"Nykyisen työni takia olemme toistaiseksi luopuneet adoptioajatuksesta. Olen tajunnut, ettei lapsettomuus määrittele minua ihmisenä", Merja sanoo. Kuva: Nina Kaverinen
"Nykyisen työni takia olemme toistaiseksi luopuneet adoptioajatuksesta. Olen tajunnut, ettei lapsettomuus määrittele minua ihmisenä", Merja sanoo. Kuva: Nina Kaverinen

Liikenneministeri Merja Kyllönen on tottunut politiikan kohuihin ja koviin työpaineisiin. Kipein asia liikenneministerin elämässä on lapsettomuus.

Liikenneministeri Merja Kyllönen, 36, muistaa yhä ensimmäisen metromatkansa. Se tapahtui vuonna 2000 Brysselissä, missä Suomussalmen nuori kunnanvaltuutettu oli tutustumismatkalla. Vaunu oli täynnä, ja Merja joutui seisomaan käytävällä. Kun metro nytkähti liikkeelle, tukevasta haara-asennostakaan ei ollut hyötyä. Merja menetti tasapainonsa, mutta sai viime hetkellä tiukan otteen. Valtuutetun harmiksi ei kuitenkaan tolpasta vaan ranskalaismiehen pakarasta.

– Seurueeni EU-virkamiehillä oli hauskaa. Silloin häpesin silmät päästäni, mutta jälkeenpäin tilanne on naurattanut. Olen sellainen nolojen tilanteiden nainen.

Vuodesta 2011 Merja Kyllönen on joutunut miettimään esiintymisiään entistä tarkemmin. Tuolloin hän nousi yllätysnimenä pääministeri Jyrki Kataisen hallitukseen nuorimpana ministerinä. Ensimmäisenä päivänä pöydällä odotti vuoren kokoinen paperipino. Merjaa kehotettiin lukemaan ­sisältö niin, että hän tietäisi kaikesta enemmän kuin kansanedustajat.

Ja Merjahan luki. Työpäivät Helsingissä venyvät iltaan, sillä käsiteltävät asiat ovat laajoja ja mutkikkaita. Eniten totuttelua on vaatinut ministeriön protokolla. Merja aiheuttaa diplomaateissa usein hämmennystä esittäytymällä etunimellään.

– Haluan tehdä ­nopeasti sinunkaupat, että päästään itse asiaan, työntekoon.

Viime marraskuussa Merjaa syytettiin huolimattomuudesta, kun paljastui, että tulevien liikennehankkeiden budjetissa on 150 miljoonan euron vaje. Kohu vain paisui, kun liikennevirastoa johtanut Juhani Tervala erosi tehtävästään.

Työpaineet ovat olleet kovat, mutta kipein asia Merjan elämässä on kuitenkin ollut lapsettomuus.

Unelma roskakuskin työstä

”Vietin lapsuuteni Kainuun Suomussalmella työläiskodissa, jossa puhuttiin ­politiikasta, arvoista ja tunteista suoraan. Lempihuviani oli maata pirtin pöydän alla lauantaisin, kun sukumme vanhat­pojat tulivat saunomaan ja väittelemään isän kanssa. Politiikka on aina ollut iso osa sukumme identiteettiä. Osa on joutunut vankilaankin mielipiteidensä takia.

Ei meidän kodissa lastenkaan tarvinnut olla hiljaa. Opimme veljeni kanssa sanomaan pienestä pitäen mielipiteemme ääneen, mistä seurasi ongelmia varsinkin koulussa. Kyseenalaistin koulun toimintatapoja ja älähdin, jos joku oli saanut hyvän numeron pelkällä pärstäkertoimella. Veljeni juuri muisteli, etten ole selvinnyt yhdestäkään koulusta ­ilman rehtorin puhuttelua.

Osallistuin aktiivisesti oppilaskuntatoimintaan, mutta opiskelijana olin laiska. Kehitin sluibailusta taidetta ja tein läksyt yleensä vasta tunnin alussa. En tykännyt pänttäämisestä, mutta minulla oli niin hyvä muisti, että pärjäsin aika pitkälle, jos maltoin kuunnella tunnilla.

Luonto on kiinnostanut aina. Kesät tongin ojia ja olin innoissani, jos sain biologian tunnilla kaivaa kalojen silmiä ja tutkia vatsalaukun sisältöä. Serkkupoikien kanssa yritimme joskus polttaa nurmikkoa suurennuslasilla.

Ala-asteen ensimmäisellä luokalla haaveilin roskakuskin työstä. Minusta oli maagista seurata miehiä, jotka roikkuivat ison jäteauton perässä ja hyppäsivät sieltä roskalaatikoita hakemaan. Osittain autohurmioon vaikutti kai sekin, että kasvoin autokorjaamon kupeessa.

Lukion jälkeen hain lääketieteelliseen, kun minulle tuli sellainen olo, että voisinkin opiskella patologiksi. Pääsy­kokeeni jäi pisteen päähän hyväksytystä. En saanut tarmoa hakea lääkikseen uudestaan, vaan menin puoleksi vuodeksi töihin vanhusten hoitokotiin.

Politiikka punnitsi ystävät

Uskon, että elämä on pitkälti tuurista kiinni. Siitä, että satut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Minä opiskelin lopulta bioanalyytikoksi, mutta ajauduin valmistuttuani puolivahingossa politiikkaan. Sitten se vain vei mennessään.

Muistan, kun opinto-ohjaaja tivasi koulussa, mikä minusta tulee isona. ­Yhtenä päivänä kyllästyin siihen jankuttamiseen ja tokaisin, että no varmaan joku presidentti. Mummoni olisi tähän varmasti todennut, että varo mitä sanot ääneen, jos et halua sen toteutuvan.

Minäkin uskon karman lakiin. Vaikka jotakin unelmaa kuinka tavoittelisi ja sen eteen näkisi vaivaa, asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen. Minulla ei ole ikinä ollut uraohjusmaista suunnitelmaa. Kun presidentti Tarja Halonen nimitti minut liikenneministeriksi kesäkuussa vuonna 2011, olo oli yliluonnollisen epänormaali. Kaikki tapahtui niin nopeasti.

Poliitikkona vaikeinta on ollut tottua siihen, että olet yhtäkkiä julkinen eläin, josta voidaan kirjoittaa mitä tahansa. Ja yleensähän se on jotain negatiivista. Liikennerahajupakan aikaan olin jatkuvasti otsikoissa, mutta yhtään juttua en ole nähnyt siitä, että ne puuttuvat miljoonat on saatu kasaan ja hankkeet toteutuvat.

Viime talven kohun jälkeen jotkut vanhat ystävät ottivat etäisyyttä. Luulen, että ihmisten oli vaikea kestää sitä julkisuuden luomaa mielikuvaa. Ja tietysti aina löytyy setiä, joiden mielestä olen liian korkealle päässyt kukkahattutäti. Kai se on kateuttakin. Ihmiset luulevat, että nautin luksuselosta Mersun kyydissä.

Oikeasti paiskin töitä iltamyöhälle ja haaveilen kaartavani valtioneuvoston eteen Ladalla, jossa olisi tiikerikuvioiset penkit. Kerran jo koeajoinkin Ladan, mutta sen moottori keitti kesken kyydin. Olin vähän pettynyt. Sinne tussahtivat unelmat. Mieheni Mika sanoi, että saan rassata itse Ladani, jos sellaisen ostan.

Lapsettomuuden suru

Olen ollut Mikan kanssa yhdessä 18-vuotiaasta. Tapaamisemme on kuin sadusta. Ajauduin tuttavaperheen kanssa vuonna 1994 Pihlajamaiden luokse kylään. Näin heti uuninpankolla istuvan Mikan ja ­menin juttelemaan. Siitä se rakkaus ­sitten roihahti. Ryöstin itselleni sulhasen.

Kahden reissaajan suhdehan tämä on ollut. Mika työskentelee automekaanikkona, kirvesmiehenä ja timanttiporaajana, ja viiletti matkahommissa yhdeksän vuotta. Sitten minä pääsin eduskuntaan ja aloin ravata Helsingissä. Monesti olemme vaihtaneet matkalaukkuja kotiovella: kun toinen on tullut, toinen on lähtenyt.

Nostan hattua miehelleni, että hän on jaksanut tukea minua poliitikon urallani. Sillä on ollut todella iso merkitys, tämä ammatti kun ei ole helpoimmasta päästä.

Ja kyllähän me pitkään harkitsimmekin. Menimme naimisiin vasta vuonna 2005. Ajattelimme, että jos parisuhde kestää sen kuuluisan seitsemän vuoden kriisin, se on tarpeeksi hyvin koeponnistettu.

Yhteistä lasta olemme toivoneet 17 vuotta, mutta se ei onnistu perinnöllisen sairauteni vuoksi. Surin lapsettomuutta pitkään, mutta nyt voin sanoa tulleeni sinuiksi sen kanssa. Puran tunteitani kirjoittamalla runoja ja tajuan, ettei lapsettomuus määrittele minua ihmisenä. Se on vain yksi sivujuonne elämässä.

Työni takia olemme toistaiseksi luopuneet adoptioajatuksesta. Ajattelen, että jos perheen ­perustaa, sille pitää olla aikaa. Tajusin yksi päivä, että hallituksemme naisministereistä suuri osa on lapsettomia. Miesministereillä sen sijaan on perheet. Ehkä perhe on politiikan huipulla työskenteleville naisille mahdoton yhtälö.

Minulta ei ole enää lapsisuunnitelmista udeltu sen jälkeen, kun meille tuli viides koira. Saksanpaimenkoirat Hukka, Rita ja Rocky ovat asuneet meillä jo vuosia. Nyt saan purkaa hoivaviettiäni vielä leonberginpentuihimme, Rölliin ja Fionaan.

Ikävöin koiria Helsingissä ollessani. Siitäkin huolimatta, että Fiona tuhoaa kukkapenkkini. Viimeksi se söi ruusuni.

Tehokas kiukkuisena

Luulin olevani luonteeltani kuin edesmennyt isäni, rauhallinen ja harkitseva. Vanhemmiten olen tunnistanut itsessäni enemmän äidin räiskyvyyttä. Politiikassa olen yrittänyt hillitä itseni. Välillä pitää vain purra hammasta. Silti olen kuin avoin kirja. Perhe lähettää eduskunnan kyselytunnin jälkeen viestiä, että yrittäisit nyt edes. Naamastasi näkee kilometrin päähän, mitä mieltä olet. ­Välillä poliitikoista tehdään vääriäkin tulkintoja. Jos sanon asiat suoraan, seuraavan päivän lehdessä lukee, että Kyllönen suuttui. Ei se ole suuttumista.

Pääsisin politiikassa helpommalla, jos vain asettuisin muottiin. Olisin hajuton, mauton ja näkymätön. En vain pysty ­siihen. Armollisempi minun pitäisi kyllä olla, sekä itselleni että muille. Ei pahuus poistu maailmasta sormia napsauttamalla, vaikka kuinka haluaisin.

Vuoden 2007 vaalikiertueelta palatessa autoni jäi jumiin kotitien lumikinokseen. Kello lähenteli puoltayötä ja tiesin, että minun pitää vielä lämmittää uuni ja ruokkia koirat. Silloin silmissä sumeni. Lapioin koko parisataametrisen tien puhtaaksi raivoenergialla ja työnsin auton hangesta.

Mieheni mielestä on vain hyvä, kun hermostun. Silloin kanavoin kaiken kiukun tekemiseen ja saan hirveästi aikaan.

Muotigeeni

Onnellisimmillani olen kotona Suomussalmella. Touhuan koirien kanssa, ­tapaan ystäviä ja raivaan metsää. Meillä on hehtaarin tontti. Siellä pääsen purkamaan juuri sopivasti energiaani.

Pari viikkoa sitten kävin kotikylällä ja  kaverini luona. Ovella hän kysyi, kävitkö tosiaan tuon näköisenä kioskilla. Ylläni oli tyypillinen kotivaatetus eli koiran­kusetushousut, virttynyt t-paita ja crocsit.

Töihin yritän pukeutua siistimmin, mutta en jaksa kiinnostua muodista. Se geeni on mennyt veljelleni, joka omistaa miljoonat kengät. Saan viestejä suomalaisilta, joiden mielestä minun pitäisi pukeutua paremmin. Yllättävintä on, että tämä palaute tulee yleensä miehiltä.

Ymmärrän, että joillekin on pettymys, kun en ilmesty kauppaan jakkupuvussa ja turkissa. Se vain ei ole minun juttuni. Ja on tässä työssä oppinutkin yhtä ja toista. En ole viitsinyt juurikaan käyttää hameita sen jälkeen, kun eräässä diplomaatti­tapaamisessa menin liian lähelle tuuletinta ja helma hulmahti korviin.

Merja Kyllönen

■ Syntyi 25.1.1977 Suomussalmella. Asuu viikonloput Kainuussa aviopuolisonsa, Mika Pihlajamaan ja viiden koiransa kanssa. Viettää arkipäivät työn takia Helsingissä.

■ Valmistui bioanalyytikoksi vuonna 2000 ja nousi ääni­vyöryllä kunnanvaltuustoon. Kainuun maakuntavaltuustossa vuodet 2004–2011. Eduskunnassa vuodesta 2007.

■ Harrastaa runoja (www.runoratsu.fi) ja metsänraivausta. Intohimona sushi.

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.

 

Minttu Murphy-Kaulanen kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan, ettei Rianna-tyttären neuvolakäynti sujunut toivotusti.

Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen, 37, kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan siitä, miten suuri huoli voi lapsesta olla. Minttu huolestui, kun kävi tällä viikolla neuvolassa hänen ja tv:stä tutun kauppias Sampo Kaulasen, 38, Rianna-tyttären kanssa.

– Mun 4-vuotiaalla kuului sydämestä sivuääni. Ilmeisesti tavanomaista leikki-ikäisillä, mutta tutkia täytyy. Se mahan pohjasta kouriva tunne joka kerta, kun ajattelen asiaa saa mut voimaan fyysisesti niin pahoin. Tiedän järjellä, että olisi meillä kaiketi muitakin oireita, jos vakavasta sydänoireesta olisi kyse, mutta ei se minun tunnetta paranna,  Minttu kirjoittaa blogissaan.

”Rakastan lapsiani enemmän kuin elämää.”

Minttu kertoo kirjoituksessaan pohtineensa myös rokotuksia. Lisäksi hän miettii, että huoli lapsista helpottaa tuskin koskaan. Mintulla on kolme tytärtä ja yksi bonuslapsi, joka on Sampon edellisestä avioliitosta.

– Mä rakastan lapsiani enemmän kuin elämää. On kyse flunssaisesta 12-vuotiaasta tai vauvarokon kourissa olevasta pienestä tai 17-vuotiaasta, jolta poistetaan nielurisat, tämä mun huoli ja tunne lapsista on yhtälainen. 

Kokemusta kahdesta keskenmenosta

Tänä syksynä Minttu ja Sampo kertoivat Me Naisten haastattelussa, ettei yhteisen lapsen saaminen ollut itsestäänselvää. Ennen yhteisen Rianna-tyttären syntymää Minttu koki kaksi keskenmenoa. Molemmat olivat niin sanottuja tuulimunaraskauksia.

”Pohdin, haluanko tätä todella.”

– Pettymys ja suru oli suuri. Erityisesti siksi, että tiesin Sampon toivovan lasta kiihkeästi. Halusin suoda sen hänelle. Aloin väkisinkin miettiä, olenko jo liian vanha koko touhuun. Pohdin, haluanko tätä todella, Minttu kertoi haastattelussa tänä syksynä.