”En ole ikinä suostunut siihen, että painoni määrittelee minua. Menen bikineissä rannalle, jos haluan, ja luon uraa, jonka haluan. Jos olisin suostunut olemaan mahdollisimman näkymätön, olisin heittänyt elämääni hirveästi hukkaan”, Jenny sanoo. Kuva: Milka Alanen
”En ole ikinä suostunut siihen, että painoni määrittelee minua. Menen bikineissä rannalle, jos haluan, ja luon uraa, jonka haluan. Jos olisin suostunut olemaan mahdollisimman näkymätön, olisin heittänyt elämääni hirveästi hukkaan”, Jenny sanoo. Kuva: Milka Alanen

Jenny Lehtinen, 38, sairastui syömishäiriöön jo yli 20 vuotta sitten.

Marja Hintikka Liven vakiokommentaattori, toimittaja Jenny Lehtinen on käynyt kilojensa kanssa pitkän tien. Hän sairastui syömishäiriöön 12-vuotiaana, kun voimisteluvalmentaja sanoi taikasanat: ”Sun pitäisi pudottaa vähän painoa.”

– Siitä se ajatus sitten lähti.

Hän tajusi, että ruoalla voi hallita kehoaan: joko voi olla syömättä ja muuttua kelpaavaksi tai sitten rangaista kehoa ”omasta tyhmyydestä”.

Vähän aikaa Jenny jaksoi olla syömättä, mutta makeanhimo oli niin suuri, että syömättömyys kääntyikin ahmimiseksi.

– Kokeilin bulimiaa, mutta olin sen verran suoraselkäinen, että minusta oksentaminen oli huijausta. Päätin, että kärsin nahoissani sen, mitä syön, Jenny naurahtaa.

– Se oli varmasti myös itsesuojelumekanismi. Kun tajusin, miten paljon oksentaminen helpottaa oloa, jos on ahminut, ymmärsin, että jos tälle tielle lähtee, joudun tosi syvälle.

Kuin kalsarikännit

Vanhemmat erosivat, kun Jenny oli 14-vuotias. Samaan aikaan oli murrosikä ja minäkuvassa vaikeuksia. Jenny tunsi myös tietynlaista erilaisuutta. Ahdistusta hän nollasi jättimäisellä herkkulastilla.

”Ahmiessa pää tyhjenee. Silloin on omassa kuplassa.”

– Se oli hyvin seremoniallista. Vähän kuin vetäisi kalsarikännit kotona.

– Ahmiessa pää tyhjenee. Silloin on omassa kuplassa. Se on pakonomaista ja sairasta käytöstä ja hyvin surullinen tapa yrittää selvitä elämän vaikeuksista.

Lastin syömisen jälkeen olo oli kamala niin henkisesti kuin fyysisesti. Mahaan sattui, ja joskus Jenny makasi lattialla miettimässä, voikohan vatsakipuihin kuolla.

Päässä tuntui yhtä pahalta. Jenny oli maailman epäonnistunein ihminen.

– Ensimmäisetkään rivit suklaasta eivät koskaan ole olleet nautinto. Nämä kilot eivät ole tulleet ilolla vaan syömishäiriöiden kanssa rimpuillen.

Nyt hän yrittää pudottaa hieman painoaan projektissaan Jenny ja Läskimyytinmurtajat. Tavoitteena on pysyvä painonpudotus, itsensä kiusaamisen lopettaminen ja asenteiden muuttaminen lihavuutta kohtaan.

Lue Jennyn koko haastattelu Me Naisten numerosta 21/2016.

Tilaa Me Naisten uutiskirje, saat parhaat juttumme sähköpostiisi joka arkipäivä.

Vierailija

Marja Hintikka Liven Jenny Lehtinen syömishäiriöstään: ”Ahmiminen on surullinen tapa yrittää selvitä vaikeuksista”

laiskuutta kirjoitti: Jennyllä, kuten kaikilla muillakin lihavilla ihmisillä, riittää syitä ahmimiseen ja ne syöt ovat aina ulkopuolella (muissa ihmisissä, olosuhteissa jne). Me kaikki olemme elämän varrella kokeneet kaikenlaista ikävää (jopa pahempia asioita kuin valmentajan tokaisu 30 vuotta sitten) mutta silti täällä sinnitellään ja kannetaan vastuuta omista tekemisistä kuten syömisestä ja liikkumisesta. Lopeta se porsastelu, Jenny, ja ota vastuuta omasta elämästäsi! Sinun mielestäsi myös...
Lue kommentti
Vierailija

Marja Hintikka Liven Jenny Lehtinen syömishäiriöstään: ”Ahmiminen on surullinen tapa yrittää selvitä vaikeuksista”

Vierailija kirjoitti: laiskuutta kirjoitti: Jennyllä, kuten kaikilla muillakin lihavilla ihmisillä, riittää syitä ahmimiseen ja ne syöt ovat aina ulkopuolella (muissa ihmisissä, olosuhteissa jne). Me kaikki olemme elämän varrella kokeneet kaikenlaista ikävää (jopa pahempia asioita kuin valmentajan tokaisu 30 vuotta sitten) mutta silti täällä sinnitellään ja kannetaan vastuuta omista tekemisistä kuten syömisestä ja liikkumisesta. Lopeta se porsastelu, Jenny, ja ota vastuuta omasta elämästäsi!...
Lue kommentti
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg
Kiti Kokkonen. Kuva: Sanoma-arkisto / Jonna Öhrnberg

Lyhyydestä voi olla myös harmia, mutta paljon hauskempaa on keskittyä niihin hyviin puoliin.

Jalat eivät yllä bussissa lattialle, farkkujen lahkeet ovat aina liian pitkät ja usein tuntuu, että ne kivoimmat vaatteet on sijoiteltu kaupassa ihan katon rajaan. Muun muassa tällaisia asioita lyhyet ihmiset kohtaavat lähes päivittäin.

Saman tietää myös Putous-tähti Kiti Kokkonen, 43, joka on vain 150 senttimetriä pitkä. Tai oikeastaan enää 148,5-senttimetriä: Kokkonen kertoo lyhentyneensä viime vuosien aikana.

– Olin joskus 150-senttimetriä pitkä, mutta olen jotenkin tullut siitä alaspäin – tai lyhentynyt. En tiedä, jatkuuko tämä vielä, Kokkonen nauraa.

Kokkosen pituus on aina ollut huumorin väännön kohteena, ja esimerkiksi viime lauantain Putous-jaksossa Kokkonen nähtiin 191-senttimetriä pitkän Roope Salmisen kahvikupin alustana sekä jääkaappiin ahtautuneena.

Lue myös: Kuka Suomi-julkkis on kanssasi samanpituinen? Katso yli 150 nimen listasta

Arkielämässään Kokkonen kuulee paljon vitsejä tai kommentteja siitä, kuinka näppärää on käyttää häntä käsinojana tai kuinka hänen lyhyytensä jaksaa yllättää joka kerta. Yleensä vitsailu ei haittaa, mutta välillä lyhyyden jatkuva alleviivaaminen ärsyttää.

”Lyhyyteni on asia, mistä muut helposti vitsailevat.”

– Itse en usein tee lyhyydestäni numeroa, mutta se on asia, josta muut helposti vitsailevat. Yleensä muiden vitsailu menee vain ohi, kun olen niin tottunut siihen. Välillä on tosin sellaisia hetkiä, että ihmetyttää, miksi keskitymme ihmisissä niin paljon tällaisiin asioihin. Eli välillä vähän ärsyttää, Kokkonen sanoo.

Lyhyelle sattuu ja tapahtuu

Lyhyeeseen varteen voi liittyä kuitenkin monta erikoista ja hauskaakin sattumusta. Niitä Kokkosella todella riittää.

– Kun olin nuori, yksi poika jätti minut sen vuoksi, että olin niin lyhyt. Hän ihan sanoi, että tämä ei nyt toimi, koska hän on niin pitkä ja minä niin lyhyt, Kokkonen nauraa.

”Minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke.”

– Olen kyllä useita kertoja myös hävennyt pituuttani. Kun esimerkiksi olen ollut haastateltavana, minulle haettiin pyllyn alle penkille jokin tyyny ja jalkojen alle koroke. Siitä tulee vain jotenkin typerä olo.

Onneksi useimmat kokemukset lyhyydestä ovat lopulta positiivisia.

– Näin lyhyenä mahtuu hyvin kaikkiin pieniin tiloihin, ja hyvin harvoin tarvitsee pelätä sitä, että löisi päänsä johonkin. Lisäksi caprihousut ovat pitkät housut ja voi ostaa lastenvaatteita, jotka ovat usein tosi kivoja, Kokkonen sanoo.

”Minulta ei kysytty lippua, koska olin saman pituinen kuin tarhalapset.”

– Metrossa olen pari kertaa unohtanut ostaa lipun. Kaksi kertaa on käynyt niin, että kun lipuntarkistajat ovat tulleet, on kohdalle osunut tarharyhmä ja olen ajautunut jotenkin sen keskelle. Minulta ei kysytty lippua, koska olin melkein samanpituinen kuin tarhalapset, eli olen varmaan jotenkin näyttänyt olevan osa tarharyhmää ja välttynyt niin tarkastusmaksulta.

Vielä muutama vuosi sitten bussisakin Kokkoselta saatettiin kysyä, tuleeko aikuisten vai lasten lippu. Vähän hävettää, mutta enemmän naurattaa.

Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen
Sari Salomaan paras kuntouttaja on vuokraheppa Tomppa. Kuva: Katja Lösönen

Suomalaisilla on kivun vuoksi eniten sairauspoissaoloja koko Euroopassa. Nelikymppisen Sari Salomaan työkyvyn vei 20 vuotta kestänyt jalkakipu.

Nyt kävi pahasti, Sari Salomaa tajusi liukastuessaan jäisellä tiellä. Kaatuessa jalasta kuului pamahdus, ja kun Sari koetti nousta ylös, hän huomasi, että jalkaterä sojotti väärään suuntaan.

Oli maaliskuu vuonna 1998. Sari oli 22-vuotias yo-merkonomiopiskelija, kihloissa...