Miia Nuutila. Kuva: Liisa Valonen
Miia Nuutila. Kuva: Liisa Valonen

Näyttelijä Miia Nuutila ja muusikko Antti Paavilainen avioituivat perjantaina.

Näyttelijä Miia Nuutila, 43, on mennyt naimisiin Jean S. -yhtyeen solisti Antti Paavilaisen kanssa. Miia kertoi asiasta Facebook-sivuillaan sunnuntaina. Hän päivitti menneensä naimisiin perjantaina 16. syyskuuta.

Miia ja Antti ovat olleet yhdessä keväästä 2015. Miia kertoi hiljattain Anna-lehdessä, että rakastuminen keski-ikäisenä on jopa parempaa kuin nuorena. Hän sanoi myös, että yhteinen lapsi olisi iloinen yllätys.

– Suhteessamme on lämpöä, huumoria ja arvostusta. Meillä on keskenämme hyvä balanssi. Antti on niin miehekäs, että hänen rinnallaan on helppo olla nainen. Meillä ei ole keskinäistä valtataistelua, vaan täydennämme toisiamme, Miia kertoi lehdessä.

Antti Paavilainen ja Miia Nuutila syyskuussa 2015. Kuva: Jonna Öhrnberg
Antti Paavilainen ja Miia Nuutila syyskuussa 2015. Kuva: Jonna Öhrnberg

Hyvissä väleissä eksän ja tämän uuden kumppanin kanssa

Miian edellinen avioliitto ohjaaja Kari Nenosen kanssa päättyi vuodenvaihteessa 2014–2015. Miia ja Kari olivat yhdessä lähes 20 vuotta, ja heillä on kaksi lasta: Mimosa, 14, ja Amos, 11.

– Meillä oli aina ollut hyvin vaikea suhde. Nyt, kun minulla on kokemusta muusta, tajuan, että asiat voivat mennä helpomminkin, Miia kommentoi eroa ja uutta parisuhdettaan Me Naisten haastattelussa syyskuussa 2015.

Myös Miian ex-puolisolla on uusi kumppani. Miia kertoi Me Naisten haastattelussa olevansa hyvissä hväleissä paitsi eksänsä myös tämän uuden kumppanin kanssa.

– Olemme kuin siskokset. Se on ihan mielettömän ihmeellistä, Miia sanoi viime syksynä.

Miia nähdään tällä hetkellä Maikkarin Ex-onnelliset-sarjassa, joka kertoo eroperheistä. Lue lisää täältä.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...