Ile Uusivuori ja Marja Hintikka juhlistivat viime viikolla Tomi Björckin uuden Bronda-ravintolan avajaisia Helsingissä. ”Törmäämme Tomiin ja Minkaan aina välillä vaunujen kanssa kaupungilla, sillä heidän lapsensa on vain vähän omaamme vanhempi”, Ile kertoi. Kuva Jonna Öhrnbeg
Ile Uusivuori ja Marja Hintikka juhlistivat viime viikolla Tomi Björckin uuden Bronda-ravintolan avajaisia Helsingissä. ”Törmäämme Tomiin ja Minkaan aina välillä vaunujen kanssa kaupungilla, sillä heidän lapsensa on vain vähän omaamme vanhempi”, Ile kertoi. Kuva Jonna Öhrnbeg

Marja Hintikan ja Ile Uusivuoren esikoinen on perinyt silmät isältään ja suun äidiltään.

Vajaan vuoden ikäisen pojan vanhemmat, juontajapariskunta Marja Hintikka ja Ilkka "Ile" Uusivuori ovat nauttineet pääasiassa vauvaperheen arjesta, vaikka ajanjaksoon on mahtunut myös raskaita hetkiä.

– Samaan aikaan kun tein syksyllä Dancing on Icea, lapsi nukkui todella huonosti. Siitäkin kuitenkin selvittiin, ja kaiken kaikkiaan viimeinen vuosi on ollut todella hieno, luistelukilpailua juontanut Marja sanoo.

Hän uskoo, että aikaisella töihin paluulla on ollut myös puolensa: Elämä on pysynyt paremmin tasapainossa, kun siinä on ollut vauvailun lisäksi muutakin sisältöä.

– Ihmiset sanovat aina, että oma identiteetti voi humpsahtaa helposti vauvamaailmaan. Uskon, että minulle ei käynyt niin, sillä palasin niin nopeasti töihin – vaikkakin aluksi osa-aikaisesti.

Kevään Marja viettää haluaa kuitenkin viettää pojan kanssa kotosalla ja palaa taas syksyllä ruutuun. Huhtikuussa on luvassa muun muassa pienokaisen ensimmäiset synttärit.

– Veikkaan jo nyt, että juhlat tulevat lähtemään lapasesta. Suunnittelemme aina, että pidämme pienet kekkerit, mutta sitten vieraita tuleekin toistasataa. Ristiäisetkin olivat todella isot.

Marjan mukaan juhlakalu on kuitenkin niin sosiaalinen ja ihmisrakas tapaus, ettei huomionkeskipisteenä paistattelu liene ongelma. Vanhemmilta on peritty myös sähäkkä ja temperamenttinen luonne.

– Hän on aika riehakas ja nopealiikkeinen, vaikkei osaa vielä kävelläkään. En tiedä, miten pysymme perässä sitten, kun hän lähtee liikkeelle. Ulkonäöllisesti hänessä on meitä kumpaakin: Ilen silmät ja minun suuni, Marja kertoo.

Sekä hän että Ile voivat kuvitella hankkivansa tulevaisuudessa lisääkin lapsia, mutta vielä ei ole sen aika.

– Asumme toistaiseksi kaksiossa, joten ainakin meidän pitää ensin muuttaa isompaan asuntoon, Ile nauraa.

Hanna-Maria ja Anssi ovat tehneet häiden jälkeen myös avioehdon.

Entinen MM-kilpauimari Hanna-Maria Seppälä, 33, on avioitunut pitkäaikaisen kumppaninsa, liikemies Anssi Hintsan, 56, kanssa. Hanna-Maria vahvistaa asian Me Naisille puhelimitse.

– Pitää paikkansa, olemme menneet vuoden alussa naimisiin, Hanna-Maria kertoo.

Sen enempää yksityiskohtia häistä Hanna-Maria ei halua paljastaa. Hän haluaa pitää häiden kokoon ja järjestämispaikkaan liittyvät asiat vain lähipiirinsä tiedossa.

Hanna-Marian ja Anssin avioitumisesta kertoi ensimmäisenä Seiska. Lehden maistraatilta saamien tietojen mukaan pariskunta on tehnyt häiden jälkeen avioehdon, joka on rekisteröity maistraattiin elokuun lopulla. Asia vahvistetaan maistraatista myös Me Naisille. Sopimuksen mukaan pariskunta asteli avioon tammikuun 31. päivä.

Pariskunta kihlautui vuonna 2016 Havajilla. He asuvat yhdessä Helsingissä.

Hanna-Marialla ja Anssilla on 23 vuotta ikäeroa. Vuonna 2016 Hanna-Maria kertoi Eeva-lehdelle, että hänen ja Anssin suhde aiheutti aikoinaan monenlaisia reaktioita.

– Ymmärrän, että suhteemme oli monelle yllätys. Itselleni asia on ollut alusta saakka aivan luonnollinen juttu, sillä mielestäni rakkaudessa ikäerolla ei ole merkitystä. Tärkeintä on se, mitä löytyy korvien välistä ja mitä tuntee sydämessään, Hanna-Maria kertoi haastattelussa.

Anssilla on viisi lasta edellisestä liitostaan. Hän on viime vuonna menehtyneen urheilu- ja F1-lääkäri Aki Hintsan veli.

Anneliga

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Mitä ihmeellistä tässä on. Jos naisella sattuu olemaan nuorenpi mies, pidetään sitä kummajaisena naista puumana, mutta kun miehellä on puolet nuorenpi vaimo, niin sehän onkin hyväksyttävää. Treffisivustot on täynnä ukonrahjuksia, joiden mielestä heillä on velvollisuus hakea nuorta, vaikka omat edelletykset ei ole edes itseä vanhenpaan.
Lue kommentti
Käyttäjä4631
Seuraa 
Liittynyt31.8.2016

Hanna-Maria Seppälä, 33, kertoo avioituneensa Anssi Hintsan, 56, kanssa: ”Olemme menneet vuoden alussa naimisiin”

Itselläni 25 vuotta nuorempi mies. Olen 57-vuotias nuorekas nainen. Olen ollut myös 10 vuotta itseäni 18 vuotta vanhemman miehen kanssa. Olin tuolloin 27 ja mies 45 kun tutustuimme. Oli mies parhaassa iässä ja tietysti hänen itsevarmuutensa iski. Valitettavasti vuosien saatossa hänestä tuli vanha ukko. Itse olin nainen parhaassa iässä. Ero tuli!
Lue kommentti

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, ahdistuu tilanteissa, joissa ympärillä on paljon vieraita ihmisiä, joiden kanssa pitäisi small talkata.

Pyhimyksenä tunnettu Mikko Kuoppala, 36, oli varsinkin uransa alussa niin sisäänpäinkääntynyt, että räppäsi lavalla selkä yleisöön päin.

– Vaimokin on sanonut, että olen haastavin hänen tuntemistaan ihmisistä, mutta toisaalta minun kanssani ei ole kuulemma koskaan tylsää.

Mikko on yksi tämän syksyn Vain elämää -tähdistä. Ennen kuvausten alkamista uran alkuajoilta tutut tuntemukset ja jännitys nousivat pintaan.

– Ahdistus tai jännitys eivät liity enää esiintymiseen, vaan ennemmin uusiin sosiaalisiin tilanteisiin. Minulle isot tilaisuudet, joissa pitää moikkailla puolituntemattomia ihmisiä ja käyttäytyä tiettyjen sosiaalisten normien mukaisesti ovat ahdistavia, päivätyönään levy-yhtiön tuotantopäällikkönä työskentelevä Mikko selvittää.

Nuoruudessa ahdistuskohtaukset tuntuivat fyysisinä. Pahimmillaan Mikko pelkäsi saavansa sydänkohtauksen.

– Yritin rauhoittaa mieltä, mutta en saanut fyysisiä oireita kuriin.

Myöhemmin kivikasvoisuudesta ja introverttiydestä on tullut Pyhimyksen tavaramerkkejä. Mikko on pystynyt pysymään tinkimättömänä siinä, että hän pyrkii aina olemaan oma itsensä, vaikka ympäristö asettaisi paineita olla sosiaalinen ja hymyilevä.

– En ole lähtenyt tekemään kaupallista menestyäkseni, enkä esittelemään lavalla itseäni. Kerron tarinoita.

Mies arvelee, että introverttiydestä ei ole ollut läheisimmissä ihmissuhteissa haittaa.

– Olen hyvä ihmistuntija, ja tunnistan kyllä ihmiset, joiden kanssa voin olla oma itseni.

Millainen oli Mikon lapsuus helsinkiläisessä lähiössä? Miten Mikko selätti ahdistuksensa ja miten hän hallitsee sitä nykyään? Mitä Mikko ajattelee isyydestä? Lue Mikon haastattelu kokonaisuudessaan tämän linkin kautta. Voit lukea jutun myös Me Naisten uusimmasta numerosta 38/2018. Tuoreen digilehden voit lukea täältä.