”Minulla ei ole tällä hetkellä mitään hätää”, Mira Luoti kertoi perjantaina Uusi lastensairaala -konsertin lehdistötilaisuudessa. Kuva: Jonna Öhrnberg
”Minulla ei ole tällä hetkellä mitään hätää”, Mira Luoti kertoi perjantaina Uusi lastensairaala -konsertin lehdistötilaisuudessa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Lapsensa sairaudesta huolimatta Mira Luoti voi itse hyvin.

Normaalisti laulaja Mira Luodin kesät ovat menneet reissatessa. Tänä kesänä suunnitelmat ovat toiset. Miran kuopus, viime heinäkuussa syntynyt Urho-poika, on kärsinyt syntymästään saakka sydänviasta. Sen vuoksi myös Miran on ollut aika hellittää tahtia.

– Me käymme edelleen kontrolleissa, jotka jatkuvat myös kesällä, Mira kertoo.

– Minulla on nyt äitiysloma. Otamme Urhon kanssa rauhallisesti hänen tahtiinsa.

Vaikka sairaalakäynnit ovat edelleen osa perheen arkea, Urhon kunto on vakaa.

– Hän opettelee ihan normaaliin tapaan kävelemään ja voi hyvin.

Lapsen sairaus on ollut rankka kokemus, mutta Mira tuntee, että hänen elämänsä on mallillaan. Hän on tyytyväinen, että on puhunut asiasta avoimesti.

– Olen todella onnellinen, että olen avannut suuni tästä asiasta. Sitä kautta olen löytänyt hirveästi vertaistukea. Minulla ei ole tällä hetkellä mitään hätää, Mira hymyilee.

Miralla on yhteensä kolme lasta, joista kaksi ensimmäistä on hänen edellisestä liitostaan Kristian Björkin kanssa. Viime kesänä syntyneen Urho-pojan isä on Happoradio-yhtyeen kitaristi Mika ”AH” Haapasalo.

Lue myös:

Mira Luoti PMMP:n lopettamisesta: ”En ole vielä sisäistänyt sitä”

Mira Luoti lapsen sairaudesta ja parisuhdekriisistä: ”Ajattelin, että olen menettänyt kaiken”

Muusikko Mira Luoti: ”Löysin ensirakkauteni uudelleen aikuisena”