Näyttelijäpari Miina Maasola ja Antti Mikkola ovat tulinen pari sekä arjessa että työpaikalla.

Kun näyttelijä Miina Maasola tarkistaa seuraavan ensi-iltansa ajankohdan, hän kaivaa laukustaan värikkään kalenterin. Sen kannessa lukee ”Rohkeus”, ja se sisältää kirjailija Paulo Coelhon mietelauseita.

Miina sai kalenterin noin vuosi sitten lahjaksi näyttelijämieheltään Antti Mikkolalta, joka halusi toivottaa puolisolleen rohkeutta töihinpaluuseen. Äitiyslomalla Miinan kaiken huomion oli saanut esikoistytär Wilhelmiina, ja vuorosanat olivat jääneet taka-alalle.

– Olin ollut vuoden verran pois teatterista, ja töihinpaluu jännitti. Silloin oli tärkeää, että sai toiselta tukea.

Antin apu ja joustaminen olivat noihin aikoihin muutenkin tarpeen, sillä teatteri­töiden lisäksi Miinaa työllistivät tänä syksynä alkavan Vastaparit-draama­sarjan kuvaukset. Miina otti kotoa Tampereelta mukaan Helsinkiin paitsi matkalaukkunsa myös koko perheensä.

– Olen onnellinen, että minulla on mies, joka haluaa hoitaa lapsia ja osallistua arkeen. Ei siitä ole montakaan sukupolvea, kun miehet olivat sodassa ja pellolla.

Vastavuoroisesti Miina tukee miestään tämän työssä. Näyttelijöinä molemmat tietävät, että toisen on saatava välillä toteuttaa itseään, välillä levätä. Antti pitää itsestään selvänä, että molemmat osallistuvat tasavertaisesti arjen askareisiin.

– Nykyään kysymys ”osallistutko kotitöihin?” kuulostaa jo melkein naurettavalta.

Nyt kotiaskareet tuntuvat Miinasta ja Antista mukavilta, sillä pariskunta muutti vastikään uuteen kotiin Tampereen Pyynikille. 1920-luvulla rakennetun puutalon pihamaalla on jo grillailtu ja nikkaroitu hiekkalaatikkoa. Miina on istuttanut elämänsä ensimmäiset ikkunakukat, pelargoniat.

Marraskuussa koti saa myös uuden asukin, kun Miinalle ja Antille syntyy toinen lapsi.

– Hulinaa tulee lisää, mikä tuntuu mukavalta, kun itsellänikin on sisaruksia. Toivoisin vain, että minulla olisi yhä parikymppisen keho, jotta yövalvomiset jaksaisi paremmin, 32-vuotias Miina naurahtaa.

Sama elämäntapa

Miina ja Antti työskentelevät paitsi samalla alalla myös samassa
teatterissa. Vaasan kaupungin­teatterissa kiinnityksellä ollut kaksikko jäi freelancereiksi vuonna 2006, kun he perustivat muutaman muun näyttelijän kanssa tamperelaisen ryhmäteatterin, Teatteri Siperian.

Seuraavaksi heidät nähdään samalla lavalla näytelmässä Meille jäävät salaisuudet. Antin mukaan yhdessä työskenteleminen on sekä rikastuttavaa että kuluttavaa.

– Yhdestä kulmakarvan nostosta voi nähdä, jos toinen ei yhtään tykkää siitä, mitä teen. Toisaalta on rikkaus, että toinen ymmärtää niin hyvin tämän ammatin, joka on melkeinpä elämäntapa, Antti pohtii.

Freelancereina Miina ja Antti ovat joutuneet totuttelemaan myös taloudelliseen epävarmuuteen. Kun pariskunta alkoi odottaa ensimmäistä lastaan, Antti buukkasi kalenterinsa täyteen töitä. Nyt hän osaa jo ottaa rennommin.

– Pienen lapsen kanssa eläminen tulee oikeastaan paljon halvemmaksi, kun elämä muuttuu rauhallisemmaksi ja omat rilluttelut loppuvat, Antti toteaa.

Vaikka Miinan ja Antin huomio kiinnittyy nyt etupäässä lasten­hoitoon, he pitävät tärkeänä myös parisuhteen hoitamista.

– Kerran eräs sairaanhoitaja sanoi minulle, että hyvä parisuhde on lapsen koti, vaalikaa sitä. Yhteisen ajan ei tarvitse olla mitään vuorikiipeilyä vaan sellaista pientä huomioon ottamista, Miina sanoo.

Maria Veitola muistelee kirjassaan, miten vaikeaa oli saada omat vanhemmat ymmärtämään, että kaikki hänen kaverinsa laihduttivat amfetamiinilla ja Nutriletilla.

Toimittaja Maria Veitola, 45, muistelee uutuuskirjassaan Veitola päihteidenhuuruista nuoruuttaan. Hän kirjoittaa, miten ihanaa 21-vuotiaana oli, kun elämä oli ”pelkkää nousua” ja ”hetkessä elämistä”.

– Joka ilta oli täynnä absurdeja tapahtumia ja hassuja ihmiskontakteja. Minä lörpöttelin ja tanssin niin, että mekot repesivät päältäni ja kengät hävisivät. Mennään yhdelle saattoi venyä kolmipäiväiseksi seikkailuksi, Veitola kirjoittaa.

”Olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen.”

Hän huomasi kuitenkin jossain vaiheessa, että kaikkeen kyllästyy. Klubeilla naamat kävivät tutuiksi, ja bileiden jälkeen yhä useammin tuntui ontolta. 

– Aina välillä minulla on ikävä sitä huumaavaa ja hasardia tunnetta, jonka muistan vanhoilta ajoilta. Sitä tunnetta ostaisin itselleni, jos voisin. Mutta sitä tunnetta en kyllä ostais, kun olen kymmenen tuntemattoman ihmisen kanssa jatkoilla, ja me ollaan vedetty jotain, ja mä saan paniikkikohtauksen eikä ole ketään kenelle voisin sanoa: ”Auta. Musta tuntuu, että mä joko sekoan tai kuolen”, Veitola kirjoittaa.

”Söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki.”

Amfetamiinilla ja Nutriletilla laihduttaminen ei ollut epätavallista

Hän muistelee myös erästä reissua Saimaan-mökille vanhempiensa kanssa. Ennen sitä Veitola oli ollut juhlimassa pari päivää putkeen.

– Siellä tutussa mökkisaaren metsässä mustikanvarvut muuttuivat väriseväksi ja hehkuvaksi sotkuksi ja tuntui siltä kuin metsä olisi halunnut imaista mut sisäänsä. Rämmin sieltä metsästä ulos ja itkin holtittomasti.

– Kerroin vanhemmille, että tämä johtuu siitä, kun söin pari päivää sitten jotain missä oli Fido Didon kuva tai Mersun merkki enkä oo paljon sen jälkeen nukkunut. Äiti ja isä oli kamalan järkyttyneitä, huolissaan ja vihaisia. – – On vaikea saada heitä ymmärtämään, että hei, ei tässä oo mitään ihmeellistä, kaikki mun kaverit laihduttavat amfetamiinilla ja Nutriletilla, se on ihan tavallista.

”Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn.”

Veitola kirjoittaa, että sekä hän itse että hänen ystävänsä elivät parikymppisinä vaihetta, jolloin arki ei välillä riittänyt ja välillä se oli liikaa.

– Me tarvittiin apua niiden kaikkien tunteiden käsittelyyn. Tai eihän niitä tunteita käsitelty. Ne herätettiin, voimistettiin tai turrutettiin. – – Mutta onko mitään surullisempaa fiilistä kuin etsiä jonkun klubin vessan kiiltäviltä pinnoilta, että olisiko jollain jäänyt sinne joku murunen jotain valkoista.

Veitolan mukaan hänen oma päihdetoleranssinsa oli hänen onnekseen niin onneton, että hän itse oli usein se, joka huolehti muista. 

Maria Veitola: Veitola (Johnny Kniga, kirja on juuri ilmestynyt)

Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg
Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen ovat tehneet koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jukka Haapalainen ryöstettiin maaliskuussa Lontoon-kotinsa portailla, kun hän oli tulossa vaihtamasta rahaa. Ryöstäjät veivät kännykän ja rahat sekä hakkasivat Haapalaisen.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomari Jukka Haapalainen ja tanssijapuoliso Sirpa Suutari-Jääskö eivät ole juuri viettäneet aikaa Lontoossa sijaitsevassa kodissaan maaliskuussa tapahtuneen ryöstön jälkeen.

Jukka oli tuolloin vaihtamassa rahaa ulkomaan työmatkan jälkeen. Neljä miestä näki tilanteen ja seurasi tätä kotiovelle.

– He ryöstivät rahat ja kännykän. Jouduin siinä vähän hakatuksikin, Jukka kertoo.

– Miehiä oli neljä ja Jukka taisteli vielä vastaan, Sirpa kertoo päätään pudistellen.

Sirpa kuuli ulkoa miehensä huutoa ja tilasi paikalle ambulanssin. Verta vuotava Jukka paikattiin. Fyysiset vammat ovat parantuneet, mutta perusturvallisuuden tunteeseen tapahtunut vaikutti.

– Perusturvallisuuden tunne on edelleen järkkynyt, eikä se varmaan koskaan palaudu täysin ennalleen. Tämä tapahtui vielä oman kodin portailla. Asumme turvallisella alueella, Lontoon keskustassa, jota olen pitänyt aina mukavana alueena. Tämän jälkeen olen ollut varuillani.

Episodin jälkeen pari suuntasi Suomeen tekemään koreografiat UIT:n Tuhansien ämpäreiden maa -kevätrevyyseen.

– Emme ole päässeet oikein mittaamaan, miltä Lontoon-kodissa oleminen tuntuu, Sirpa sanookin.

”Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin.”

Jukka painottaa, ettei ole antanut pelolle liikaa valtaa, vaikka luottamus toisiin ihmisiin on järkkynyt.

– Pelosta ja vihasta pitää pyrkiä pääsemään kaikin keinoin ja yrittää löytää jotain ihmeellistä ymmärrystä näitä tekijöitä kohtaan. Onneksi on paljon töitä, joista saan positiivista virtaa, Jukka sanoo.

Pari on matkustellut ympäri maailmaa koko 20 vuotta kestäneen uransa ajan, mutta ei ole joutunut aikaisemmin vaarallisiin tilanteisiin.

– Tietysti matkustaessa olemme pyrkineet välttämään turvattomia paikkoja, Sirpa kertoi tänään Linnanmäen lehdistöpäivässä, jossa esitettiin myös UIT: kauden esiintyjät.

UIT:n ensi-illan jälkeen pari palaa kuitenkin Lontooseen, jossa heillä on esiintymis- ja luennointitehtäviä British open -tanssikilpailuissa.