Laulaja Anne Mattilalle äiti on sopivaa ostosseuraa ja omat siskot luotettavimpia ystäviä.

Milloin viimeksi nauroit?

Tässä hiljattain olimme siskojeni kanssa pitkästä aikaa yhteisissä kuvauksissa. Siellä tuli naurettua todella paljon!

Itkit?

Viime jouluna herkistelin kirkossa joulubiisien mukana. Etenkin Varpunen jouluaamuna liikuttaa. Hengelliset asiat ovat minulle tärkeitä. Käyn joulukirkossa, mutta en mene kirkkoon joka sunnuntai.

Halusit tehdä elämänmuutoksen?

Kun sain ajokortin 18-vuotiaana, minulle tuli parin vuoden luova tauko kuntoiluun. Kolme vuotta sitten päätin aloittaa säännöllisen kuntoilun uudestaan. Se on ollut hyvä ratkaisu. Käyn salilla, pyöräilen, juoksen, hiihdän ja rullaluistelen. Työni on fyysisesti rankkaa, joten kuntoilu on tärkeää.

Shoppailit?

Muutama viikko sitten kävin äidin kanssa Keskisten kyläkaupassa Tuurissa. Kotoani on sinne noin sata kilometriä. Ostin itselleni pöytälampun ja kävelykengät. Maksoin kengistä viitisenkymppiä. Hintaa tulee aina katsottua. Minusta ei ole tullut menestyksen myötä rahasokeaa.

Siivosit?

Eilen. Imuroin ja vein mattoja pihalle. Siivoan usein. Asun nyt kesämökilläni, siinä on 68 neliötä. Odotan omakotitaloni valmistumista, siihen tulee reilut 100 neliötä. Siinä on enemmän siivoamista, mutta se ei pelota. Tykkään siivota, otan sen urheilun kannalta.

Annoit ystävälle tärkeän neuvon?

Siskoni ovat ainoita oikeita ystäviäni, joihin voin luottaa sataprosenttisesti. En neuvo heitä työasioissa, mutta esimerkiksi pikkusiskoani Annelia neuvon muussa elämässä. Vanhempana siskona annan nuoremmalle neuvoja asioista, jotka olen jo itse kokenut.

Teit liikaa töitä?

Joidenkin muiden mielestä olen tehnyt jo kuusi vuotta liikaa töitä. Keikat tuntuvat lisääntyvän koko ajan, vaikka yritänkin hillitä tahtia. Äiti sanoo aina, että ”sulla Anne on ihan liikaa töitä, kun sua ei koskaan kotona näy”. Itse en koe sitä niin, sillä nautin laulamisesta.

Sanoit ”minä rakastan sinua”?

Olen sanonut näin Jere-kummipojalleni, poikakaverilleni, vanhemmilleni ja siskolleni ihan viime päivinä. Sanon rakkaudentunnustuksia usein. Olen halailija ja pussailija.

Anne Mattila

31.5.1984 Karvialla syntynyt muusikko. Asuu edelleen lapsuudenmaisemissaan Karvialla.

Julkaissut seitsemän sooloalbumia ja useita kokoelmia. Viimeisin levy, On siitä aikaa, kun radiota kuunneltiin, koostuu Carpenters-yhtyeen kappaleista.

Hittejä muun muassa Enkeleitä onko heitä ja Perutaan häät. Iskelmä-Finlandia -ehdokas 2007.

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla