Näyttelijä Marion Cotillard odottaa toista lastaan miehensä Guillaume Canet'n kanssa. Kuva: Reuters
Näyttelijä Marion Cotillard odottaa toista lastaan miehensä Guillaume Canet'n kanssa. Kuva: Reuters

Näyttelijä Marion Cotillard kertoo voivansa hyvin ja toivottaa rauhaa Bradille ja Angelinalle.

Brad Pittin ja Angelina Jolien eroon yhdistetty ranskalaisnäyttelijä Marion Cotillard otti yöllä kantaa väitteisiin, joiden mukaan hänellä olisi ollut suhde vastanäyttelijänsä PIttin kanssa Allied-elokuvan kuvauksissa.

Samalla hän vahvistaa odottavansa toista lastaan miehensä Guillaume Canet'n kanssa.

Instagramissa englanniksi ja ranskaksi julkaistu kirjoitus kuuluu vapaasti suomennettuna näin:

Tämä tulee olemaan ensimmäinen ja ainoa reaktioni myrskyisiin uutisiin, jotka tulivat julki vuorokausi sitten ja joihin minut vedettiin mukaan. Minulla ei ole tapana kommentoida tämänkaltaisia asioita tai ottaa niitä vakavasti, mutta koska tämä tilanne kietoutuu ja vaikuttaa ihmisiin, joita rakastan, minun on pakko ottaa kantaa.

Ensinnäkin, useita vuosia sitten tapasin elämäni miehen, isän pojallemme ja vauvalle, jota odotamme. Hän on rakkauteni, paras ystäväni, ainoa, jota tarvitsen.

Toiseksi: niille, joiden mukaan olen järkyttynyt, tiedoksi, että voin oikein hyvin, kiitos vain. En ahdistu tästä tekemällä tehdystä keskustelusta. Ja pikatuomioita jakeleville medioille ja vihaajille toivon pikaista tokenemista.

Viimeiseksi toivon, että Angelina ja Brad, joita kumpaakin arvostan paljon, löytävät rauhan kaiken tämän hälyn keskellä.

Kaikella rakkaudella,
Marion

 

This is going to be my first and only reaction to the whirlwind news that broke 24 hours ago and that I was swept up into. I am not used to commenting on things like this nor taking them seriously but as this situation is spiraling and affecting people I love, I have to speak up. Firstly, many years ago, I met the man of my life, father of our son and of the baby we are expecting. He is my love, my best friend, the only one that I need. Secondly to those who have indicated that I am devastated, I am very well thank you. This crafted conversation isn't distressing. And to all the media and the haters who are quick to pass judgment, I sincerely wish you a swift recovery. Finally, I do very much wish that Angelina and Brad, both whom I deeply respect, will find peace in this very tumultuous moment. With all my love Marion Ceci sera la première et seule réaction que j'aurai concernant la déferlante inouïe qui à commencé il y a de ça 24 heures et à laquelle je suis mêlée malgré moi. Je n'ai pas pour habitude de commenter ni de prendre au sérieux le tas d'absurdités déversées à mon sujet mais la situation prenant une telle tournure et affectant des gens que j'aime, je me dois de m'exprimer. Pour commencer, j'ai rencontré il y a quelques années l'homme de ma vie , le père de notre fils et du bébé que nous attendons aujourd'hui. Il est mon amour, mon meilleur ami et le seul homme dont j'ai besoin. Ensuite, à ceux qui me prétendent dévastée, je vais très bien merci. Ce genre d'inventions aberrantes ne m'affectent en aucun cas. Et pour finir, à la "presse", à tous les haters, trolls et consorts qui ont le jugement si rapide je vous souhaite sincèrement... un prompt rétablissement. Ceci dit et un peu plus sérieusement, je souhaite à Angelina et Brad, deux personnes pour qui j'ai un profond respect, de trouver la paix dans ce moment tumultueux. Avec tout mon amour. Marion

Kuva, jonka @marioncotillard julkaisi

Liikunta on yhä tärkeä osa Virpi Sarasvuon arkea, vaikka hän ei enää ehdikään liikkua entiseen malliin.

Entistä huippuhiihtäjä Virpi Sarasvuota nähdään harvoin parrasvaloissa. Eilen hän saapui Urheilugaalaan ilman puolisoaan Jari Sarasvuota.

– Työskentelen yrittäjänä. Sain juuri viime viikolla postissa valmentajan ammattitutkinnon paperit. Kasailen siihen liittyvää materiaalia valmiiksi, Virpi kertoi kuulumisiaan.

Virpi kertoi, että liikunta on yhä tärkeä osa hänen arkeaan.

– Liikun aktiivisesti, vaikka riippuu tietysti mihin vertaa. Urheilu-ura oli täysin eri elämä ja eri vaihe. Olisi tietysti kauhean kätevää, jos olisin nykyisessä arjessa yhtä hyvässä kunnossa kuin ammattiaikoina.

Virpillä ja Jarilla on kaksi yhteistä tytärtä, joiden elämää nainen ei halunnut tarkemmin kommentoida.

Gaalailtaan hän suhtautui odottavin mielin.

– Täällä on paljon ihmisiä, joita ei muuten tapaa. Elämä on aika lailla työtä ja arkea muuten.

Arttu Wiskarin mukaan pienet arjen muutokset ovat tärkeimpiä. 

Laulaja Arttu Wiskari on tehnyt vuoden ajan muutoksia hyvinvointiinsa.

– Aloitin pienten muutosten tekemisen viime vuoden alussa. Aloin liikkua ja katsoa ruokavaliossa pieniä juttuja. Kesän söin ja join miten halusin ja olin ihan puhki.

Syksyn alussa laulaja aloitti tipattoman ja aloitti treenaamaan personal trainerin kanssa.

– Neljän kuukauden tipaton oli iso muutos, ja sen aikana tein lisää pieniä muutoksia. Kun ne olivat hallussa, päätin tipattoman häämatkamme ajaksi, viime kesänä lastensa äidin kanssa avioitunut Arttu kertoo.

”Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikea säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on.”

Arkisin Arttu tekee musiikkia ja hoitaa 2- ja 4-vuotiata lapsia kotona. Viikonloput hän keikkailee.

– En ole oikein ikinä lomalla. Kaikki perheenäidit tietävät, miten vaikeaa säännöllisten liikunta-aikojen järjestäminen on. Joskus pitää mennä salille aamulla, joskus illalla. Saatan usein mennä salille vasta yhdeksältä. Se, että jaksaa raahautua sinne, on pääjuttu. En aseta itselleni mitään älyttömiä tavoitteita, jotka saavutettuani repsahdan.

Arttu ei seuraa tarkasti kilojen tippumista, vaan yrittää vaalia pieniä muutoksia arjessaan.

– Eilen tehtiin kotona taas terveellistä safkaa. Paistoimme kasviksia, pinaattia ja lihaa.

Keikkalavojen lisäksi Wiskari nähdään Supermarsu-elokuvassa, joka saa ensi-iltansa ensi viikolla. Laulaja pitää päähenkilö Emilian isäpuolen Pertin roolia lähes luonneroolina.

– Pertissä on noin puolet Arttu Wiskaria. Vähän hömelömpi versio meikäläisestä se on.