Antti Tuomaisen kuudes romaani julkaistiin juuri. ”Olen halunnut kirjailijaksi 18-vuotiaasta asti”, hän sanoo. Kuva: Anna Huovinen
Antti Tuomaisen kuudes romaani julkaistiin juuri. ”Olen halunnut kirjailijaksi 18-vuotiaasta asti”, hän sanoo. Kuva: Anna Huovinen

Kirjailija Antti Tuomainen on elänyt kaksi elämää. Ensimmäinen kului viinan kanssa läträtessä, toinen alkoi 13 vuotta sitten, kun hän joi viimeisen drinkkinsä. – Silloin kaikki mahdollisuudet avautuvat.

Kirjailija Antti Tuomainen, 45, kävelee joka aamu kotoaan Helsingin Ullanlinnasta työhuoneelleen Hakaniemeen, jonka oven hän avaa noin kello yhdeksän.

Työhuoneen Antti on sisustanut kotoisaksi kirjoilla ja hankkinut sinne sähköpöydän, jotta vihoitteleva selkä ei hidastaisi työtahtia. Mieluiten Antti ei päivän aikana poistu huoneelta edes lounaalle trendikkäisiin Kallion kuppiloihin, vaan aikaa säästääkseen lämmittää mikrossa eilisestä jääneen ruuan.

Antilla pitää nimittäin juuri nyt kiirettä. Tällä viikolla Suomessa julkaistaan hänen kuudes romaaninsa Mies joka kuoli, ja Britanniassa ilmestyy käännös hänen viidennestä kirjastaan Kaivos.

”Minusta ei olisi ikinä tullut kirjailijaa, jollen olisi raitistunut.”

Päivän mittaan Antti vastaa meilitse brittilehden kysymyksiin, kirjoittaa vierailijablogia ulkomaisen kustantajansa nettisivuille ja yrittää vielä edistää kirjoitusprojektejaan.

– Olen halunnut täysipäiväiseksi kirjailijaksi 18-vuotiaasta, ja unelman toteutumiseen meni 24 vuotta, Antti kertoo.

– Minusta ei ikinä olisi tullut kirjailijaa, jollen olisi raitistunut. Pyörisin puistoissa kuten moni alkoholisti. Hehän ovat minä.

Nuorukainen hukassa

Jo lukiolaisena Antti päätti, että hänestä tulee kirjailija. Teini-ikäinen poika kahmi kirjastosta runokirjoja lainaan summamutikassa ja sai lukiossa äidinkielenopettajan, joka ymmärsi vilkkaan ja vähän sopeutumattoman oppilaan omalaatuisia ainekirjoituksia.

”Olin täysin hukassa oleva 18-vuotias, jonka lempiharrastus oli viinanjuonti.”

Vaikka opettajan rohkaisu tuntui hyvältä, Antti tiesi, missä hän oli vielä parempi.

– Olin täysin hukassa oleva 18-vuotias, jonka lempiharrastus oli viinanjuonti. En ollut kovin kiinnostunut mistään, paitsi etäisesti kirjoittamisesta. Todellinen kunnianhimoni liittyi siihen, että sain alkoholia. Ajattelin, että juominen sopii minulle, ja viina on hyvä lääke kaikkeen.

Seuraaviin vuosiin mahtui paljon haahuilua, joka pyöri kahden asian ympärillä: kirjailijahaaveen ja alkoholin.

– Luin Arto Melleriä, Paavo Haavikkoa ja Sirkka Turkkaa. Runot olivat eka juttu, joita itse kirjoitin. Ne ovat nyt jälkeenpäin kauhean kiusallisia.

Antti aloitti yliopistossa englantilaisen filologian opinnot, ahmi kirjallisuuden klassikoita ja joi. Välillä hän asui puoli vuotta Berliinissä, kirjoitti ja joi vielä enemmän.

– Nuorelle miehelle Berliini oli vuonna 1994 jännä paikka. Istuimme joka ilta baarissa, ja jokainen siellä oli juuri perustamassa bändiä, kirjoittamassa kirjaa, julkaisemassa levyä tai maalaamassa tauluja.

Niin Anttikin. Vaikka hän biletti illat ja yöt, aamulla hän nousi kirjoittamaan ja sai valmiiksi ensimmäisen romaanimittaisen käsikirjoituksensa.

– Se kertoi tyypistä, joka lähtee Berliiniin kirjoittamaan romaania, Antti nauraa.

– Vaikka käsikirjoitus oli kelvoton ja kiusallinen, se oli minulle käänteentekevä. Tajusin, että pystyn siihen.

Ura mainosmaailmassa

Kun rahat loppuivat, Antti palasi Suomeen ja hakeutui tuttavansa vinkistä copywriteriksi mainostoimistoon. Hän piti työstä, jossa sai käyttää luovuutta, ja eteni. 1990-luvun Helsingissä mainostoimistoja nousi koko ajan lisää, ja paikan vaihtaminen kävi helposti.

– Palkka nousi, ja alkoholinkäyttö sen kanssa rinnan. Ja olihan minulla jo pohjia tälle harrastuneisuudelle.

Viimeisinä juomavuosina kolmikymppinen copy keskittyi lähinnä dokaamiseen. Jos Antti ei aamulla tarvinnut tasoittavia, niin viimeistään lounaalla oloa piti helpottaa huuruisella. Välillä hän ei päässyt töihin ollenkaan, mutta ei sekään suuremmin hetkauttanut.

– Juominen oli päätyöni. Dokasin talossa ja puutarhassa. Join paljon ja jatkuvasti, Antti kuvailee elämäänsä vuosituhannen alussa.

– Alkoholinkäyttö liittyi kaikkeen: jos fiilis oli hyvä tai huono, satoi tai paistoi, oli talvi tai kesä, oltiin ulkona tai sisällä. Mielijuomani oli alkoholi, ei mitään väliä mikä. Kapakassa olut ja siinä ohessa Jallu, Jägermaister tai votka, tai Fernet-Branca, jos oli vatsa kipeä.

”Taudinkuvaan kuuluu, että juoppo itse huomaa ongelman viimeisenä.”

Vaikka moni ihminen vuosien varrella huomautti Antille runsaasta alkoholinkäytöstä, ei hän itse ollut siitä huolissaan.

– Taudinkuvaan kuuluu, että juoppo itse huomaa ongelman viimeisenä.

– Totta kai minäkin jollain tasolla tiesin, ettei juomiseni ole normaalia, mutta alkoholismi on sellainen sairaus, että se kieltää itsensä. Kieltämisestä tulevat kaikki ne miljoonat tekosyyt sille, että mistä se nyt lähti ja mihin johti ja mitä kaikkea tapahtui ja miksi kaikki meni lopulta niin helvetin päin vittua.

Suomukset putoavat

Vappuna 2003 Antti tajusi olevansa kurkkuaan myöten täynnä elämäänsä. Takana oli viikko juomista – jonka aikana ei tapahtunut mitään tavallista dramaattisempaa – ja jo ainakin vuoden kestänyt kyllästyminen koko soosiin.

Antti dokasi enää tottumuksen ja riippuvuuden tähden.

– Se oli ratkaiseva naksahdus: Suomukset putosivat silmiltäni. Tajusin, että siinä, mitä oikeasti olen ja mitä elämälläni teen on hirveä ero. Ristiriita aiheutti aivan käsittämätöntä ahdistusta, minulla oli todellinen hätä itsestäni.

Antti tajusi, että viinan vetäminen oli muuttanut hänet joksikuksi toiseksi. Humalassa hänestä saattoi tulla arvaamaton ja ilkeäsanainen.

– Ikään kuin olisi ollut kaksi ihmistä: toisaalta minä ja toisaalta tämä henkilö, joka oli täysin riistäytynyt hallinnasta ja teki kaikenlaista, minkä minä otin nimiini.

Samalla Antti myönsi itselleen, ettei hän ollut enää pitkään aikaan pyrkinyt kohti päämääriään. Hän tunsi ahdistusta sekä juomisestaan että siitä, mitä oli menettämässä.

”Moni hukkasi kaikki lahjat, ja ymmärsin olevani samalla tiellä.”

– Kaikki oma kirjoittaminen oli enää kapakkapuheiden tasolla, ja seura kapakkapöydässä samanlaista: ihmisiä, jotka olivat juuri kirjoittamassa kirjaa, juuri tekemässä elokuvan, mutta kukaan ei tietenkään saanut aikaan hevonhelvettiä.

Antti oli nähnyt läheltä, miten alkoholi tuhosi ihmisiä ja miten hauskat ihmiset muuttuivat tylsiksi ja ilkeiksi.

– Moni hukkasi kaikki lahjat, joita heille oli annettu, ja ymmärsin olevani sillä samalla tiellä. Tajusin, että jos ikinä aioin toteuttaa unelmani tai tehdä jotain järkevää, minun on muutettava elämäni.

Täyskäännös

Tuon vappupäivän jälkeen Antti ei ole juonut pisaraakaan alkoholia. Suurin kiitos siitä kuuluu vertaistuelle.

– Kävi niin onnellisesti, että löysin ja sain heti tuekseni ihmisiä, jotka tähtäsivät samaan päämäärään: täysraittiuteen päivä kerrallaan, Antti kertoo.

Uusilta ystäviltään Antti sai voimaa ja tukea. He myös jakoivat kokemuksiaan raittiista elämästä, mikä oli suuri apu elämän taitekohdassa.

– Siinä vaiheessa, kun itsellä on kolme päivää raittiutta takana, on aika mieletöntä tavata ihminen, jolla on raittiutta takanaan kolme vuotta. Se tarjoaa näkymän siitä, että on mahdollista elää raittiina ja toteuttaa unelmia. Olin aiemmin pitänyt sellaista täysin mahdottomana.

Kolmetoista ja puoli vuotta sitten tapahtunut käänne oli niin merkittävä Antin elämässä, että hän puhuu ajasta ennen ja jälkeen raitistumisen. Viinaa ei ole tehnyt enää mielikään.

– Olin valmis mihin tahansa muuhun, ettei minun enää tarvitse juoda. Tunsin, että olin juonut viinaa sekä paljon että riittävästi. Nykyään minulla ei ole mitään käyttöä alkoholille, en tarvitse sitä mihinkään, hän kuvailee.

– Kun lopetin juomisen, kaikki mahdollisuudet avautuvat. Tilalle tuli elämä. Se kuulostaa kornilta, hassulta ja mahtipontiselta, mutta näin kerta kaikkiaan kävi.

– Juomiseenhan liittyy se, että kaikki jää kesken. Mistään ei oikein tule mitään, vaikka vilpittömässä mielessä aloittaa. Kun raitistuin, tuli voimakas tunne siitä, että jos olen päivän kerrallaan selvin päin, minun on mahdollisuus tehdä asioita, jotka vaativat pitkäjännitteistä työtä.

Antti kuvailee raitistumistaan kokonaisvaltaiseksi ratkaisuksi. Lähes koko elämänpiiri ja ystävät vaihtuivat, kun raittiudesta tuli ykkösasia.

Antin mukaan juominen on petollista tuhannella tavalla. Erityisesti tämä koskee ajankäyttöä.

”Kun ottaa kaksi lasia, rajaa pois kaiken, mikä vaatii vähänkin älyä tai keskittymistä.”

– Kun tulee töistä kotiin ja ottaa kaksi lasia viiniä – en tosin ole koskaan ottanut vain kahta lasia – rajaa jo siinä pois kaikenlaista, esimerkiksi urheilemisen ja kirjoittamisen ja lukemisen – kaiken, mikä vaatii vähänkin älyä tai keskittymistä.

Menestyskirjailija

Kun aika ei enää kulunut kännissä kapakassa, Antti pystyi kohdistamaan kaiken tarmonsa vanhaan unelmaansa, kirjoittamiseen. Siihen hän on siitä lähtien suhtautunut ahkeran omistautuvasti.

– Lempikirjoitusmottoni on Somerset Maughamilta, joka kysyttäessä vastasi kirjoittavansa vain silloin, kun inspiraatio iskee. Kaikeksi onneksi se iskee joka aamu tasan kello 9.

– Tässä on suurin totuus kirjoittamisesta: se on sitä, että istutaan alas ja kirjoitetaan, kaikki muu on kirjoittamisesta puhumista, haaveilua ja selittelyä.

Antilla on yksi periaate: hän tekee joka päivä parhaansa. Se ei tarkoita, että hän joka päivä yltäisi huippusuoritukseen, mutta hän tekee tietyn määrän tekstiä riippumatta siitä, miltä hänestä tänään tuntuu tai mitä maailmassa tapahtuu.

– Ja onhan kirjailijan työ todella outoa. Istun yksin huoneessani seurustelemassa pitkiä aikoja ihmisten kanssa, jotka eivät ole olemassa ja keksin asioita. Kaiken lisäksi olen aika uupunut, kun menen illalla kotiin, hän nauraa.

Antin uusi Mies joka kuoli -romaani on koukuttava rikosromaani sieniyrittäjä Jaakko Kaunismaasta, joka saa lääkäriltä synkän uutisen: hän on kuolemassa pitkäaikaiseen myrkkyaltistumiseen – eli joku on hitaasti murhaamassa häntä.

Nopeatempoisessa tarinassa teemoiksi nousevat elämä, kuolema, rakkaus ja petos. Vaikka Antin aikaisempi romaani on palkittu Vuoden johtolanka -palkinnolla ja häntä on verrattu Matti Yrjänä Joensuuhun, hän itse ei ajattele kirjoittavansa rikoskirjoja.

– Rikostarina on näyttänyt olevan minulle luontevin, koska saan heitettyä siihen ihmissuhteen tai yhteiskunnallisen pointin, jonka haluan kertoa. Oikeastaan kirjoitan ihmissuhdekirjoja, tarinoita, joissa ihmiset ja ihmissuhteet tulevat äärijännitystiloihin.

Antin tyyli on purrut lukijoihin sekä Suomessa että ulkomailla. Hänestä alettiin kohista pian sen jälkeen, kun hän kymmenisen vuotta sitten julkaisi ensimmäiset romaaninsa.

Nyt Antti Tuomainen on noussut yhdeksi käännetyimmistä kotimaisista kirjailijoista: miehen kirjoja on julkaistu 28 maassa. Hänen Synkkä niin kuin sydämeni -romaanista on suunnitteilla myös elokuva.

Vaikka uuden Mies joka kuoli -romaanin sävy on mustan humoristinen eikä se ole millään tavalla omaelämäkerrallinen, Antti tunnistaa pinnan alla kytevät teemat elämän rajallisuudesta. Kirjan päähenkilö kokee todella vasta elävänsä sen jälkeen, kun kuulee kuoleman lähestyvän. Jotain samantapaista Anttikin oivalsi sen jälkeen, kun hän lopetti juomisen.

– Meillä kaikilla on päiviä rajallisesti. Minä haluan käyttää omat päiväni hyvin eli elää raittiina ja kirjoittaa.

Tärkein lukija

Nyt elämään mahtuu kirjailijan työn lisäksi muitakin asioita. Kun Antti illalla palaa työhuoneeltaan kotiin, häntä odottaa siellä vaimo Anu. Aiemmassa elämässä ihmissuhteista ei olisi tullut mitään.

”Minulle mahdollistui se, että olen ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa.”

– Kun tulee omaksi itsekseen, on mahdollisuus kohdata ihmiset täysin eri tavalla ja eri tasolla kuin aiemmin, Antti sanoo.

– Minulle mahdollistui se, että olen ollut 12 vuotta onnellisesti naimisissa fantastisen ja viisaan ja kauniin naisen kanssa. En voi kuvitellakaan, että Anu olisi halunnut mennä naimisiin kanssani edellisessä elämässäni. Ei hän olisi katsonut minun suuntaanikaan.

Anu on Antin tärkein tukija ja lukija. Hänelle on ollut alusta saakka selvää, että puolison täytyy kirjoittaa.

Antti tietää olevansa onnekas, kun saa tehdä työkseen sitä, mitä rakastaa – ja että siitä nauttivat toisetkin.

– Haaveeni yhden kirjan kirjoittamisesta on ylittynyt moneen kertaan. Mutta yhtään kirjaa ei olisi, jollen olisi raitistunut, hän sanoo.

– Elämäni jakaantuu kahteen osaan: juovaan aikaan ja uuteen raittiiseen elämään, jota on kestänyt 13,5 vuotta. Ja vaatimattomastikin sanottuna tämä uusi on noin miljardi kertaa parempi.

Antti Tuomainen

  • Kirjailija syntyi vuonna 1971 Helsingissä, jossa asuu edelleen vaimonsa kanssa.
  • Ennen kirjailijauraa työskenteli pitkään copywriterina.
  • Julkaissut kuusi kirjaa, joita on käännetty 28 kielialueelle.
  • Sai Vuoden johtolanka -palkinnon teoksestaan Parantaja (2011).
  • Uusi romaani Mies joka kuoli ilmestyi tällä viikolla.
Jari Sillanpää. Kuva: Jonna Öhrnberg

Jarin mukaan ainoa liikunnaksi kutsuttava asia hänen elämässään on esiintymislavalla oleminen ja seksi.

Laulaja Jari Sillanpää, 52, kertoo pudottaneensa viime aikoina 6–7 kiloa painoa.

Miten hän siinä onnistui? Varsin yksinkertaisilla muutoksilla.

– Olen vähentänyt limsan juontia. Nuorena harrastin kilpauintia, mutta nykyään en urheile mitenkään. En ole käynyt uimassa, koska on ollut niin paljon muuta mukavaa. Mun on pakko mennä joku kerta! Jari kertoo.

Jari kertoo saavansa liikuntaa ainoastaan esiintymislavalla – ja kumppanin kanssa.

– Harrastan seksiä, Jari nauraa.

– En usko, että liikunnalla laihdutetaan. Jos puolen tunnin kävelyllä kuluttaa sata kaloria, sen syö tosta noin vaan, hän pohtii. 

Elämä huumekohun jälkeen

Jari kertoi kuulumisiaan tilaisuudessa, jossa julkistettiin hänen elämästä kertovan Rakkaudella merkitty -musikaalin esiintyjät. Musikaalia esitetään ensi kesänä Suomen kesäteatterissa Valkeakosken Apianniemessä.

Itse Jaria musikaalissa ei nähdä, mutta hän on käsikirjoittaja-ohjaajan apuna tekoprosessissa. Musikaalissa kuullaan kirjo Jarin levyttämiä lauluja.

”Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla.”

– Kaikki voidaan kertoa ja näyttää, mutta sen pitää olla tyylikäs. Asiat voi sanoa niin monella eri tavalla. Toivonkin, että siitä tulee moninainen, Jari kertoo.

– Minulla ei ole mitään rajoituksia, kaikki aiheet käyvät. Ja tässä viimeaikoina on tullut vielä lisää, Jari sanoo, ja viitannee syyskuussa tapahtuneeseen kohuun, missä Sillanpään uutisoitiin ajaneen huumausaineen vaikutuksen alla.

Lehdistötilaisuudessa Jarilta kysyttiin, miten hän on selviytynyt kohusta.

– Päivä kerrallaan, Jari vastaa.

Heikki Paavilaisen käsikirjoittamassa ja ohjaamassa musikaalissa eri ikäisiä Jareja esittävät näyttelijät Martti Manninen ja Jari Ahola. Muina esiintyjinä nähdään muiden muassa Ushma Karnani sekä muusikko Olli Herman, joka esittää musikaalissa Jarin rakkauden kohdetta.

Jatkuvaa ideointia

Jari on parhaillaan konserttikiertueella, ja hän julkaisi äskettäin uuden sinkun, Mä elän taas. Uuden levyn julkaisua ei ole päätetty, mutta pari uutta biisiä on valmiina. Jari kertoo, että hänen mielensä pulppuaa jatkuvasti uusia ideoita ja unelmia.

– Haluaisin kirjoittaa sen tyyppisen tarinan kuin The Producers -musikaali on. Tarina ei kertoisi minusta, mutta käyttäisin siinä omia biisejäni. 

– The Producers on onnistunut ja monipuolinen tarina, jossa on ollut hyvä kynä. En pystyisi sitä kokonaan kirjoittamaan, mutta voisin olla takapiruna. Siinä olisi huumoria, tragediaa ja koko elämän kirjo. Olen konserteissakin tunteiden ja sielujen nuohooja musiikin kautta, Jari kertoo.

Vierailija

Hoikistunut Jari Sillanpää kertoo, miten onnistui painonpudotuksessa: ”En urheile mitenkään”

Media on kohdellut kuin silkkihansikkain kovista huumeista kärähtäneitä Nordinia sekä Sillanpäätä, kyseiset artistit ovat suorastaan asetettu uhrien asemaan vaikka kummallakaan on tuskin ollut mistään yksittäisestä kokeilusta kyse kun käry on käynyt. Toista on ollut kyyti Metsäkedon kohdalla, artisti ei ole mihinkään lain tuntemaan rikokseen syyllistynyt mutta olemassaoleva sekä tuleva ura on järjestelmällisesti tuhottu kaikissa mahdollisissa "vastuullisissa" medioissa.
Lue kommentti
Anna Härön liike on Helsingin Vanhassa kauppahallissa. Kuva: Lasse Lecklin

Lihakauppaa pitävä Anna Härö pisti firman pystyyn neljä vuotta sitten. – Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

Anna Härö on 30-vuotias lihakauppias, jolla on viisi osa-aikaista työntekijää ja liike suositussa Helsingin Vanhassa kauppahallissa.

– En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään, Anna Härö nauraa.

Aina tilanne ei ole kuitenkaan ollut sama.

– Aluksi tein hirveästi töitä. Nykyään olen hiljaiset päivät kokonaan pois myymälästä. Loppuviikosta halli vilkastuu. Täytän viikkoloppuaamuisin tiskit itse. Parasta on, kun saan laittaa perjantaina tai lauantaina aamulla tiskin täyteen upeita tuotteita ennen kiireistä päivää.

Kun Vanhaa kauppahallia oltiin avaamassa uudestaan ison remontin jälkeen vuonna 2014, hallissa oli yhden lihakaupan ammottava aukko. Anna oli jo aiemmin työskennellyt hallissa, ja kun liiketila vapautui, Anna tarttui mahdollisuuteen.

– Minä vain tein sen. Näin jälkeenpäin ajatellen aika vähän ehdin sitä miettiä. Lainasin pienen summan rahaa kylmälaitteisiin ja soitin lihatilalle, jossa olin ollut harjoittelussa. Pyysin heitä myymään minulle lihaa.

Pian Anna huomasi tarvitsevansa apua liikkeessä. Nyt tiskin takana työskentelee vaihtelevasti osa-aikaisia myyjiä, toiset opiskelijoita, ja toiset eläkeläisiä.

– Palkkasin ensin Annelin. Hän on myynyt hallissa lihaa yli 40 vuotta ja hän kannusti minua aloittamaan oman liikkeen. Anneli on ilmiömäisen hyvä myyjä. Siitä on koko tiimille tarttunut hyvä myymisen meininki.

”Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi.”

Kirjanpitoa Anna inhoaa, mutta onneksi aviomies ja kirjanpitäjä hoitavat sen.

Ennen lapsen syntymää Anna teki töitä minkä pystyi. Seisomatyö on kuitenkin fyysisesti raskasta. Lapsen syntymän jälkeen Anna päätti jäädä maanantaisin kotiin hoitamaan lasta.

– Olin tiskin takana sinä päivänä, kun synnytys alkoi. Olin myymässä jollekin turistille porosalamia, kun äkkäsin, että nämä taitavat olla niitä supistuksia.

Liike on erikoistunut sesonkituotteisiin ja riistaan. Tiskissä on hirveä, peuraa ja riistalintuja. Firman nimeksikin valiutui Annan Villiliha.

– Kun avasin liikkeen, ihmiset olivat aika viehättyneitä tähän. Kukaan ei tuntunut kaipaavan perinteistä lihamestariäijää.

”Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.”

Asiakkaat löysivät Villilihan nopeasti. Tietenkin jotkut pettyivät, kun vanha tuttu lihakauppa ei ollutkaan enää siinä, missä Annan uunituore yritys oli. Suurin osa kuitenkin tykästyi uuteen, asiantuntevaan kauppiaaseen. Sana kulki ja vasta avattu kauppahalli oli muutenkin paljon esillä.

– Ehkäpä sen hypen takia alku oli helppo, ja kaikki meni niin hyvin. Nyt joutuisin varmasti tekemään enemmän töitä tullakseni tunnetuksi.

Anna nauttii siitä, kun saa itse päättä ja tehdä asiat omalla tavallaan.

– Tärkeintä yrittäjyydessä on arvostaa omia työntekijöitä. Heidän pitää olla sydämellään mukana. Jos he eivät työskentele sen eteen, että kauppa menestyy, se ei voi menestyä. Pelkkä hyvä tuote ei riitä.

Villiliha täyttää kesällä neljä vuotta.

– Haaveilen myös siitä, että yritys voisi periytyä tyttärellemme. Jotain muutakin tästä kuitenkin varmaan tulee kuin pelkkä tämä yksi lihakauppa.

#metoo

Anna, 30, perusti oman lihakaupan: “En edes kehtaa kertoa, kuinka vähän teen töitä nykyään”

Ulkomaille muuttava kirjoitti: Kukaan ei kaipaa äijiä tai miehiä mihinkään. Suominaiset on niin ylivertaisia että äijät on ihan perseestä. Toisaalta on hyvä että äijät kuitenkin vielä painaa duunia. Heidän panoksensa verotuksen kautta on edelleen merkittävä. Kommentti jonka olisit voinut pitää omanasi, lepakko tai muuten vaan natsi-feministi
Lue kommentti