Claudia Medina on yksi Meksikon huumesodan tuhansista uhreista, joita on tekaistujen syytteiden varjolla kidutettu. Nyt hän haluaa auttaa muita kertomalla oman tarinansa. – Haluaisin vain piiloutua, mutta lasteni takia minun täytyy jaksaa, Claudia sanoo.

Nainen makaa lattialla muoviin käärittynä. Hänen kasvojaan peittää paksu rätti, jonka päälle miehet kaatavat vettä, ämpärin toisensa jälkeen. Juuri kun naisesta tuntuu, että hän tukehtuu, miehet lopettavat. Sitten vedentulo alkaa taas.

Tällaista on vesikidutus, ja sitä on joutunut kestämään meksikolainen perheenäiti ja yrittäjä Claudia Medina, 35.

Claudia on tullut Suomeen Amnestyn kutsumana kertomaan tapauksestaan, sillä hän on yksi järjestön kidutuksenvastaisen Stop Torture -kampanjan kasvoista. Hän kertoo tarinaansa tottuneesti, mutta aika ajoin kolmen vuoden takaiset kauhut nostavat kyyneleet silmiin.

Välillä esiin pilkahtaa se Claudia, joka hän sanoo olleensa entisessä elämässään: iloinen ja pidetty ystävä ja naapuri.

– Karnevaalin kuningatar, siksi äitini minua aina kutsui, Claudia heläyttää tarttuvan naurunsa.

– Minulla oli paljon ystäviä. Kun lähdin ulos, sain moikkailla ihmisiä oikealle ja vasemmalle, hän hymyilee.

Claudia oli asunut koko elämänsä Veracruzin kaupungissa itäisessä Meksikossa. Hän tunsi kotikulmansa ja sen ihmiset, ja oma luontaistuotteiden jälleenmyyntiyritys oli tuonut paljon uusia tuttavuuksia. Yrittäjän päivät olivat pitkiä, mutta rahaa jäi enemmän käteen kuin aikaisemmassa työssä yleisen syyttäjän sihteerinä. Elämää rytmitti pariskunnan nyt 15-vuotiaiden poikien vieminen kouluun ja harrastuksiin.

– Ja joka ilta valmistin perheelleni illallisen. Olimme hyvin, hyvin yhtenäinen perhe, hän sanoo.

Kaikki muuttui elokuisena yönä 2012.

Öinen vangitseminen

Sinäkin yönä Claudia pani kotiovensa varmuuslukkoon. Hän kävi nukkumaan miehensä Isaíasin kanssa kahdestaan, sillä perheen pojat olivat maalla.

Kolmelta yöllä Claudia hätkähti hereille. Ulko-ovelta kuului melua. Claudia nousi ylös ja kuunteli. Hän näki ikkunasta, että naapurissa asuvan äitinsä makuuhuoneessa paloi valo, tämäkin oli herännyt ääniin. Kadulla talon edessä seisoi outo valkoinen lava-auto.

Kun ovea yritettiin avata kolmannen kerran, Claudia herätti miehensä.

”Isaías, herää, tänne yrittää tulla varkaita.”

Isaías nousi ja meni ovelle.

”Kuka siellä?”

Vastausta ei tullut. Sen sijaan ovi runnottiin auki ja sisään tunkeutui miehiä. Claudian ja Isaíasin silmät ja kädet sidottiin ja heidät työnnettiin lattialle makaamaan. Claudia ehti nähdä vain miesten siilitukat ja laivaston univormut.

”Vaadin saada tietää, mitä etsitte! Rikotte oikeuksiani!” Claudia huusi.

”Ottakaa hänet mukaan!” kuului määräys, ja yöasuista Claudiaa alettiin töniä lasinsirujen läpi ulos.

– Käteni ja silmäni olivat yhä sidotut, enkä pystynyt nousemaan lavalle. Miehet tönivät ja solvasivat minua, ja lopulta kaaduin autoon. Sain nähtyä siteeni alta, että miehenikin oli kyydissä.

Auto ajoi ulos keskustasta. Kun alkoi kuulua lentokoneiden ääniä, hän ymmärsi miesten vieneen heidät laivastotukikohtaan.

Sähköiskuja ja potkimista

Kun tiistaiaamu 7. elokuuta 2012 valkeni, tavalliset meksikolaiset odottivat illan peliä, joka ratkaisisi maan jalkapallojoukkueen pääsyn Lontoon kesäolympialaisten finaaliin.

Veracruzin laivastotukikohdassa oli alkanut Claudian helvetti.

Hän paleli yhä yöasussaan, kun side tempaistiin pois silmiltä. Naisesta otettiin valokuva, ja naislääkäri alkoi kysellä mahdollisesta verenpaineesta tai muista terveysongelmista – tietääkseen, mitä vangittu kestäisi menehtymättä.

Claudia sai kuulla, mistä häntä syytettiin: osallisuudesta järjestäytyneeseen rikollisuuteen, huumeiden salakuljetuksesta sekä laittomien aseiden ja ammusten hallussapidosta. ”On parasta, että tunnustat”, miehet sanoivat. ”Tiedämme, että olet liigan pomo.”

– Anelin miehiä tarkistamaan tietoni, kaikki yritykseni paperit olivat kunnossa ja todistaisivat mitä teen työkseni.

Miehet sitoivat Claudian tuoliin.

– He alkoivat lyödä minua. Silloin minä aloin itkeä.

Claudian suuhun tungettiin rätti ja nenään ruiskutettiin chilikastiketta.

– Nenäni turposi umpeen ja pystyin tuskin hengittämään. Sen jälkeen jokaiseen varpaaseeni kiinnitettiin sähkökaapeli, ja huoneessa alkoi soida musiikki.

Musiikin mukana tulivat sähköiskut. Sitä mukaa kun musiikki voimistui, voimistuivat iskutkin. Claudia sai sähköiskuja 20–30 minuutin ajan, minkä jälkeen hänet käärittiin pakkausmuoviin ja pantiin lattialle miesten potkittavaksi. Potkimisen jälkeen seurasi vesikidutusta.

Kun miehet pitivät kidutuksesta taukoa, Claudia jäi kaksin sotilaan kanssa, joka alkoi uhkailla häntä raiskauksella.

Loppupäiväksi Claudia pantiin ulos istumaan paahtavaan aurinkoon.

– Tunsin, kuinka ihoni kuoriutui. Kuulin sisältä musiikia ja tiesin, että kidutus jatkuu. Pelkäsin, että vuorossa oli mieheni.

 


 

”Muista tyttö, mitä puhuttiin”

Claudia uskoo, ettei kidutuksen jättämä pelko katoa koskaan.

– Pelko on kuin syvä arpi ihossa, ikuinen merkki tapahtuneesta, hän kuvailee.

– Ja aika ajoin se arpi aukeaa.

Kidutuksen jälkeisenä aamuna Claudian silmät sidottiin jälleen ja hänet marssitettiin yleisen syyttäjän toimistoon. Syyttäjä kuulusteli Claudiaa, ja sotilas painosti tätä allekirjoittamaan tunnustuksen.

– Kun epäröin, takanani seisoneet sotilaat tarttuivat olkapäästäni ja kuiskasivat: ”Muistathan tyttö, mitä puhuttiin.”

Miehet olivat uhkailleet jatkavansa kidutusta, jos Claudia ei tunnustaisi. Hän allekirjoitti paperin, jota ei saanut edes lukea.

Lehdistötilaisuudessa Claudia, Isaías sekä neljä muuta miestä pantiin seisomaan seinää vasten. Lattialle heidän eteensä oli aseteltu aseita, huumeita ja ammuksia. Valtion viranomaiset ilmoittivat lehdistölle napanneensa vaarallisia, järjestäytyneen rikollisliigan jäseniä.

– Tunnistin lattian tavaroista vain kannettavan tietokoneeni.

Claudialta oli evätty puhelinsoitot, eikä hän saanut hoitoa kipuihinsa. Kun oli kulunut kolme vuorokautta pidätyksestä, poliisi tuli Claudian selliin ja ilmoitti, että tällä oli minuutti aikaa hyvästellä miehensä. Hän itse olisi pian matkalla Zacatesin kaupungin naisvankilaan.

Toisen kerran Claudia nauraa, kun hän muistelee tapaa, jolla vankilakuljetus järjestettiin.

– Minua odotti yli kymmenen auton poliisisaattue! Kuin olisin la reina del sur!

La Reina del sur, Etelän kuningatar, on suosittu meksikolainen telenovela eli saippusarja huumeliigaa johtavasta naisesta – ja sellaiseksihan Claudiaa syytettiin.

Perillä naisvankilassa kohtelu oli onneksi erilaista. Claudia sai tietää, että kaikkia hänen sellinsä naisia oli kidutettu tai käytetty kuulusteluissa seksuaalisesti hyväksi. Siellä Claudiakin uskalsi puhua.

Henkilökunta kuvasi ja kirjasi kaikki vammat, jotka Claudia oli laivastojoukkojen käsittelyssä saanut, ja hänelle määrättiin oikeusavustaja. Claudia sai viimein myös yhteyden perheeseensä.

– Sanoin lapsilleni, ettei heidän pidä uskoa mitään, mitä lehdissä ja televisiossa kerrotaan. Palaisin kotiin ja kaikki järjestyisi.

Kuuden päivän kuluttua pidätyksestään Claudia vietiin oikeuden eteen. Hän perui allekirjoittamansa tunnustuksen ja kertoi kidutuksesta. Syytteistä luovuttiin lukuun ottamatta syytettä laittoman aseen hallussapidosta. Claudia vapautettiin 3 000 euron takuita vastaan.

Kotiin hän matkusti bussilla.

Ihmiset hylkäsivät

Kidutus muutti peruuttamattomasti koko Claudian elämän. Hän kertoo, ettei ollut enää tervetullut kotiin. Naapurusto suhtautui häneen kuin vaaralliseen rikolliseen.

– Meksikossa kaikki uskovat, mitä radiossa tai televisiossa sanotaan, Claudia kertoo.

– Lasteni opettajat sentään pitivät minua syyttömänä, sillä he tiesivät, etteivät huumepomon lapset kävisi valtionkoulua vaan yksityistä.

Kotona Claudia yritti rauhoitella poikiaan. Tuttavat eivät halunneet olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Yrityksen asiakkaat katosivat.

– Yritin jatkaa elämää kuten ennenkin. En kuitenkaan pystynyt nukkumaan öisin, koska pelkäsin, että sotilaat palaavat. Makasin kaikki yöt valveilla ja tarkkailin makuuhuoneen ikkunaa.

Oikeuskäsittelyt jatkuivat.

– En koko aikana päässyt tapaamaan miestäni, sillä ehdonalaisessa oleva ei pääse vankilavierailulle.

Kun Claudia viimein tapasi Isaíasin, oli pidätyksestä kulunut viisi päivää vaille vuosi. Vankilassa häntä odotti laiha, hiuksensa menettänyt mies. Vaimonsa nähdessään Isaías alkoi itkeä.

– Sanoin itselleni, että minä en saa itkeä, minun pitää olla vahva. ”Älä huolehdi, saamme sinut ulos täältä, ja me voimme poikien kanssa hyvin”, lohduttelin. Vasta ulkona itkin.

Huumesota kaiken takana

Sen jälkeen kun Meksikon valtio vuonna 2006 aloitti sodan huumekartelleja vastaan, arvellaan jopa 80 000 ihmisen kuolleen armeijan ja merijalkaväen sekä järjestäytyneen rikollisuuden välisissä väkivaltaisuuksissa. Paineet tulosten saavuttamiseksi huumesodassa ovat niin kovat, että poliisi ja armeija tekevät pidätyksiä lähes mielivaltaisesti.

Amnestyn mukaan kidutus on järjestelmällistä, ja sitä käytetään laajasti, jotta pidätetyt saataisiin tunnustamaan. Vuosina 2010–2013 Meksikossa on tullut ilmi yli 7 000 kidutusepäilyä. Viime viikolla Amerikan ihmisoikeuskomissio kuvasi Meksikon tilannetta ihmisoikeuskriisiksi.

Kidutus kriminalisoitiin Meksikossa vuonna 1991, mutta maassa on annettu vain seitsemän tuomiota kidutuksesta. Claudiankaan tapauksen tutkinta ei ole edennyt, vaikka tuomari on määrännyt yleisen syyttäjän tutkimaan kidutusväitteet.

– Haluan, että syyllisiä rangaistaan. Ei siksi, että haluan kostaa, vaan siksi, etteivät he enää koskaan kiduttaisi muita.

Omasta ja perheensä tulevaisuudesta Claudia ei osaa enää haaveilla. Haaveiden sijaan hän keskittyy vain kidutuksen vastaiseen työhön.

– Ihmisten pitää uskaltaa puhua. Moni nainen häpeää esimerkiksi kokemaansa seksuaalista väkivaltaa.

Claudian mukaan näyttää siltä, että meksikolaiset alkavat jo herätä ja vaatia muutoksia hallituksen toimintaan. Myös kansainvälinen paine auttaa.

Suomessakin yli kymmenentuhatta ihmistä allekirjoitti Amnestyn vetoomuksen Claudian puolesta.

Aktivisminsa takia Claudia tuntee olevansa merkitty nainen, eikä hän uskalla asua enää kotikaupungissaan.

– Asumme poikien kanssa nyt Mexico Cityssä, mutta emme tunne siellä ketään, eikä minulla ole kunnon tuloja tai tukiverkkoja. Mutta Veracruzissa sain pelätä, että minut pidätetään uudestaan.

Niin Claudia kuin hänen poikansakin saavat terapiaa. He turvautuvat myös masennuslääkkeisiin.

– Saatan pärjätä ihan hyvin joinakin päivinä, kunnes jotain pientä ja odottamatonta tapahtuu, ja olen hetkessä kauhusta sekaisin.

Hän pakottaa joka päivä itsensä valitsemaan taistelun.

– Joka aamu haluaisin vain livahtaa takaovesta ja piiloutua. Mutta minun täytyy jaksaa lasteni takia. Pakotan itseni menemään etuovesta ja jatkamaan elämää.

Claudian miehen Isaíasin kohdalla vakavimmista syytteistä on jo luovuttu, mutta mies ei vieläkään ole päässyt ehdonalaiseen. Tapausta käsitellyt tuomari oli sitä mieltä, että Isaías oli tekaissut kidutusväitteensä.

– Pieni toivonpilkahdus Isaíasin vapautumisesta tuli hiljattain, kun tuomari vaihdettiin toiseen, Claudia sanoo hiljaa.

Lue lisää:

Ympärileikattu Bezunesh pelastaa tyttöjä silpomiselta

Onko sinunkin päälläsi kotimainen riistovaate?

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla

Näyttelijä Elisabeth Moss on television uuden kultakauden ykkösnainen. – Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin tv-sarjoja lopun elämääni.

Kun Elisabeth Mossin, 35, tähdittämää The Handmaid’s Tale -sarjaa käsikirjoitettiin, Donald Trumpin tie presidentiksi näytti vielä melkein mahdottomalta. Mutta sitten lähes koko maailman yllätykseksi Trump valittiin Yhdysvaltain johtoon ja The Handmaid’s Talesta tuli äkkiä pelottavan ajankohtainen.

– Me halusimme vain tehdä mahdollisimman hienon sarjan. Tapa, jolla The Handmaid’s Tale koskettaa nyt katsojia, tuntuu karmaisevalta, näyttelijä Elisabeth Moss kertoo cannesilaisen hotellin patiolla.

Moss esittää tulevaisuuteen sijoittuvassa sarjassa Offred-nimistä naista, joka on pakotettu synnytyskoneeksi. Margaret Atwoodin Orjattaresi-romaaniin perustuva tarina on lähes kauhuelokuvamainen. Kun Trumpin valtaantulon jälkeen Yhdysvaltain hallinto ryhtyi ajamaan naisten oikeuksien rajoittamiseen tähtääviä lakeja, dystopia ei enää näyttänytkään etäiseltä.

Elisabeth Moss on sarjassa mukana myös tuottajana.

– Joskus taiteessa saavutetaan osin tiedostamattakin jotain olennaista tästä ajasta, hän sanoo.

Kahdeksan kuukauden avioliitto

Syyskuussa Moss valittiin arvostetussa New York Magazinessa television uuden kultakauden kuningattareksi. Mossin ansiolistalla ovat myös The Handmaid’s Talea edeltäneet Mad Men ja Top of the Lake, joiden naissankarit ovat monella tapaa edelläkävijöitä. Mad Menin Peggy Olsonin roolista Moss sai vuosien varrella peräti kuusi Emmy-palkintoa.

– Urallani ei ole ollut vaihetta, jolloin olisin joutunut todella taistelemaan ja torjumaan epätoivoa, Moss myöntää menestyksensä.

Mad Menin alkutaipaleella Moss näytti talkshow-esiintymisissään usein hieman hermostuneelta. Kiitosten ja palkintojen kertyessä varautuneisuus on kuitenkin vaihtunut lennokkuudeksi.

”Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut.”

Nytkin Moss hymähtelee usein haastattelun lomassa. Hän nauraa kertoessaan, kuinka vaikeaa on saada ylle Cannesin punaiselle matolle tarkoitettu iltapuku.

– Toisaalta rakastan laittautumista. Olen aina rakastanut, Moss sanoo.

Top of the Lake -sarjan ohjannut Jane Campion on kuvaillut Mossia Mona Lisaa muistuttavaksi hahmoksi.

– Roolihahmoni Robin on ehkä monalisamainen. Hän kätkee tunteensa ja motivaationsa. Mutta en kai ole sellainen tosielämässä, Moss arvelee.

Yksityiselämästään Moss on ollut joka tapauksessa vähäsanainen. Viime vuonna hänen huhuttiin seurustelevan brittinäyttelijä Tom Hiddlestonin kanssa, mutta sitten Hiddleston alkoi tapailla laulaja Taylor Swiftiä. Syyskuussa Moss saapui Emmy-gaalaan seuralaisenaan oma äitinsä Linda.

Se tiedetään, että Moss meni vuonna 2010 naimisiin koomikko Fred Armisenin kanssa. Liitto kesti kahdeksan kuukautta. Myöhemmin Moss on kuvaillut suhdetta traumatisoivaksi ja itseään 15 vuotta vanhempaa Armisenia epänormaaliksi.

Mutta on Mosskin ristiriitainen hahmo. Hän kertoo olevansa feministi ja tekee hyväntekeväisyystyötä naisasia- ja perhesuunnittelujärjestöjen puolesta. Toisaalta hän kuuluu skientologiakirkkoon. Vaikka näyttelijä ei yleensä avaudu yksityisasioistaan, elokuussa hän yllättäen puolusti skientologiaa julkisesti. Taustalla oli Instagram-kommentissa esitetty kritiikki: miten autoritaarisesta maailmasta varoittavan The Handmaid’s Talen tähti voi kuulua lahkoon, joka kohtelee jäseniään kuin sarjan painajaismaailman hallinto? Moss vastasi lyhyesti ilmoittamalla, että uskonnonvapaus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo ovat hänelle tärkeitä.

Kylpytakissa töllön ääressä

Suomessa odotetaan yhä Top of the Laken toista tuotantokautta, joka valmistui melkein vuosi sitten. Ensimmäinen kausi esitettiin Ylellä, mutta toista kautta ei ole ostettu siitä yksinkertaisesta syystä, että se on niin kallis. Mossin nimestä voi nyt pyytää isoja rahoja.

Aikoinaan elokuvanäyttelijät olivat tähtiä, ja jos joku siirtyi televisioon, kyseessä oli askel alaspäin ja pysyvä arvonalennus. Moss on kiistatta tähti, mutta ei tee silti Hollywoodissa elokuvia oikeastaan lainkaan.

– Olisin tyytyväinen, vaikka tekisin sarjoja lopun elämääni, hän kommentoi.

Mossilla on kuitenkin uusi työkenttä eurooppalaisissa elokuvissa. Näyteltyään parissa brittielokuvassa hän otti vastaan roolin ruotsalaisessa satiirissa. Ruben Östlundin ohjaama The Square voitti tänä vuonna Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun.

”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.
”Juhlavuus ei ainoastaan kuulu asiaan, se on kaiken työn keskellä kivaa.” Toukokuussa näyttelijä Elisabeth Mossin tähdittämä The Square voitti Cannesin elokuvajuhlilla Kultaisen palmun.

Moss nauraa muistellessaan, millaista oli lukea käsikirjoitus ensimmäisen kerran.

– Se oli aivan hullu! Yhdysvalloissa elokuvat ovat yleensä sellaisia, että ne on mahdollisimman helppo selittää. Perusidean pitää olla näppärä, jotta leffa ylipäänsä rahoitetaan. Media selittääkin ne sitten puhki.

Mossin roolihahmoja yhdistää eräs seikka: he pistävät luun kurkkuun turhantärkeille miehille.

– Minua kiinnostaa kaksinaismoraalisuuden paljastaminen huumorin keinoin. Saarnaamisella tavoitat vain samanmieliset. Ajattelutapojen muuttamiseen sen sijaan tarvitaan oivalluksia ja uusia näkökulmia.

Vapaa-ajan puutettaan Moss pahoittelee vasta päästessään mehustelemaan, miten hän sen käyttäisi.

– Luksusta on se, että saan olla vähän aikaa yksin. Joskus en halua nähdä ketään. Olen kylpytakissa ilman meikkiä ja katson televisiota. Sellainen on lomaa.

Näyttelijä syntyi 24.7.1982 Los Angelesissa Yhdysvalloissa.

Tunnetaan mm. rooleistaan tv-sarjoissa Mad Men, Top of the Lake ja The Handmaid’s Tale.

Saanut mm. parhaan naispääosan Golden Globen ja peräti kuusi Emmyä Mad Men -sarjan Peggy Olsonina.