"Minulla olisi niin paljon kuvia ja asioita, joita haluaisin jakaa somessa kokemuksestani, mutta vaitiolovelvollisuus velvoittaa", Atlantin uutuusohjelmassa ylittänyt Mikko kertoi. Kuva: Jonna Öhrberg
"Minulla olisi niin paljon kuvia ja asioita, joita haluaisin jakaa somessa kokemuksestani, mutta vaitiolovelvollisuus velvoittaa", Atlantin uutuusohjelmassa ylittänyt Mikko kertoi. Kuva: Jonna Öhrberg

24 päivän purjehdukselle osallistunut Mikko kertoo, että Atlantin ylittäminen sai laittamaan elämän asiat tärkeysjärjestykseen. 

Näyttelijä Mikko Leppilampi on mukana TV5:n uutuusohjelmassa, jossa Harry ”Hjallis” Harkimo kipparoi joukon tunnettuja suomalaisia ohjelman nimen mukaisesti Atlantin yli. Hurja reissu on nyt ohi ja ohjelman tähdet palasivat torstaina ehjinä kotiin. 24 päivää kestänyt kokemus mullisti Mikon maailman.

– Se oli rankkaa ja monimuotoista. Kaikki palasivat kotiin ehjin nahoin – enemmän tai vähemmän. Itseäni keinuttaa vieläkin – uskomaton kokemus, hän kertoi saapuessaan perjantaina The Perfect Selfie -dokumentin ensi-iltaan.

Ohjelman tähdillä ei ollut yhteyttä ulkomaailmaan. He luopuivat matkan ajaksi kännyköistä ja tietokoneista ja keskittyivät vain purjehtimiseen.

– Emme tienneet mitään uutisista tai mitä läheisille kuuluu. Perheenjäsenillemme tiedotettiin tarvittaessa, että olemme kunnossa. Meistä tuli kolmessa viikossa läheisempiä kuin normaalisti ihmisistä tulisi kolmessa vuodessa, hän kertoi.

”Emme tienneet mitään uutisista tai mitä läheisille kuuluu. Perheenjäsenillemme tiedotettiin tarvittaessa, että olemme kunnossa.”

Mikon kanssa reissussa olivat laulaja Arja Koriseva, juontaja Viivi Pumpanen, kokki Jyrki Sukula ja jääkiekkolegenda Kimmo Timonen. Veneen miehistöön kuuluivat myös Hjalliksen poika Joel Harkimo sekä kaksi ammattipurjehtijaa. Mikolla itsellään ei ollut aiempaa kokemusta purjehtimisesta.

– Opin hurjasti ja hurahdin purjehdukseen. Eli ensi kesänä pitää päästä vesille, hän suunnitteli.

Mikko painotti, että kaikkia ohjelmaan osallistuneita on pyydetty vaikenemaan sisällöstä ennen, kuin ohjelma tulee ulos telkkarista.

– Sen voin sanoa, että tulossa on jotain sellaista, mitä Suomen televisiossa ei ennen ole nähty.

Parasta kokemuksessa Mikon mielestä oli se, että se laittoi asiat tärkeysjärjestykseen.

– Ihan kuten elämässäkin, et voi itse vaikuttaa siihen, mitkä tuulet puhaltavat, pitää vain keskittyä navigointiin.

Yhteinen projekti

Mikko on tehnyt uuden aluevaltauksen ja tuottanut The Perfect Selfie -dokumentin, joka kertoo nykypäivän tyttöjen elämästä someviidakossa. Dokumentin ideasta ja ohjauksesta vastaa hänen tyttöystävänsä Maryam Razavi, joka on aiemmin tunnettu erityisesti mallina ja stailistina.

Lue myös: Maryam Razavi ohjasi dokumentin teinitytön selfieistä: ”Olen onnellinen, että sain itse kasvaa aikuiseksi ilman somea”

Yhteinen projekti perustui Mikon mukaan vahvaan visioon.

– Tämä oli poikkeuksellinen tuotanto jonka rahoitimme itse. Emme edes hakeneet ulkopuolista rahoitusta, koska emme halunneet tinkiä omasta visiostamme, hän kuvaili.

”Emme edes hakeneet ulkopuolista rahoitusta, koska emme halunneet tinkiä omasta visiostamme.”

Dokumentin päätähtenä nähdään taiteilija Johanna Oraksen tytär Olivia, jolla on yli 20 000 instagram-seuraajaa.

– Varmaan toistaiseksi sellainen 40 000 euroa on tullut kokonaiskustannukseksi. Rahaa tärkeämpää on aika, jonka kaikki dokumenttiin osallistuvat tahot käyttivät, Mikko arvioi.

Satsaus kannatti, sillä ainakin MTV3 on ostanut dokumentin esitysoikeudet ja se nähdään näillä näkymin kanavalla jo helmikuussa.

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...