Näyttelijä Minna Haapkylä on ensi kertaa parisuhteessa, jossa hänellä on omaa aikaa. Elämänmuutosten vyöry teki näyttelijästä rennon naisen. – Nyt tiedän, ettei ero tuhonnut lasteni elämää, elokuvatuottajaksi ryhtynyt Minna sanoo.

Mulla ei ole aavistustakaan, mitä siellä tapahtuu, näyttelijä Minna Haapkylä sanoo ja vilkuilee vaivihkaa kohti kotiaan, vanhaa puuhuvilaa, jossa on asunut melkein koko ikänsä.

– En edes vaihtanut uusia lakanoita. Ajattelin tuottajana, että mitä turhaa, koska niille saattaa tapahtua mitä tahansa.

On mahdollista, että parhaillaan Minnan sängyssä pelehtivät Antti Luusuaniemi ja Pihla Viitala, seksiaddikteista kertovan Honey Bunnies -elokuvan päätähdet. Elokuvan tuottaja Minna on luovuttanut kotinsa ohjaaja Maarit Lallin kuvausryhmän käyttöön koko päiväksi.

Elokuvassa Minnalla on vain sivurooli. Hän touhuaa enemmän kameran toisella puolella ja elokuvayhtiön toimistolla, sillä ensimmäistä kertaa elämässään hänen työnsä on olla leffan tuottaja.

Elämä uomissaan

Elokuvatuottajaksi Minna päätti opiskella viitisen vuotta sitten, kun hänen elämänsä tuntui polkevan paikoillaan.

Koulun penkille ja kameran toiselle puolelle siirtyminen oli ensimmäinen askel muutosten vyöryssä, jonka Minna kävi läpi, kun uskalsi kysyä, mitä elämältään haluaa. Neljänkympin kriisin seurauksena hänen ja Hannu-Pekka Björkmanin parikymmentä vuotta kestänyt suhde päättyi eroon, ja Minna rakastui näyttelijä Joanna Haarttiin.

Minnan kriisi alkoi, kun hän tunsi hukkaavansa itsensä arkeen ja rutiineihin, jotka oli itse itselleen rakentanut.

– Kaikki voima kului siihen, että yritin sietää elämää ja ylläpitää mukavaa fiilistä, vaikka sisältä ahdisti, Minna muistelee.

– Nykyään olen todella paljon rennompi. Ulkoinen kuori ei merkitse. Olen ihan näkyvästi virheellinen, mikä on kauhean helpottavaa. Eihän enää ole oikein mitään, mitä keksisin hävetä, kun vihdoin uskalsin muuttaa elämäni.

– Parisuhteen hajoamista pidetään aina epäonnistumisena. Meistäkin varmasti ajateltiin, että kylläpä nuo ovat hienosti pysyneet yhdessä. Toisilla yhteinen aika voi olla ihan persettä, ja vaikka olisi ihan ok ja siedettävää, niin eikö se voisi olla kivaa tai jopa mieletöntä?

Mullistusten jälkeen Minnan ja hänen perheensä arki on asettunut sujuviin uomiinsa. Hannu-Pekka on muuttanut pois Helsingin Linnunlaulusta, jossa hän aluksi asui Minnan naapurina, jotta muutos olisi pojille mahdollisimman pieni. Eliel ja Luukas asuvat vuoroviikoin vanhemmillaan.

Minna on huomannut, että kahden kodin järjestelyssä on monia hyviä puolia:

– Varmasti lasten on välillä rasittavaa vaihtaa kotia, mutta kivaa on ainakin se, että toisessa paikassa äiti ei mäkätä, miksi sukat ovat lattialla, hän aloittaa.

– Pojat itsenäistyvätkin paremmin, kun en ole koko ajan kyselemässä, onko kaikki mukana.

"Äidit ja isät olisivat parhaimillaan, jos eläisivät vähän erillään."

Eikä haittaa, vaikka kodeissa eleltäisiin eri tyylillä. Minna uskoo, että lapset saavat molemmista parhaat puolet. Ikävän hetkellä toisen vanhemman luo pääsee koska vain.

– Kaikki mikä liittyy lapsiin on meillä helppoa. Minulla on ex-puoliso, joka tukee ja ymmärtää kaikessa, Minna sanoo.

– Uskon myös, että äidit ja isät usein olisivat parhaimmillaan, jos he eläisivät vähän erillään.

Eron ja uuden elämän myötä Minnan elämään on siunaantunut ikiomaa aikaa, jota hän aiemmin kaipasi.

– Elän nyt unelmaani. Aiemmin en kehdannut tai osannut ottaa omaa aikaa, ja nyt sitä tarjotaan minulle koko ajan. Yhden illan voin viettää kotona, yhtenä mennä leffaan, sitten teatteriin ja sen jälkeen pojat taas ovatkin kotona.

Kalenteri täynnä

Viime aikoina Minnan kalenteriin ei tosin ole liiemmin löysää jäänyt. Kesä meni Maarit Lallin leffayhtiössä tuottajan hommissa ja syksyllä hän on suhannut fillarillaan Kansallisteatterin harjoituksiin.

– Luulin olevani todella hyvä sanomaan ei työtarjouksille, mutta tunnit, päivät ja vapaaillat täyttyvät töistä. Palan halusta tuottaa elokuvia, tutustua uusiin tekijöihin ja tehdä teatteria, Minna sanoo.

Vaikka Minna päätti ryhtyä tuottajaksi saadakseen täysin uuden näkökulman alaan, ei hän aio jättää näyttelemistä. Roolin olisi vain oltava todella kiinnostava.

– Ohjaajalla on oltava vahva visio ja hahmossa jotain erilaista. Keskikertainen ei kiinnosta, Minna sanoo.

Tuottaja-opinnoista Minna on nauttinut työvuosiensa jälkeen suunnattomasti. Hänestä on mahtavaa istua huippuopettajien luennoilla ja kirjoittaa muistiinpanoja.

Paras oppi alalle on luultavasti kertynyt jo perhearjen pyörittämisestä.

– Äideillä on koko ajan sata asiaa mielessään; hae se sieltä, futistreenit loppuvat viisi vaille, siinä välissä käyn kaupassa ja jos teen ruuan nopeasti, ehdimme vielä sitä ja tätä. Tuota on käytännön tuottaminen, palikoiden koossa pitämistä.

Tuottajana Minna haluaisi löytää vastauksen häntä vaivaavaan kysymykseen:

– Miksi monet suomalaiset elokuvat näyttävät samalta? Mikä tuotantomekanismi siihen ajaa, kun kaikki ohjaajat eivät voi ajatella samalla tavalla? Minna ihmettelee.

– Minua kiinnostaa vaihtoehtoisten rahoitusmallien löytäminen ja ainutlaatuisuuden tukeminen. Tuottajan tärkein tehtävä on tehdä asiat mahdollisiksi.

"Alan ikärasismi on järkyttävää, ja näyttelijöistä puhutaan todella rumasti."

Vaikka Minnalla on omien sanojensa mukaan vasta jalka oven raossa tuottajana, hän on jo tajunnut, miten julma ala on naisille. Siksi hänellä on mielessään päämäärä.

– Alan ulkonäkökeskeisyys ja ikärasismi on järkyttävää, ja näyttelijöistä puhutaan todella rumasti, hän sanoo.

– Usein käy niin, että käsikirjoitus on kirjoitettu 45- ja 47-vuotiaille ihmisille, mutta rooleihin castataan kolmikymppinen nainen ja yli nelikymppinen mies. Joku rahakirstun päällä istuva on sanonut, että olisihan tämä nyt kivempi, jos tässä olisi nuori typy pääosassa.

– Pitää olla nuorempi, kauniimpi ja seksikkäämpi, eikä näyttelijöille anneta mahdollisuutta näyttää, mitä he osaavat. Seksikkyys on kaikkea muuta kuin pelkkää ulkonäköä. Tämän haluan muuttaa.

Katseen kohteena

Minnan tuottamassa Honey Bunnies -elokuvassa onkin luvassa erotiikkaa aikuisille. Minna uskoo, että iloa, rakkautta, surua ja ahdistusta sisältävässä tarinassa seksiä käsitellään ihan uudella tavalla.

– Minua rasittaa, että elokuvissa seksikohtaukset ovat usein vaivaannuttavia eivätkä välttämättä liity tarinaan. Tässä seksi liittyy siihen koko ajan. Lisäksi leffa on hauska ja koskettava, Minna kuvailee.

Leffassa pohditaan itsekkyyden rajoja. Samantapaisten teemojen kanssa Minna on tehnyt töitä myös Kansallisteatterin näyttämöllä, jonne parhaillaan valmistuu Heini Junkkaalan kirjoittama ja Milja Sarkolan ohjaama näytelmä narsismin eri muodoista.

Olipa kerran minä -näytelmässä Minna esittää pääroolin näytelmäkirjailijaa, jonka elämä pyörii vahvasti oman navan ympärillä. Kylmän tyypin tekeminen ei ollut hänelle helppoa.

– Päähenkilö kutsuu kokonaisen katsomollisen ihmisiä vain seuraamaan, kun hän tekee töitä, koska muuten ei jaksa. Onhan se nyt narsistista, Minna kertoo.

Esityksessä näyttämölle tuodaan kaksi tarinaa narsistisesta parisuhteesta, ja siinä pohditaan itsekkyyden rajoja. Minna myöntää, että koko näyttelijän ammatissa on kyse jonkinasteista narsismista.

– Onhan siinä jotain perverssiä, että katsottavana olemisesta saa outoa nautintoa. Julkisesta olemisesta tulee outo vallantunne: teidän on pakko katsoa minua, kun minä täällä seison ja puhun.

Hitaasti kääntyvä laiva

Näytelmää työstäessään Minna on joutunut pohtimaan uudestaan omia elämänvalintojaan: oliko omissa ahdistuksissa pyöriminen narsistista vai tervettä itsetutkiskelua.

Minnalla suurimmat epäilykset liittyivät aikaan, jolloin pojat olivat syntyneet ja elämä oli ulkoisesti täydellistä.

– Pitkään luulin, että levottomuus on luonteenpiirteeni enkä tajunnut, että se on kasvavaa pelkoa ja ahdistusta, hän kertoo.

– Ajattelin, että minussa on jotain vikaa, ja tarvitsen mielialalääkitystä ja terapiaa ja lobotomiaa, että pystyn nauttimaan.

Päätöstään erota aviomiehestään Minna ei koskaan epäillyt.

– Tein muutosta niin monta vuotta ja niin hiljaa itsekseni. En lähtenyt harkitsematta tai ovet paukkuen, hän sanoo.

– Isoissa asioissa olen rasittavuuteen asti hitaasti kääntyvä laiva. Kun kaveripiirini kuuli kriisistäni, oli neljän seinän sisällä käyty jo monta vuotta keskustelua, että nyt ei ole hyvä olla ja minun täytyy tehdä jotain elämälleni.

Minna onkin varma, että juuri hitaus teki elämänmuutoksesta kaikille siedettävän. Sen takia hänen on helppo olla nyt.

– En tunne syyllisyyttä siitä, että olisin rajusti rikkonut kaiken. Muutin elämäni niin lempeästi kuin pystyin ja niin hitaasti kuin mahdollista, Minna kertoo.

Minna rohkaiseekin kaikkia kuuntelemaan rehellisesti itseään ja kohtaamaan epävarmuuden pelkäämättä.

– Ei ole mitään kauheampaa kuin se, että on elänyt elämänsä ajatellen, että kaikilla muilla on hyvä näin, jos minä tässä vain siedän ja kestän. Silloin oma elämä jää elämättä, hän jatkaa.

– Uhrautumisesta syntyy katkeruutta, joka purkautuu aggressioina: puoliso vituttaa ihan kohtuuttomasti, kun on niin vihainen itselleen omasta elämästään.

Rakastunut nainen

Hiljaa hyvä tulee, Minna tuntuu ajattelevan myös nykyisestä parisuhteestaan.

"Olen rakastunut, mutta itsellinen."

Minna ja Joanna ovat pitäneet yhtä jo muutaman vuoden ajan. He eivät asu saman katon alla eikä heillä muutenkaan ole kiire minnekään. Kaikki on hyvin juuri näin.

– Olen elämääni perustyytyväinen. Koen olevani minä. Olen rakastunut, mutta itsellinen. Minusta on kiva, että aikuisilla, parisuhteessa elävillä ihmisillä on myös oma elämä, jossa he saavat olla rauhassa. On kiva olla yksin ja ikävöidä, ja sitten taas nähdä toista, Minna sanoo.

– Olen aina kaivannut omaa tilaa, mutta aikaisemmin se oli mulle salainen pahe. Aiemmin otin oman ajan väkisin ja tunsin siitä koko ajan vähän huonoa omatuntoa. Nyt minulla on ensimmäistä kertaa puoliso, jolle voin sanoa, että haluan olla yksin tämän illan. Se on vapauttavaa.

Minna ei ole ikinä ollut kova rakastumaan.

– Olen elämässäni rakastunut vain vähän, sillä en ollenkaan ole rakastujatyyppi. Mutta ehkä silloin harvoin kun rakastan, rakastan kunnolla.

Koska elämä meni uusiksi neljänkympin kohdalla, ei Minna murehdi tulevaa.

– Minusta on kiva ajatella vanhenemista yhdessä ja sitä, että pojat kasvavat, hän sanoo.

– Eniten on muuttunut se, ettei minulle ole kiire minnekään. Minun ei tarvitse enää muuttaa mitään elämässäni. Olen tehnyt niin epäsovinnaisia päätöksiä, etten voi keksiä, mikä enää herättäisi enemmän kohua.

Minna Haapkylä

  • Näyttelijä-tuottaja syntyi Helsingissä 10.6.1973.
  • Tunnetaan rooleistaan muun muassa elokuvissa Armi elää, Kuutamolla, FC Venus ja Kuulustelu, josta voitti parhaan naispääosan Jussin.
  • Päärooli Kansallisteatterin Olipa kerran minä -näytelmässä, jonka kantaesitys on 25.11.
  • Opiskelee elokuvatuottamista.
  • Asuu Helsingissä kahden poikansa kanssa. Seurustelee näyttelijä Joanna Haarttin kanssa.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Minna Kauppi

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.

Laulaja Nelli Matula vihaa kiristäviä housuja ja löytää suosikkinsa nopeammin astiahyllystä kuin vaatekaapista.

Tähdet tähdet -ohjelmassa hänet näki puoli miljoonaa suomalaista viikoittain. Ääni on tuttu Robinin Hula hula -hitistä, Kesäkumi-kampanjasta sekä fiittaamasta Cheekin ja Elastisen yhteisessä Profeetat-projektissa. Nelli Matulan omaa Lemmikki-musiikkivideota on katsottu Youtubessa yli 3,4 miljoonaa kertaa, ja nyt hänen nimensä nostettiin Vuoden tulokas -ehdokkaaksi Emma-gaalassa.
Silti laulaja kainosti jännittää torstaina julkaistun uuden kappaleensa, Tää ei oo ohi, vastaanottoa.

– Mä olen niin nobody vielä, kyllä tässä ramppikuumetta pukkaa!

Pöksytön kotihiiri

21-vuotias Nelli on hip hopiin ja R&B-musiikkiin keskittyneen Rähinä Recordsin ainoa naisartisti. Asema äijäporukassa ei silti hätkäytä.

– Vaikka olen vasta aloittelija, minulla on vahva oma visio siitä, mitä olen tekemässä. Seison kaiken tekemisteni takana musiikin kirjoittamisesta videoiden suunnitteluun.

Sama pätee Nellin tyyliinkin: pintaa paljastava look on oma valinta. Beyoncén kaltaisten jenkkidiivaesikuviensa tapaan Nelli poseeraa usein pelkässä bodyssa tai superlyhyissä shortseissa ja hameissa. 

– En todellakaan pukeudu hot pantseihin siksi, että levy-yhtiön sedät olisivat käskeneet niin. Käytän sellaisia vaatteita, jotka koen voimauttaviksi ja joista saan hyvää fiilistä, Nelli sanoo.

– Urbaanimusassa tällainen pukeutuminen on osa kulttuuria ja luontainen osa genreä. Tanssijana olen tottunut ajattelemaan kroppaani työvälineenä. Ei sen esitteleminen ole minusta kohahduttavaa tai erityisesti ilmennä seksikkyyttä tai uhmakkuutta.

Ja vielä: eipä unohdeta housuttomuuden mukavuutta!

– Olen kotihiiri ja parhaiten rentoudun kotona, löhöämällä lattialla meritähtiasennossa, päälläni iso huppari ja pantsit. Housut tuntuvat vain kiristäviltä – housut pois ja boikottiin! Nelli tuulettaa.

Ei Nellikään joka hetki pukeudu ihonmyötäisesti. ”Sellaisena päivänä, kun olen mättänyt kolme burritoa, valitsen mieluusti ison hupparin”, laulaja heittää. Kuva: Viivi Huuska / Rähinä Records
Ei Nellikään joka hetki pukeudu ihonmyötäisesti. ”Sellaisena päivänä, kun olen mättänyt kolme burritoa, valitsen mieluusti ison hupparin”, laulaja heittää. Kuva: Viivi Huuska / Rähinä Records

Muotia enemmän Nelli on kiinnostuneempi sisustuksesta ja sekoaa ennemmin astiahyllyllä kuin vaatekaupassa.

– Ymmärrän, että look on iso osa brändiäni, mutta en suhtaudu vaatteisiin superintohimoisesti. Mieluummin pukeutuisin lautasiin, niistä suosikin valinta sujuu paljon helpommin kuin vaatekaapilla.

Skarppi taiteilija

Musiikkiuran rinnalla Nelli opiskelee liiketaloutta Haaga-Helia -ammattikorkeassa. Liiketaloutta siksi, että olisi artisti-yrittäjänä kartalla myös uransa numeropuolesta.

– En haluaisi olla se taiteilija, jolle pitää tulkata kaikki bisnespuolen asiat. Olen suorittajaluonne, mutta opiskelu ei ole ollut ihan helppoa lievän kirjoitus- ja lukihäiriöni vuoksi.

Kallion ilmaistaidelukiosta kirjoittaneen ylioppilaan kouluvuosiin kuuluu myös vaihto-oppilasvuosi Sveitsin ranskankielisessä osassa.

”Stressitasoni nousivat niin, että oireilin menettämällä puolet hiuksistani.”

– Vanhempani olivat käyneet vaihtareina ja kannustivat lähtemään. Vuosi oli supermagea mutta myös superrankka. Halusin hoitaa kaiken tip top, ja jossain vaiheessa stressitasoni nousivat niin, että oireilin menettämällä puolet hiuksistani. Tukkaa lähti ihan nyrkeittäin, Nelli kertoo.

– Suosittelen vaihtarivuotta silti, se oli ainutlaatuinen kokemus itsenäistymisestä ja aikuistumisesta.

Matulan harvinainen sukunimi on puolalaisen lasinpuhaltaja-esi-isän peruja. Joskus Nelli heittää vitsiä sukunimikaimastaan Josef Matulasta, joka oli saksalaisen Kahden keikka -tv-dekkarin särmikäs etsivä. Sarjaa tehtiin 30 vuotta.

– Harmi vain, ettei moni ikäisistäni kavereista ole nähnyt koko sarjaa. Kun yritän heittää siitä läppää, seuraakin vain vaivautunutta hiljaisuutta, Nelli paljastaa nauraen.

Nelli Matula

  • 18.12.1995 syntynyt espoolainen laulaja.
  • Julkaisi Tää ei oo ohi -sinkun 14.12. (Rähinä Records).
  • Ollut mukana Tähdet tähdet -kisassa, Robinin Hula hula -biisillä sekä Kesäkumi-kampanjassa 2017.
  • Soittaa poikkihuilua.