Tapaninpäivänä  2004 tsunamissa menehtyi 178 suomalaista. Heistä suurin osa asui samalla hotellialueella, jossa myös Anne perheineen lomaili.
Tapaninpäivänä 2004 tsunamissa menehtyi 178 suomalaista. Heistä suurin osa asui samalla hotellialueella, jossa myös Anne perheineen lomaili.

Anne Puistomäki menetti tapaninpäivänä 2004 Khao Lakin tuhossa koko perheensä. Vuosi onnettomuuden jälkeen Anne kertoi Me Naisten haastattelussa pyrkivänsä sopuun elämän kanssa terapian, uuden ihmissuhteen ja kirjoittamansa kirjan avulla.

Anne Puistomäen, 35, kodin sisääntulo on jouluisen tunnelmallinen. Tulet lepattavat lyhdyissä ja ikkunoista kurkistaa tonttuja, jotka näyttävät lasten askartelemilta. Sisällä tunnelma jatkuu: joka puolella on kynttilöitä ja enkeleitä. Mutta ne eivät ole jouluenkeleitä, eivätkä kynttilätkään ole joulukynttilöitä.

Nuo esineet ovat olleet tärkeästi läsnä Annen arkipäivässä siitä lähtien, kun hän itse juuri ja juuri hengissä palasi Suomeen Khao Lakin tuhosta Thaimaasta. Ystävät ovat tuoneet niitä sanattomina tilanteessa, jossa lähimmäinen on menettänyt inhimillisesti ajatellen kaiken. Anne selviytyi, mutta aviopuoliso, tytär ja poika eivät.

Tärkeimmät aarteet Annen lapset Iina, 15, ja Santeri, 10, sekä puoliso Mika, 38, katselevat nauravina valokuvista, joita on kirjahyllyssä, pöytien päällä ja jääkaapin ovessa. On iloisia lomakuvia hiekkarannalta, on hassuja arkisia tilanteita, on juhlallisia potretteja rusetti kaulassa, koulukuvia ja vauvakuvia. Yläkerran työhuoneessa on Santerin jääkiekkoseuran jäädyttämä pelipaita ja Iinan tekemä juliste Negative-yhtyeestä, joka voitti Thaimaan loman aikana piirustuskilpailun ensipalkinnon. Se saapui postissa myöhemmin.

– Nyt ne ovat rakkaimmat aarteeni valokuvien lisäksi, Anne kertoo.

Melkein kaiken muun läheisistään muistuttavan hän on hävittänyt.

– Raskaimpia hetkiä oli tyhjentää lasten huoneita mustiin jätesäkkeihin. Tuntui kuin elävää elämää olisi niihin sullonut. Säästin ainevihot ja päiväkirjat. Tulee vielä aika, jolloin kykenen niitä lukemaan.

Entisessä kodissa Hämeenlinnassa asuminen kävi Annelle mahdottomaksi: tuossa takassa paistettiin makkaraa, tuo oli puolison lempituoli, tuolla lapset leikkivät.

– Vaikka muistot eletystä elämästä tuovat lohtua, oli liian raskasta nähdä se elämä koko ajan silmissään.

Anne vaihtoikin kokonaan paikkakuntaa ja asuu nyt miesystävänsä kanssa Järvenpäässä. Anne pystyy puhumaan kokemastaan, on pystynyt alusta lähtien. Puhuminen, terapia, kirjoittaminen ja rinnalla uusi ihminen, Tomi Mäkinen, ovat auttaneet hänen pyrkiessään jälleen sopuun elämän kanssa, jonka epäoikeudenmukaisuutta hän ei koskaan
pysty ymmärtämään.

Anne kertoo tarinaansa tyynesti, itkemättä. Välillä hän hymyilee hymyä, joka ei ulotu silmiin asti.

Loma tuli tarpeeseen

Anne perheineen oli matkustellut säännöllisesti kaksi kertaa vuodessa, mutta viime jouluinen Thaimaan matka oli ensimmäinen kaukomatka. Sinne lähdettiin miehen aloitteesta ja lomaa tarvittiinkin: huonekalualan perheyritys oli imenyt miehen voimat.

– Meillä oli kiireen vuoksi puhumattomia asioita. Loma tuli suhteemmekin kannalta tarpeeseen, Anne kertoo.

Kuuma kostea pöllähdys otti perheen vastaan kun he laskeutuivat koneen portaat alas ja suuntasivat kohti Khao Lakin Blue Village Bakarang -hotellialuetta, joka oli erityisesti lapsiperheiden suosiossa. Puistomäkien bungalow oli ylellinen kaksio hiekkarannalla.

– Yhdessä viettämämme viikko oli onnellinen ja aurinkoinen. Oli ihana nähdä, kuinka stressi laukesi kun mieheni ryntäsi mereen kuin pikkupoika. Itse vaivuin rannalla nirvanaan meren kohinaa kuunnellen. Lapset nauttivat ja kokeilivat kaikkia uusia lajeja, joita ranta tarjosi.

Viimeisen kerran

Joulupäivänä perhettä nauratti hiekkarannalle pystytetty joulukuusi, mutta erikoisesta ruokatarjonnasta ja koristeista huolimatta perhe sai kiinni joulun tunnelmasta. Illalla he kokoontuivat muiden turistien tavoin rannalle ja sytyttivät tulia valkoisiin paperilyhtyihin. Sitten lyhdyt päästettiin yhtäaikaa taivaalle leijumaan.

Anne muistelee vieläkin, miten kauniilta se näytti. Tapaninpäivä alkoi rantaravintolassa nautitulla aamiaisella ja sitten olikin jo kiire rantatuoleihin. Annen mies lähti varaamaan aikaa thaihierontaan, Santeri meni uima-altaalle ja naisväki vajosi aurinkotuoleihinsa.

– Kohta kiinnitin huomiota ihmisiin, jotka kerääntyivät rannalle tuijottamaan merta. Meri näytti kaukaa oudolta – se oli tummunut ja kuin keskeltä kohonnut. Kohina kasvoi, pyysin Iinaa laittamaan sandaalit jalkaansa, jotta lähtisimme hakemaan Mikaa ja Santeria. Kun katsoin taakseni, näin kuinka Iina alkoi työntää kenkiä jalkaansa ja mieheni juoksi uima-altaalle Santerin luokse.

Se oli viimeinen kerta kun Anne näki miehensä, tyttärensä ja poikansa.

Henkiinjääminen

Oikeastaan Annenkaan ei pitäisi olla hengissä. Aalto paiskasi hänet bungalowin ikkunasta sisään ja toisesta ulos. Vesi vei hänet mukanaan täydellisesti, likavettä tuli niskaan metritolkulla ja se täytti suun ja keuhkot. Aurinkotuolit ja -varjot, laudanpätkät, kaikenlainen roju ja ruumiit pyörivät kuin pesukoneessa ja tulivat Annen päälle, pitivät häntä veden alla.

Uiminen oli mahdotonta myös siksi, että Anne oli loukannut
pahasti polvensa sekä reisi- ja pohjelihaksensa. Hän sai tarrattua jääkaappiin, jonka päällä kellui virran mukana. Kun hän lopulta päätyi paikallisten hoiviin rakennustyömaalle, hän oli kulkenut hyökyaallon mukana yhdeksän kilometriä.

– Eräs mies kaatoi ruhjeisiini ja pohje- ja reisilihaksien avohaavoihin alkoholia. Hän luultavasti pelasti henkeni. Muuta lääkitystä en Thaimaassa saanut, Anne sanoo.

Hänellä ei ole hyviä kokemuksia saamastaan hoidosta.

– Edes huopia emme saaneet alastomien vartaloittemme peitoksi.

Suomessa Anne vietti teho-osastolla ja sairaalassa kuukauden. Hänellä oli tuliaisinaan MRSA-sairaalabakteeri, keuhkokuume, pohje-ja reisilihasten isot avohaavat, polvi säpäleinä sekä ruhjeita päästä varpaisiin.

Kolmet hautajaiset

Sairaalan jälkeen kotiinmeno pelotti. Anne tunsi sisällään, että muu perhe oli menehtynyt.

– Minulta oli mennyt kaikki, syy elää, elämän tarkoitus. Istuin lasteni sängyillä ja itkin. Miksi elämänsä alussa olleet nuoret lahjakkaat ihmiset otettiin minulta pois? Iinalla oli oma bändi ja hän teki itse musiikkia. Hän oli hyvä oppilas, taitava piirtäjä ja kavereiden suosikki. Santeri puolestaan haaveili NHL:stä, pelasi maalivahtina jääkiekkoa, oli reipas ja vastuuntuntoinen. Miksi en saa enää nähdä heitä ja pitää sylissä?

– Mieheni kanssa vietin 20 vuotta. Hoidin kodin ja lapset, mies työn. Se lohduttaa, että saimme puhuttua asiamme kuntoon, ja että olin ollut hänelle hyvä vaimo. Lasten kanssa olin läheinen. Koin heidän kanssaan ihanaa, puhdasta ja viatonta rakkautta. He olivat valo, voima ja rakkaus.

Kolme kertaa Anne oli lentokentällä vastassa läheisiään, kolme kertaa hän järjesti hautajaisia. Mies tuotiin Suomeen helmikuussa, tytär toukokuussa, poika lokakuussa.

Lentokenttätilaisuuksia hän piti järjettöminä, niillä ei ollut hänelle merkitystä. Oman surunsa keskellä hän suri näkemäänsä – pieni hysteerisesti itkevä lapsi tarrautuneena äitinsä arkkuun.

Vaihtoehtoja ei ole

Miten ihminen voi selviytyä menetyksestä, joka on kaiken käsityskyvyn ulottumattomissa? Anne Puistomäki katsoo tiukasti silmiin ja kysyy vastaan: olisiko minulla muita vaihtoehtoja?

– Näin suuren menetyksen keskellä voi joko jatkaa elämäänsä tai kuolla. Jokaisella on oma tapansa käsitellä suruaan. Minun selviytymiselleni antaa pohjaa se, etten ole pumpulissa kasvanut. Olen kokenut suuren menetyksen elämässäni jo nuorena, kun molemmat vanhempani tekivät itsemurhan. Olen myös menettänyt keskosena syntyneen lapseni. Tiedän, että elämässä voi sattua mitä tahansa. Ehkä siitäkin on ollut apua, että tähän asti olen itse ollut auttajan roolissa tehdessäni vapaaehtoistyötä seurakunnassa. Olen kohdannut ihmisten vastoinkäymisiä ja nähnyt elämän monet puolet.

Anne sai heti sairaalassa kriisiapua, mutta SPR:n terapiaa hänelle tarjottiin vasta viime kesänä. Sitä ennen hän hankki itse itselleen auttajan.

– Terapia avasi kysymyksiä, joita en osannut itse ajatella. Ajatuksia valosta, kesästä ja tulevaisuudesta.

Lähes puoli vuotta Anne istui sohvalla, poltti kynttilöitä, kuunteli musiikkia ja itki.

– Aluksi ongelma oli, että itku ei meinannut tulla. Sitten se tuli ja nyt tuntuu, että olen itkenyt itseni kuivaksi. Mutta itku on ollut puhdistavaa. Illat olivat pahimpia. Iltojen hiljaisuudessa muistot tulvivat mieleen ja saivat aikaan lohduttoman ikävän.

Annella ei ole juuri lähisukulaisia, mutta akuuttivaiheessa ystävät pitivät hänestä huolta, siivosivat, kävivät kaupassa, yöpyivät Annen luona ja tarkkailivat, että hän söi.

– Sääli ei auta, mutta läsnäolo ja konkreettisten asioiden tekeminen auttavat. Sanoja ei tarvita, niitä ei ollut minullakaan. Useinkaan ihmiset eivät osaa kohdata kuolemaa, koska pelkäävät. Aihe nostaa esiin oman elämän luurankoja, Anne sanoo.

Anne sai kokea myös sen, miltä tuntui olla juorujen ja huhujen kohde. Pikkukaupungissa tapahtunut näytti ihmisen kaikki puolet.

On pakko antaa anteeksi

Miksi-kysymys ei hellitä koskaan, eikä siihen ikinä tule vastausta. Mutta Anne ymmärtää, ettei siihen kannata jäädä kiinni.

– Epäoikeudenmukaisuudesta huolimatta en ole antanut katkeruudelle periksi. Katkeruudelle ja vihalle on pakko antaa anteeksi oman itsensä takia. Olen vahva ihminen ja saanut pidettyä pääni täysjärkisenä.

– Aloin koota elämääni pienistä palasista. Tiesin, että on joko selvittävä tai luovutettava. Aluksi sekuntikin eteenpäin oli liikaa. Vähitellen kykenin elämään päivän kerrallaan. Löysin itsestäni taistelutahdon.

Käännekohta oli, kun ystävät veivät Annen Lauri Tähkän konserttiin.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun astuin ihmisten ilmoille. Vaikutuin hänen musiikistaan niin, että kuuntelin sitä ilta toisensa jälkeen ja sain voimaa.

Keväällä Anne luki netin seuranhakupalstaa ja kiinnitti huomiota yhteen ilmoitukseen. Se jäi vaivaamaan häntä niin, että lopulta vastasi ilmoitukseen, mistä alkoi Annen ja Tomin yhteydenpito.

Pian he tapasivat ja nyt he jakavat Järvenpäässä yhteisen kodin ja
elämän.

Muuri murtui

– Selvyitymiseni kannalta Tomi rinnallani on varmasti kaikista suurin tekijä. Hän on jaksanut kuunnella, on kunnioittanut suruani ja antanut tilaa. Yhteys välillämme perustuu siihen, ettei hänenkään elämänsä ole ollut helppoa.

Eikä muurin murtaminen ollut yksinkertaista. Surussa lähelle päästäminen oli vaikeaa. Onko rakkaudelle vielä, ja jo, tilaa, Anne mietti. Sitä mietti myös ympäristö tavalla, joka tuntuu Annesta kohtuuttomalta.

– Jos vaihtoehdot ovat ne, jotka minulle elämässäni jäivät, ajattelin että mikä tahansa asia, joka auttaa jaksamaan eteenpäin, on otettava kiitollisena vastaan. Tomin myötä aloin saada uudelleen kiinni elämästä. Annoin itselleni luvan rakastaa.

Ensi keväälle pariskunta suunnittelee häitä. Viime kesänä Anne alkoi kirjoittaa kirjaa kokemuksistaan. Khao Lak, tsunamin
jälkimainingit, ilmestyy joulukuun lopulla. Kirjassa Anne kuvailee kokemuksiaan ja selviytymistään

– Kirjan kirjoittaminen oli minulle terapiaa ja tärkeä selviytymiskeino, mutta samalla ajattelin kaikkia niitä, joita tsunami kosketti ja toivon, että kirjastani on heille apua. Useimmat tsunamista selvinneet ovat vielä hyvin huonossa kunnossa, Anne sanoo.

Nyt hän on aloittanut jo seuraavan kirjan, jossa purkaa lapsen menettämisen tuntojaan.

– Se auttaa minua toipumisessa. Jokaisesta päivästä pitäisi nauttia.

Anne sanoo, ettei häntä enää pelota mikään.

– Elämä on hiljaa tässä ja nyt. Jostain syystä minulle annettiin mahdollisuus vielä elää.

Onkin mykistävää kuulla, että syyskuussa Annen aivoista löydettiin kasvain. Se on nyt leikattu ja hidaskasvuista lajia.

– Uskon selviytyväni tästäkin, sillä muuten henkiinjäämiseni Thaimaassa olisi ollut absurdia, suurta ironiaa.

– Joulun aikaan voisi hiljentyä miettimään, miksi me täällä oikein olemme? Meidän pitäisi pyrkiä elämään tasapainossa itsemme, muiden ja luonnon kanssa ja kasvaa paremmiksi ihmisiksi. Sen sijaan meitä kiinnostavat naapurin auto, menestys ja raha. Elämän todelliset kysymykset siirretään sivuun. Kun ihminen kokee vastoinkäymisiä, hän yleensä huomaa, että suurin onni löytyy pienistä asioista, jotka aiemmin on sivuuttanut merkityksettöminä. Jokainen päivä pitäisi pystyä elämään nauttien ja rakastaen.

Tietenkin Anne on miettinyt, miksi yhden ihmisen kannettavaksi annetaan näin paljon kovia kokemuksia. Eikö vähemmälläkin voisi oppia erottamaan oleellisen epäoleellisesta?

– Ei ihmiselle anneta enempää kuin hän jaksaa kantaa. Mitä siihen muuta voi vastata.

Anne viettää joulun kotonaan ja käy Hämeenlinnan muistolehdossa, jonne perhe on haudattu.

– Thaimaahan en halua onnettomuuden vuosipäivänä matkustaa, olenhan saanut läheiseni kotiin.

Joulusta tulee vaikea, sen Anne tietää.

Mitä Annelle kuuluu nyt? Lue täältä.

Lue myös: Ellen Jokikunnas tsunamista: "Piti soittaa kotiin ja hyvästellä perhe"

Marja Hintikka nähdään syksyllä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. – Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä, Marja kertoo.

Juontaja Marja Hintikka palaa syksyllä televisioon, kun hänet nähdään kilpailijana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Marjan ja juontaja-puoliso Ile Uusivuoren kolmesta lapsista nuorin aloittaa samalla päivähoidon.

– Aloitan työt askel kerrallaan, kun lapset ovat vielä niin pieniä. Teen päätökset perhe edellä. Ajattelen tasapainoa, jossa jokaisen perheenjäsenen hyvinvointi on vaakakupissa.

– Olen pyrkinyt välttämään nykyään ääripäitä. Maailma ei katoa ympäriltä, mutta lasten lapsuus ei saa kadota työkiireisiin, Marja kertoi ohjelman lehdistöpäivässä.

Marja palaa äitiyslomalta käytännössä alkuun treenisalille, sillä ohjelmaa varten tanssia harjoitellaan 4–5 tuntia päivässä. Nuorin lapsi on alkuun suunnilleen saman ajan päivähoidossa.

” Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.”

– Käyt päivätansseissa, Marjan valmentaja Matti Puro vitsaili.

Marjan kaikki lapset ovat olleet huonoja nukkujia, joten juontajaa jännittää päivittäisen fyysisen treenin yhdistämisen vähäisiin yöuniin.

– Viime yö oli taas todella pirstaleinen. Näin on aina, kun on joku tärkeä työjuttu, kuten ohjelman lanseeraus. Silloin lapset heräilevät vuorotellen tunnin välein.

Perheen 5-, 3- ja 1,5 -vuotiaat lapset ovat syntyneet pienellä ikäerolla. Marja laskeskelee, että hän on viiiden vuoden aikana nukkunut koko yön katkeamatonta unta parikymmentä kertaa.

– Käytännössä meillä on ollut  koko ajan vauva. Kun keskimmäinen alkoi nukkua kaksivuotiaana täydet yöunet, kuopus synty. Ihmeesti sitä vain jaksaa, mutta fantasiani on, että saisin nukkua kaksi yötä kahdeksan tuntia putkeen.

avot on vaikeet iahan kamlan v...

Marja Hintikka palaa äitiyslomalta tähtiohjelmaan: ”Olen nukkunut viiden vuoden aikana vain parikymmentä kokonaista yötä”

TTK kirjoitti: Ihmeellistä valittamista. Eiköhän ole itse lapsienhankinnastaan päättänyt, vai vahinkojako ovat olleet. Jos näin, niin kannattaa varata aika valistukseen. Tuo on niin totta tekee itsestään martyyrin aina sama laulu mie mie ja mie ..väsyä valittaa silti tunkee joka ohjelman TTK..ssakin varmaan kertoo univajeestaan:)?Mein mummo lähti evakkoon paukkupakkaseen karjavaunussa kolmen allle kolmevuotiaan kanssa nuorin 2.kk ikinä en kuullut hänen valittavan tai vaikertavan asiasta...
Lue kommentti
maiju

Marja Hintikka palaa äitiyslomalta tähtiohjelmaan: ”Olen nukkunut viiden vuoden aikana vain parikymmentä kokonaista yötä”

Olen samaa mieltä. Ihme ruikutusta. Ei ole pakko lapsia tehdä. Hänellä ne ovat vielä ihan terveitä lapsia. Olis kiitollinen. Luuleeko olevansa ensimmäinen äiti maailmassa. Minulla 4 lasta, kaksi heistä siaraita. Silti ei tarvinnut ruikuttaa. Eikö se mies tee mitään? Siittääkö se vaan?
Lue kommentti
Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg
Marita Taavitsaisen valmentajana toimii Sami Helenius. ”Olen aina katsonut lavalta vähän kateellisena, että voi kun minäkin osaisin tanssia noin. Tai että olisi rohkeus mennä sinne riviin haettavaksi. Olen kerran ollut ja se oli erikoinen tunne. Sami on varma nakki, sillä hänelle maksetaan minun kanssa tanssimisesta”, Marita vitsaili. Kuva: Jonna Öhrnberg

Laulaja Marita Taavitsainen on yksi syksyllä alkavan Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kymmenestä kilpailijasta.

Marita Taavitsainen on mukana Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Kilpailu tulee laulajan mukaan hyvään saumaan, sillä Marita toipuu avioerosta. Laulajan entinen puoliso Tomi Natri muutti kesällä pois parin yhteisestä asunnosta Lapualle.

– Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin. Kun kotona vaihdan villasukkameininkiin, niin tuntuu, että jaksanko edes näitä perunoita keittää. Yöt itken kotona.

– Olen vähän on-off -tilassa. Odotan syksyä ja että saadaan uusi rytmi elämään, kun kuopuskin aloitti koulussa. Täytyy vain luovia ja löytää oma tapa elää tätä lasten kanssa tätä arkea. Ja eikö ne sano, että kuntoilu auttaa myös henkiseen vireyteen? Marita totesi ohjelman lehdistötilaisuudessa.

Marita ja Tomi erosivat lopullisesti talvella, mutta he ovat hoitaneet taloon ja kahteen kouluikäiseen tyttäreen liittyviä asioita vielä saman katon alla.

”Minulla on tällainen korkokenkäsyndrooma. Kun minulla on korkkarit yllä, tuntuu että kaikki on hyvin.”

Ex-miehen muutto entisille kotikonnuille Pohjanmaalle oli Maritalle pieni yllätys.

– Tyttöjen osalta se tulee olemaan aika iso haaste. On hän aina siitä puhunut, että haluaa sinne muuttaa. Ehkä se on hänelle unelmien täyttymys.

Marita uskoo, että asiat järjestyvät.

– Luotan tukiverkkooni. Äitini on suureksi avuksi tässäkin, että pääsen keikoille ja sunnuntain suoriin lähetyksiin. Padit ja puhelimet on keksitty, niin voin hätätapauksessa ottaa tytöt mukaan harjoituksiin.

Ex-parin Nurmijärvellä sijaitseva talo on yhä myynnissä. Marita asuu siinä tyttöjen kanssa niin kauan, kunnes se on myyty.

– Onneksi on kesä. Nurmikon leikkauksen sain juuri ulkoistettua yhdelle kaverille. Ja on siinä niitä naapurin ukkoja, joiden tukat olen leikannut monta vuotta, niin minulla on siellä palveluksia varastossa.