”Protestina isälleni olen elänyt elämäni luottaen ihmisiin”, Merete Mazzarella sanoo.
”Protestina isälleni olen elänyt elämäni luottaen ihmisiin”, Merete Mazzarella sanoo.

Yllättävä rakkaus mullisti kirjailija Merete Mazzarellan, 70, elämän viisi vuotta sitten. – Siinä iässä se oli monella tavalla hullu asia.

Kirjailija Merete Mazzarella pohtii Me Naisten Tämän olen oppinut -haastattelussa rakastumistaan nykyiseen mieheensä. Pariskunnan tavatessa Merete oli 65-vuotias ja naimisissa toisen miehen kanssa.

– Se oli niin monella tapaa hullu asia, siinä iässä. Olin aina ennen ollut hyvin varovainen ihminen, kirjailija sanoo.

– Kun kaksi vapaata, yksinäistä vanhaa ihmistä löytää toisensa, sille aplodeerataan. Mutta kun suhde alkaa tällä tavalla, se on ongelmallista.

Mazzarella, nyt 70, sanoo suhteen yllättäneen myös hänet itsensä.

– Yllätyin kyllä itsekin tunteitani. En ollutkaan se ihminen, joka olin luullut olevani. Claes Andersson on sanonut, että rakastuminen on kevyt psykoosi. Nyt minäkin ymmärrän, mitä hän tarkoittaa. Siinä tilassa voi olla aika edesvastuuton.

Tällaiset elämänkokemukset ovat opettaneet Meretelle, että tosielämässä voi harvoin valita vain oikein tai väärin tekemisen väliltä.

– Usein valinnat ovat yhtä aikaa sekä oikein että väärin, hän sanoo.

– Kun on tehnyt jonkin vaikean valinnan, sitä mielellään ajattelee, että nyt olen tehnyt oikein. Mutta on tärkeää ymmärtää, että valinta voi yhtä aikaa olla myös väärin. On kannettava vastuu myös siitä puolesta ja katsottava, voiko mitenkään mimimoida tuhoja.

Millainen oli Merete Mazzarellan nuoruudenrakkaus? Millainen suhde hänellä oli vanhempiinsa? Mitä hän kertoo kerrasta, jolloin hän kokee ylittäneensä rajan läheisistä kirjoittaessaan? Lue koko haastattelu Me Naisten numerosta 38/2015!

Lue lisää:

Kirsti Paakkanen: ”Mustat päivät kasvattivat vahvaksi”

Seela Sella: ”Kohtelen tytärtäni eri tavalla kuin poikaani”

Professori ja oikeushammaslääkäri Helena Ranta: ”Hyvätkään ystävät eivät tiedä vaikeimpia asioitani”

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.

 

Minttu Murphy-Kaulanen kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan, ettei Rianna-tyttären neuvolakäynti sujunut toivotusti.

Michele ”Minttu” Murphy-Kaulanen, 37, kirjoittaa Kauppiaanrouva-blogissaan siitä, miten suuri huoli voi lapsesta olla. Minttu huolestui, kun kävi tällä viikolla neuvolassa hänen ja tv:stä tutun kauppias Sampo Kaulasen, 38, Rianna-tyttären kanssa.

– Mun 4-vuotiaalla kuului sydämestä sivuääni. Ilmeisesti tavanomaista leikki-ikäisillä, mutta tutkia täytyy. Se mahan pohjasta kouriva tunne joka kerta, kun ajattelen asiaa saa mut voimaan fyysisesti niin pahoin. Tiedän järjellä, että olisi meillä kaiketi muitakin oireita, jos vakavasta sydänoireesta olisi kyse, mutta ei se minun tunnetta paranna,  Minttu kirjoittaa blogissaan.

”Rakastan lapsiani enemmän kuin elämää.”

Minttu kertoo kirjoituksessaan pohtineensa myös rokotuksia. Lisäksi hän miettii, että huoli lapsista helpottaa tuskin koskaan. Mintulla on kolme tytärtä ja yksi bonuslapsi, joka on Sampon edellisestä avioliitosta.

– Mä rakastan lapsiani enemmän kuin elämää. On kyse flunssaisesta 12-vuotiaasta tai vauvarokon kourissa olevasta pienestä tai 17-vuotiaasta, jolta poistetaan nielurisat, tämä mun huoli ja tunne lapsista on yhtälainen. 

Kokemusta kahdesta keskenmenosta

Tänä syksynä Minttu ja Sampo kertoivat Me Naisten haastattelussa, ettei yhteisen lapsen saaminen ollut itsestäänselvää. Ennen yhteisen Rianna-tyttären syntymää Minttu koki kaksi keskenmenoa. Molemmat olivat niin sanottuja tuulimunaraskauksia.

”Pohdin, haluanko tätä todella.”

– Pettymys ja suru oli suuri. Erityisesti siksi, että tiesin Sampon toivovan lasta kiihkeästi. Halusin suoda sen hänelle. Aloin väkisinkin miettiä, olenko jo liian vanha koko touhuun. Pohdin, haluanko tätä todella, Minttu kertoi haastattelussa tänä syksynä.