Mira Luoti lopetti alkoholinkäytön, koska ei halua kohdata asioita suodattimien läpi.

PMMP-yhtyeestä tuttu Mira Luoti vietti ennätysajan erossa perheestään, kun hän oli kymmenen päivän ajan mukana Vain elämää -ohjelman kuvauksissa Espanjassa. Miralla ja Happoradion Mika Haapasalon uusioperheeseen kuuluu viisi lasta. Lapsista nuorin, 3-vuotias Urho, on parin yhteinen.

– He pärjäsivät hienosti. Tiesin sen jo lähtiessäni. He lähtivät vielä poikien reissuun Teneriffalle, vanhemmat lapset olivat entisillä puolisoillamme sen ajan.

Urholla todettiin vauvana sydänvika. Diagnoosin jälkeen Mira on opetellut käsittelemään huoltaan järkeväksi.

– Tietysti olen huolissani, jos hän kipeytyy. Mutta kun hän on terve, pyrimme elämään normaalia elämää. Ja jos haluaa työkseen keikkailla, on helpompi ajatella, että lapsilla on kaikki hyvin. Äidin huoli lapsista on kuitenkin ikuista.

Vapauttavan pitkät päivät

Kuvaukset Mira koki vapauttavana omana aikana.

– Joku saattoi olla sitä mieltä, että päivät olivat pitkiä, mutta itse koin vapauttavana, kun ei tarvinnut tiskata tai touhuta koko ajan rätin kanssa. Jäin mielelläni illalla vielä hengailemaan muiden artistien kanssa kuvausten jälkeen.

Alkoholia Mira ei kuitenkaan illanvietoissa nauttinut. Urhon syntymän jälkeen ja uusioperhettä pyörittäessä Mira on opetellut pitämään huolta myös omasta jaksamisesta. Alkoholin käytön lopettaminen on ollut yksi hyvinvointia tukevista päätöksistä.

– Viime vuosina en ole juonut edes viinilasillista, hän kertoo. 

”Urhon syntymän jälkeen ei ole tullut mieleenkään juoda.”

Lopettaminen on tullut Miralle luonnostaan.

– Ensin olin vuosia peräkkäin raskaana. Urhon syntymän jälkeen ei ole tullut mieleenkään juoda.

Mira myös haluaa nauttia elämästään täysin skarppina.

– Ajattelen, että minusta asiat on parempi kohdata ilman mitään suodatinta. Se, että ihmiset ihmettelevät juomattomuuttani, kertoo eniten meidän juomakulttuurista, hän sanoo.

Arjessa Mira pitää tiukasti kiinni rutiineista ja lasten ruoka-ajoista.

– Jos lapset ovat mukana keikoillakin, niin ruoka-ajat pysyvät samana. Menen itse nukkumaan illalla lasten kanssa samaan aikaan. Kun lapsia on parhaimmillaan viisi, niin lähes aina omatkin yöunet jäävät katkonaisiksi. Torkun yleensä sohvalla Pikku Kakkosen ajan, ja viidetä kuuteen minulla oli viimeisinä päivinä vaikeuksia pysyä hereillä myös kuvauksissa.