Aiemmissa parisuhteissaan näyttelijä Matleena Kuusniemi on ollut hyvä lähtemään. Nyt, neljän vuoden seurustelun ja Leo-pojan syntymän jälkeen sitoutuminen pelottaa vähemmän.

Matleena Kuusniemen, 35, kirjahyllyssä on kolo, johon on viime kuukausina alkanut kertyä lehtileikkeitä. Sieltä löytyvät listat New Yorkin parhaista kaupoista ja Tukholman lapsiystävällisimmistä nähtävyyksistä. Kolmikuisen Leo-pojan äidillä ei ole matkavinkeille nyt käyttöä, mutta ne onkin kerätty hamaa tulevaisuutta ajatellen.

Ennen Leoa Matleena oli aina valmis lähtemään reissuun. Jos jokin maa vaikutti kiinnostavalta, näyttelijä saattoi tilata lennot ja hypätä matkaan lyhyellä varoitusajalla. Lapsettomana ei tarvinnut tyytyä keräämään lehdistä matkajuttuja ja haaveilemaan. Kaikki oli mahdollista heti.

– Viime talvena olin Vietnamissa. Nyt ei tarvitse edes miettiä, pitäisikö tänä talvena valloittaa Nepal. Pieni vauva estää monet asiat.

Ei Matleenaa silti ahdista. Sitten joskus – haaveileminen tuntuu oikeastaan vapauttavalta. Oli ihanaa, kun koko maailma tuntui olevan jatkuvasti auki, mutta se toi myös stressiä. Valinnanmahdollisuuksia oli liikaa ja kaikki tuntui olevan kiinni vain omasta jaksamisesta tarttua aina uuteen haasteeseen.

– Lapsi laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Enää en kaipaa extreme-elämyksiä. Haaveilen mieluummin pienistä asioista: uimaan pääsystä tai yhdestä kokonaan nukutusta yöstä. Myös suorituskeskeisyyteni on karissut, en ota itseäni enää niin vakavasti. Tänä syksynä olen ensimmäistä kertaa uinut, koska nautin siitä – en vain siksi, että olisin parempi ihminen.

Ensi kertaa tarpeellinen

Espoosta kotoisin oleva Matleena asuu miehensä Antti Mansikkamäen kanssa Helsingin Hakaniemessä. Valkokankaalla ja televisiossa hänet on totuttu näkemään paheellisten mutta eteeristen toisten naisten ja pettäjien rooleissa. Kun tuore äiti nyt kurkkaa, että esikoisella on kaikki hyvin, ja istuu hörppäämään kahvia, hän vaikuttaa vain sympaattiselta ja helposti lähestyttävältä.

Villatakki römpsöttää rennosti auki ja hiukset on sitaistu sykerölle niskaan. Kädet viuhtovat ilmassa ja puhe pulppuaa. Vähän väliä näyttelijä taipuu kaksinkerroin ja hihittää valtoimenaan. Ei puhettakaan pidättyväisestä hymistelystä tai etäisestä tärkeilystä.

Matleena itse tosin uskoo, että rempseys on ohimenevää. Että kyse on vain hormoneista. Nehän ovat saaneet ainaisen vilukissan ääreisverenkierronkin heräämään ja sormet ja varpaat lakkaamaan palelemasta. Villasukat on voinut jättää kaappiin.

– Tuntuu, että höpötän koko ajan. Käyn varmasti vauvan takia ylikierroksilla, keho tuntuu olevan koko ajan valppaana. En ole koskaan ollut touhottaja, pikemminkin passiivinen ja hillitty pötköttelijä. Eräs ystävänikin ehti jo ihmetellä, millainen Leosta kasvaa, kun sen äiti vain puhuu ja puhuu, Matleena nauraa.

Kuluneiden kolmen kuukauden aikana Matleena ei ole nukkunut yhtään täyttä yötä, muttei silti tunne itseään väsyneeksi. Päinvastoin: energiaa riittäisi jaettavaksi. Aluksi 24 tunnin työvuorot säikäyttivät, mutta nyt Matleenasta jo tuntuu, että virikkeitä voisi olla enemmänkin.

– Päivät Leon kanssa menevät nopeasti, hän on hyväntuulinen lapsi. Tämä hoitamisvaihehan on vielä helppo, kasvattaminen se vasta vaatii voimia. Uskon kuitenkin, että asiat menevät omalla painollaan: kaikki lopettavat jossain vaiheessa tutin syömisen ja oppivat nukkumaan omassa sängyssään. Tuskin Leo loppuiäkseen tähän meidän viereemme jää.

Pikkumies jaksaa valvoa korkeintaan puolitoista tuntia kerrallaan. Sitten seuraavat parin tunnin unet, herääminen, vaipanvaihto, syöttö ja uusi nukuttaminen. Säännöllinen päivärytmi tuntuu freelancerista tervetulleelta vaihtelulta. Elämän keskipiste on siirtynyt pois omasta navasta.

– Tuntuu hyvältä, että joku tarvitsee minua vuorokauden ympäri. Se on kunnia. En ole koskaan tuntenut itseäni yhtä tarpeelliseksi kuin nyt.

Illuusio vapaudesta

Matleena ja Antti tapasivat neljä vuotta sitten yhteisen ystävänsä bileissä.

– Onneksi muilla on vähän laajempi ja monipuolisempi ystäväpiiri kuin minulla. Muuten emme olisi varmasti koskaan törmänneet, Matleena nauraa jälkkärisuklaata imeskellen.

Diplomi-insinöörin ja näyttelijän kodissa ei työasioista puhuta. Tai Matleena kuulemma välillä yrittää, mutta lopettaa, kun vastakaikua ei tule.

– Antti käy mielellään katsomassa esityksiäni, mutta hän ei jaksa analyyttistä lätinää rooleistani. Varsinkin nyt kun olen Leon kanssa kotona, minustakin on mukavaa, ettei kotiin tuoda töitä. Kun Antti tulee kotiin, hän on meidän kanssamme ja arkisista kotiasioista puhuminen riittää meille.

Matleenalta ei heru ymmärrystä miehille, jotka väittävät, että lapsen ensimmäiset kuukaudet kuuluvat vain äidille. Totta kai vauva on imettämisen takia enemmän kiinni äidissä, mutta kyllä miehenkin läsnäololla on Matleenan mukaan merkitystä.

– On turha yrittää uskotella, ettei mies alkuvaiheessa mahdu kuvioon tai pysty osallistumaan. Jo se, että on paikalla jakamassa vastuuta, on suureksi avuksi. Onneksi Antti tuntuu olevan lapsesta yhtä onnessaan kuin minäkin, vaikka elämänmuutos on tietysti ollut iso.

Leon syntymän jälkeen pariskunnalle tuli puhetta myös naimisiinmenosta. Pian Matleena alkoi kuitenkin jarrutella: ei nyt heti tähän päälle – mennään yksi asia kerrallaan.

– Hämmästyin itsekin omaa reaktiotani. Aloin ensimmäistä kertaa miettiä, olenko sittenkin vähän sitoutumiskammoinen. Tajusin, että olen aina ollut ennen kaikkea hyvä lähtemään. Olen katsonut kortit loppuun, mutta en ole jäänyt hakkaamaan päätäni seinään ja katselemaan samojen virheiden toistamista.

Matleenan johtoajatuksena on ollut, että parisuhteessa molempien pitää olla vapaita tulemaan ja lähtemään. Jos kotiintulo ei kiinnosta, se ei kiinnosta. Liekojen solmimisesta ei ole mihinkään.

– Nyt minulla on ensimmäistä kertaa tunne, että tästä suhteesta en halua lähteä, näistä kahdesta en halua koskaan vapaaksi. Silti lopullinen sitoutuminen pelottaa. Siksi olen varmasti freelancerkin: en kestäisi, jos joku tulisi sanomaan, että nyt olet meillä töissä seuraavat kymmenen vuotta.
Ainakin illuusio vapaudesta on pakko säilyttää. Ajatus siitä, että molemmat pysyvät suhteessa vapaaehtoisesti, ei vain jonkin sormuksen takia.

– Tässäkin suhteessa on jo ollut karikoita, mutta niistä on selvitty. Nämä neljä vuotta ovat olleet minulle myös itsenäistymisen aikaa. Koska olemme eri aloilla, en ole voinut hakea liikaa tukea toiselta. Olen joutunut opettelemaan luottamaan itseeni ja pönkittämään vain itse itseäni.

Kosketus jää mieleen

Omasta lapsuudestaan Matleena muistaa etenkin läheiset hetket äitinsä kanssa. Miten äiti aina hieroi selkää tai antoi lasten laittaa kylmät jalkansa reisiensä väliin. Vaikka perheessä keskusteltiin paljon, lämpimimmät muistot Matleenalle ovat jääneet kosketuksista.

– Ärsyttää, kun tänä päivänä korostetaan niin paljon puhumisen merkitystä. Jos et ole sosiaalinen, et muka pärjää elämässä. On olennaista saada itseään ilmaistuksi, mutta haluaisin silti korostaa omalle lapselleni myös koskettamisen tärkeyttä. Saa olla hiljaa ja saa olla ujo, mutta halata on osattava.

Leossa näkyy jo nyt molempien vanhempien piirteitä, mutta Matleena toivoo pojan perivän etenkin isänsä lempeyden.

– Haluaisin kasvattaa Leosta kauniskäytöksisen herrasmiehen. Pojasta tulee sellainen, miten hän näkee isänsä kohtelevan äitiä. Ja hyvin on kohdellut toistaiseksi eli ainakin roolimalli on kunnossa. Poika saa nähdä, että isäkin imuroi ja pussaa. Moni voi aikuisena opetella puhumaan hienoja asioita, mutta peruskäytös kumpuaa kuitenkin lapsuudesta.

Vaikka Matleenan äidillä on kätilön koulutus ja kokemusta neljän lapsen kanssa elämisestä, hän ei ole puuttunut Leon kasvattamiseen.

– Äitini on viisas nainen. Parhaat neuvoni sain itse asiassa lastenlääkäriltä, kun olin lähdössä sairaalasta. Leo oli kaksi viikkoa yliaikainen ja kysyin, pitäisikö kesivään ihoon laittaa rasvaa. Lääkäri katsoi meitä ja sanoi: te olette vanhemmat, te saatte nyt päättää. Siitä tuli hyvä mieli.

Välillä itken onnesta

Pappisperheeseen syntynyt Matleena sai lapsuudenkodissaan kristillisen kasvatuksen. Nyt Leon synnyttyä hän on huomannut, miten syvälle kristillisyys on juurtunut.

– Minulle oli yhtäkkiä hyvin tärkeää, että Leo kastetaan ja hän kuuluu kirkkoon. Tykkään jotenkin ajatuksesta, että lapsella on muitakin varjelijoita kuin minä ja muut perheenjäsenet ja sukulaiset.

Johdatukseen Matleena uskoo muutenkin elämässään, asiat tapahtuvat silloin, kun niiden kuuluukin tapahtua. Hän pääsi Teatterikorkeakouluun vasta kuudennella yrittämällä, mutta pääsi kuitenkin. Ja sai lapsen vasta päälle kolmikymppisenä, mutta sai kuitenkin.

– Tulisin hulluksi, jos ryhtyisin vertailemaan, että mullahan voisi olla jo viisi lasta ja kaksi tutkintoa. Pitää olla tyytyväinen siihen, miten elämä on mennyt.

Ennen äitiyttä Matleena ehti elää lähes 35 vuotta itsekästä elämää, matkustella ja harrastaa, kerätä kokemuksia. Parikymppisenä hän oli vielä arka, pelokas ja ahdistunut, täysin lukossa itsensä ja tunteidensa kanssa. Terapeuttisten opiskeluvuosien jälkeen pahimmat kriisit kuitenkin hellittivät ja muuttuivat tavallisiksi elämän ylä- ja alamäiksi.

– Olen nyt hyvällä tavalla itsekkäämpi ja itsevarmempi, rennompi kuin ennen. Siksi olen nyt parempi äiti kuin olisin ollut parikymppisenä. Ennen Leoa ehdin jo ajatella, että ehkä en saakaan lapsia. Yritin kai suojella itseäni, olla haluamatta niitä liikaa. Silti olen nyt onnellinen, että kaikki palaset loksahtivat kohdalleen, ja minusta tuli äiti.

Peiton alta kohoaa ensin yksi jalka, sitten toinen. Tämän päivän ensimmäiset päiväunet ovat pian ohi. Matleena vilkaisee vällyjen väliin ja pyyhkäisee vaivihkaa silmäkulmaansa.

– Välillä olen niin onnellinen Leosta, että meinaan itkeä. Onneksi luonto on järjestänyt niin, ettei pienen vauvan äiti ehdi liikaa tunteilla. Kaikki aika menee toimimiseen. Ei elämästä tulisi mitään, jos jäisi ihastelemaan jokaista käden heilautusta tai pelkäisi jokaisen hengenvedon olevan se viimeinen.

Kiira Korven taitoluistelu-uraan mahtui useita romahduksia, jotka olivat raskaita niin henkisesti kuin fyysisestikin. – Pahimpina hetkinä tuntui siltä, että huippu-urheilu teki minut hulluksi, hän kertoo elämäkerrassaan.

Syksyllä 2015 Kiira Korpi puhkesi itkuun kertoessaan, että hänen kilpauransa taitoluistelijana on ohi. Motivaatiota jatkaa ei enää ollut.

– Nämä ovat ilon kyyneleitä, hän sanoi tiedotustilaisuudessa.

Takana oli kuitenkin vuosikausia raskaita vaiheita ja synkkä romahdus vuonna 2015. Kiira kertoo avoimesti uransa vaikeimmista hetkistä syyskuussa ilmestyvässä elämäkerrassaan Kiira – ehjäksi särkynyt (Otava).

Lopettamista edelsivät penkin alle menneet Shanghain MM-kisat, joita Kiira kuvailee kirjassa katastrofiksi. Sen jälkeen hänen olonsa oli kuin loppuun puristetulla pesusienellä. Hän huomasi uupumisensa ja pahoinvointinsa vasta jälkikäteen.

”Shanghain epäonnistuminen sinkosi minut kuukausia kestäneeseen pyörteeseen, jossa jouduin sukeltamaan syvälle minuuteeni. MM-katastrofia seuranneet kuukaudet olivat aikaa, jolloin koin kuolevani ja toisaalta herääväni henkiin. Kyse ei ollut ainoastaan siitä, jatkanko uraani vai en”, Kiira kertoo Jere Nurmisen kirjoittamassa kirjassa.

”Jouduin sukeltamaan syvälle minuuteeni.”

Jo ennen Shanghaita Kiira oli ollut romahtamispisteessä, mikä näkyi muun muassa niin, että hän purskahteli usein itkuun ilman mitään syytä. Taustalla oli raskaaksi muuttunut valmennussuhde ja useita loukkaantumisia, pahimpana akillesjännevamma, jonka kanssa Kiira kamppaili peräti pari vuotta.


Laihduttaminen kostautui

Kiira kertoo kirjassa, että taipumus suorittamiseen johti myös rankkaan laihduttamiseen, jonka Kiira aloitti keväällä 2007. Lihomisen pelossa hän söi jatkuvasti liian vähän, mutta ajatteli sen kuuluvan huippu-urheilijan terveelliseen elämään. Elimistö meni säästöliekille, ja Kiira alkoi kärsiä vatsavaivoista sekä palautumisongelmista. 

Nyt hän ajattelee, että laihduttaminen oli harjoittelun kannalta kohtalokasta, koska se romahdutti ponnistusvoiman.

”Surullisinta oli se, että testitulokset eivät enää koskaan palautuneet täysin samalle tasolle kuin esimerkiksi Torinossa 2006. Maksoin laihduttamisesta kovan hinnan”, Kiira toteaa.

”Maksoin laihduttamisesta kovan hinnan.”

Kiira arvelee kirjassa, että on lopettamispäätöksensä jälkeen muuttunut koko ajan myötätuntoisemmaksi itseään ja muita kohtaan.

”Voi olla, että nykyisellä elämänkokemuksellani en kokisi kilpailemista niin ahdistavaksi, mutta pahimpina hetkinä tuntui siltä, että huippu-urheilu teki minut hulluksi. Olen kuitenkin sitä mieltä, että ei huippu-urheilu itsessään ole synkkää, vaan synkkyys oli pääni sisällä.”

Tänä syksynä Kiira aloitti psykologian opinnot The New School -yliopistossa New Yorkissa. Sitä ennen Kiira asui miesystävänsä Arthur Borgesin kanssa Milanossa. Pari meni naimisiin tänä keväänä, ja Kiirasta tuli Kiira Korpi-Borges.

Kiira ja Arthur avioituivat Italiassa Como-järvellä.

– New Yorkissa on koko ajan tekemistä ja siellä tulee olo, että voi saavuttaa mitä vain. Välillä vain istun puiston penkillä ja seuraan haltioituneena ihmisiä. Välillä on kiva päästä poiskin siitä hektisyydestä, Kiira kertoi Yhdysvaltoihin asettumisestaan joulukuussa 2016.

Uransa lopettamisen jälkeen Kiira on tehnyt myös taitoluistelunäytöksiä sekä ollut Tanssii tähtien kanssa -ohjelman tuomarina. Häntä on kuultu Ylellä urheilun asiantuntijana ja nähty TV5:n talviolympialaislähetyksissä.

Mika ja Marketa Häkkinen pääsivät nauttimaan syntymäpäiväjuhlista ison vierasjoukon kanssa. Kuva: Sakari Majantie
Mika ja Marketa Häkkinen pääsivät nauttimaan syntymäpäiväjuhlista ison vierasjoukon kanssa. Kuva: Sakari Majantie

Mika Häkkisen syntymäpäivillä esiintyivät muun muassa Virve Rosti, Samuli Edelmann ja Danny.

Kaksinkertainen F1-maailmanmestari Mika Häkkinen juhli 50-vuotissyntymäpäiviä eilen Ravintola Sipulissa.

Hyväntuulinen sankari saapui paikalle vaimonsa Marketa Häkkisen, 40,  kanssa. Pariskunta vaihtoi punaisella matolla nopean suukon ja ihastuneita katseista.

Illan ohjelma ja vieraat olivat Mikalle yllätys.

– Näistä juhlista kuulin, mutta en osannut arvatakaan missä, milloin ja keitä henkilöitä tänne tulee, Häkkinen ehti kommentoida ottaessa vastaan kutsuvieraita.

Noin satapäisessä vierasjoukossa oli lukuisia Mikan ystäviä ja myös tuttuja kasvoja. Muun muassa ex-kiekkoilija Esa Tikkanen, ex-rallikuski Marcus Grönholm, Vanessa Kurri sekä Hanna-Maria Seppälä ja Anssi Hintsa saapuivat juhlimaan yhtä Suomen tunnetuinta urheilijaa.

Illan esityksistä vastasivat Samuli Edelmann, Virve Rosti ja Danny sekä Sirpa Suutari-Jääskö ja Jukka Haapalainen.

Mika Häkkisen oikea syntymäpäivä on 28. syyskuuta.