Saara Aalto kilpailee tänään jatkopaikasta Britannian X Factorin livelähetyksissä. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Saara Aalto kilpailee tänään jatkopaikasta Britannian X Factorin livelähetyksissä. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Saara Aallon kisan on veikattu päättyvän nopeasti. Mutta onnistuuko hän tänään näyttämään uuden puolen itsestään?

Laulaja Saara Aalto joutuu jättämään Disney-prinsessaleikit ja vahvat balladit tänä iltana väliin, kun Britannian X Factor -laulukilpailussa vietetään Motown-iltaa.

Saara esittää illan livelähetyksessä Tina Turnerin klassikon River Deep, Mountain High.

Saara oli jälleen kerran vaarassa pudota kilpailusta viime viikolla, ensimmäisessä livelähetyksessä, jossa hän esitti Disney-elokuva Frozenista tutun kappaleen Let It Go. Hän joutui pudotusuhan alle, koska oli vähiten yleisöääniä saaneiden joukossa.

Saara kertoo päivän Helsingin Sanomien haastattelussa, että tämän illan kappale tuo kaivattua vaihtelua laulajan ohjelmistoon.

– Se on hyvä valinta, koska olen tähän asti laulanut balladeja ja sellaisia synkempiä biisejä, laulaja kommentoi lehdelle.

”Tiedän, että minun on muita vaikeampi saada ääniä.”

Saara on päässyt ohjelmassa pitkälle, mutta moni on veikannut, että hänen kilpailunsa päättyy pian. Haastattelussa Saara kertoo, ettei ota paineita jatkoon pääsystä.

– Tiedän, että minun on muita vaikeampi saada ääniä, koska en ole brittiläinen, eikä kukaan tunne minua, hän kertoo HS:lle.

Joka tapauksessa Saara on päässyt kilpailussa pitkälle – ja jakso on vasta edessä. Siinä voi käydä vielä miten vain.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...

Psykoterapeutti Maaret Kallio on kiitollinen pitkästä parisuhteestaan ja lapsistaan. – Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallio täytti viime elokuussa 40 vuotta.

– Juhlin synttäreitäni isosti ystävien kanssa. 40 oli hyvä paikka miettiä, miten olen elänyt, mitä saanut ja mitä haluan tehdä. Olen vanha sielu, eikä minulla ole ikinä ollut ikäkriisiä. Odotan innolla seuraavaa vuosikymmentä, Maaret kertoo.

Uusi vuosikymmen tuo tullessaan ainakin lisää opiskelua, sillä Maaret kouluttautuu parhaillaan kouluttaja-pyskoterapeutiksi. Opinnot sisältävät teoriaopetuksen lisäksi 125 tuntia psykoterapiaa.

– Ilman pitkiä terapioitani kykyni lukea mieltäni ja tapojani olisi huomattavasti heikompi. Jos en itse voisi hyvin, en voisi auttaa ketään. Tätä työtä ei pystyisi tekemään, jos jäisin vapaa-ajalla liiaksi pohtimaan asiakkaiden ongelmia, hän sanoo.

Jaksamisessa Maaretia auttaa se, että hän on perheenäiti. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi lasta. Maaretille perhe on lähestulkoon koko elämä.

– Toivoin pitkää ja hyvää parisuhdetta sekä lapsia, ja olen äärimmäisen kiitollinen, että sain ne. Perhe ja lapset eivät ole itsestäänselvyyksiä.

Jaksamisessa auttaa myös se, että Maaret sammuttaa sähköpostinsa eikä käy somessa arkisin enää kello 18:n jälkeen.

Maaret kertoo käsitelleensä terapiassa myös omaa lapsuuttaan. Hän on nelilapsisen perheen toinen lapsi, ja luonnehtii lapsuudenperhettään puuhakkaaksi ja tavalliseksi monella tapaa. 

Mitä tietokirjailija ja Lujasti lempeä -bloggaaja kertoo kirjoittamisesta? Entä parisuhteesta ja lempimaastaan? Lue Maaretin Elämäni numeroina -haastattelu Me Naisten tuoreimmasta numerosta 3/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Sinisukkainen

Perhe auttaa Maaret Kalliota jaksamaan: ”Jos en itse voi hyvin, en voisi auttaa ketään”

Minusta Maaret Kalliolla on viisautta ja kohtuudentajua, joita mikään koulutus ei pysty opettamaan. Antaa kuitenkin virallista taustatukea. Omaan myös pitkän parisuhteen ja kivat aikuiset lapset, hauskasti monisärmäiset lapsenlapset. Omaa ymmärtämystä siinä tarvitaan ja toisten kuuntelemisen halua/kykyä, mutta sitä voi opetella. Loppujen lopuksi kyse on sittenkin kenties vain hyvästä tuurista; jotakin on naksahtanut paikoilleen. Huonoja aikoja on ollut meilläkin, mutta niistä on päästä yli ja...
Lue kommentti