Milla Alftan on toiminut aiemmin mm. vaatekauppiaana sekä 3Some-yhtyeen laulajana .
Milla Alftan on toiminut aiemmin mm. vaatekauppiaana sekä 3Some-yhtyeen laulajana .

Kesätila-ohjelmassa Milla Alftan, 32, loihtii unelma-asuntoja, vaikka sisustussuunnittelijan oma koti onkin kovasti viilauksen tarpeessa. Ehkä sitten loman jälkeen riittää energiaa.

Milloin viimeksi nauroit?

Olen peruspositiivinen ihminen, ja naurettua tulee päivittäin. Aamut käyn kuitenkin vähän hitaammalla, sillä olen yökukkuja ja vauhdissa vasta iltapuolella.

Itkit?

Viimeksi herkistyin onnesta, kun näin isovanhempani yhdessä. Kun vaarini sairastui Alzheimerin tautiin, hän joutui sairaalakierroksen päätteeksi vanhainkotiin, ja mummini päätyi eri palvelutaloon. Kesti yli kaksi vuotta saada heidät samaan kotiin. Kun menin ensi kertaa käymään, löysin heidät sylikkäin käpertyneinä. Se sai kyyneleet silmiin.

Otit riskin?

Työssäni otan riskejä vähän väliä. En ole tyhmänrohkea, mutta riskejä tykkään ottaa, koska siten tulee enemmän onnistumisia. Usein rohkeus tuottaa tyytyväisyyttä. Yksi suurimpia riskejä oli aikoinaan ryhtyä yrittäjäksi. Päätös tiesi paljon vastuuta, mutta minulla ei ole tapana pelätä.

Suutuit?

Hikeennyn saadessani epäoikeudenmukaista kohtelua ja äsken koin niin eräässä työasiassa. Olen temperamenttinen, mutta pystyn pitämään malttini vieraiden edessä.

Halasit jotakuta?

Eilen halasin miestäni. Minusta se on kiva tapa osoittaa välittämistä. Usein halaan myös sukulaisia ja ystäviäni.

Kyläilit sisustamassasi paikassa?

Viimeksi varmaan setäni luona, olen sisustanut heidän kotinsa. Kun käyn tekemässäni kohteessa, ympärille tulee pälyiltyä kriittisemmin kuin muualla. En kuitenkaan tarkkaile muiden koteja parannusmielessä – vain jos ystävät varta vasten kysyvät vinkkejä.

Sisustit omaa kotiasi?

Voi kun olisinkin sisustanut. Muutimme uuteen kotiin huhtikuussa, enkä ole ehtinyt tehdä sille mitään. Asunto todella on sisustussuunnitelman tarpeessa. Kaikki vanhat kalusteet eivät käykään sinne, ja värimaailmakin kaipaa uudistusta. Tosin pitkän työrupeaman päätteeksi taidan pitää ensin lomaa ennen kuin jaksan käydä oman kodin kimppuun.

Soitit perheenjäsenelle?

Puhun puhelimessa veljeni kanssa lähes päivittäin. Eilen keskustelimme, mitä hauskaa voisimme keksiä kesällä. Olen kolmesta sisaruksesta keskimmäinen ja hyvin perhekeskeinen ihminen.

Kärsit krapulasta?

Oho, siitä on kyllä aikaa! En yleensä juo niin paljon, että kärsisin krapulasta, ehkä pari lasia viiniä tai siiderin. En viihdy humalassa, se on niin outo olo.

Annoit ystävälle tärkeän neuvon?

Ystävät ovat minulle tärkeitä, ja olen päivittäin yhteydessä jonkun kanssa. Viimeksi toissa päivänä kävin lasillisella Kesätila-kollegani Henna Ahosen kanssa. Silloin tuli vaihdettua neuvoja puolin ja toisin.

Siivosit?

Njaa, tällä saralla voisin olla reippaampi. Toissa päivänä siivosin vähän, vaikka imurointi ja pölyjen pyyhintä jäikin. Meillä on vähän sellainen periaate, että siivotaan, kun ehditään.

Toivoit olevasi jossakin muualla?

Ennen aina ihmettelin, miten joku voi matkustaa samaan paikkaan uudestaan, kunnes löysin Nizzan ja sen lähiseudut. Siitä alueesta ei voi saada yliannostusta. Nyt siis Nizzan aurinko kuulostaisi hyvältä. Olen kesäihminen, ja aurinko on minulle tärkeä energianlähde.

Olit väärässä ja menit itseesi?

Mitä, enkös minä ole aina oikeassa, heh. Jos olen väärässä, myönnän sen hitaasti, mutta myönnän sentään. Sitäkin käytöstäni jään usein märehtimään jälkeenpäin. Pääsisin mielelläni eroon ainaisen vatvomisen tavasta.

Mietit elämän tarkoitusta?

Ajattelen, että elämän tarkoitus on olla onnellinen. Siihen ainakin pyrin. Teen asioita, joista nautin ja jotka ovat lähellä sydäntäni. Tarvitseeko ihmisen sen suurempia tavoitellakaan?

”Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni”, Antti kertoo.

Laulaja Antti Tuisku avaa tuoreessa Apu-lehden numerossa tulevaisuuden suunnitelmiaan.

Muusikko kertoi marraskuun alussa jäävänsä tauolle kevään 2018 areenakiertueen ja Provinssi Rockin keikan jälkeen. Syystä hän on kuitenkin vaiennut.

Nyt hän paljastaa, että aikoo hankkia tauon aikana hyvinvointivalmentajan pätevyyden.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni olen tilanteessa, että haluan pysähtyä aloilleni. Musiikkia haluan tehdä seuraavan kerran vasta sitten, kun itselläni on oikeanlainen kipinä ja visio siitä, mitä todella haluan tehdä, hän kertoo Apulle.

”Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea.”

Kun Antti marraskuussa ilmoitti tauostaan, hän kertoi tuntevansa ristiriitaisia fiiliksiä.

– Sen jälkeen aloitankin sitten määrittelemättömän pituisen keikkatauon. Olo on äärimmäisen kiitollinen, mutta myös haikea. Kiertueen päättävän festarivedon jälkeen on aika pistää pillit pussiin ja miettiä elämää muiltakin kanteilta. Ja ladata akkuja tulevaa varten – milloin ikinä sen uuden tulemisen aika sitten onkaan, hän kertoi.

Kesällä Antti kertoi Me Naisten haastattelussa, että haluaa panostaa omaan ja läheistensä hyvinvointiin. Hän rakennutti kotiinsa suolahuoneen, vei äitinsä viime talvena lomalle Los Angelesiin ja siskonsa miehineen Berliiniin Céline Dionin keikalle.

– Olen halunnut satsata siihen, että jaksan tehdä työni mahdollisimman hyvin. Mutta haluan tarjota elämyksiä myös läheisilleni. Hiljattain mökillä yritin sanoa sukulaisille, että kertokaa, jos tarvitsette tänne jotakin, hän kertoi. 

 

Kun näyttelijä Emmi Pesonen alkoi seurustella ohjaaja Paavo Westerbergin kanssa, hän sai kaupan päälle neljä lasta.   

– Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo.

Kun näyttelijä Emmi Pesonen, 40, ensimmäisen kerran vieraili ohjaaja-käsikirjoittaja Paavo Westerbergin, 44, luona, hän katseli lasten kuvia seinällä. 

– Ihmettelin, kun rivistö vain jatkui ja jatkui, ja kaikki ne kuulemma olivat Paavon eri lapsia.

Lapsikatras ei kuitenkaan 27-vuotiasta Emmiä säikäyttänyt, päinvastoin.

– Olin aina ajatellut, että haluan paljon lapsia. Useimmat harjoittelevat äitiyttä lapsi kerrallaan, mutta minulle kaikki iät tulivat yhteen syssyyn, Emmi kertoo. Myöhemmin joukko kasvoi seitsemän hengen suurperheeksi.

– Suurin lahja, joka Emmi on minulle antanut on se, että hän on rakastanut lapsiani, Paavo sanoo.

Vaikeinta aikaa heidän suhteessaan elettiin, kun Paavo ja Emmi teatteritöiden ja arjen pyörittämisen lisäksi remontoivat omakotitaloa.

– Silloin vaatimusten määrä kotona oli niin valtava ja stressitasot niin koholla, että kun pääsi teatterille ja sulki oven takanaan, tuntui päässeensä turvaan ja melkein lomalle, Emmi sanoo. 

– Mutta ainakin elämän tarkoitus oli silloin selvä. Ei ollut aikaa fokusoida itseensä tai kriisiyttää parisuhdetta, kun piti vaan selvitä arjesta, Paavo jatkaa.

Toimiva taiteilijaliitto

Tammikuun alussa ensi-iltansa saa Emmin ja Paavon yhdessä käsikirjoittama ja Paavon ohjaama elokuva Viulisti.

Viulisti on Paavon ensimmäinen leffaohjaus ja Emmin esikoiskäsikirjoitus, jonka tekemiseen hän hyppäsi samalla pelottomalla asenteella kuin suurperheen äidiksi – ilman että ensin olisi vaikkapa kirjoittanut jonkun lyhytelokuvan käsiksen.

Kirjoittaminen oli Emmille monella tapaa avartavaa ja vapauttavaa.

– Näyttelijä on työnsaannin suhteen usein alisteisessa asemassa suhteessa ohjaajaan. Se on välillä tosi kuluttavaa. Kun kirjoitan, saan tehdä ihan mitä haluan, hän sanoo.

Yhdessä pari on työskennellyt aiemminkin.

– Työnteko yhdessä ei ole ikinä ollut meille vaikeaa, sillä työpaikalla roolimme ovat selvät. Eikä Paavo minua ainakaan helpommalla päästa kuin muita.  Siviilielämässä vastuun jakaminen on paljon vaikeampaa, Emmi sanoo.

– Kunnioitamme työtä ja työyhteisöä niin paljon, ettemme siellä rupea riitelemään. Eiväthän muutkaan tuo työpaikalle kotiasioitaan, Paavo jatkaa.

Mihin Emmi Paavossa ihastui? Miten seitsenhenkisen perheen arkea pyöritettiin? Voiko vain taiteilija ymmärtää toista taiteilijaa? Miltä tuntuu, kun lapset muuttavat pois kotoa? Lue lisää Me Naisten numerosta 50-51/2017. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.