”Pari vuotta parhaista lastentekovuosistani meni täydellisessä usvassa”, Milana Misic kertoo. Kuva: Jouni Harala
”Pari vuotta parhaista lastentekovuosistani meni täydellisessä usvassa”, Milana Misic kertoo. Kuva: Jouni Harala

Laulaja Milana Misic päätti lähteä 23 vuotta kestäneestä suhteestaan, sillä lapsettomuuden aiheuttama tuska muuttui liian suureksi kestää. – Olen koko elämäni kokenut olevani erilainen, ja lapsettomuus on vahvistanut sitä tunnetta, hän sanoo.

It’s so funny we don’t talk anymore.

Kertosäe on Sir Cliff Richardsin kappaleesta We Don’t Talk Anymore, joka on yksi laulaja Milana Misicin, 44, varhaisnuoruuden lempibiiseistä.

Kappale alkoi pyöriä hänen päässään, kun hän pohti parisuhteensa tilaa. Kuten yleensä alitajunnasta nousevilla biiseillä, oli tälläkin Milanalle viesti.

– Ajattelin aina, miten on edes mahdollista, että pariskunta lopettaa toisilleen puhumisen. Nyt tiedän omasta kokemuksestani, että niin voi tosiaan käydä.

Milana ja konserttituottaja Vesa Puukari, 49, ehtivät olla yhdessä Milanan sanoin ”miljoona” eli 23 vuotta, joista 20 vuotta he olivat naimisissa. Se on yli puolet hänen elämästään.

Viime elokuun lopussa Milana muutti pois parin yhteisestä kodista omaan pieneen asuntoonsa Helsingin ydinkeskustaan. Avioeron harkinta-aika on umpeutumassa kesällä.

– Oli minun valintani lähteä. Suurin syy oli se, että lapsettomuuden aiheuttama epätoivo valtasi koko elämän. Alkoi tuntua siltä, että mistään ei tule mitään eikä parisuhteemme ole enää pelastettavissa.

Puhumattomuus hiipi suhteeseen vaivihkaa. Milana kypsytteli eropäätöstään vuoden ajan. Hän toteaa, että vastoinkäymiset voivat lähentää parisuhteen osapuolia. Kun tilanne jatkuu riittävän pitkään, ongelmat alkavat etäännyttää.

– Tarkkailin, mitä meille tapahtuu. Myönnän tehneeni virheen siinä, että minun olisi kannattanut kertoa selkeämmin miehelleni, mitä käyn läpi. Olisi vain pitänyt nostaa se kissa pöydälle.

Milanan puoliso käsitteli lapsettomuutta omalla tavallaan.

– Koen, että mieheni hukutti tunteensa työn tekemiseen, eikä kenties siksi tajunnut, mitä välillämme tapahtuu.

Milana ja Vesa ovat kaikesta huolimatta hyvissä väleissä.

– Emme riidelleet tai ole toisillemme vihaisia tai katkeria. Saatan olla paha suustani kun suutun, mutta koen, että negatiivisuus kuluttaa suuttunutta itseäänkin. Siksi on parasta tähdätä siihen, että asiat selvitetään.

Milana kokee eron prosessoinnin olevan monella tapaa kesken. Ajateltavaa ja käsiteltävää on kertynyt paljon, liki elämän mitalta.

Hidas kypsyminen hoitoihin

Milana puhuu lapsettomuudestaan rehellisesti ja suoraan. Pohdinnasta huomaa, että hän on joutunut työstämään aihetta jo kymmenen vuoden ajan.

– Rikkinäisestä lapsuudestani johtuen en voinut nuorempana moniin vuosiin kuvitellakaan äidiksi tulemista. Pelkäsin, ettei minusta ole siihen.

Hänen äitinsä, yhtenä suurimmista suomalaisista iskelmälaulajista pidetty Laila Kinnunen, menehtyi Milanan ollessa 30-vuotias. Aikansa supertähti oli kärsinyt alkoholiongelmasta, ja hänen vointinsa oli huonontunut entisestään viimeisten elinvuosien ajan. Pian äitinsä kuoleman jälkeen Milana menetti myös isoäitinsä Kertun, Lailan äidin, jonka hoivissa hän oli kasvanut.

– Pari vuotta parhaista lastentekovuosistani meni täydellisessä usvassa. Minun oli kasattava itseni uudelleen.

34-vuotiaana hän sai tietää odottavansa lasta. Suru oli suuri, kun raskaus päättyi keskenmenoon.

– Kaksi sisarpuoltani olivat raskaana samaan aikaan, ja minä olin meistä se, joka epäonnistui. Olen koko elämäni kokenut olevani jotenkin muista ihmisistä poikkeava, erilainen, ja lapsettomuus on vahvistanut sitä tunnetta.

Milanaa kaduttaa, ettei hän kokenut olevansa valmis lapsettomuushoitojen aloittamiseen kuin vasta 39-vuotiaana. Niihin on kulunut yksityisellä puolella paljon sekä aikaa että rahaa. Kokemus epäonnistumisesta uudestaan ja uudestaan jätti jälkensä, vaikka virallisesti Milanasta tai Vesasta ei ole löytynyt syytä lapsettomuuteen.

Vuosien varrelle on mahtunut monia lapsettomille tuttuja kokemuksia.

– Kun olin päälle kolmekymppinen, monella läheisellä ihmiselläni oli pieniä lapsia, ja koin välillä oloni yksinäiseksi. Lapsetonta paria ei välttämättä kutsuta esimerkiksi perhejuhliin. Nyt lähipiirin lapset ovat jo varttuneet, enkä joudu enää niin usein osalliseksi vaippamerkkikeskusteluihin.

Myös ulkopuolisten hyvää tarkoittavat lastenhankintaan liittyvät kyselyt ovat laantuneet ajan myötä.

– Olen vyötäröltäni sen mallinen, että olen joutunut 20-vuotiaasta saakka kuuntelemaan raskausuteluita. Tässä iässä ihmiset jo olettavat, että minulla on lapsia, ja kun totean, ettei ole, aihe jää siihen. Kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei toivon mukaan kysy enää mitään.

Lapsettomuus on pakottanut Milanan pohtimaan omaa naiseutta, ihmisyyttä, uskomuksia ja elämän tarkoitusta.

– Synkimmilläni ajattelen, ovatko geenini niin huonot, ettei minun kannata lisääntyä. Ettei kehoni kelpaa lapsen kasvualustaksi. Että tässä käy nyt niin, ettei ole ketään, joka toisi haudalleni kukkia. Olen miettinyt jopa, että olen ollut edellisessä elämässäni itsekeskeinen ihminen, joka on saanut aina kaiken haluamansa, ja nyt joudun tasaamaan tilit.

Ahdistavat ajatukset tyyntyvät siihen toteamukseen, ettei kaikkeen ole löydettävissä syytä, ja on parasta hyväksyä, että nyt vain on näin.

– Olin orientoitunut siihen, että elämäntehtäväni olisi olla jonkun äiti. Nyt mietin, kuka oikein olen ja mikä on tarkoitukseni tässä maailmassa. Voi kuulostaa karulta, mutta olen saanut lohdullista perspektiiviä myös keskustellessani niiden ihmisten kanssa, joilla on uskallusta sanoa, ettei vanhemmuus ole pelkkää onnea.

Pitkää adoptioprosessia läheltä seuranneena Milana toteaa, ettei sekään ole helppo ratkaisu. Myös adoptiovanhemmuuden yläikärajat vaikuttivat siihen, että pari sivuutti sen vaihtoehdon.

Tinderin ihmeellinen maailma

Milanan kauniisti lakattu etusormen kynsi liikkuu älypuhelimen kosketusnäytöllä.

– Katso, tuollakin tyypillä on gin-pullon etiketti profiilikuvanaan! Skippaan hänet saman tien.

Vaikka eroprosessi on käynnissä, pieniä pilkahduksia tulevaan suuntautumisesta on näkyvissä. Kuten vaikkapa se, että Milana on tutustunut ystäviensä kannustamana deittailusovellus Tinderin ihmeelliseen maailmaan.

– Olen kovasti kysellyt heiltä, onko jotain deittailusääntöjä, että pitääkö esimerkiksi kolmansilla treffeillä tehdä jotain erityistä. Tämä on ihan tällaista Sinkkuelämää-sarjasta tuttua ihmettelyä!

Milana oli Vesan tavatessaan 20-vuotias, ja hän kokee jollain tasolla taantuneensa jälleen parikymppiseksi, siltä ajalta kun jäi kokematta sinkkuna olo.

– Tosin olen törmännyt mummoikäisiinkin, joiden parisuhdejutut ovat kuin teineillä. Itselleni oli pienoinen järkytys, ettei ole itsestään selvää, että ikä tekisi ihmisestä viisaamman. Toisaalta sekin on hyvä, että säilyttää elämänilonsa eikä muutu liian vakavaksi ja aikuiseksi.

Tunnustelut treffimaailmassa ovat johtaneet kahvilla käynteihin ja kiinnostaviin keskusteluihin.

– Kuva ei kerro paljon, vaan vasta tavatessa huomaa, onko kemiaa.

Milana ei ole liikkeellä tositarkoituksella, vaan deittailussa on ennemmin kysymys pienestä piristyksestä.

– Sydämeni ei ole vielä valmis mihinkään vakavampaan. Enkä edes voisi kuvitella asuvani kenenkään kaksilahkeisen kanssa! Nautin sen verran paljon olla itsekseni omassa pienessä kodissani.

Kyyneliä ja kävelyretkiä

Juuri tällä hetkellä Milana näyttää voivan hyvin, kiitos hyvien yöunien ja ystävältä lahjaksi saadun kasvohoidon.

Silti huonoja päiviä tulee, niitä, jolloin toivottomuuden hallitsematon aalto lyö ylitse, kyyneleet eivät meinaa loppua ja surullisen biisin soidessa radiosta on vaihdettava kanavaa. Tyynyjen ja äidiltä lapsena saadun Ressu-halinallen rutistaminen auttaa, samoin käveleminen niin tuiskussa kuin tuulessakin.

– Löysin kävelemisen terapeuttisen vaikutuksen, kun äitini ja isoäitini kuolivat. Pyrin kävelemään pitkin Helsingin rantoja noin tunnin säällä kuin säällä. Happi ja liikunta auttavat selkeyttämään päätä. Sitten vasta hyvä olo tuleekin, kun pääsee sisään.

Ero on ollut varsinainen tutkimusretki omiin tunteisiin. Milana kuvailee kokevansa niiden koko skaalan eri tavalla kuin ennen, niin ilot kuin surut.

– Tiedostan surevani samalla muitakin elämässäni tapahtuneita asioita. Aikaisempien menetysteni takia ymmärrän paremmin mieleni liikkeitä ja tiedän, että psyyke seuraa vähän jäljessä. Se selittää, miksi paha olo voi yllättää voimakkuudellaan pitkänkin ajan kuluttua tapahtuneesta.

Herkillä olon ansiosta hän kiinnittää huomionsa myös pieniin, hyviin asioihin. Niitä ovat herkullinen ruoka, se, ettei selkää särje tai että hän on saanut tavata viikonlopun aikana uusia tuttavuuksia. Erityisen kiitollinen hän on ympärillään olevista hyvistä ihmisistä, perheenjäsenistään, isästään, sisarpuolistaan sekä ystävistään, jotka auttavat, tukevat ja saavat liikkeelle – vaikka sitten pyytämällä kahville ja juttelemalla niitä näitä.

– Suhteellistan tapahtunutta siihen, että on niitä, joiden elämäntilanne on vaikeampi. Perusasiani ovat hyvin, ja tiedän, että voin päästä kaikesta yli. Ehkä se, että minulle on käynyt näin, on parempi kuin se, että elämä olisi vain harmaata putkea.

Ilman kulisseja

Siitä, ettei arjesta tule liian tasaista, pitävät huolta myös Milanan kaksi työtä. Päivätöikseen hän on tehnyt optikon töitä 17 vuotta.

– Välillä minulta kysytään, vieläkö olen optikkona. Se, että saa keskittyä kokonaan asiakkaisiin, antaa kuitenkin hyvän tasapainon musiikin tekemiselle ja vie ajatukset muualle.

Laulajana Milana on paraikaa mukana kolmessa eri projektissa. Teatterikärpänen puraisi häntä vuonna 2008, kun hän oli mukana äidistään kertovassa Laulumme-musiikkiteatteriesityksessä.

– Löysin silloin itsestäni uusia puolia, ja olen siitä lähtien imenyt itseeni kaikki mahdolliset vaikutteet.

Erityisesti vatsanpohjaa kutittaa työn alla oleva Kuopion uuden kesäteatterin musikaali Solistina Olavi Virta.

– Musiikkibisnes on nykyään sen verran vaativaa, että on oltava koko ajan aktiivinen ja työkykyinen, muuten tippuu kelkasta. Olen opetellut esimerkiksi sulkemaan negatiiviset ajatukset pois ennen kuin nousen lavalle.

Hän toteaa, että eletty ja koettu tuo lisää hänen kapasiteettiinsa ilmaista itseään laulajana. Laulaminen myös rentouttaa samaan tapaan kuin itkeminen.

Se, että elämässä tapahtuu paljon, toki ilahduttaa. Toisaalta Milanaa huolestuttaa oma jaksaminen.

– Alan todellakin olla loman tarpeessa. Ihminen tarvitsee myös lepoa. Ero laittoi henkilökohtaisen talouteni uusiksi, eikä minulla ole ollut tilaisuutta pitää kunnolla vapaata.

Milana haluaa puhua elämäntilanteestaan ja asioistaan avoimesti, silläkin riskillä, että joku käyttäisi sitä häntä vastaan.

– On oma valintani, että uskallan tunnustaa heikkouteni ja kertoa vaikeuksistani. Kulissien pystyssä pitäminen käy ihmiselle liian raskaaksi.

Lue lisää:

Laulaja Milana Misic: ”Saa nähdä, mikä hermoraunio olen loppuvuodesta

Ministeri Marja Kyllönen: ”Lapsettomuus ei määrittele minua ihmisenä”

Anna-Kaisan tarina: lapsettomuushoidot johtivat pettymykseen

Milana Misic

Laulaja, tekee myös optikon töitä.

Syntynyt 23.10.1970.

Iskelmätähti Laila Kinnusen ja kroatialaissyntyisen muusikon Milan ”Miso” ­Misicin tytär.

On julkaissut seitsemän albumia, joista viimeisin Linnun kokoinen ilmestyi kesällä 2014.

On mukana muun muassa Kuopion uuden kesäteatterin musikaalissa Solistina Olavi Virta ja Suomea kiertävässä Mikko Alatalon musiikkiin perustuvassa esityksessä Ihmisen ikävä toisen luo.

Ex-missi Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen saivat kolmannen lapsensa lauantaina.

Lauantaina synnyttänyt Essi Pöysti, 30, on julkaissut ensimmäisestä kuvan hänen ja puolisonsa Ville Mäkäläisen, 32, kolmannesta lapsesta.

– Täydellinen pikkuveli täydensi meidän perheen tänään, Essi on kirjoittanut kuvan yhteyteen. Hän on käyttänyt muun muassa hashtägiä suurirakkaus.

Ville Mäkäläinen kertoi lauantaina Facebook-sivuillaan, että synnytys meni hyvin.

 

Raskaus ei ollut Essille helppo, sillä hän kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko varjosti odotusta aikaisempien keskenmenojen takia.

”Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi enkelivauvaa.”

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Hänellä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle vuonna 2015.

Kilpaurheilu-uransa päätyttyä Minna Kauppi ihmetteli, mitä tekisi tulevaisuudellaan. Nyt hän miettii, miten urheilu olikin joskus maailman tärkeintä. – Saavutin jo kaiken, minkä halusin.

Entisen MM-suunnistajan Minna Kaupin ja Apulanta-rumpali Simo ”Sipe” Santapukin Ukko-poika konttaa kotonaan Lahdessa vikkelästi olohuoneesta keittiöön ja nousee äitinsä polvea vasten seisomaan. Ensiaskeleet on kymmenkuisena jo otettu, mutta konttaamalla pääsee vielä kovempaa.

– Ukko on sekoitus minua ja Simoa. Hän näyttää ihan isältään, mutta on yhtä vilkas kuin minä, Minna, 35, kuvailee.

Minna lepertelee Ukolle, ja Ukko vastaa äidilleen leveällä hymyllä. Sitten Sipe nappaa pojan syliin ja vie tämän viereiseen huoneeseen soittamaan pianoa. Varmaotteinen koskettimien paukuttelu kaikuu ympäri asuntoa.

– Simo on todella herkkä isä. Aina, kun hän on Ukon kanssa, hän on sitä sataprosenttisesti. Heidän yhteiselonsa on todella täyttä. Koska itse olen pojan kanssa ympärivuorokautisesti, en ihan joka hetki pysty samaan, Minna sanoo.

Suunnistuksen yhdeksänkertainen MM-kultamitalisti on tätä nykyä täyspäiväinen kotiäiti. Mullistus on ollut suuri, mutta ihana.

”Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt.”

– Kaikki sanoivat, että et sinä kauaa jaksa kotona olla, mutta toisin on käynyt. Viihdyn Ukon kanssa kotona oikein hyvin. En luonut äitiydestä etukäteen itselleni odotuksia, joten en myöskään pettynyt.

"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.
"En ole osannut mennä ilman Ukkoa minnekään", Minna sanoo.

Hetken aikaa hukassa

Kaksi vuotta sitten, suunnistusuran lopettamispäätöksen jälkeen, Minna myöntää olleensa ymmällään. Entä nyt? Hän tiesi haluavansa lapsen, mutta mietti, pitäisikö työpaikka kuitenkin hankkia ensin. Hän oli yli kolmekymppinen eikä ollut elämänsä aikana allekirjoittanut vielä yhtään oikeaa työsopimusta.

– Hetken aikaa olin hukassa. Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee. Olin ahdistunut, kun en tiennyt, pitäisikö tehdä lapsi vai löytää työpaikka.

”Puoli vuotta haahuilin ja mietin, että mitähän tästä tulee.”

Asiat loksahtivat kohdalleen, kun Minnalle tarjottiin markkinointipäällikön paikkaa. Minna ehti tehdä työtä vuoden ennen äitiyslomaansa.

– Halu hankkia lapsi oli yksi syy, miksi lopetin urheilu-urani. En kuitenkaan halunnut, että lapsi on korvike urheilulle, joten oli ihanaa saada työpaikka ennen lasta. Sen avulla sopeutuminen tavalliseen arkeen urheilu-uran jälkeen meni luonnostaan.

Se sama kunnianhimoinen Minna, joka voitti mitaleita toisensa perään, on kuitenkin edelleen olemassa.

– Nykyään suuntaan kunnianhimoni lapsen kanssa olemiseen. Haluan tehdä tämän asian mahdollisimman hyvin, haluan olla hyvä äiti. Tiedän, että kunnianhimoni tulee vielä tulevaisuudessa näkymään työelämässäkin, mutta juuri nyt haluan keskittyä vauvaan. Enää en tosin laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani.

Yhtä asiaa huippu-urheiluajaltaan Minna edelleen kaipaa: todella kovaa fyysistä kuntoa. Peruskunto Minnalla on vieläkin hyvä. Hän urheilee päivittäin käymällä joko vaunulenkeillä tai silloin tällöin suunnistamassa. Muutamiin suunnistuskisoihinkin hän osallistui kesän aikana.

– Kun on tosi hyvässä kunnossa, askel on niin kevyt, että tuntuu kuin lentäisi. Se on äärimmäisen hieno fiilis. Mutta sitä varten pitäisi tehdä todella paljon töitä, eikä minulla ole siihen mitään syytä. Liikun mieluummin siksi, että se on kivaa.

"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."
"Enää en laittaisi kaikkea alttiiksi työpaikan takia kuten urheiluaikoinani."

Arki ennen ja nyt

Huippu-urheiluaikana Minnan arki pyöri täysin suunnistuksen ehdoilla. Urheilijana hän meni heti herättyään puolen tunnin aamulenkille, teki puolen päivän aikaan päätreenin ja urheili vielä illallakin. Matkalaukku oli aina pakattuna, treenileirejä ja kilpailuita kun oli jatkuvasti eri puolilla maailmaa.

– Silloin kuvittelin, että minulla oli muutakin elämää, mutta jälkikäteen ajateltuna urheilu kyllä meni kaiken edelle. Jos olin menossa ystävälleni kylään, tein ennen sitä treenin, koska sitä ei vain voinut jättää väliin.

Äitiysloma-arjessa päivän aikataulun puolestaan sanelee lapsenhoito. Minna ja Ukko heräilevät aamuseitsemältä, sitten syödään puurot ja leikitään lattianrajassa. Ukko nukkuu kahdet päiväunet, joiden aikana Minna joko ulkoilee vaunuja työnnellen tai rentoutuu kotona.

”On välillä outoa olla niin paljon kotona.”

Nykyisessä arjessa on urheilu-uraa helpompaa tavata ystäviä kahvilassa, käydä koko perheen kesken lounaalla tai ylipäätään viettää perinteistä kotiarkea.

– On välillä outoa olla niin paljon kotona, sekä minä että Simo olemme niin tottuneet jatkuvaan matkustamiseen. Mutta Simollakin on nykyään kova kiire keikalta kotiin.

Nykyistä Minnaa jopa vähän ihmetyttää se, miten hurjalla sykkeellä hän on aikanaan urheillut.

– Miten urheilu olikin silloin maailman tärkeintä? Lapsen avulla olen päässyt uran ikävöinnistä aika hyvin eroon. Saavutin jo kaiken, minkä halusin. Urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli helpotus, Minna miettii.

– Toisaalta huippu-urheilu oli mahtavaa aikaa. Tunsin joka päivä olevani etuoikeutettu, kun sain tehdä sitä työkseni. Jos Ukko joskus löytää intohimonsa urheilusta, minulla ei ole mitään syytä estellä häntä.

Kultaakin kalliimpi

Vaikka Minna on urheilu-urallaan tottunut äärimmäisiin tunteisiin, on oma lapsi silti tuonut tunne-elämään uuden ulottuvuuden: täydellisen rakkauden.

– Lapsi on meille hienointa elämässä. Olemme saavuttaneet valtavan suuria asioita – Simo Suomen ykkösbändissä ja minä maailman ykkösenä omalla alallani – mutta Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani. Jos hän tekee jotain herttaista, minulla nousevat kyyneleet silmiin.

”Ukko on suurempi kulta kuin mikään mitaleistani.”

Positiivisten tunteiden lisäksi äitiys on tuonut mukanaan myös uudenlaisia murheita. Siinä missä Minna aiemmin harmitteli huonoa suoritusta kilpailussa, nyt hän hämmentyy, jos ei saa Ukon itkua heti hiljenemään.

– Meistä taitaa näkyä, että olemme esikoisen vanhempia. Olemme aika epävarmoja ja huolissamme kaikesta, emme osaa ottaa rennosti. Tämä on vielä tällaista opettelua. Onneksi lähipiirissäni on useita äitejä, saan heiltä paljon tietoa.

Minna myöntää olleensa ehdottomampi kasvatusasioissa ennen lapsen syntymää. Hän oli päättänyt, ettei Ukolle näytetä yhtään lastenohjelmia ja ajatellut, että vauvankin voi jättää hoitoon lyhyiksi ajoiksi. Toisin kävi.

– Kummasti ne Teletapit helpottavat elämää. Ja mummu laittoi lapsen nukkumaan ensimmäisen kerran vasta viikko sitten, kun juhlin kavereiden kanssa synttäreitäni. En ole osannut lähteä ilman Ukkoa mihinkään.

"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."
"Urheilu-urani loppuvaihe oli niin vaikea jatkuvien vammojen takia, että siitä luopuminen oli lopulta helpotus."

Ei liikaa hemmottelua

Minna ja Sipe ovat kasvaneet ihan tavallisissa perheissä, toinen Asikkalassa ja toinen Heinolassa. Minna toivoo, että he voivat antaa Ukolle samanlaisen rennon lapsuuden, mutta hän tiedostaa, että asetelma on toinen.

– Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä. Olemme kuitenkin tarkkoja siitä, ettemme hemmottele häntä liikaa. Emme esimerkiksi aio ostaa hänelle yhtään joululahjoja, niitä tulee läheisiltä muutenkin jo ihan tarpeeksi, Minna pohtii.

”Pakko myöntää, että Ukolla on isompi kultalusikka suussaan kuin meillä.”

– Puen Ukon enimmäkseen äitiyspakkauksen vaatteisiin tai tutuilta saatuihin, käytettyihin asuihin. Lasten merkkivaatteet ovat ihania, mutta ne eivät ole rakkautta.

Minna itse on 90-luvun laman lapsi. Hänellä on kaksi sisarusta, eikä perheellä ollut lama-aikana liikaa rahaa. Lapsuuden niukkuus näkyy hänen elämässään vieläkin.

– Vaikka tililläni on rahaa, juoksen edelleen alennusten perässä. Jos näen ruokakaupan hyllyllä punaisen ale-lapun, ryntään sinne heti. Toivonkin, että rahan sijaan voin kannustaa Ukkoa ahkeruuteen. Haluan opettaa hänet nauttimaan tekemisestä.

Lapsena Minna oli innokas touhuaja. Hän harrasti kaikkea mahdollista tenniksestä telinevoimisteluun. Minnalle on tärkeää, että myös Ukko saa liikkua ja testata erilaisia harrastuksia.

– Kasvatuksemme peruspilari on touhuta niin paljon kuin mahdollista. Lapsella pitää olla paljon harrastuksia. Hänen pitää saada juosta ja kuluttaa energiansa. Sellainen minä olin lapsena ja olen edelleenkin.

Samaan aikaan Minna on kuitenkin huolissaan lasten harrastusten ammattimaistumisesta. Harrastamisen kuuluu hänen mielestään olla ennen kaikkea kivaa.

– Tuntuu, että jotkut nuoret noudattavat treeniohjelmiaan niin tiukasti, etteivät he ikinä edes käy missään. Osaavatko he enää rentoutua vai onko koko elämä harrastusten sanelemaa? Jos vetää täysillä vain yhteen ääripäähän, ei enää elä, Minna pohtii.

– Kyllä minä opiskeluaikoina kävin bileissä ja osasin pitää hauskaa treenileireillä, vaikka samaan aikaan otin urheilun tosissani. Se, että osaa levätä arjessa, tuo rentoutta myös omaan urheilusuoritukseen.

"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.
"Simo on hyvä edustusvaimo", Minna nauraa.

Viides kerta Linnassa

Ukon syntymän jälkeen Minna ja Sipe eivät ole juurikaan päässeet viettämään kahdenkeskistä aikaa. Tilanteeseen tuli muutos itsenäisyyspäivänä, kun Minna sai kutsun Linnan juhliin.

– Onneksi Simo on hyvä edustusvaimo, Minna nauraa.

Minna on ollut itsenäisyyspäivän vastaanotolla aiemmin neljästi, Sipe kerran. Tuolloin Minnakin oli saanut kutsun, mutta jätti juhlat väliin. Pari oli alkanut tapailla vain muutamaa viikkoa aiemmin, eivätkä he halunneet vielä silloin paljastaa suhdettaan muille.

Minna ja Sipe ehtivät tavata toisiaan kolme kuukautta julkisuudelta salassa, kunnes ensimmäinen yhteinen elokuvailta leffateatterissa paljasti parin.

”Ensitreffimme olivat New Yorkissa.”

– Ensitreffimme olivat New Yorkissa. Menimme sinne samalla lennolla, mutta istuimme eri penkkiriveillä. Leffaan menimme myöhemmin yhdessä, koska hävisin Simolle yhden vedon. Hän ei enää halunnut elää kaapissa, Minna muistelee.

– Nykyään saamme onneksi kulkea Lahden kaduilla ihan rauhassa. Pyörimme vauvauinneissa ja ruokakaupoissa ihan kuten kuka tahansa lapsiperhe.

Suomen menestynein suunnistaja syntyi Asikkalassa 25.11.1982.

Asuu Lahdessa avopuolisonsa, Apulanta-muusikko Sipe Santapukin ja lapsensa Ukon, 10 kk, kanssa.

Opiskeli Jyväskylän yliopistossa kieliä, kasvatustieteitä, journalistiikkaa ja taloustieteitä.

Perhevapaalla Novasol-yrityksen markkinointipäällikön töistä.