Mira Kasslin. Kuva Liisa Valonen
Mira Kasslin. Kuva Liisa Valonen

Kevät etenee, mitä kuuluu Miralle?

Eletään maaliskuuta. Hoikemman ja timmimmän mimmin metsästys on hyvässä vauhdissa: suunnitellusta kolmesta viiden viikon jaksosta on jo viimeinen menossa. Vai näinköhän se jää siihen?

Treenit:

”Polvi teki tenän. Se venähti eikä koukistu kunnolla, enkä ole kuukauteen päässyt treenaamaan kunnolla. Nyt se antaa jo kävellä. Koska jouduin ottamaan pitkään iisimmin, projektikin otti takapakkia. Tavallaan se harmittaa, mutta ei auta: ehkä kroppa vain pakottaa huilaamaan silloin, kun aivot haluaisivat repiä siitä irti liikaa.

Nyt olen taas nostanut tahtia. Olen viikon verran tehnyt neljä vajaan tunnin aamulenkkiä viikossa ja 3–5 salitreeniä päälle. Aion jatkaa pääsiäiseen asti. Vaikka tähtäimessäni ei ole fitness-kroppa vaan parempi kunto, tauon jälkeen aloin haluta näkyviä tuloksia! Ryhdin parantumisen huomaa kyllä jo selvästi, ja sisäinen korsetti pitää eri tavalla kasassa kuin ennen.

On aika ihanaa käydä aamulla lenkillä, kun kevään etenemisen huomaa. Uudet geelipohjaiset lenkkarit jalkaan, nappikuulokkeet korviin ja menoksi.”

Ravinto:

”Ruokailu on edelleen se vaikein osuus. Nyt olen taas viikon ajan jaksanut tehdä eväitä mukaan. Sain traineriltani Tiinalta lahjaksi termoskassin, jotta tekosyyt vähenisivät. Häneltä on myös tämä mahtava proteiinipannukakun ohje, josta on tullut koko perheen lemppari:

5 munaa
5 munanvalkuaista
2 banaania soseutettuna
250-500 g maitorahkaa
1 tl leivinjauhetta
mausteiksi kanelia ja vaniljaa
proteiinijauhetta, jos haluaa

Aineet sekoitetaan, uuniin 185 asteeseen vartiksi. Syödään vaikka mustikoiden kanssa.”

Tulokset:

”Nyt en ole käynyt missään vaa’alla enkä mitannut senttejä! Ei ole tehnyt mieli tauon jälkeen. Palataan asiaan.”

Lue myös:

Mira Kasslinin laihdutusprojekti: ensimmäinen välitsekkaus

Mira Kasslin: "Hoikkuus on merkki kurinalaisuudesta"

Hiihtäjä Krista Pärmäkoski löysi puolisonsa yhteisten ystävien kautta. – Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii.

Olympiamitalisti Krista Pärmäkoski, 27, on valinnut kahden kodin taktiikan puolisonsa, valmentaja Tommi Pärmäkosken, 34, kanssa. Omakotitalo pohjalaismaisemissa Kuortaneella on avioparin ykköskoti, ja asunto Lahdessa toimii kaupunkikämppänä. Novascotiannoutaja Carla kulkee sujuvasti mukana molemmissa.

Krista matkustaa 250 päivää vuodessa, mutta Tommin työt keskittyvät nykyään enimmäkseen Suomeen hänen jätettyään pestinsä F1-kuljettaja Sebastian Vettelin kuntovalmentajana.

– Minulla ei ollut osuutta siihen päätökseen, Krista heittää.

Pariskunta tapasi aikoinaan yhteisten tuttujen kautta.

– Kaverimme taisivat tunnistaa, että olisimme sopiva mätsi. Asiat etenivät nopeasti tutustumisemme jälkeen.

Nyt Tommi vastaa Kristan voimavalmennuksesta ja yrittää välillä ehtiä mukaan harjoitusmatkoille. Silti pitkiin erojaksoihin on ollut pakko tottua.

– Nooh, siinä pysyy suhde tuoreena, Krista vitsailee ensin, mutta vakavoituu sitten.

– Kyllä ikävä ja yksinäisyys ovat iso haaste. Minulla on hyvä tilanne, koska Tommi kannustaa ja ymmärtää, mitä työni vaatii. Puolisoni ei ole koskaan painostanut, että tule jo kotiin sieltä.

Mitä Krista kertoo perhesuunnitelmistaan? Miksi hän oli vähällä lopettaa uransa? Lue Kristan koko haastattelu uusimmasta Me Naisista 16/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täällä.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)