensimmäisiä oppimiani asioita oli pysyä hiirenhiljaa ja poissa tieltä, kun esitys oli käynnissä. Kun kuiskaaja oli kysynyt halusinko juotavaa tai oliko kaikki hyvin, olin vain painanut sormen huulilleni ja sanonut hyss, nyt pitää olla hiljaa.

Tamara: Näytöksen alla on aina kauhea kuhina. Töitä tehdään kiireessä ja asioiden on luistettava tapahtui mitä tahansa. Kun lavalta juostaan puvun vaihtoon, siinä muiden on väistyttävä tieltä. Pienen lapsen silmissä on varmaan näyttänyt siltä, että kaikki piiloon kun primatoosa tulee!

Kulttuurien sekamelskasta

Naiset Suomessa, puolisot maailmalla

Maria: Olen saanut hyvin kansainvälisen kasvatuksen. Isäni on romanialainen, äitini suomalainen ja kihlattuni Thomas Meinders, 19, saksalainen. Saksassa kävin ranskalaisen koulun, jossa oppilaat edustivat 12 eri kansallisuutta. Taidan olla monikulttuuristen piirteiden sekamelska, mutta jos jotain suomalaista minusta löytyy, niin se on sisu. Äidiltäni olen saanut peräänantamattoman luonteeni. Itsepäisyyteni tuleekin isältä.

Äidin kanssa puhun suomea, isän kanssa romaniaa ja muutoin kotikulmilla saksaa. Koulussa käytettiin ranskaa. Vanhempani juttelevat keskenään saksaksi ja vaikka he puhuttelisivat minuakin saksaksi, vastaan heille aina kummankin omalla äidinkielellä. Se tuntuu luontevalta.

Oikea kotipaikkani on Saksassa, Düsseldorfissa, mutta Turun seutu on myös rakas. Joka kesä olen lomaillut mökillämme Hirvensalossa, suomalainen luonto on niin kaunis.

Tamara: Vaterstettenin kotiimme liittyvät seesteisimmät muistot. Siellä asuessani kohtasin Alexandrun, saimme Marian ja menimme naimisiin. Nyt kotini on taas Suomessa ja miehenikin valmistelee muuttoa tänne.

Maria: Kun päätän jatkaa opiskelujani, tahdon palata Saksaan, sillä kihlattuni asuu siellä. Olemme seurustelleet kaksi ja puoli vuotta. Oli hyvä päätös mennä kihloihin, se antoi varmuutta ja turvaa suhteelle, vaikka nyt joudummekin olemaan paljon erossa. Puhelinlaskut ovat valtavia, Thomasin kanssa puhun päivittäin.

Äidin kanssa olemme yhden miehen naisia, vanhempanikin ovat olleet yhdessä niin pitkään. Tosin toistaiseksi olemme itsenäisiä naisia, kun miehemme asuvat maailmalla. Kakskerran kodissamme hoidamme omatoimisesti kaikki kotityöt sähköhommista puutarhanhoitoon.

Työn ilosta

Pitää tehdä mitä sydän sanoo

Maria: Olin suunnitellut aloittavani opiskelut heti ylioppilaaksi valmistumiseni jälkeen, mutta musiikki on vienyt voiton toistaiseksi. Uskon vielä jatkavani yliopistossa joko valtiotieteiden tai kaupallisten aineiden parissa, kunhan aika on oikea. Nyt rakkainta on laulaminen, tahdon esiintyä ja kaipaan yleisön eteen. Pärjätäkseni uralla, minun on kehityttävä vähintään yhtä hyväksi taiteilijaksi kuin vanhempani, vähempi ei riitä itselleni. Haluan myös pärjätä taloudellisesti, elää siinä mielessä huolettomasti. Taide on tärkeää ja sydäntäni lähellä, mutta en aio roikkua unelmien perässä kerjäläistyttönä. Jos en menesty musiikissa, jääköön se harrastuksekseni. Äiti on suurempi uhrautujatyyppi, valmis antamaan enemmän unelmiensa vuoksi. Mitä tahansa työkseni teenkin, tahdon menestyä siinä.

Tamara: Maria soitti kerran ja kysyi suuttuisinko, jos hän ottaisi taukoa opiskelusta ja lähtisi lavoille. Hän kaipasi yleisöä ja aplodeja, hänen oli päästävä näyttämölle. Ilahduin suunnattomasti ja olen ylpeä hänen puolestaan, tietysti tukisimme häntä kaikessa. Lopultakin pitsini, koruni, esiintymispukuni ja 60-luvulta asti säilytetyt kenkäni pääsisivät taas käyttöön. Kuinka odotankaan, että Mariasta tulisi pidetty artisti ja pääsisin kiertueille häntä auttamaan ja hoitamaan!

Maria oli jo lapsena kova tanssimaan ja laulamaan. Eikä hän ollut yksitoikkoinen hytkyjä, vaan tanssahteli oikein suuripiirteisesti. Itse olin samanlainen. Aina kun tulimme teatterista täynnä uusia elämyksiä, kiskaisin äidin vetimet ylle, pistin isän haitarin varteen ja sitten mentiin!

Ihmisen pitäisi saada tehdä sitä missä hänen sydämensä on, saada käyttää lahjojaan. Tunsin paloa esiintymiseen jo pienestä pitäen. Mieheni sen sijaan varttui konservatiivisessa kodissa, jossa vanhemmat halusivat pojalleen ”oikean ammatin”. Niinpä Alexandru luki kone- ja rakennusinsinööriksi, teki kolme vuotta töitä ja uskaltautui vihdoin haluamalleen tielle.

Maria: Olen löytänyt oman laulualani jatsista, erityisesti Billie Holidayn tuotanto teki suuren vaikutuksen. Yhden elokuvassa kuullun kappaleen löytämiseksi hankin lähes koko hänen tuotantonsa ja ihastuin hänen musiikkiinsa.

Äidin uraa seuratessa olen oppinut esiintyjän ammatista yhtä sun toista, tiedän miten toimitaan jos esiintymishame irtoaa tai muuta sellaista! Olen tosi kriittinen työtäni kohtaan. Saan palautetta myös vanhemmiltani, mutta he arvioivat laulamistani isinä ja äitinä, eivät musiikin ammattilaisina. Itse olen ankarin piiskurini.

Tamara: Iloitsen siitä, ettei Maria pidä meidän vanhempien ammattia rasitteena. Monille vanhempien jalanjälkien seuraaminen on ahdistavaa, mutta Maria oivalsi sen ikään kun ponnahduslautana. Hän on myös hyvin tottunut julkisuuteen, se on aina kuulunut hänen elämäänsä.

Kurinalaisesta kasvatuksesta

Verisukulaisia ja sydänystäviä

Tamara: Maria on paitsi rakas tytär myös läheinen ystävä. Hän on jumppakaverini ja lenkkitoverini, käymme yhdessä sauvakävelyillä. Teemme suunnittelutöitä tietokoneella ja katselemme elokuvia. Käsityöintoani hän ei kuitenkaan ole perinyt. Meillä kaapit ovat yhä täynnä kirjailemiani kapioita ja lakanoita. Ennen saatoin kutoa villapaidat vaikka pienelle kylälle, mutta Alexandrun ja Marian tultua elämääni, käsitöille ei ole löytynyt yhtä lailla aikaa.

Maria on perinyt minulta silmien muodon, kapeakasvoisuutensa ja huulet, mutta hyvin vähän luonteeni piirteitä. Vaan odotapas kun hän nousee lavalle, se esittämisen riemu ja palo yleisön eteen, niissä tunnistan itseni. Noissa tilanteissa näkee, ettei omena pudonnutkaan kauas puusta.

Maria: Äidin kanssa olemme hyvät ystävykset ja vietämme tosi paljon aikaa yhdessä. Muutkin sukulaiset ovat tärkeitä ja rakkaita, mutta koska asumme eri maissa, heitä tulee nähtyä liian harvoin.

Meillä tunteet ilmaistaan suoraan ja räjähdelläänkin usein, mutta rauhoitutaan nopeasti. Kinasteluun ei liity suurempaa dramatiikkaa eikä välillämme ole ollut sellaisia riitoja, joita ei päivässä olisi selvitetty.

Olen kai ollut kiltti lapsi, en kauhukakara. Sain kurinalaisen kasvatuksen, vielä 16-vuotiaanakin vanhempani asettivat kotiintuloajat, joita noudatin. Heidän sääntönsä ärsyttivät tuolloin, mutta myöhemmin oivalsin, että he tekivät sen rakkaudesta.

Olen aina pyörinyt enimmäkseen aikuisten seurassa ja aikuistunut itsekin varhain. En muista kokeneeni suurta uhmaikää, en esimerkiksi koskaan kirmannut nakupellenä häiriköimään vanhempieni esityksiä, kuten monet taiteilijaperheiden muksut tapaavat tehdä. Pääsin aikuisten mukaan kaikkialle ja väsyttyäni otin torkut olimmepa sitten ravintolassa tai teatterilla.

Tamara: Marialla on hyvä ymmärrys ihmisten suhteen, meillä esimerkiksi ei ole ollut erimielisyyttä hänen ystävistään. Hän on aina löytänyt itselleen hyvää seuraa. Hänen kasvatuksensa on ollut luottavaa, mutta huolehtivaa. Vaikka minulla oli paljon työkiireitä Marian ollessa pieni, äiti oli hänelle rakkain. Hän saattoi hätistellä mummin ja isänsä pois päästäkseen syliini. Siinä oli sydän pakahtua, kun hän huusi rakastavansa minua.

Me puhumme kaikesta maan ja taivaan välillä, mutta ihan kaikkia asioitaan Maria ei minulle kerro. Joskus koen itseni ulkopuoliseksi, mutta toki ymmärrän, että hänellä on oikeus omiin juttuihinsa, onhan hän jo aikuinen nainen. Toivon, että voisimme olla hyviä ystäviä ikuisesti. Että minä välttäisin vanhuusiän itsekkyyden ja olisin aina hänen ystävyytensä arvoinen.

Tilaajille
Henkilökohtaiset avustajat Linda Laaksonen (vas.) ja Tiia Dahlqvist lähtevät Jaanan kanssa syyskuussa MM-kisoihin Yhdysvaltoihin. Mukaan lähtee tietenkin myös Legolas-hevonen. Kuva: Jouni Harala
Henkilökohtaiset avustajat Linda Laaksonen (vas.) ja Tiia Dahlqvist lähtevät Jaanan kanssa syyskuussa MM-kisoihin Yhdysvaltoihin. Mukaan lähtee tietenkin myös Legolas-hevonen. Kuva: Jouni Harala

Jaana Kivimäki halvaantui, kun hevoskuljetusauton lastaussilta katkaisi hänen selkärankansa. Ensin Jaana oli katkeroitua, mutta sitten hän päätti selviytyä.

Punaisen omakotitalon oven avaa hymyilevä emäntä. Vaikka kello on vasta yksitoista, Jaana Kivimäki , 44, on ehtinyt jo paljon. Hän on herännyt kuudelta, ruokkinut hevosensa ja ajanut 25 kilometrin päähän ratsastushallille...

Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman ei paljasta parisuhdestatustaan. – Siellä on ollut aika paljon höpö höpö -juttuja, valitettavasti.

Näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, 49, on ollut niin kiireinen, että hän ei ole ehtinyt pitämään edes kesälomaa kahteenkymmeneen vuoteen.

– Tänä kesänä en ottanut ainuttakaan työtarjousta vastaan. Olen ollut Madridissa, mökillä, hoitamassa vanhaa äitiäni ja viettänyt paljon aikaa lasteni kanssa, Hannu-Pekka kertoo Suomen Kansallisteatterin syyskauden avajaisissa.

– Olen tehnyt viime aikoina niin paljon elokuvatöitä, että koin tarvitsevani vapaan kesän. Huomasin, että tänä syksynä tulee neljä elokuvaa, esimerkiksi Tyhjiö ja Ihmisen osa, joissa olen mukana. Ehkä se riittää joksikin aikaa.

Hannu-Pekka aikoo viettää kaksi viimeistä kesälomaviikkoaan Valamon luostarissa uutta kirjaa kirjoittaen.

– Ortodoksina käyn siellä rauhoittumassa. Olin siellä kesäkuussa ristisaatossa. Myös kummisetäni Kalle Holmberg oli ahkera Valamon kävijä, Hannu-Pekka kertoo.

Hannu-Pekan kausi Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön professorina päättyi helmikuussa, jolloin hänet kiinnitettiin vakituiseksi näyttelijäksi Suomen Kansallisteatteriin.

Syksyllä hän näyttelee Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksissä.

– Olo on samanlainen, kun meni nuorena uuteen työpaikkaan. Kun on työyhteisön uusi jäsen, miettii aina, että mitäs täällä tapahtuu. Totta kai olen iloinen, että sain Kansallisteatterista hautakivisopimuksen.

Hannu-Pekka aikoo kuitenkin rauhoittaa työtahtia.

– Päätin, että laitan ajan rahan edelle. Minulla ei ole enää kauheaa pakkoa olla joka jutussa mukana. Tosin viisikymppisille miehille on paljon töitä, ja isoimmat roolit voivat olla vielä edessä.

”Minulla ei ole enää kauheaa pakkoa olla joka jutussa mukana.”

Hannu-Pekka täyttää ensi vuonna 50 vuotta.

– Minulla ei ole mitään villitystä. Tai jos se iskee joku päivä suihkussa, niin tiedän, mikä se on. Ei viisikymppinen vanha ole, mutta ehkä ikä antaa mahdollisuuden rauhoittua.

Hannu-Pekka oli naimisissa näyttelijä Minna Haapkylän kanssa vuoteen 2014 asti, ja heillä on kaksi poikaa. Eron jälkeen Hannu-Pekka on ollut rakkauselämästään vaitonainen.

– En kerro, Hannu-Pekka nauraa, mutta myöntää ainakin tavanneensa uusia tuttavuuksia.

– Siellä on ollut aika paljon höpö höpö -juttuja, valitettavasti.