Se vetovoima, joka houkutti 80 000 ihmistä Olympiastadionille, on poissa. Cheekin paradoksi on, että jäljellä on enää vain ilmiö nimeltä Jarejare – ja juuri sitä Cheek ei enää tahdo olla.

Seisoin Tampereen kesäyössä keskellä täpötäyttä Ratinaa ja ihmettelin, miksei tunnu oikein miltään. Lavalla oli Jare Tiihonen – henkilö, joka oli vain kahta kesää aiemmin saanut 80 000 ihmistä seuraamaan itseään Olympiastadionille.

Cheekin vetovoima oli aiemmin niin vahvaa, että hänen ei tarvinnut kuin seistä lavalla hiljaa hymyillen, ja yleisö vastasi hänen hymyynsä minuuttitolkulla jatkuvalla huudolla.

Nyt, kahta vuotta myöhemmin, seurasin Tammerfest-yleisön joukossa, miten tuosta vetovoimasta ei ollut jäljellä enää kuin pieni timantin mentävä aukko.

”Anna mun säilyttää se voima mun sisällä, se sama voima, kun isällä.”

Se jokin, mikä olisi aiemmin valaissut koko Ratinan, ylti nyt vain hätinä lavan etummaisiin riveihin. Sinne, missä seisovat kaikkein uskollisimmat fanit.

Cheek ei ole koskaan pitänyt suosiotaan itsestään selvänä vaan on tuonut useasti esiin, kuinka nöyräksi se on lahtelaisen vetänyt.

Kauempana oleviin yleisöriveihin Cheekin taika ei enää purrut. Räppärillä oli vaikeuksia pitää yleisönsä keskittymistä yllä. Kauempana lavasta seisova festariyleisö sorisi omiaan ja keskittyi – no – juomiseen. Se mitä lavalla tapahtui, tai mitä Cheek puhui, hukkui yleiseen ilonpitoon.

”Sä huudat, että sä oot hukas ilman mua, enkä mä oo kukaan ilman sua.”

Olen itse ajatellut, että tämä Sä huudat -kappaleen kertosäe voisi kuvata sitä suhdetta, mikä artistilla on yleisöönsä. Jos yleisö ei kuuntele, kun artisti antaa parastaan lavalla, kuka tämä silloin on? Cheek ei ole koskaan pitänyt suosiotaan itsestään selvänä vaan on tuonut useasti esiin, kuinka nöyräksi se on lahtelaisen vetänyt.

Niin.

Nöyryyttä on ollut välispiikeissä, mutta kappaleissa ei niinkään. Ja juuri se saattaa olla syy siihen, miksi yleisö ei enää jaksa kuunnella hurmioituneena messiastaan.

”Jare sitä, Jare tätä, Jare, Jare, Jare, Jare. Panee sitä, panee tätä. Jare, Jare, Jare, Jare.”

Se nyt vain on niin, että kaikki Cheekin tuoreimmat laulut kertovat vain ja ainoastaan ja poikkeuksetta yhdestä asiasta:

”Jare sitä, Jare tätä, Jare, Jare, Jare, Jare.”

Cheek sanoi jokin aika sitten Helsingin Sanomille, ettei ole itsekään tyytyväinen nykyiseen imagoonsa. Hän ei enää halua olla Jarejare.

– Nyt musta on tullut kuitenkin empaattisempi ja haluan myös auttaa muita. On tää ollut aika itsekeskeistä touhua tähän mennessä, tiedätsä että kaikki on pyörinyt mun ympärillä, Jarejarejarejare, mutta mä oon onnellinen, että oon muuttunut, Cheek sanoi haastattelussa.

”Jos en antais kaikkee must ei ois antamaan ollenkaan.”

Cheekin antamista lausunnoista päätellen hänen sieluaan polttelevat tällaiset väitteet, että hän ei enää antaisi lavalla kaikkeaan.

– Mua arvostellaan niin paljon, että siitä on tullut mulle ikään kuin bensaa, joka tekee mulle jotain. Jos saan palautetta, että oon vetänyt jonkun keikan rutiinilla, niin alan läiskiä itseäni ja päätän, etten muuten todellakaan vedä rutiinilla, mieluummin vaikka tapan itteni tonne lavalle, Cheek sanoi samaisessa Helsingin Sanomien jutussa.

Ja varmasti antaakin kaikkensa, siitä ei ole kysymys.

Kysymys on siitä, riittääkö se enää.

En katsellut Cheekin keikkaa loppuun asti. Kun kävelin koskenrantaa pitkin kotiin, koetin saada kiinni siitä, mikä se jokin oli, joka jätti fiiliksen vajaaksi.

On vahva fiilis, kun koko Ratina laulaa yhdestä suusta samaa kappaletta

Lauantaina, Tammerfestien pääpäivänä, keksin syyn. Seisoin taas samalla kentällä, mutta nyt esiintyjä lavalla oli vaihtunut.

”Woo-o-o-o-o-oo-oo, oon painanu aivan liian pitkää päivää Woo-o-o-o-o-oo-oo, ja tänä iltana on silleen et kukkaan ei nää.”

Sekä minä että ystäväni lauloimme kurkku suorana mukana, kun Antti Tuisku kuvaili kaikkien työssäkäyvien ihmisten kokemaa olotilaa.

Tähän lauluun pystyin samaistumaan. Samoin pystyin ennen Tuiskua samaistumaan Elastisen Eteen ja ylös -biisiin. Cheekin kappaleet ovat niin tiukasti kiedottuina hänen oman elämänsä käsittelemiseen, että niissä ei näe itseään.

Tuiskun ja Elan keikoilla koin sen intensiteetin, joka Cheekin keikalla oli jäänyt puuttumaan. Molemmilla miehillä oli 100-prosenttinen yhteys yleisöönsä koko tunnin ajan. Cheekin esitystä olin tarkastellut ikään kuin ulkopuolisena, nyt koin taas olevani vahvasti osa keikkaa. Tämä siksi, että nyt ympärilläni ollut yleisö ei puhunut omiaan, vaan keskittyi täysillä siihen, mitä lavalla tapahtuu.

On vahva fiilis, kun koko Ratina laulaa yhdestä suusta samaa kappaletta: jokainen ihminen elää siinä, sillä hetkellä, täysin samaa tunnetta.

Siihen taikaan ei tarvita mitään muuta kuin laulu, johon kaikki voivat samaistua.

”Ja me keinutaan, keinutaan. Eteen ja taa taa, en haluu lopettaa.”

Terppa

Miksi Cheek menetti otteensa yleisöön?

Tammerfest-yleisö versus Helsingin stadionin yleisö? Niin.. En ihan yhdy toimittaja Tykin näkemykseen. Mutta kaikkihan on katsoja silmissä. Ei maailmassa ole montaakaan supertähteä joka pystyy vuodesta toiseen vetämään kaikista korkeimmalla tasolla. Aikoinaan Michael Jacksonin keikalla Helsingissä sen hyvin huomasi. Laulut lauletaan pois ja muutaman kerran huudetaan yeeea.. Ja monen muun. Eiköhän Tiihonen ole oman jälkensä jättänyt sumalaiseen musa historiaan..
Lue kommentti

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.