Mira Luoti ihastui nykyiseen mieheensä jo teininä. Tiet veivät vuosiksi erilleen, kunnes aikuiset muusikot yllättäen kohtasivat uudelleen. — Rakkaus on iso voima.

Ei ihme, että aamukymmenen tapaaminen tekee laulaja Mira Luodille, 36, vähän tiukkaa.

Varhaisella Mira on ensin paimentanut kaksi koululaista kohti bussipysäkkiä ja valmistanut sitten aamu­palan perheen pienimmille. Jossain ­välissä hän on kipaissut lähimetsässä pissittämässä uusperheensä tuoreimman tulokkaan, monirotuisen Peppi-koiran, pakannut sitten 6- ja 4-vuotiaansa autoon ja kuskannut lapset Vantaalta päiväkotiinsa Helsingin keskustaan.

Kun Mira lopulta astuu helsinkiläiseen kahvilaan, hänen hyväntuulisessa olemuksessaan ei aisti jälkeäkään kiireestä tai stressistä.

– Olen nykyään ihan zen.

Maltti on ollut tarpeen käänteissä, joihin laulaja on lähiaikoina joutunut.

Vajaa vuosi sitten Mira ja Paula Vesala kertoivat lopettavansa suositun ­yhtyeensä PMMP:n, ja viime syksyn bändi kiersi jättämässä jäähyväisiä faneilleen. Tämän vuoden puolella kiirettä ovat tuoneet tähtivalmentajan hommat The Voice of Finlandissa, jonka suorat ­lähetykset nähdään nyt televisiossa.

Myös Miran yksityiselämässä on riittänyt vauhtia.

Avioero lasten isästä ­tapahtui vuosi sitten. Sen jälkeen Mira on muuttanut yhteiseen taloon uuden miehensä, Happoradio-kitaristi Mika AH Haapasalon kanssa.

Tai ei Mika uusi tuttavuus ole. Mira oli rakastunut tähän jo nuorena tyttönä, mutta silloin jutusta ei voinut tulla ­mitään. Tiet kohtasivat uudestaan aikuisina, kun molemmat olivat jo perustaneet perheet tahoillaan. Kesällä uusperhe kasvaa, kun parin yhteinen lapsi syntyy.

– Olen jaksanut hyvin, vaikka toki huomaan, että edellisten raskauksien jälkeen ikää on tullut, hyväkuntoisen oloinen Mira kommentoi odotustaan.
Vanhemmat sisarukset ovat tulevasta vauvasta innoissaan. Lastentarvikeliikkeisiin Mira ei ole vielä ehtinyt.

– Olen kierrättänyt vauvatavaroita paljon kavereitteni kanssa, eiköhän sieltä tule jotain takaisinkin.

Vaikka järjestämistä vielä riittää, ­oikeastaan vain yksi hankinta on ihan välttämätön.

– Minun ei ole pakko saada uutta bändiä tai mitään muutakaan, mutta uuden auton tarvitsemme. Sen määrää jo lakikin. Vauvan synnyttyä meitä on seitsemän plus koira, Mira ynnää.

Puolikkaita ja biologisia

”Uusperheen äidiksi ryhtyminen ei pelottanut. Minulla on tiivis ystäväverkosto, jolta saa vinkkejä. Ajattelen, että iloisista asioista ei kannata ottaa paniikkia.

En ole haaveillut suurperheestä, mutta ehkä alitajunta tai tähdet ovat kuljettaneet minut tähän pisteeseen. Kesällä syntyvä vauva on suunniteltu ja toivottu, ja ajoituskin meni nappiin.

Yhteisen biologisen lapsen saaminen ei sinänsä ollut tärkeää. Omat puolisisareni ovat olleet minulle yhtä läheisiä kuin biologinen isoveljeni. Mielestäni on sama, vaikka vauvat ja koirat löydettäisiin kadulta. Rakkautta ei voi tuhlata liikaa.

Vaikka elän uusperheessä, en tunne olevani äitipuoli. Olen äiti ja sitten olen Mira. Varmasti huolehtiva ja sosiaalinen luonteeni auttaa uudessa elämäntilanteessa. Kun on ikänsä notkunut bändeissä, on tottunut siihen, että porukkaa ja huolenpitoa ympärillä riittää.

Perhe on minulle hirveän tärkeä ja haluan pitää sen koko ajan mukanani. Otan vastaan töitä, jos tiedän, että lapset voivat tarvittaessa hengata matkassa.

Tällä hetkellä haluan ennen kaikkea nauttia elämästäni. Totta kai jokaisen on tehtävä töitä, mutta juuri nyt en olisi valmis vuorotöihin kauppaan tai ravintolaan. Haluan viettää aikaa kotona. Parin vuoden päästä tilanne voi taas olla toinen.

Äitinä olen tiukka. Näin eläväisten lasten kanssa pitää olla kuri ja rajat. Meillä on säännölliset ruoka-ajat, kokkaan terveellistä luomua, liikumme, leikimme ja laulamme paljon. Lapset osallistuvat ruoanlaittoon ja pyykinpesuun.

Parisuhteessa auttaa, että työskentelemme samalla alalla. Olen silti tyytyväinen, ettemme sentään soita samassa ­orkassa.

Musisoimme paljon kotona: ­minä laulan, Mika soittaa kitaraa ja lapset pyörivät siinä mukana. Meiltä löytyvät sähkörummut ja piano ja kaikki, mutta soittotunneille emme lapsia patista.

Pihaleikeistä löytyi perhe

Minua ei koskaan pakotettu harrastuksiin. Pikemminkin luulen, että vanhempani olisivat olleet tyytyväisiä, jos olisin vähän karsinut niitä.

Turussa musiikkiluokalla kuuluin porukkaan, joka jatkuvasti värkkäsi esiintymisiä. Kahdesti voitimme Radio Sadan ja Radio Auran Aaltojen Tiernapoikamestaruuden.

Soitin klarinettia, kävin puhallin­orkesterissa ja harrastin telinevoimistelua.

PMMP-uran jälkeen Miralla on ollut aikaa keskittyä perhearkeen uudella tapaa. ”Bändivuosina en voinut harkitakaan koiran ottamista”, monirotuisen ­Pepin tuore emäntä sanoo.

Koska äitini oli pitkään yksinhuoltaja, hain stipendejä tanssiin ja opin, että konservatoriossa soittaminen on halvempaa kuin yksityistunneilla. Kaikkialle olen itse itseni kammennut.

Teini-iän rohkeissa vedoissa klarinetti sai jäädä pölyttymään. Soittotunnit vaihtuivat bändikuvioihin ja voimistelu showtanssiin. Sanotaan, että kaikesta on hyötyä, mutta klarinetista käteeni jäi vain nuotinlukutaito.

Isäni kuoli, kun minä olin vauva ja veljeni 10-vuotias. Vuosia myöhemmin löysin itselleni siskon pihaleikeistä Pääsky­vuoren lähiöstä. Kaverini kanssa yökyläilimme toistemme luona ja joskus kinasimme niin, että välejä piti selvitellä vanhempien voimin.

Äitini oli sanonut, että jos uusi mies tulee hänen elämäänsä, hän saa luvan soittaa ovikelloa. Niin tapahtui, kun ­kaverini isä taas kerran tuli selvittämään kolttosiamme.

Sisarlukumme tuplaantui kahdesta neljään. Siskopuoleni ovat aina olleet ­minulle yhtä tärkeitä kuin biologinen veljeni. Tutuilla ei ollut samanlaisia perhe­kuvioita, ja usein saimme vastata ihmetteleviin kysymyksiin. Kun kerroimme olevamme samanikäisiä siskoja ja juhlivamme syntymäpäiviämme kuukauden välein, ihmiset puistelivat päätään, että eihän se ole mahdollista. Me vain kohautimme olkapäitämme: ai ei vai?

Vaikea sanoa, miten isättömyys vaikutti minuun. En ollut mikään herkkislapsi. Kun koulussa askarreltiin isänpäiväkortteja, me isättömät teimme tervehdykset isovanhemmillemme. Kun äidin uusi mies tuli elämäämme, päätin, että hän on iskäni ja huolehtii minusta ja katsoo ­minun perääni. Nykyään hän on lapsilleni pappa.

Tanssiva kokki

Haaveammattejani olivat kokki tai siivooja, ja peruskoulusta menin ammattikouluun suurtalouskokkilinjalle. Äitini oli työskennellyt keittiössä, isoveljeni on kokki ja isäni oli ollut ravintolapäällikkö. Halusin reissata paljon ja ymmärsin, että ravintola-alalla töitä riittäisi aina. Koulu­valintaani perustelin myös sillä, että osaisin myöhemmin elämässä tehdä lapsilleni hyvää ruokaa.

Ja niin olen osannutkin, tosin koulussa oppimiani ruokia en heille laita. Silloin kaikki perustui riisiin ja perunaan, nykyään on kvinoat ja muut. Rakastan sekoittaa eri makuja. Bravuureitani ovat sosekeitot, joita keitän kaikesta mitä kaapista löydän. En itsekään tajua, ­miten niistä syntyy niin hyvää.

Olen hurahtanut luomuun, mikä varmaan juontaa lapsuudenkodistani. Kun muutimme Turusta Kaarinaan omaan taloon, vanhempani perustivat puutarhan, missä kasvattavat kaikkea kukista kasviksiin.

12-vuotiaana pääsin ensimmäiseen kesätyöpaikkaani lakaisemaan lattioita ja sekalaisiin hommiin. Olen työskennellyt ravintola Haraldissa, Naantalin Kylpylässä kerrossiivoojana ja ekstrana ­ravintola-alalla. Pidän fyysisestä työstä.

Vuosia sitten olin myyjänä vaate­kaupassa, missä kaikki vaatteet roikkuivat henkareissa eikä ollut mitään viikattavaa. Meinasin turhautua, kunnes äkkäsin ottaa kassan taakse stepperin, jota sitten tallasin kaikki päivät.

17-vuotiaana oli iso käänne päästä Super Trouper -yhtyeen taustalaulajaksi ja tanssijaksi. Hassunkurisissa vaatteissa ja peruukeissa esitimme 70-luvun show’ta ympäri Suomea. Lauloin myös yhtyeessä Marky, jolla esiinnyimme ­Euroviisukarsinnoissa ja Elämä lapselle -konsertissa.

Kun osallistuin Popstars-ohjelmaan vuonna 2002, alusta lähtien oli selvää, että olin liian kokenut päästäkseni voittajakokoonpanoon. Suostuin silti mukaan, koska halusin taustarivistä etualalle, ja ohjelmasta voisi seurata jotain uutta.

Kun tutustuimme Paulan kanssa, PMMP loksahti nopeasti kohdalleen. ­Tähän päivään mennessä emme ole juhlineet menestystämme, siihen ei oikein ole ollut aikaa. Tunnen onnellisuutta ja kiitollisuutta, että olen päässyt tekemään töitä, joihin olen itseäni valmistanut.

Alkuja, loppuja ja muistoja

En säikähdä, jos jokin asia kaatuu tai bändi loppuu. Olen aina tykännyt tehdä töitä ja tullut ihmisten kanssa toimeen ja uskon, että töitä riittää niin paljon kuin haluan tehdä.

Kun musiikki on ­vetänyt puoleensa lapsuudesta asti, ei se nyt yhteen bändiin lopu. Teinivuosien coverbändi on ihan yhtä tärkeä kuin PMMP. Sekin oli merkittävää, silmiä avaavaa ja opettavaista aikaa.

Ehkä loppu onkin PMMP:n kohdalla väärä sana. Ehkä tämä aika on monen muun asian alku.

Bändin loppumista voisi verrata parisuhteen päättymiseen tai siihen, kun paras ystävä muuttaa toiselle paikkakunnalle. Arkea ei enää eletä samalla porukalla. Kun tapaamme kanssa, vaihdamme kuulumiset ja puhumme eri asioista kuin aikoinaan keikkabussissa.

Haihattelemaan en jää. Kun on tehnyt kaikkea, ei tarvitse mummona miettiä, mitä jäi tekemättä. Kaikki ratkaisut vievät eteenpäin, ja muistot säilyvät ­aina.

Ero lasteni isästäkään ei ollut ­mikään hetken mielijohde. On turha kaataa itselleen syyllisyyttä, jos on mielestään toiminut rakentavasti.

Koiramme Peppi on minulle konkreettisin esimerkki uudesta elämänvaiheesta. Aiemmin keikkaelämässä ei olisi tullut kuuloonkaan, että olisin ottanut lemmikin. Peppi on meidän kaikkien koira, mutta vanhempana kannan vastuun ja kuskaan koiran ulos vähintään viidesti päivässä. Mielelläni minä sitä ulkoilutan.

Peppi kulkee mukana lähestulkoon joka paikassa. Se ei joudu olemaan yksin, studio ja hotellit ovat jo tulleet tutuiksi. Se on sama kuin lasten kanssa, kun pienestä tottuu kulkemaan mukana, ei ­mikään ole niin kummallista.

”Minulle on kehittynyt ihmissuhteissa tuntosarvet, tiedän nopeasti, kenen kanssa on helppo olla. Rakastuessa annan aina kaikkeni”, Mira Luoti sanoo.

Aika laskea nyrkit

Nykyinen mieheni ja tulevan lapseni isä on ensirakkauteni. Löysin hänet uudelleen aikuisena.

Lapsuudessani vietimme kesät mökillä Loimaalla. Iltaisin, kun vanhempamme olivat menneet nukkumaan, me ­siskojen kanssa otimme jopot alle ja pyöräilimme salaa kylille.

Yhtenä iltana ­torin laidalla pitkätukkainen poika lauloi mielettömän hienolla äänellä Ismo Alankoa. Aloin kulkea hänen perässään, ajauduimme samaan kaveriporukkaan ja kävin hänen bändinsä keikoilla.

Olin silloin vasta 15-vuotias, ja koska Mika oli muutaman vuoden vanhempi, oli selvää, ettei ihastuksesta seuraisi mitään. Silloin ikäero oli merkittävä, enhän alaikäisenä päässyt baareihinkaan.

Vaikka ihastus ehkä oli molemminpuolista, Mika suhtautui minuun torjuvasti ikäni takia. Asuimme myös eri kaupungeissa.

Vuosikausiin emme pitäneet yhteyttä, mutta tiemme kohtasivat yllättäen, kun PMMP:llä ja Happoradiolla oli sama keikkamyyjä ja levy-yhtiö. Oli hienoa huomata, että olimme molemmat päässeet pitkälle ja tehneet nuoruuden harrastuksesta oikean ammatin. Arvostus toista kohtaan oli heti suurta.

Rakkaus on iso voima, koska se perustuu luottamukseen. Kun perheessä on ihminen, joka on tukipilari, tuntuu kuin olisin koko ajan turvallisessa satamassa.

Olen tottunut painamaan yksin nyrkki pystyssä, ja on ihana fiilis, kun voin hellittää eikä minun tarvitse enää huolehtia.

Olen silti ennemmin realisti kuin ­romantikko. Jos saan kukkapaketin, mietin, että voi, kohta ne kuolevat.

Tai ehkä ajatteluni johtuu siitä, että 20:n keikkabussissa istutun vuoden aikana ei ole ollut kauheasti aikaa järjestellä kahdenkeskisiä kynttiläillallisia.”

Mira Luoti

■  Laulaja syntyi Porissa 28.2.1978 ja vietti lapsuutensa Turussa.
■  Tunnetaan PMMP-yhtyeestä. Tehnyt lukuisia musikaalitöitä muun muassa Peacock-teatterissa.
■  Parhaillaan tähtivalmentajana The Voice of Finlandissa.
■  Asuu Vantaalla. Uusperheeseen kuuluu avomies Mika Haapasalo, neljä lasta ja koira. Vauva syntyy ­kesällä.

Kasmir on aiemminkin kertonut kokemastaan epävarmuudesta. Kuva: Heli Blåfield
Kasmir on aiemminkin kertonut kokemastaan epävarmuudesta. Kuva: Heli Blåfield

Laulaja Kasmir kertoo jumaloivansa avopuolisoaan, mutta tunteneensa pariskunnan ikäeron takia riittämättömyyttä.

Vain elämää -ohjelmassa keskustellaan tällä viikolla seksin merkityksestä parisuhteessa. 

Kasmir-nimellä esiintyvä laulaja Thomas Kirjonen, 33, avaa rohkeasti omaa tilannettaan:

– Omassa elämässäni parisuhteessa jossain kohtaa mun halut saattavat olla ihan olemattomat. Siinä ei ole mitään sellaista, että rakkaus olisi kuollut, mutta kyllähän seksi on kumminkin tosi tärkeä osa parisuhdetta. 

Mira Luoti, jonka päivää tällä viikolla vietetään, on Kasmirin kanssa samoilla linjoilla seksin tärkeydestä. 

– Kun lapset tulee, niin joutuu rakentamaan sen ihan uudelleen. Siitä täytyy pitää huolta, hän lisää.

”Olin tosi epävarma meidän parisuhteen alussa.”

Ikäero ja epävarmuus

Kasmir kertoo jaksossa myös tunteneensa parisuhteen aluksi epävarmuutta omasta riittävyydestään. 

– Jumaloin mun avopuolisoa, hän on kaikin tavoin kaunis ihminen. Mutta se ikäero siinä, olin tosi epävarma meidän parisuhteen alussa. 

Kasmir on Iltalehden mukaan seurustellut pari vuotta nyt 21-vuotiaan Julian kanssa. Kasmir harmittelee olleensa välillä ”tosi perseestä”, koska epävarmuus nostaa usein ihmisen ikävimmät piirteet esiin.

Kasmir on aiemminkin puhunut avoimesti epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteista. Me Naisten haastattelussa hän kertoi hiljattain kuittailusta, jota sai kavereiltaan kaljuunnuttuaan nuorena.

– Vaikka ihmiset eivät tarkoittaisi pahaa, herkkään paikkaan osuvat sanat satuttavat. Pilkka myrkytti mieltäni ja aiheutti ujoutta ja epävarmuutta. Itsetuntooni jäi syvä särö.

Tiina Arlin sai laittomat potkut, haastoi työnantajansa oikeuteen, voitti käräjät ja ajautui pitkäaikaistyöttömyyteen. – Miksi minulta vietiin kaikki, vaikka tein työni hyvin? hän kysyy nyt.

Tässä päivässä ei ole mitään juhlimisen arvoista.

Ajatus risteilee Tiina Arlinin, 53, päässä, kun hän hörppii keittiönpöydän ääressä kahvia kotonaan 15. toukokuuta Vantaan Myyrmäessä.

Vaikka ulkona sää on juhlittavan upea eikä kiire paina, Tiinan mieli on apea. Hänen ajatuksensa ovat siinä, mitä tapahtui päivälleen neljä vuotta sitten.

15. toukokuuta 2014 Tiina istui Helsingin käräjäoikeuden istuntosalissa työsuhderiidan takia. Vastassaan hänellä oli entinen työnantajansa Suomen valtio, eduskunnan kanslia.

Vuonna 2012 Tiina oli saanut potkut esimiehensä, kansanedustaja Reijo Hongiston avustajan paikalta vain kaksi päivää ennen kuin hänen määräaikainen työsuhteensa olisi päättynyt. Määräaikaista työsuhdetta ei voi purkaa laillisesti ilman erittäin painavaa syytä.

– Lopputili tuli aivan puskista, niin yllättäen kuin vain mahdollista. En ollut saanut mitään varoituksia, Tiina kertoo.

Alun perin Tiinan työsuhteen piti kestää Hongiston kauden loppuun saakka. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan pyynnöstä Tiinalle kirjoitettiin lyhyempi sopimus. Suullisesti ja kirjallisesti Tiina ja hänen esimiehensä kuitenkin sopivat, että Tiinan pesti kestää vaalikauden loppuun saakka.

Tiina otti yhteyttä liittoonsa heti, kun sai tietää, ettei työsuhdetta jatketa. Liiton avustuksella hän yritti neuvotella asiasta työnantajansa kanssa. Keskustelut eivät johtaneet mihinkään. Tiina haastoi työnantajansa oikeuteen.

”Ainoa rehellinen syy potkuille oli se, että minulla oli suhde pomoni kanssa.”

– Siitä alkoi täysi helvetti. Esimieheni alkoi mustamaalata mainettani, Tiina kertoo.

Oikeudenkäyntiä Tiina joutui odottamana melkein kaksi vuotta. Kun istuntopäivä vihdoin koitti, Tiinan entinen esimies väitti todistajana monia asioita.

Hän väitti, että Tiina olisi jättänyt tulematta töihin, koska oli ollut edellisenä iltana juopottelemassa. Esimies väitti, ettei Tiina osannut kirjoittaa ja että hän kieltäytyi työtehtävästä. Vain vähän aikaa sitten Tiinan ja Hongiston välit olivat Tiinan mukaan olleet aivan toiset.

– Kaikki syytteet tulivat puun takaa eivätkä pitäneet paikkaansa. Ainoa rehellinen syy potkuille oli se, että minulla oli suhde pomoni kanssa. Hän on perheellinen mies ja halusi minusta eroon, kun hänen omatuntonsa alkoi kolkuttaa, Tiina kertoo.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Tiina irtisanottiin vuonna 2012. Kuva otettu joulukuussa 2011. Kuva: Tiinan kotialbumi
Tiina irtisanottiin vuonna 2012. Kuva otettu joulukuussa 2011. Kuva: Tiinan kotialbumi

Oikeus tuli, terveys meni

Elokuussa 2014 myös Helsingin käräjäoikeus asettui Tiinan puolelle. Hän voitti käräjät.

Käräjäoikeuden mukaan Tiinan irtisanomiselleen tai ylipäätään vaalikautta lyhyemmälle määräaikaiselle työsuhteelle ei löytynyt laillista perustetta. Työnantaja ei pystynyt todistamaan yhtäkään irtisanomisen syyksi esitettyä väitettä todeksi. Erityisen loukkaavana oikeus piti sitä, että Tiina irtisanottiin vain kaksi päivää ennen määräaikaisen työsuhteen päättymistä.

Myös Tiinan ja Hongiston suhdetta puitiin istuntosalissa. Reijo Hongisto on kiistänyt jyrkästi suhteensa Tiinaan. Käräjäoikeuden papereissa kuitenkin lukee, että tutkintamateriaalien perusteella ”heidän välillään on ollut läheisempi suhde kuin pelkkä työtoveruus. Kuinka pitkälle suhde on edennyt jää arvoitukseksi, eikä sillä ole tämän jutun ratkaisun kannalta merkitystä.”

Samoissa papereissa lukee, ettei henkilökohtaisen suhteen viileneminen ole peruste työsuhteen päättymiselle.

”Olin työtön, masentunut ja aivan loppu.”

Voiton jälkeen Tiinan tunteet risteilivät. Toisaalta hän tunsi iloa siitä, että oikeus tapahtui.

– Koskaan aiemmin avustaja ei ole vienyt työsuhderiitaa käräjille, minä löysin siihen ensimmäisenä rohkeuden. Lähdin käräjille siksi, että halusin avustajille paremmat oikeudet. En ollut ainoa, jolle kirjoitettiin suotta vaalikautta lyhempi sopimus, Tiina kertoo.

– Olin tyytyväinen, että tulevaisuudessa avustajilla olisi ennakkotapaukseni jälkeen parempi irtisanomissuoja. Muut avustajat eivät voi saada samanlaisia mielivaltaisia potkuja.

Samaan aikaan Tiina kuitenkin ajatteli, että hänen elämänsä oli aivan pilalla.

– Olin työtön, masentunut ja väsynyt. Myös ihmissuhteeni pomoni kanssa oli tietenkin ohi. Mietin, mitä ihmettä seuraavaksi tapahtuu.

Pakko pysyä kasassa

Heti irtisanomisensa jälkeen vuonna 2012 Tiina alkoi hakea uutta työtä. Aiemmin parhaimmillaan kahta työtä tehnyt nainen ei voinut kuvitellakaan jäävänsä lepäämään laakereillaan. Samaan aikaan tapaus nousi isosti uutisotsikoihin.

– Lähetin työhakemuksia, lähetin ja lähetin, Tiina kertoo.

Tiina haki toimistotöitä, joista hänellä on vuosien kokemus. Potkujensa jälkeen hän on päässyt yhteen haastatteluun.

– Karsiuduin heti kättelyssä. Yksi syy ikäni lisäksi on varmaankin se, että moni työnantaja googlaa hakijat. Minun kohdallani Googlessa törmää usein ex-pomoni esittämiin perättömiin väitteisiin.

”Ajattelin, että on pysyttävä hengissä siksi, että oikeus tapahtuu.”

Vaikka Tiina yritti pysyä sinnikkäänä, oikeudenkäynti ajoi hänet loppuun. Yöt menivät valvoessa ja päivät kuluivat miettien, mitä seuraavaksi tapahtuu.

– Minulla oli usein huono ja ahdistunut olo. Sain paniikkikohtauksia. Mutta halusin saada oikeudenkäynnin hoidettua. Ajattelin, että on pysyttävä reippaana ja hengissä siksi, että oikeus tapahtuu.

Kun oikeus lopulta tapahtui, Tiinan vointi romahti.

– Kun kaikki oli ohi, minusta tuntui siltä, kuin ilmapallosta olisi vedetty ilmat ulos. Kaikki oli mennyt, ja iski masennus.

Käteen pelkkää tyhjää

Tällä hetkellä Tiina on määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä masennuksen takia. Hän on aiemmin päässyt käymään terapiassa, mutta hoitojakso jäi liian lyhyeksi.

– Terapiassa minusta alkoi pikkuhiljaa tuntua, että pääsen eteenpäin. Kun hoito loppui kesken, olin taas tyhjän päällä. Minulla on edelleen paljon unihäiriöitä. Ne vievät voimat. Heräilen jatkuvasti ja valvon miettien.

”Tein sen virheen, että lähdin suhteeseen varatun miehen kanssa. Siitä olen saanut kärsiä nahoissani.”

Työsuhderiidan voittamisen jälkeen Tiinalle määrättiin korvaukseksi yhdeksän kuukauden palkat, irtisanomisajan palkka ja lomakorvaus irtisanomisajalta. Kuukausipalkka Tiinalla oli 2315 euroa. Suomen valtio määrättiin maksamaan myös oikeudenkäyntikulut, mutta ne menivät suoraan liittoon.

Könttäsummana yhdeksän kuukauden palkka voi kuulostaa suurelta, mutta todellisuus on toinen.

– Koska korvaukset maksettiin palkkoina, niistä maksettiin ansiotuloverot. Työttömyysvakuutusrahasto otti korvauksesta noin puolet, ja työttömyyskassa peri summasta takaisin maksettuja työttömyyspäivärahoja. Kun siihen päälle laskee sen, etten työllisty, voisi sanoa, etten voittanut rahallisesti mitään, Tiina kertoo.

Tiinan entinen esimies on yhä töissä kansanedustajana. Se tuntuu Tiinasta epäreilulta.

– Miksi minulta vietiin kaikki, vaikka tein työni hyvin? Samaan aikaan minulle laittomat potkut antanut ihminen istuu eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa.

Iso virhe, jonka Tiina menneisyydessään näkee, on se, että hänen välinsä Hongistoon muuttuivat niin läheisiksi. 

– Minulla olisi pitänyt hälytyskellot soida sen suhteen, mutta en osannut kuunnella järjen ääntä. Luotin sinisilmäisenä väärään ihmiseen. Siitä virheestä olen saanut kärsiä nahoissani moninkertaisesti.

Lopussa on vain toivo

Mitä jos?

Ajatus nousee satunnaisesti Tiinan mieleen. Millaista elämää hän eläisi nyt, jos olisi päättänyt, ettei haastakaan työnantajaansa oikeuteen?

– Minun on vaikeaa päästä elämässä eteenpäin. Edelleen monesti alkaa itkettää, kun vain mietin koko tilannettani. Olen lapseton tahattomasti, mutta aina olen miettinyt, että työ ja ura voisivat olla lapsiani. Minulla on sellainen olo, ettei minulla ole mitään, kun ei ole perhettä tai työtä.

Omasta voinnista huolimatta Tiina on silti varma, että kävisi läpi saman uudestaan.

– Se, että rikotaan lakia, on valtavassa ristiriidassa oikeudentajuni kanssa. En olisi voinut päästää työnantajaani kuin koiraa veräjästä. Irtisanominen oli niin törkeä.

”Edelleen toivon, että saan kunnon sellaiseksi, että pääsen tekemään jotain hyödyllistä.”

Ja kyllä Tiinan elämästä hyvääkin löytyy. On iäkkäät vanhemmat, jotka tarvitsevat apua ja jaksavat tukea. On Vantaan lähimetsät, joihin sukeltaessa ja linnunlaulua kuunnellessa tuntuu hetken ajan siltä, että kaikki on hyvin. Lisäksi aina on pientä toivoa.

– Edelleen toivon, että vielä joskus saan vointini sellaiseksi, että pääsen tekemään jotain hyödyllistä. Haluaisin päästä vielä joskus töihin.

Mieluiten Tiina haluaisi kansanedustajaksi. Eduskunnassa hän haluaisi päästä vaikuttamaan esimerkiksi työttömien tilanteeseen kokemusasiantuntijana. Hallituksen työttömiin kohdistuva politiikka ja erityisesti aktiivimalli saavat Tiinan tulistumaan.

Nykyisille päättäjille hänellä on tiukkoja terveisiä:

– Terveisiä sieltä, minne aurinko ei paista, koska sieltä tämä politiikka on. Miksi ihmeessä leikataan heiltä, joilla ei ole yhtään mitään? Miksi heitä kyykytetään, joilta on jo viety kaikki? Se on niin kohtuutonta, epäinhimillistä ja epäoikeudenmukaista kuin vain voi olla.

Juttua muokattu 20.5. klo 23.39: korjattu kirjoitusvirheitä. Juttua muokattu 21.5. klo 9.21: Tarkennettu  Tiina Arlinin työsuhteen solmimista, suhdetta Hongistoon ja työhistoriaa.