Aki Linnanahde (vas.), Jaana Pelkonen, Axl Smith ja Jasmin Hamid. Kuvat: MN-arkisto
Aki Linnanahde (vas.), Jaana Pelkonen, Axl Smith ja Jasmin Hamid. Kuvat: MN-arkisto

Axl Smith, Jaana Pelkonen, Jasmin Hamid ja Aki Linnanahde muistelevat äitejään.

Axl Smith

Juontaja, muusikko
”Äiti on minulle tärkeä ihminen, napanuora on edelleen olemassa. Hän on tukenut ja kannustanut minua kaikessa, mihin olen pyrkinyt. Kun menin jännittyneenä saksofoni kaulassa Pop & Jazz Konservatorion pääsykokeisiin, äiti kevensi tilannetta hyppäämällä tuolille joraamaan Charlie Parkeria. Äiti on mahtava koomikko, hänen olisi pitänyt päästä Teatterikorkeakouluun. Olen kokenut aina, että minusta on välitetty. Isäni on amerikkalainen, ja junnuna oli välillä rasittavaa kun kotona piti olla iltakymmeneltä. En ikinä käynyt kotibileissä. Näin vanhempana arvostan erilaista kasvatusta.”

Jaana Pelkonen

Kansanedustaja
”Monia asioita. Ensinnäkin, että kuvia ei kumarrella, vaan ihmistä arvostetaan ihmisenä. Äiti opetti myös, että nainen pärjää siinä missä mieskin ja voi tehdä maskuliiniseksi miellettyjä asioita. Esimerkiksi meidän perheessä minä pelasin nuoruudessani jalkapalloa ja pikkuveljeni ei. En harmi kyllä pääse juhlimaan nyt äitienpäivää, sillä olen Euroopan neuvoston työmatkalla Turkissa.”

Jasmin Hamid

Näyttelijä, Lotto-juontaja
”Tärkein oppi on, ettei kaikkeen tarvitse takertua. Aina ei tarvitse olla sanomassa viimeistä sanaa! Neuvo on auttanut monessa elämän käänteessä ja konfliktissa – ja se on hyvä ohjenuora myös parisuhteessa! Usein ei ole lopulta niin väliä, kumpi on oikeassa. Nuorempana en ehkä kuunnellut äidin neuvoja tarkasti, mutta aikuisena olen huomannut, että äiti oli oikeassa.”

Aki Linnanahde

Radiojuontaja, tuottaja
”Äitinikin on toimittaja. Olen varmaan perinyt ja oppinut häneltä jonkinlaista itsepäisyyttä ja kykyä tehdä päätöksiä. Kiinnostus mediamaailmaan on lähtenyt kotoa. Nauhoittelin jo lapsena omia radio-ohjelmia c-kasetille. Meillä on hyvin lämpimät välit.”

Hiihtäjä Krista Pärmäkoski löysi puolisonsa yhteisten ystävien kautta. – Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii.

Olympiamitalisti Krista Pärmäkoski, 27, on valinnut kahden kodin taktiikan puolisonsa, valmentaja Tommi Pärmäkosken, 34, kanssa. Omakotitalo pohjalaismaisemissa Kuortaneella on avioparin ykköskoti, ja asunto Lahdessa toimii kaupunkikämppänä. Novascotiannoutaja Carla kulkee sujuvasti mukana molemmissa.

Krista matkustaa 250 päivää vuodessa, mutta Tommin työt keskittyvät nykyään enimmäkseen Suomeen hänen jätettyään pestinsä F1-kuljettaja Sebastian Vettelin kuntovalmentajana.

– Minulla ei ollut osuutta siihen päätökseen, Krista heittää.

Pariskunta tapasi aikoinaan yhteisten tuttujen kautta.

– Kaverimme taisivat tunnistaa, että olisimme sopiva mätsi. Asiat etenivät nopeasti tutustumisemme jälkeen.

Nyt Tommi vastaa Kristan voimavalmennuksesta ja yrittää välillä ehtiä mukaan harjoitusmatkoille. Silti pitkiin erojaksoihin on ollut pakko tottua.

– Nooh, siinä pysyy suhde tuoreena, Krista vitsailee ensin, mutta vakavoituu sitten.

– Kyllä ikävä ja yksinäisyys ovat iso haaste. Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii. Puolisoni ei ole koskaan painostanut, että tule jo kotiin sieltä.

Mitä Krista kertoo perhesuunnitelmistaan? Miksi hän oli vähällä lopettaa uransa? Lue Kristan koko haastattelu uusimmasta Me Naisista 16/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)