"Pitkän sairaalajakson aikana tuntui välillä, että jotain tässä nyt minulle opetetaan, kun näitä jäähyväisiä näin kauan ja näin monta kertaa jätetään", Antti Mikkola muistelee. Kuva: Milka Alanen
"Pitkän sairaalajakson aikana tuntui välillä, että jotain tässä nyt minulle opetetaan, kun näitä jäähyväisiä näin kauan ja näin monta kertaa jätetään", Antti Mikkola muistelee. Kuva: Milka Alanen

Näyttelijä-ohjaaja Antti Mikkolan, 36, elämä muuttui totaalisesti, kun hänen puolisonsa, näyttelijä Miina Maasola menehtyi auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. – Elän nyt erakkovaihetta, Antti sanoo puoli vuotta kuoleman jälkeen.

Kaksikymmentä päiväkirjaa, laatikollinen juhlamekkoja ja vakavailmeinen valokuva takan reunalla.

Nuo konkreettiset muistot ohjaaja Antti Mikkola, 36, on halunnut säilyttää puolisostaan ja lastensa äidistä, jonka kanssa hän ehti viettää 13 yhteistä vuotta.

Näyttelijä Miina Maasola menehtyi viime helmikuussa kahden kuukauden tehohoidon jälkeen auto-onnettomuudessa saamiinsa vammoihin. Päiväkirjat ja mekot löytyivät, kun Antti menetyksensä keskellä järjesti elämäänsä siivoamalla perusteellisesti kaikki kodin kaapit.

– Varmasti siivoaminen oli osa surutyötä. Olen tehnyt 13 vuoden matkan, kun olen käynyt läpi kaikki tavarat ja laatikot. Se oli pakko tehdä ihan senkin vuoksi, että nyt, yksinhuoltajana, pystyn löytämään kaikki tavarat.
Puoli vuotta puolisonsa kuoleman jälkeen Antti vaikuttaa analyyttiseltä ja rauhalliselta. Mutta hän tietää itsekin olevansa vasta alkutaipaleella menetyksensä käsittelyssä.

Kaikki muuttuu hetkessä

Suru-uutinen tuli marraskuisena iltana kello kymmenen. Antti oli juuri saanut lapset nukkumaan, kun puhelin soi. Soitto tuli Tampereen yliopistollisesta keskussairaalasta, ja Antti tiesi heti, että jotain vakavaa oli tapahtunut. Miina oli ollut päivällä työkeikalla toisella paikkakunnalla, Antti oli hakenut lapset sovitusti päiväkodista eikä ollut saanut enää
illalla yhteyttä vaimoonsa.

– Soittajan äänensävy paljasti, että Miinan tilanne oli kuolemanvakava. Sen jälkeen mikään ei enää yllättänyt minua.

Teho-osaston käytävällä hän sai yksityiskohtaisesti kuulla, kuinka Miina oli joutunut liukkaalla tiellä rajuun kolariin. Hänen autonsa oli ajautunut liirtoon ja törmännyt kahteen ajoneuvoon.

– Matka sairaalan aulasta Miinan luo on pisin matka, jonka olen ikinä tehnyt.

Uutinen oli sokki, mutta Antti kertoo toimineensa alusta lähtien äärimmäisen järkevästi ja tehokkaasti. Omaksi ihmeekseenkin hän pystyi nukkumaan. Vasta seuraavana päivänä hän kertoi suru-uutisen läheisilleen.

– Kaikista raskainta oli kertoa onnettomuudesta lapsillemme. Onneksi sairaalan kriisiterapeutit osasivat neuvoa, miten 3- ja 6-vuotiaille lapsillemme puhutaan onnettomuudesta: mahdollisimman suoraan, mitään salailematta, mutta heidän tasoltaan.

Miinan tila oli alusta lähtien vakava ja vaikea. Toivoa ei juuri annettu.
– En voinut vastata lasten kysymyksiin muuta kuin ’en tiedä’ ja ’toivottavasti’.

Pitkä, musta talvi

Onnettomuutta seurasi talvi, jota Antti kuvailee loputtomien jäähyväisten ajaksi. Miinaa hoidettiin parikymmentä päivää teho-osastolla. Joka aamu Antti heräsi samaan lohduttomaan todellisuuteen, vei lapset päiväkotiin ja jatkoi puolisonsa sairaalavuoteen luokse.

– Ei sairaalassa voinut tehdä mitään muuta kuin itkeä, hän muistelee.

Niinpä Antti piti itsensä toimeliaana. Hän soitti Miinan ystäville ja kertoi onnettomuudesta. Hän selvitti kaikki mahdolliset käytännön asiat ja ilmoittamiset vakuutusyhtiöstä pankkiin ja viranomaisiin.

– Minut pelasti alkusokissa se, että pysyin kiinni konkreettisissa asioissa. Kirjoitin joka päiväksi muistilistan tehtävistä asioista. Se sai minut tuntemaan, että asiat menevät eteenpäin eikä mitään yllätyksiä tule. Suruviestin kertominen läheisille oli raskasta, mutta jaksoin, kun ajattelin sitä surutyönä.

Antti kuvailee Miinaa valloittavaksi persoonaksi, jolla oli laaja ystäväpiiri.
Monet ystävät halusivat tulla tervehtimään häntä sairaalaan. Antti ei kokenut vieraiden määrää raskaana. Huolehtiessaan muista surevista hän piti itseään koossa.

– Miina oli ihminen, joka olisi itse tullut ensimmäisenä ystävänsä luo hyvästejä jättämään. Hän oli hyväntekijä, joka auttoi aina muita ja saattoi mennä naapurin mummon luo siivoamaan.

Anttia lämmitti se myötätunnon määrä, mitä hän ja lapset saivat kokea hädän hetkellä. Ihmiset muistivat heitä monin eri tavoin ja tarjosivat apua. Yhtenä aamuna joku oli jopa tuonut rappusille ruokaa. Erityisesti Antin mieleen on jäänyt ystävän lähettämä tekstiviesti "Suru muuttuu kauneudeksi".

– On olemassa mahdollisuus, että tragedian jälkeen ihminen kasvaa. Mutta se on itsestä kiinni, ja sen eteen pitää tehdä töitä. Useinhan käy niin, että raskas kokemus jalostaa ihmistä hetkeksi, mutta sen jälkeen hän on sama itsekeskeinen mulk­visti kuin aina ennenkin.

Joulukuussa Miina siirrettiin saatto­kotiin, missä hän kuoli helmikuun kahdeksantena päivänä. Antin elämässä kahden kuukauden hoitojakso tuntui epä­todelliselta. Talvi oli muutenkin erikoinen, täysin lumeton.

– Jollain karulla ja raskaalla tavalla pitkä sairaala-aika ehkä loivensi luopumisen tuskaa. Vaikka kyllä välillä tuntui, että jotakin tässä nyt minulle opetetaan, kun näitä jäähyväisiä näin kauan ja näin monta kertaa jätetään.

Antti kertoo, että hoitokodissa käyminen oli hänelle tärkeää myös ihan oman itsensä takia.

– Surutyö on kovaa henkistä ja fyysistä työtä. Saattohoidossa on hienosti osattu huomioida se, että siellä hoidetaan yhtälailla niin omaisia kuin potilasta.

Sairaala-ajasta Antille on jäänyt mieleen hoitohenkilökunta, joka oli kunnioittava ja myötätuntoinen.

– Työn täytyy olla hoitajillekin raskasta. Kyllä he tietävät, miten kovat panokset ovat, kun heillä on potilaana kahden pienen lapsen alle 40-vuotias äiti.

Yhteiset haparoivat ensiaskeleet

Antti ei voi unohtaa ensikohtaamistaan Miinan kanssa Teatterikorkeakoulun pikkujouluissa Helsingissä.

– Huomasin tumman naisen, jolla oli käsissään erikoiset, mustat pitkät hansikkaat. Hänen silmänsä olivat erittäin eloisat, suorastaan ylivilkkaat, Antti kertoo.

Antti jutteli naisen kanssa ja pyysi puhelinnumeron, muttei koskaan soittanutkaan tälle.

– Se on loistava taktiikka: tekee aloitteen, herättää kiinnostuksen ja sitten ei tee mitään. Suosittelen kaikille, Antti sanoo, ja hänen silmiinsä syttyy pieni pilke.

Miina ja Antti törmäsivät kuitenkin pian koulun käytävällä ja lähtivät yhdessä kahville. Homma oli sitä myöten selvä.

– Se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Kaikki kävi nopeasti, Antti muistelee.

Pari alkoi seurustella, meni kihloihin ja teki monta vauhdikasta liikettä niin työ- kuin yksityiselämässä. Antti työskenteli valmistuttuaan lyhyen aikaa Tampereen Työväenteatterissa. Sen jälkeen pari sai kiinnityksen Vaasaan, mutta vuonna 2006 he irtisanoutuivat ja perustivat ystäviensä kanssa Tampereelle Teatteri Siperian. Vuotta myöhemmin syntyi tytär, ja kolme vuotta myöhemmin poika.

– Miinalle kaikki tapahtui aina kauhean nopeasti. Hän oli sellainen kaikki heti -tyyppi, vei voimaallaan eteenpäin muitakin. Kun hän sai jonkin mielensä päälle, hän meni nopeasti ja konkreettisesti sitä kohti. Moni mies ei olisi pysynyt Miinan vauhdissa mukana. Vähempi vauhti olisi joskus riittänyt minullekin.

Antti kuvailee heidän yhteistä aikaansa täyteen ahdetuksi 13 vuodeksi, huikeak­si paketiksi.

– Koimme yhdessä koko elämän haltuunottovaiheen. Otimme haparoivat ensiaskeleemme niin perhe- kuin työelämässä, jossa kävimme läpi kaikki ammatilliset epävarmuudet.

Kahden taiteilijan liitossa tunteet ja mielipiteet räiskyivät. Antti ja Miina paitsi tukivat, myös haastoivat toisiaan jatkuvasti työssään.

– Olimme sellainen taistelupari. Autoimme toisiamme, mutta usein myös annoimme ymmärtää, että itse tekisimme jonkun roolin ihan toisella tavalla. Joskus minusta tuntui, ettei Miina tykännyt kirjoittamistani naishahmoista. Ne olivat kieltämättä täysin kohtuuttomia, vaikka Miina oli muusani. Ammensin parhaat ideani hänen persoonallisuudestaan.

Antin mukaan Miina oli hauskalla tavalla hyvin ristiriitainen ihminen. Hän etsi tälle ajalle tyypillisesti rauhaa kaiken aikaa, vaikka oli itse välillä aika rauhaton.

Oman kodin rauhassa

Antti asuu lapsineen Tampereen Pyynikillä puutalohuoneistossa, johon nuori perhe muutti nelisen vuotta sitten. Koti oli Miinan ja Antin unelmien täyttymys eikä ihme: vanha talo muodostaa naapuritalojen kanssa suojaisan ringin, kivenheiton päässä kohoaa Pyynikin harju, jonka rinne laskee upeaan Pyhäjärveen.

Miinan kuoleman jälkeen Antti on halunnut vetäytyä kodin rauhaan.

– Jääkiekkotermein sanottuna: tiivistetään puolustus ja ollaan tiukasti ydinryhmän kanssa.

Lapset käyvät kivassa, tutussa päiväkodissa, iltaisin perhe puuhastelee rauhassa kotona. Antin vanhemmat asuvat lähellä ja auttavat lastenhoidossa paljon, kuten myös Miinan isä ja äiti.

Arjen pyörittäminen yksin ei ole ollut Antille vaikeaa.

– Hyväksyin jotenkin heti sen ajatuksen, että kaikki muuttui kerralla. Ei kerta kaikkiaan ole sitä mahdollisuutta, että rinnalla on toinen, joka leikkii lasten kanssa sillä aikaa, kun toinen tekee kotitöitä. Mutta eihän meidän sukupolven miehillä ole sitä ongelmaa, että vaimon poistuessa täytyisi yhtäkkiä opetella käyttämään pesukonetta tai imuria. Olemme tehneet kotitöitä siinä missä naisetkin.

Perheestä huolehtiminen on nyt Antille kaikkein tärkeintä.

– Se onkin aikamoista taiteilua: pitää toisaalta osata suojata lapsiaan ja itseään. Toisaalta on toimittava hirveän herkkävaistoisesti: raivata tilaa suremiselle silloin, kun on oikeasti hätä. Kyllä vanhempana tietää aika hyvin, mikä itku johtuu huomionkipeydestä ja mikä huomion­kipeys tapahtuneesta.

Kesäiltaisin Antti istui pihalla omissa ajatuksissaan tai teki töitä. Yksinäiseksi hän ei ole itseään tuntenut.

– Elän jonkinlaista erakkovaihetta. Oikeastaan tuntuu ihan ihmeelliseltä,
että iltaisin minulla on yhtäkkiä monta tuntia omaa aikaa. En kaipaa mitään, vaan elän vähän kuin veden alla, kelluttelen omassa tynnyrissäni muilta piilossa.

Romeo ja Julia

Menetyksensä jälkeen Antti on karsinut arjestaan kaiken turhan. Hän ajattelee eri tavalla pakollisista menoista ja kiireestä.

– En halua tehdä mitään, mikä ei kiinnosta. Haluan käyttää aikani tehokkaasti ja olla niiden ihmisten kanssa, joilta saan jotain ja joille minulla on annettavaa.

Teatteri on Antille kutsumus. Töitä hän on jaksanut tehdä koko ajan, ja töistä hän on myös saanut voimia.

– Työ tarjoaa jonkinlaisen unohduksen. Uppoudun työhöni aina täysillä, ja silloin muu maailma jää hetkeksi.

Keväällä Antti sai kutsun ohjata Romeon ja Julian Seinäjoen kaupunginteatteriin. Traagiseen näytelmään tarttuminen ei Anttia pelottanut, vaikka hän nyt myöntääkin, että omat kokemukset ja tuntemukset vaikuttavat väistämättä.

Antin nykypäivään siirtämässä tarinassa nuoret ajavat mopoautoilla, vanhemmat pitävät lapsiinsa yhteyttä Skypen kautta, eikä Julia enää makaa Capuletien sukuhaudassa vaan sairaalassa.

– Sairaala on paikka, mihin monen omaisen askeleet vievät, kun jotain dramaattista tapahtuu. Sairaalassa asuu paljon tunnetta, hätää ja ahdistusta.

Ohjaaja on tyytyväinen esitykseen ja tekijäryhmään, jonka käsissä on syntymässä kuvia kumartelematon esitys.

Antti on myös näyttelijä ja käsikirjoittaja. Äänisuunnittelukin kiinnostaa.

– Teatteri marginalisoituu koko ajan. Miksi erikoistuisin vain yhteen asiaan? Minulle on luontevaa, että teen kaikkea ja saan vaihdella näkökulmaa.

Antin kirjoittama näytelmä Kuningatarleikit lähtee joulukuussa Tallinnaan. Lahden taakse Antti tähyää tulevaisuudessakin, sillä hänen mukaansa siellä tapahtuu teatterin saralla hienoja asioita.

Kaipaus tulee yllättäen

Miinan menehtymisestä on kulunut puoli vuotta, mutta Antin on edelleen vaikea sanoa ääneen sanaa kuolema. Hän puhuu mieluummin tapahtumasta tai tapauksesta. Antti tietääkin, että suremisessa on vielä pitkä matka edessä. Terapian hän on aloittamassa nyt.

– Sanotaan, että ensimmäinen vuosi kaikkine juhlapyhineen on vaikein. Äitienpäivä, joulu ja syntymäpäivät ilman toista ovat pahoja paikkoja. Olen yrittänyt löytää aikaa suremiselle, mutta tunteet asuvat yllättävissä tilanteissa ja paikoissa. Kaipaus liittyy usein johonkin ihan arkiseen ja konkreettiseen tilanteeseen, kuten vaikka edesmenneen hammaslääkäriajan perumiseen.

Antti yrittää kuitenkin olla tarkka, ettei hän jämähdä kohtaloonsa tai korota menetystään liikaa.

– Pitää myös nähdä iloa ja vaalia naurua siellä, missä sitä on. Olen hedonisti, tykkään nautiskella elämästä. Kyllä minäkin ihan normaalisti eläydyin MM-jalkapalloon kesällä.

Joskus tulevaisuudessa, sitten kun aika tuntuu oikealta, Antti kapuaa ullakolle ja viikkaa esiin Miinan hienot ensi-iltamekot, jotka hän halusi säilyttää tyttärelleen Wilhelmiinalle. Silloin hän ehkä myös lukee päiväkirjat. Ne ovat toistaiseksi jääneet avaamatta, vaikkei niiden sivuilla olekaan Antille mitään yllättävää.

– Miina luki niitä minulle usein ääneen. Silloinkin, kun en olisi niin välittänyt kuunnella, Antti kertoo, ja muisto sytyttää silmissä naurun pilkahduksen.

Takan reunalta perhettään katselee Miina tummasävyisessä valokuvassa. Sen Antti sai ystäviltä Miinan kuoleman jälkeen. Kuva on Antille rakas, koska siinä, toisin kuin yleensä, Miina ei hymyile. Kasvoilta voi aavistaa pienen hymyn, mutta ihan pian hän voi puhjeta mihin tahansa muuhunkin ilmeeseen.

– Ilman Miinaa tulen elämään ihan toisen elämän kuin olin kuvitellut. Se tuntuu kammottavalta, mutta etäämmältä katsottuna myös oudolla tavalla hienolta.

Antin haastattelu ilmestyi Me Naisten numerosta 36/2014. Juttua päivitetty 24.9.2014.

Lisää aiheesta:

Miina Maasola on kuollut

Miina Maasola yli kuukauden koomassa

Miina Maasola ja Antti Mikkola: "Parisuhde on elinikäinen oppitunti"

Miina Maasola: "Epävarmuus on hyödyllistä"

Antti Mikkola

■ Näyttelijä ja ohjaaja syntyi Tampereella 1978.
■ Asuu lastensa Wilhelmiinan, 6, ja Voiton 3, kanssa Tampereella.
■ Työskennellyt teat­tereissa Tampereella, Hämeen­linnassa ja Vaasassa.
■ Romeo ja Julia ensi-illassa Seinäjoen kaupunginteatterissa 25.10.

– Olen tehnyt itselleni kylmästi selviytymisstrategian, sillä minulla ei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Romahtaa tai selvitä, Anne Kukkohovi sanoi Me Naisten haastattelussa ystävänsä Teri Niitin poismenon jälkeen. Kuva: Jouni Harala

Anne Kukkohovi kertoo sosiaalisessa mediassa, että hänen äitinsä on kuollut.

Juontaja ja malli Anne Kukkohovi kertoo Facebookissa, että hänen äitinsä on menehtynyt.

Kukkohovi kirjoittaa, että hänen äitinsä diagnoosista on kulunut kymmenen kuukautta.

– Se sama päivä kuin Teri menehtyi. Syyskuu Pariisissa 2016 olimme yhdessä ensimmäisellä ja viimeisellä matkallamme. Meillä oli kivaa, juoksimme sadetta pakoon ja flirttailimme miesten kanssa. Tänään minusta tuli äiditön tytär. 23.10. kello 8.10. R.I.P. rakas äiti, Kukkohovi suree menetystään Facebookissa.

Hänen ystävänsä, stylisti Teri Niitti kuoli vain 43 vuoden ikäisenä tammikuussa 2017. Kukkohovi kertoi sen jälkeen Me Naisille, kuinka parikymmentä vuotta kestänyt ystävyys Terin kanssa oli hänen henkireikänsä. Tuolloin hän kertoi myös joutuneensa tekemään järjestelyjä, jotta voisi olla kuluvan vuoden aikana sairastuneen omaisensa tukena toisessa kaupungissa.

Kukkohovi kertoi Facebookissa syyskuussa vierailevansa Vaasan keskussairaalassa. Toisessa syyskuisessa päivityksessään hän kertoi vievänsä äidille sairaalaan proteiinilettuja. Lokakuussa hän kertoi vierailleensa Vaasan sairaalan saattohoito-osastolla.

Maria Veitola on yksi Tähdet, tähdet -ohjelman tuomareista. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

”Kyllä se tavallaan olis ollut aika räikeää, että ihminen, josta liikkuu paljon kertomuksia naisten huonosta kohtelusta, olisi jatkanut mukana”, Veitola kommentoi.

Laulaja Tomi Metsäketoa ei nähty eilisessä Tähdet, tähdet -ohjelman lähetyksessä. Katsojille Metsäkedon hyllyttäminen ohjelmasta ei näkynyt erityisen silmiinpistävästi. Myös Ilta-Sanomien haastattelemat ohjelman muusikot totesivat, että tunnelma kuvauksissa oli samanlainen kuin ennenkin.

Ohjelman yksi tuomareista Maria Veitola kertoi IS:lle olevansa tyytyväinen siihen, ettei Metsäketoa enää nähdä ohjelmassa.

– Mun mielestä kaikelle tuollaiselle pitää olla nollatoleranssi. Kyllä se tavallaan olis ollut aika räikeää – varsinkin nyt, kun on ollut tuo Me too -kampanja – että ihminen, josta liikkuu paljon kertomuksia naisten huonosta kohtelusta, olisi jatkanut mukana. On varmaan hänellekin parasta, että hän ei ole tässä enää, Veitola kertoi.

”Kaikella tuollaisella” Veitola viittaa syytöksiin, joita julkisuudessa on esitetty Metsäketoa kohtaan. Viime torstaina Seiska uutisoi, että viisi naista syyttää Metsäketoa sopimattomasta käytöksestä.

Sivuun tuotantorauhan takaamiseksi

MTV3-kanava tiedotti lauantaina hyllyttävänsä Metsäkedon ohjelman tulevista jaksoista. Kanava kertoi tiedotteessaan haluavansa taata tuotantorauhan.

Viikonloppuna Metsäketo kommentoi poisjääntiään ohjelmasta Facebook-sivullaan ja lähettämässään tiedotteessa. Kirjoituksessaan hän kertoo työkiireistään, isänsä kuolemasta, kärkkäästä naisseuran hakemisesta, stressistä, vauhtisokeudesta ja juhlimisesta, joka on hänen sanojensa mukaan välillä karannut käsistä.

Hän myönsi hakeneensa naisseuraa ”joskus liiankin suurella yksipuolisella tahdonvoimalla” ja ”olleensa monille ihmisille öykkärimäinen”. Samalla hän pyytää anteeksi.

– Jos voisin kääntää kelloa taaksepäin, niin sen myös tekisin. Tiedän, että anteeksianto on vaikeaa, mutta sitä nyt tässä kuitenkin hartaasti toivon, Metsäketo kirjoitti.

#MeToo

Parin viime viikon ajan julkisuudessa on keskusteltu paljon häirinnästä, ahdistelusta ja asiallisen kohtelun rajoista. Syynä on Me too -kampanja, jonka tarkoituksena on tehdä näkyväksi, kuinka yleistä seksuaalinen häirintä on.

Myös Me Naiset on kirjoittanut kuluneen viikon aikana useita juttuja aiheesta. Lue ne kaikki tämän linkin takaa

Jo riittää!

IS: Maria Veitola kommentoi Tomi Metsäkedon jäämistä pois Tähdet, tähdet -ohjelmasta: ”Varmaan hänellekin parasta”

Todisteet Metsäketoa vastaan ovat niin laajat ja vakuuttavat, että puolustelijat eivät joko tiedä keissistä mitään, tai eivät yksinkertaisesti halua tasa-arvoa tähän maailmaan. Sikailu naisia (ja ketä tahansa kohtaan) on kuvottavaa! Hyssyttely ja toisaalle katsominen taas on sikailun mahdollistamista. Moinen käytös tulee tuomita ja teilata niin monta kertaa, että se loppuu. Kiitos, Maria, rohkeudestasi!
Lue kommentti