X Factor -tuomarin ja entisen Spice Girls -tähden olemus sunnuntain tv-ohjelmassa sai fanit epäilemään Mel B:n aviomiestä.

Mel B eli Melanie Brown, 39, kiidätettiin sairaalaan torstaina, mutta hän palasi julkisuuteen – tuomaroimaan Britannian X Factor -ohjelmaa – jo eilen sunnuntaina. Syytä entisen Spice Girls -tähden sairaalareissuun ei ole kerrottu, mutta ainakin vatsahaavaa on epäilty. Brittilehtien saamien tietojen mukaan laulajan tila oli vakava ja hän huusi tuskissaan.

Vaikka sairaalahoito auttoi naisen takaisin jalkeille, tuomarin olemus sunnuntaisessa finaalijaksossa sai kuitenkin fanit huolestumaan. Mel B:n käsivarsissa oli pieniä naarmuja ja mustelmia, eikä hän muutenkaan vaikuttanut erityisen hyvinvoivalta. Joidenkin mielestä myös hänen poskessaan näytti olevan ruhje.

Osa faneista jopa epäili Twitterissä, että Mel B olisi joutunut pahoinpidellyksi. Syyttävä sormi osoitti hänen aviomieheensä Stephen Belafonteen, koska Melillä ei ollut sunnuntain lähetyksessä vihkisormusta sormessaan. Videopätkä ohjelmasta on nähtävissä esimerkiksi Daily Mailin sivustolla.

Stephen vastasi viesteihin tänään maanantaina Twitterissä ja kiisti väitteet perheväkivallasta.

– En yleensä vastaa Twitter-viesteihin, mutta väitteet siitä, että löisin vaimoani ovat melko ällöttäviä eivätkä totta, mies kirjoitti.

Mel B itse ei ole twiitannut mitään muutamaan päivään.

Lähteet: Daily Mail, Huffington Post

Lue myös:

Mel B tekee 600 vatsarutistusta päivässä