”Pari vuotta parhaista lastentekovuosistani meni täydellisessä usvassa”, Milana Misic kertoo. Kuva: Jouni Harala
”Pari vuotta parhaista lastentekovuosistani meni täydellisessä usvassa”, Milana Misic kertoo. Kuva: Jouni Harala

Laulaja Milana Misic päätti lähteä 23 vuotta kestäneestä suhteestaan, sillä lapsettomuuden aiheuttama tuska muuttui liian suureksi kestää. – Olen koko elämäni kokenut olevani erilainen, ja lapsettomuus on vahvistanut sitä tunnetta, hän sanoo.

It’s so funny we don’t talk anymore.

Kertosäe on Sir Cliff Richardsin kappaleesta We Don’t Talk Anymore, joka on yksi laulaja Milana Misicin, 44, varhaisnuoruuden lempibiiseistä.

Kappale alkoi pyöriä hänen päässään, kun hän pohti parisuhteensa tilaa. Kuten yleensä alitajunnasta nousevilla biiseillä, oli tälläkin Milanalle viesti.

– Ajattelin aina, miten on edes mahdollista, että pariskunta lopettaa toisilleen puhumisen. Nyt tiedän omasta kokemuksestani, että niin voi tosiaan käydä.

Milana ja konserttituottaja Vesa Puukari, 49, ehtivät olla yhdessä Milanan sanoin ”miljoona” eli 23 vuotta, joista 20 vuotta he olivat naimisissa. Se on yli puolet hänen elämästään.

Viime elokuun lopussa Milana muutti pois parin yhteisestä kodista omaan pieneen asuntoonsa Helsingin ydinkeskustaan. Avioeron harkinta-aika on umpeutumassa kesällä.

– Oli minun valintani lähteä. Suurin syy oli se, että lapsettomuuden aiheuttama epätoivo valtasi koko elämän. Alkoi tuntua siltä, että mistään ei tule mitään eikä parisuhteemme ole enää pelastettavissa.

Puhumattomuus hiipi suhteeseen vaivihkaa. Milana kypsytteli eropäätöstään vuoden ajan. Hän toteaa, että vastoinkäymiset voivat lähentää parisuhteen osapuolia. Kun tilanne jatkuu riittävän pitkään, ongelmat alkavat etäännyttää.

– Tarkkailin, mitä meille tapahtuu. Myönnän tehneeni virheen siinä, että minun olisi kannattanut kertoa selkeämmin miehelleni, mitä käyn läpi. Olisi vain pitänyt nostaa se kissa pöydälle.

Milanan puoliso käsitteli lapsettomuutta omalla tavallaan.

– Koen, että mieheni hukutti tunteensa työn tekemiseen, eikä kenties siksi tajunnut, mitä välillämme tapahtuu.

Milana ja Vesa ovat kaikesta huolimatta hyvissä väleissä.

– Emme riidelleet tai ole toisillemme vihaisia tai katkeria. Saatan olla paha suustani kun suutun, mutta koen, että negatiivisuus kuluttaa suuttunutta itseäänkin. Siksi on parasta tähdätä siihen, että asiat selvitetään.

Milana kokee eron prosessoinnin olevan monella tapaa kesken. Ajateltavaa ja käsiteltävää on kertynyt paljon, liki elämän mitalta.

Hidas kypsyminen hoitoihin

Milana puhuu lapsettomuudestaan rehellisesti ja suoraan. Pohdinnasta huomaa, että hän on joutunut työstämään aihetta jo kymmenen vuoden ajan.

– Rikkinäisestä lapsuudestani johtuen en voinut nuorempana moniin vuosiin kuvitellakaan äidiksi tulemista. Pelkäsin, ettei minusta ole siihen.

Hänen äitinsä, yhtenä suurimmista suomalaisista iskelmälaulajista pidetty Laila Kinnunen, menehtyi Milanan ollessa 30-vuotias. Aikansa supertähti oli kärsinyt alkoholiongelmasta, ja hänen vointinsa oli huonontunut entisestään viimeisten elinvuosien ajan. Pian äitinsä kuoleman jälkeen Milana menetti myös isoäitinsä Kertun, Lailan äidin, jonka hoivissa hän oli kasvanut.

– Pari vuotta parhaista lastentekovuosistani meni täydellisessä usvassa. Minun oli kasattava itseni uudelleen.

34-vuotiaana hän sai tietää odottavansa lasta. Suru oli suuri, kun raskaus päättyi keskenmenoon.

– Kaksi sisarpuoltani olivat raskaana samaan aikaan, ja minä olin meistä se, joka epäonnistui. Olen koko elämäni kokenut olevani jotenkin muista ihmisistä poikkeava, erilainen, ja lapsettomuus on vahvistanut sitä tunnetta.

Milanaa kaduttaa, ettei hän kokenut olevansa valmis lapsettomuushoitojen aloittamiseen kuin vasta 39-vuotiaana. Niihin on kulunut yksityisellä puolella paljon sekä aikaa että rahaa. Kokemus epäonnistumisesta uudestaan ja uudestaan jätti jälkensä, vaikka virallisesti Milanasta tai Vesasta ei ole löytynyt syytä lapsettomuuteen.

Vuosien varrelle on mahtunut monia lapsettomille tuttuja kokemuksia.

– Kun olin päälle kolmekymppinen, monella läheisellä ihmiselläni oli pieniä lapsia, ja koin välillä oloni yksinäiseksi. Lapsetonta paria ei välttämättä kutsuta esimerkiksi perhejuhliin. Nyt lähipiirin lapset ovat jo varttuneet, enkä joudu enää niin usein osalliseksi vaippamerkkikeskusteluihin.

Myös ulkopuolisten hyvää tarkoittavat lastenhankintaan liittyvät kyselyt ovat laantuneet ajan myötä.

– Olen vyötäröltäni sen mallinen, että olen joutunut 20-vuotiaasta saakka kuuntelemaan raskausuteluita. Tässä iässä ihmiset jo olettavat, että minulla on lapsia, ja kun totean, ettei ole, aihe jää siihen. Kymmenen vuoden kuluttua kukaan ei toivon mukaan kysy enää mitään.

Lapsettomuus on pakottanut Milanan pohtimaan omaa naiseutta, ihmisyyttä, uskomuksia ja elämän tarkoitusta.

– Synkimmilläni ajattelen, ovatko geenini niin huonot, ettei minun kannata lisääntyä. Ettei kehoni kelpaa lapsen kasvualustaksi. Että tässä käy nyt niin, ettei ole ketään, joka toisi haudalleni kukkia. Olen miettinyt jopa, että olen ollut edellisessä elämässäni itsekeskeinen ihminen, joka on saanut aina kaiken haluamansa, ja nyt joudun tasaamaan tilit.

Ahdistavat ajatukset tyyntyvät siihen toteamukseen, ettei kaikkeen ole löydettävissä syytä, ja on parasta hyväksyä, että nyt vain on näin.

– Olin orientoitunut siihen, että elämäntehtäväni olisi olla jonkun äiti. Nyt mietin, kuka oikein olen ja mikä on tarkoitukseni tässä maailmassa. Voi kuulostaa karulta, mutta olen saanut lohdullista perspektiiviä myös keskustellessani niiden ihmisten kanssa, joilla on uskallusta sanoa, ettei vanhemmuus ole pelkkää onnea.

Pitkää adoptioprosessia läheltä seuranneena Milana toteaa, ettei sekään ole helppo ratkaisu. Myös adoptiovanhemmuuden yläikärajat vaikuttivat siihen, että pari sivuutti sen vaihtoehdon.

Tinderin ihmeellinen maailma

Milanan kauniisti lakattu etusormen kynsi liikkuu älypuhelimen kosketusnäytöllä.

– Katso, tuollakin tyypillä on gin-pullon etiketti profiilikuvanaan! Skippaan hänet saman tien.

Vaikka eroprosessi on käynnissä, pieniä pilkahduksia tulevaan suuntautumisesta on näkyvissä. Kuten vaikkapa se, että Milana on tutustunut ystäviensä kannustamana deittailusovellus Tinderin ihmeelliseen maailmaan.

– Olen kovasti kysellyt heiltä, onko jotain deittailusääntöjä, että pitääkö esimerkiksi kolmansilla treffeillä tehdä jotain erityistä. Tämä on ihan tällaista Sinkkuelämää-sarjasta tuttua ihmettelyä!

Milana oli Vesan tavatessaan 20-vuotias, ja hän kokee jollain tasolla taantuneensa jälleen parikymppiseksi, siltä ajalta kun jäi kokematta sinkkuna olo.

– Tosin olen törmännyt mummoikäisiinkin, joiden parisuhdejutut ovat kuin teineillä. Itselleni oli pienoinen järkytys, ettei ole itsestään selvää, että ikä tekisi ihmisestä viisaamman. Toisaalta sekin on hyvä, että säilyttää elämänilonsa eikä muutu liian vakavaksi ja aikuiseksi.

Tunnustelut treffimaailmassa ovat johtaneet kahvilla käynteihin ja kiinnostaviin keskusteluihin.

– Kuva ei kerro paljon, vaan vasta tavatessa huomaa, onko kemiaa.

Milana ei ole liikkeellä tositarkoituksella, vaan deittailussa on ennemmin kysymys pienestä piristyksestä.

– Sydämeni ei ole vielä valmis mihinkään vakavampaan. Enkä edes voisi kuvitella asuvani kenenkään kaksilahkeisen kanssa! Nautin sen verran paljon olla itsekseni omassa pienessä kodissani.

Kyyneliä ja kävelyretkiä

Juuri tällä hetkellä Milana näyttää voivan hyvin, kiitos hyvien yöunien ja ystävältä lahjaksi saadun kasvohoidon.

Silti huonoja päiviä tulee, niitä, jolloin toivottomuuden hallitsematon aalto lyö ylitse, kyyneleet eivät meinaa loppua ja surullisen biisin soidessa radiosta on vaihdettava kanavaa. Tyynyjen ja äidiltä lapsena saadun Ressu-halinallen rutistaminen auttaa, samoin käveleminen niin tuiskussa kuin tuulessakin.

– Löysin kävelemisen terapeuttisen vaikutuksen, kun äitini ja isoäitini kuolivat. Pyrin kävelemään pitkin Helsingin rantoja noin tunnin säällä kuin säällä. Happi ja liikunta auttavat selkeyttämään päätä. Sitten vasta hyvä olo tuleekin, kun pääsee sisään.

Ero on ollut varsinainen tutkimusretki omiin tunteisiin. Milana kuvailee kokevansa niiden koko skaalan eri tavalla kuin ennen, niin ilot kuin surut.

– Tiedostan surevani samalla muitakin elämässäni tapahtuneita asioita. Aikaisempien menetysteni takia ymmärrän paremmin mieleni liikkeitä ja tiedän, että psyyke seuraa vähän jäljessä. Se selittää, miksi paha olo voi yllättää voimakkuudellaan pitkänkin ajan kuluttua tapahtuneesta.

Herkillä olon ansiosta hän kiinnittää huomionsa myös pieniin, hyviin asioihin. Niitä ovat herkullinen ruoka, se, ettei selkää särje tai että hän on saanut tavata viikonlopun aikana uusia tuttavuuksia. Erityisen kiitollinen hän on ympärillään olevista hyvistä ihmisistä, perheenjäsenistään, isästään, sisarpuolistaan sekä ystävistään, jotka auttavat, tukevat ja saavat liikkeelle – vaikka sitten pyytämällä kahville ja juttelemalla niitä näitä.

– Suhteellistan tapahtunutta siihen, että on niitä, joiden elämäntilanne on vaikeampi. Perusasiani ovat hyvin, ja tiedän, että voin päästä kaikesta yli. Ehkä se, että minulle on käynyt näin, on parempi kuin se, että elämä olisi vain harmaata putkea.

Ilman kulisseja

Siitä, ettei arjesta tule liian tasaista, pitävät huolta myös Milanan kaksi työtä. Päivätöikseen hän on tehnyt optikon töitä 17 vuotta.

– Välillä minulta kysytään, vieläkö olen optikkona. Se, että saa keskittyä kokonaan asiakkaisiin, antaa kuitenkin hyvän tasapainon musiikin tekemiselle ja vie ajatukset muualle.

Laulajana Milana on paraikaa mukana kolmessa eri projektissa. Teatterikärpänen puraisi häntä vuonna 2008, kun hän oli mukana äidistään kertovassa Laulumme-musiikkiteatteriesityksessä.

– Löysin silloin itsestäni uusia puolia, ja olen siitä lähtien imenyt itseeni kaikki mahdolliset vaikutteet.

Erityisesti vatsanpohjaa kutittaa työn alla oleva Kuopion uuden kesäteatterin musikaali Solistina Olavi Virta.

– Musiikkibisnes on nykyään sen verran vaativaa, että on oltava koko ajan aktiivinen ja työkykyinen, muuten tippuu kelkasta. Olen opetellut esimerkiksi sulkemaan negatiiviset ajatukset pois ennen kuin nousen lavalle.

Hän toteaa, että eletty ja koettu tuo lisää hänen kapasiteettiinsa ilmaista itseään laulajana. Laulaminen myös rentouttaa samaan tapaan kuin itkeminen.

Se, että elämässä tapahtuu paljon, toki ilahduttaa. Toisaalta Milanaa huolestuttaa oma jaksaminen.

– Alan todellakin olla loman tarpeessa. Ihminen tarvitsee myös lepoa. Ero laittoi henkilökohtaisen talouteni uusiksi, eikä minulla ole ollut tilaisuutta pitää kunnolla vapaata.

Milana haluaa puhua elämäntilanteestaan ja asioistaan avoimesti, silläkin riskillä, että joku käyttäisi sitä häntä vastaan.

– On oma valintani, että uskallan tunnustaa heikkouteni ja kertoa vaikeuksistani. Kulissien pystyssä pitäminen käy ihmiselle liian raskaaksi.

Lue lisää:

Laulaja Milana Misic: ”Saa nähdä, mikä hermoraunio olen loppuvuodesta

Ministeri Marja Kyllönen: ”Lapsettomuus ei määrittele minua ihmisenä”

Anna-Kaisan tarina: lapsettomuushoidot johtivat pettymykseen

Milana Misic

Laulaja, tekee myös optikon töitä.

Syntynyt 23.10.1970.

Iskelmätähti Laila Kinnusen ja kroatialaissyntyisen muusikon Milan ”Miso” ­Misicin tytär.

On julkaissut seitsemän albumia, joista viimeisin Linnun kokoinen ilmestyi kesällä 2014.

On mukana muun muassa Kuopion uuden kesäteatterin musikaalissa Solistina Olavi Virta ja Suomea kiertävässä Mikko Alatalon musiikkiin perustuvassa esityksessä Ihmisen ikävä toisen luo.

Jaana Kivimäki halvaantui, kun hevoskuljetusauton lastaussilta katkaisi hänen selkärankansa. Ensin Jaana oli katkeroitua, mutta sitten hän päätti selviytyä.

Punaisen omakotitalon oven avaa hymyilevä emäntä. Vaikka kello on vasta yksitoista, Jaana Kivimäki , 44, on ehtinyt jo paljon. Hän on herännyt kuudelta, ruokkinut hevosensa ja ajanut 25 kilometrin päähän ratsastushallille. Kello kahdeksalta hän on aloittanut kolmen vartin treenit valmentajansa kanssa. Tänään kaksikko kävi läpi lähestyvien SM-kisojen ratoja.

Jaana kelaa pyörätuolillaan keittiöön. Henkilökohtaiset avustajat Linda ja Tiia käyvät pöydän ääressä läpi lähiviikkojen aikataulua. Rekkakuskina ja maanviljelijänä työskentelevä kihlattu Teppo tulee tervehtimään.

– Kodissamme on päivisin vilskettä. Ihmisiä tulee ja menee, ovet ovat jatkuvasti auki, Jaana sanoo ja kaataa kahvia Muumi-mukeihin.

Jaana aloitti ratsastamisen kuusivuotiaana, kun hänen isänsä hankki perheeseen ensimmäisen ravihevosen. Jaana kokeili muitakin lajeja, kuten laskettelua, mutta hevosissa oli taikaa, jota ei löytynyt muualta.

– Kun ymmärsin, että pystyn hallitsemaan isoa eläintä ja toimimaan sen kanssa yhteistyössä, en halunnut tehdä muuta, Jaana kertoo.

”Jälkeenpäin ajatellen tein liikaa. Minut oli pakko pysäyttää.”

Parikymppisenä Jaanan elämä rakentui ratsastamisen ympärille. Hän kilpaili kansallisella tasolla este- ja kenttäratsastuksessa sekä aluetasolla kouluratsastuksessa. Lisäksi hän osti ja möi hevosia sekä pyöritti ravintolaa.

– Jälkeenpäin ajatellen tein liikaa. Minut oli pakko pysäyttää.

Sitten hän alkaa kertoa onnettomuudesta, joka muutti hänen elämänsä.

Elämä muuttui sekunneissa

Kun Jaana heräsi syyskuisena sunnuntaiaamuna neljätoista vuotta sitten, hänen olonsa oli kummallinen. Heti silmänsä avattuaan hän ajatteli, että jäisi mieluiten kotiin.

Jaanalla ja hänen silloisella puolisollaan oli ollut kinaa. Lisäksi nuorempi poika toivoi, että äiti ei lähtisi kotoa Valkealasta Haminaan esteratsastuksen aluemestaruuskilpailuihin. Poika pelkäsi, että äidille kävisi jotain.

– Minun oli kuitenkin pakko mennä, koska kisat olivat tärkeät.

Yleensä Jaanan puoliso ajoi, mutta tällä kertaa Jaana lähti yksin. Kyydissä oli viisi hevosta ja neljä tallityttöä.

Hiekkatie kisapaikalle oli kuoppainen ja huonokuntoinen. Kun Jaana pääsi pihaan, hän kysyi järjestyksenvalvojalta, minne parkkeeraa. Valvoja neuvoi ajamaan loivaan, kallioiseen ylämäkeen kisapaikan laitamille.

Kun Jaana oli melkein perillä, autosta kuului pamaus. Jaana veti käsijarrun päälle ja meni katsomaan, mitä tapahtui. Auton perästä vuoti öljyä.

– Mietin, uskallanko avata laskeutumissiltaa nähdäkseni, ovatko hevoset kunnossa.

Kun lastaussilta toimii, se aukeaa hydrauliikan turvin. Jaana ei kuitenkaan tiennyt, että autosta kuulunut pamaus oli rikkonut hydrauliikkaletkun.

Jaana hyppäsi auton takapuskurille ja veti lastaussillan ketjusta. Muutamassa sekunnissa hän ymmärsi, että 500 kiloa painava lastaussilta ei aukeakaan hitaasti, vaan tulee hänen päälleen.

– Ehdin ottaa askeleen ja kääntyä. Sen jälkeen lastaussilta katkaisi selkärankani.

Katkeruudesta valoon

Onnettomuuden jälkeen Jaana asui sairaaloissa ja kuntoutuskeskuksessa lähes vuoden. Ajatukset kiersivät kehää. Jaana oli katkera ja mietti, miksi juuri hänelle kävi näin.

Kuntoutuskeskuksessa Jaana ryhtyi keräämään pilleripurkkiin unilääkkeitä. Kun omahoitaja löysi kätkön muutaman viikon jälkeen, Jaana alkoi tavata psykologia. Hänen kanssaan keskustellessaan Jaana ymmärsi, että ei tahtonut kuolla.

– Kun näin poikani ensimmäisen kerran itsemurha-ajatusteni jälkeen, tajusin myös, että en voisi koskaan aiheuttaa heille niin suurta surua. Päätin selvitä.

Kun Jaana pääsi kotiin, edessä oli vielä muutoksia. Silloinen puoliso ei ymmärtänyt, että Jaana tarvitsi henkilökohtaisen avustajan. Jaana eli täysin miehensä, appivanhempiensa ja äitinsä avun varassa.

Vaikka Jaana ei aluksi päässyt edes vessaan yksin, hän alkoi nähdä tilanteessaan myös valoa. Hän alkoi miettiä, miksi oli aina kiirehtinyt elämänsä läpi.

– Ennen onnettomuuttani en lukenut lapsilleni muutamaan vuoteen edes iltasatua. Olin jatkuvasti stressaantunut ja painoin vain 44 kiloa.

”Onnettomuus sai minut ottamaan elämäni omiin käsiini. ”

Jaana ryhtyi kyseenalaistamaan myös liittoaan, jossa oli ollut jo pitkään ongelmia. Tunteina vuorottelivat viha ja rakkaus. Jaana tunsi olevansa kuin teini, joka etsi paikkaansa. Kolme vuotta onnettomuuden jälkeen pari erosi.

– Onnettomuus sai minut ottamaan elämäni omiin käsiini. Aloin toden teolla miettiä, mitä haluan ja tarvitsen.

Välit poikiin lähentyivät. Jaana oli pitkään ylihuolehtivainen ja pelkäsi, että pojat joutuisivat esimerkiksi kolariin. Hän ajoi auton käsihallintalaitekortin, jotta saattoi kuljettaa lapsiaan kouluun ja harrastuksiin. Kun Jaana uskalsi lopulta päästää poikansa myös muiden kyytiin, kaikki iloitsivat.

– Olin pitkään varovainen, koska tiesin, että elämä on arvaamatonta ja voi muuttua sekunneissa.

Kun kihlattu Teppo Harju on kotona, hän nostaa Jaanan Legolaksen selkään. Muulloin saman tekevät Linda ja Tiia.
Kun kihlattu Teppo Harju on kotona, hän nostaa Jaanan Legolaksen selkään. Muulloin saman tekevät Linda ja Tiia.

Pehmeämpi ratsastaja

Ratsaille Jaana halusi nousta takaisin mahdollisimman pian.

– Koska en käynyt enää töissä, tavoitteet oli asetettava toisaalle. Olen aina tykännyt haastaa itseäni ja näyttää, että pystyn. Olen jääräpää.

Näin Jaana ajatteli ensimmäisen kerran jo silloin, kun hän heräsi kahdentoista tunnin leikkauksen jälkeen Töölön sairaalassa. Kun lääkäri saapui katsomaan potilastaan, hän sanoi, että Jaana ei kävele enää koskaan.

– Itkin hetken ja sitten totesin, että alan treenata paralympialaisiin. Tämä oli selviytymiskeinoni. Minun oli pakko lohduttaa itseäni jotenkin.

Jaanan isoveli totesi myöhemmin, että keneltäkään muulta ei voinut odottaa samanlaista kommenttia. Ensin Jaana alkoi ratsastaa terapiahevosella kuntoutuskeskuksen lähellä olevalla tallilla. Hevonen oli rauhallinen ja leveäselkäinen suomenhevonen, jonka kanssa Jaana opetteli tuntemaan vartalonsa uudestaan.

– Ymmärsin, että hevosen käsittelemiseen riittää joskus kaksi sormea. Onnettomuus teki minusta ratsastajana entistä pehmeämmän.

Kuusi vuotta sitten Jaana kisasi Lontoon paralympialaisissa. Hän sijoittui vapaaohjelmassa seitsemänneksi.

Odotukset Rion paralympialaisista 2016 olivat korkealla, mutta juuri kisojen alla Jaana horjahti uuden hevosensa selästä ja sai välilevynpullistuman. Kisat jäivät väliin, sillä lääkäri kielsi ratsastamisen puoleksi vuodeksi.

Uusi usko rakkauteen

Neljä vuotta sitten Jaana kohtasi Tepon. Vuosi aiemmin hän oli todennut ystävälleen, että nyt riitti. Vaikka Jaanalla oli vuosien varrella mukavia kumppaneita, tärkeimpiä olivat hevoset ja lapset. Hän päätti omistaa kaiken aikansa ratsastamiselle ja äitiydelle.

Kesällä Jaana lähti silloisen avustajansa kanssa Tallinnan-risteilylle. Kun naiset pääsivät takaisin Elimäelle, he päättivät jatkaa hauskanpitoa paikallisessa ravintolassa. Avustaja soitti ystävälleen, joka sanoi liittyvänsä seuraan erään Tepon kanssa.

Kun Jaana näki Tepon, hän ajatteli, että onpa charmikas ja pitkä mies. Illan aikana Jaana ja Teppo juttelivat ammateistaan ja harrastuksistaan. Seuraavana päivänä Teppo tuli käymään. Ja jäi.

– Tämän jälkeen olemme olleet erossa ainoastaan kisa- ja työmatkojen vuoksi. Kihloihin menimme vuoden seurustelun jälkeen, Jaana kertoo.

”Päätimme, että olemme yhdessä ja kestämme kaiken. ”

Jaana sanoo olevansa Tepolle paljosta kiitollinen. Teppo opetti hänet taas luottamaan ja uskomaan rakkauteen. Pari ei ole kertaakaan riidellyt tai korottanut toisilleen edes ääntään.

– Päätimme, että olemme yhdessä ja kestämme kaiken. Olen edelleen umpirakastunut, Jaana sanoo.

Sisukkaana syntynyt

Jaana uskoo syntyneensä sisukkaana. Esimerkkiä hän sai myös edesmenneeltä isältään.

– Hän aloitti yrittäjänä nollasta ja vaati meiltä kakaroilta paljon. Ehkä asenteeni on osaltaan kasvatuksen tulosta. Kun jotain sattuu, käyn asian läpi ja siirryn eteenpäin.

Yksi selviytymiskeino on ollut myös avoimuus. Jaana kertoo tarinaansa, koska haluaa auttaa. Viimeksi toissa viikolla hän sai kirjeen parikymppiseltä naiselta, joka oli halvaantunut tiputtuaan hevosen selästä.

Jaana kokee, että onnettomuus teki hänestä huolettomamman. Hän on tosin, ainakin poikiensa mielestä, edelleen ylihuolehtivainen vanhempi, mutta itseensä ja tekemisiinsä hän suhtautuu rennosti.

Muutama vuosi sitten Jaana esimerkiksi selvitti, missä voisi hypätä benji-hypyn. Lääkäri kuitenkin kielsi aikeet. Eräänä kesänä Jaana päätti puolestaan kelata pyörätuolillaan 380 kilometrin matkan Tuurin kyläkauppaan. Näin hän myös teki.

– Olen käynyt rajalla, joten otan jokaisen päivän kuin se olisi viimeiseni. Haluan toteuttaa haaveitani ja olla ratsastamisessa maailman paras.

Puoli vuotta sitten Olga ja Tuukka Temonen ottivat Jaanaan yhteyttä ja kertoivat, että olisivat kiinnostuneita tekemään Jaanasta fiktiivisen elokuvan. Muutaman kuukauden ehdotusta pohdittuaan Jaana vastasi kyllä.

– Ensireaktioni oli, että minusta, miksi? Halusin miettiä, jaanko tarinaani. Olin otettu ja ihmeissäni.

Kuvaukset alkavat ensi kesänä. Elokuvateattereissa lopputulos nähdään syksyllä 2020.

Arvot uusiksi

Ennen onnettomuuttaan Jaana koki, että tärkeintä elämässä olivat bisnes ja raha. Hevosten hoitaminen tapahtui liukuhihnalta ja oli rutiinia. Nyt tilanne on toinen.

– Kun kelaan aamuisin tallille, olen onnellinen ja läsnä. Se tekee kiitolliseksi.

Poikien ollessa teini-ikäisiä Jaana pelkäsi, mitä lapset ajattelevat vammautuneesta äidistään. Huoli oli turha: pojat olivat ylpeitä. Nuorempana he kertoivat usein kavereilleen, että äiti pystyy mihin vain.

Ja hevosista Jaana on saanut aina voimaa.

– Ne ovat ihania ja voimakkaita lohduttajia. Kuin perheenjäseniä. Ihan hyvin tässä lopulta kävi.

Jaana Kivimäki

  • 44-vuotias kilparatsastaja.
  • Asuu Ratulan kylässä Elimäellä.
  • Perhe avopuoliso Teppo ja kaksi täysi-ikäistä poikaa edellisestä liitosta. Talouteen kuuluu myös kolme kissaa ja kaksi hevosta.

”Soulin kuningatar” Aretha Franklin oli menehtyessään 76–vuotias.

Yhdysvaltalainen soul-, r'n'b- ja gospel-laulaja Aretha Franklin on kuollut. Franklin oli menehtyessään 76-vuotias.

Asiasta on uutisoinut muiden muassa Associated Press, jolle Franklinin tiedottaja on vahvistanut laulajan menehtymisen.

Franklin menehtyi aikaisin aamulla kotonaan tänään torstaina 16. elokuuta. Virallinen kuolinsyy on haimasyöpä, jotta Franklin sairasti tiettävästi useamman vuoden ajan. 

– Emme löydä sopivia sanoja ilmaisemaan sydämissämme olevaa kipua. Olemme menettäneet perheemme matriarkan ja kallion, Franklinin perhe kommentoi tiedotteessaan.

– Olemme tunteneet rakkautenne Arethaa kohtaan. Meitä lohduttaa tieto siitä, että hänen perintönsä jää elämään.

People kertoo, että Franklinin kunto heikkeni viime päivien aikana äkillisesti, ja hän menehtyi nopeasti.

– Aretha oli ollut sairas jo pitkään. Hän ei halunnut ihmisten tietävän asiasta eikä siksi tehnyt siitä julkista, Franklinin pitkäaikainen ystävä kertoo Peoplen artikkelissa.

Frankliniä pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä soullaulajista. Hänen suosionsa huippu ajoittui 1960–70-lukujen vaihteeseen. Franklinin tunnetuimpia kappaleita ovat esimerkiksi I Never Loved a Man (The Way I Love You),Think ja I Say a Little Prayer.

Franklin muistetaan myös vuoden 1980 elokuvasta The Blues Brothers.