Tällaisena me olemme tottuneet hänet näkemään.
Tällaisena me olemme tottuneet hänet näkemään.

Pulleat posket ja risuparta ovat muuttaneet Bradley Cooperin ulkonäköä melkoisesti.

Noin 20 lisäkiloa ja muhkea parta ovat muuttaneet Hollywood-hottiksen lähes tunnistamattomaksi.

Erityisesti Kaamea kankkunen -leffoista tuttu Bradley Cooper, 39, herätti eilen hämmästystä astuessaan Met-gaalan punaiselle matolle New Yorkissa.  Tiukoista vatsalihaksistaan  ja sutjakasta ulkomuodostaan tunnettu mies on nimittäin lihottanut itseään uutta elokuvarooliaan varten. Bradley näyttelee merijalkaväen sotilasta Clint Eastwoodin uudessa elokuvassa, jonka kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä.

Hauskaa on, että Bradleyn pyöristyneet kasvot ja risuparta saavat miehen muistuttamaan hämmästyttävän paljon Kaamea kankkunen -elokuvien kanssanäyttelijäänsä Zach Galifianakista.

Lähde: Daily Mail

Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin hääkuvista huokuu sama välitön ja onnellinen tunnelma, joka nähtiin vihkitilaisuudessa.

Kensingtonin palatsi on viimein julkaissut kuvia lauantaina avioituneista prinssi Harrystä ja Meghan Marklesta.

Hovi julkaisi Sussexin herttuaparista kolme kuvaa, joista yksi on kaunis mustavalkoinen otos. Kuvassa Harry ja Meghan ovat asettuneet portaille ja hymyilevät iloisina – Harry ehkä maireampana kuin koskaan.

Herttuatar Meghan poseerasi ilman huntuaan mustavalkoisessa kuvassa tuoreen aviomiehensä prinssi Harryn kanssa. Kuva: Alexi Lubomirski / Kensingtonin palatsi
Herttuatar Meghan poseerasi ilman huntuaan mustavalkoisessa kuvassa tuoreen aviomiehensä prinssi Harryn kanssa. Kuva: Alexi Lubomirski / Kensingtonin palatsi

– Herttua ja herttuatar haluavat kiittää kaikkia, jotka osallistuivat heidän häidensä juhlintaan. He ovat onnekkaita, että saivat jakaa päivän kaikkien Windsoriin kokoontuneiden sekä televisiota katsoneiden kesken, Kensingtonin palatsin Twitter-viestissä kerrotaan.

Julkaistujen kuvien joukossa on myös virallinen potretti hääparista sekä heidän lähipiiristään.

Viralliseen sukupotrettiin asettuivat Harryn ja Meghanin lisäksi morsiuslapset, kuningatar Elisabet II ja prinssi Philip, prinssi Charles ja herttuatar Camilla, prinssi William ja herttuatar Catherine sekä Meghanin äiti Doria Ragland. Kuva: Alexi Lubomirski / Kensingtonin palatsi

Harry ja Meghan poseerasivat morsiuslasten kanssa Windsorin linnan lattialla. Kuva: Alexi Lubomirski / Kensingtonin palatsi
Harry ja Meghan poseerasivat morsiuslasten kanssa Windsorin linnan lattialla. Kuva: Alexi Lubomirski / Kensingtonin palatsi
Kuva David Beckhamista riisumassa aurinkolasejaan kuninkaallisiin häihin mennessä levisi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa. Kuvat: Reuters
Kuva David Beckhamista riisumassa aurinkolasejaan kuninkaallisiin häihin mennessä levisi viikonloppuna sosiaalisessa mediassa. Kuvat: Reuters

Twitter-yleisön mielestä David Beckham oli kuninkaallisten häiden paras osa. 

Koko viikonlopun ajan kansainvälistä mediatilaa on hallinnut yksi ihminen, näyttelijä Meghan Markle, eli nykyinen Sussexin herttuatar Meghan.

Toki Meghanin aviomies prinssi Harry on myös näkynyt kuvissa morsiamensa rinnalla, ja hippusen palstatilaa ovat saaneet esimerkiksi innostuneet sulhaspojat, kirkkaankeltaisissa juhlinut Amal Clooney ja lenkkareita mekon kanssa käyttänyt Serena Williams.

Yksi tyyli-ikoni on kuitenkin jäänyt liian vähälle huomiolle: jalkapallolegenda, tyyli-ikoni ja lukemattomien ihmisten julkkisihastus numero yksi, David Beckham

Jos Twitteriä on uskominen, tummanharmaassa puvussa ja kaksirivisessä vaaleanharmaassa liivissä esiintynyt Beckham oli yksi häiden tärkeimmistä vieraista. 

Eivätkä nämä ole edes hänen häänsä!

Beckham, aina niin ärsyttävän hyvännäköisenä. 

Poskisuukko Beckhamille sai Sir Elton Johnin lipomaan huuliaan.

Mitä Beckhamin tyyliin tulee, siitä tiedetään Voguen mukaan seuraavaa:

Kapealinjainen puku oli Dior Hommelta, ja sen on suunnitellut Kim Jones, joka juuri nimitettiin merkin johtoon alkuvuodesta. Mukava avaus herra Jonesin pääsuunnittelijauralle siis. Pukuun Beckham yhdisti kultaisen taskukellon ja aurinkolasit.

Lisäksi Beckhamilla on tietysti eräänlaisia pysyviä asusteita. Esquire arvelee artikkelissaan, että David Beckham saattaa olla ainoa kuninkaallisten häiden vieras, jolla on tatuointeja kaulassa. 

Beckham paranee vanhetessaan

Kuluneen sanonnan mukaan nainen on kuin viini, eli paranee vanhetessaan (joskaan Alkon asiantuntijan mukaan sanonta ei koske kaikkia viinejä). 43-vuotias Beckham on elävä todiste siitä, että vähintäänkin osa miehistäkin paranee iän myötä. 

Pyörivätkö kellon viisarit David Beckhamin kohdalla eri suuntaan?
Toivoa on!

Siltä varalta, että joku ei vieläkään ole vakuuttunut Beckhamin nousujohteisesta tyylikkyydestä:

David Beckham kymmenen vuotta sitten – sama hymy, vähemmän tukkaa ja tatuointeja.
David Beckham kymmenen vuotta sitten – sama hymy, vähemmän tukkaa ja tatuointeja.

David Beckham 15 vuotta sitten korvakoruineen ja vaalennettuine hiuksineen.
David Beckham 15 vuotta sitten korvakoruineen ja vaalennettuine hiuksineen.

David Beckham 20 vuotta sitten. 1990-luvun lopussa hän suosi keskijakausta.
David Beckham 20 vuotta sitten. 1990-luvun lopussa hän suosi keskijakausta.