Maria menetti äitinsä 2005 ja isänsä viisi vuotta myöhemmin. Nyt elämä näyttää taas valoisalta. ”Isän leski viettää meillä pitkiä aikoja.”
Maria menetti äitinsä 2005 ja isänsä viisi vuotta myöhemmin. Nyt elämä näyttää taas valoisalta. ”Isän leski viettää meillä pitkiä aikoja.”

Maria Lund iloitsee työstä Turun lapsuusmaisemissa ja siitä, että vanhempien menetyksestä huolimatta omaan perheeseen kuuluu kaksi rakasta isoäitiä.

Aivan sama mitä kello on, Maria Lund toivottaa hyvää huomenta kaikille ja ajattelee, mikä ihana päivä.

Ärsyttävä hyvällä tuulella herääjä – juuri sellainen hän sanoo olevansa.

Niin on käynyt tänäkin aamuna: ensitöikseen uskomattoman pirteä Maria on hihkunut, miten mahtavaa, että väliaikaisen kesäkämpän kukka on puhjennut kukkimaan.

– Tiedän, että monien mielestä olen tekopirteä, mutta ei se sitä ole. Haluan aina löytää asioiden hyvät puolet, silloinkin, kun kaikki menee päin helvettiä.

33-vuotiaalla Marialla on takanaan Nunnia ja konnia -musikaalin ensimmäinen harjoitusviikko Samppalinnan kesäteatterissa Turussa. Päärooli yökerholaulaja Deloriksena alkaa kutkuttavasti valmistua.

Maria on ensimmäinen valkoihoinen näyttelijä menestysleffasta tehdyssä musikaalissa, jonka oikeuksia itse näyttelijä-tuottaja Whoopi Goldberg valvoo. Marian esittämä Deloris saa turvapaikan nunnaluostarista ja laittaa hiljaisuuteen tottuneet asukkaat iloisesti sekaisin. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Satu Paavola ja Tuija Piepponen. Tarina kertoo naisten välisestä ystävyydestä, koska myös nunnilla on Delorikselle paljon annettavaa.

– Koko musikaali on täynnä hyviä naishahmoja. Kerrankin on näytelmä, jossa naisten roolit eivät rakennu miesten kautta.

Paluu lapsuuden kesiin

Deloriksen rooli on Marialle tärkeä toisestakin syystä: se on hänen teatteridebyyttinsä Turussa. Aikaisemmin hänet on nähty kaupungissa laulukeikoilla, ei näyttelemässä teatterilavalla.

Kun Maria puhuu Turusta, äänessä on reipasta kotiseutuylpeyttä. Entisessä kotikaupungissa ollaankin, tai ainakin melkein. Sen jälkeen, kun äiti, oopperalaulaja Tamara Lund muutti vuonna 2000 takaisin kotiseudulleen Saksan-vuosien jälkeen, Mariakin matkusti tiuhaan sinne Düsseldorfista.

Suomen Turussa Maria on viettänyt myös kaikki lapsuutensa kesät.

– Äidinäiti asui Humalistonkadulla, ja olimme kaikki kesät hänen mökillään Hirvensalossa. Suomeen tultiin heti heinäkuun alussa, kun koulu loppui Saksassa, ja takaisin lähdettiin vasta syyskuun alussa. Ne olivat ihania, pitkiä kesiä.

Vuonna 2005 syöpään menehtynyt Tamara Lund oli vanhempiensa ainoa lapsi, mutta isoäidillä oli 11 sisarusta. Marialla on yhä sukulaisia ja pikkuserkkuja kaupunki täynnä. Nyt heitä on aikaa tavata.


Kansainvälinen uusperhe

Muutaman kuukauden kesätyö ei pienten lasten äidille tietenkään tarkoita eroa omasta perheestä. Pikkuisen Laran, 1, Maria on ottanut mukaansa Turkuun. Kun Maria on harjoituksissa ja esityksissä, Larasta huolehtii Romaniasta kotoisin oleva Camelia-mummo, joka on Marian isän, oopperalaulaja Alexandru Ionitzan leski.

– Olemme Camelian kanssa läheisiä. Ollaan tällaista yhtä suurta perhettä, Maria sanoo onnellisena esitellessään Camelian.

Eleistä ja hymyistä näkee, että naiset ovat tärkeitä toisilleen. Bukarestissa asuvan Camelian luona vieraillaan säännöllisesti, ja tämän perheestä ja suvusta onkin tullut viime vuosina Marialle tärkein linkki vuonna 2010 kuolleen isän synnyinmaahan.

Camelia viettää pitkiä aikoja myös Marian ja hänen miehensä, muusikko Valtteri Tynkkysen kodissa Hankasalmella. Laran isoveli, viisivuotias Jyri, pystyy jo keskustelemaan romaniaksi, ja Maria ennustaa, että Larallakin sama onnistuu jonain päivänä. Lapset kutsuvat mummia bunicaksi, joka on romaniaksi isoäiti.

Pienestä keskisuomalaisesta Hankasalmesta Savon rajalla tuli Marian ja hänen miehensä koti kuusi vuotta sitten, kun he rakensivat sinne talon. Paikkakunta on Marian miehen synnyinseutua, mutta asettuminen sinne oli silti enemmänkin onnellinen sattuma.

– Se löytyi netistä. Olin silloin vielä yksin ja hain paikkaa itselleni ja koirilleni. Minulla oli tietyt kriteerit, ja koko Suomi oli haussa. Piti olla iso tontti, veden äärellä ja halpa, Maria nauraa.

”Mieheni äiti on upea ihminen eikä yhtään perinteinen anoppityyppi.”

Lasten toinen mummi Tiiti Tynkkynen asuu lähiseudulla ja auttaa paljon, sillä kahden keikkatyötä tekevän ammattilaisen taloudessa tarvitaan lastenhoitoapua.

– Mieheni äiti on upea ihminen eikä yhtään perinteinen anoppityyppi. Lapset rakastavat häntä, enkä voisi kuvitella parempaa mummia lapsilleni. Olen onnellinen, että hänellä on aikaa meille.

Anopista ja Mariasta on tullut myös ystäviä, ja he viettävät aikaa paljon yhdessä.

– Hänen kanssaan voi keskustella ihan mistä vaan. Käymme yhdessä myös teatterissa ja museoissa.

”Mitä voisin edes sanoa? Että ottaa päähän olla orpo?”

Marian elämässä on selvästi alkanut uusi elämänvaihe raskaiden vuosien jälkeen, kun hän menetti molemmat vanhempansa muutaman vuoden sisällä. Menetyksistään Marian on yhä vaikea puhua.

– Mitä voisin edes sanoa? Sitäkö, että ottaa päähän olla orpo?

Yksinlaulua autossa

Paljon hyvää Marian elämässä sen sijaan on. Omasta rauhasta maalla on tullut tärkeä osa hyvinvointia ja elämäntapaa. Kotoa Hankasalmelta hän ei ole enää muuttaisi minnekään, vaikka työt väliaikaisesti vievätkin reissuun.

– Koti on siellä missä mun rakkaat on, Maria sanoo.

– Osaan olla myös vähään tyytyväinen. Riittää, kunhan kaikki ovat terveitä. Muistan ajan lapsuudessani, kun meillä oli todella tiukkaa. Sain 12-värisen kuulakärkikynän, ja se oli pitkään aikaan ainoa tavara, mikä ostettiin. Rakastan luksusta, mutta en ole sitä vaatimassa. Osaan iloita pienistä asioista.

Maria korostaa, että arki kahden muusikon perheessä ei ole boheemia taiteilijaelämää. Sellaista mallia hän ei saanut lapsuudenkodistaankaan.

– Äiti ja isä opettivat, että aplodit jäävät kotiovelle. Sama on meillä, kutsuisin minua ja miestäni mieluummin vuorotyöläisiksi.

”Jos poikani ei tottele, uhkaan, että jos et ole kunnolla, äiti alkaa laulaa.”

Asenne ei silti sulje pois intohimoista suhtautumista työhön. Maria sanoo, ettei hänen tee koskaan mieli riisua laulunaamaria pois kotiin tullessaan.

– Jos poikani ei tottele, uhkaan, että jos et ole kunnolla, äiti alkaa laulaa. Minä tosiaan puhkean laulamaan vähän missä sattuu, eikä se ole aina kaikille kivaa.

Maria harmittelee, että ei ehdi harjoittelemaan nykyisin niin paljon kuin pitäisi. Sen vuoksi kaikki työmatkat omalla autolla ovat kullanarvoisia. Heti kun musta Dacia kaartaa pihasta, alkaa Marian oma aika – ja laulu.

– Koko ajan ajattelen, että pitäisi olla parempi. Omasta mielestäni esitykset eivät mene koskaan hyvin, eikä ”ihan ok” riitä minulle. Ensi-illat ovat tietenkin poikkeuksia, silloinhan kaikki on ihanaa!

– Olen itsekriittinen, ja siinä on rasittavat puolensa, mutta tiedän myös, että se puoli minussa on suomalaista verenperintöäni.

 


”Itsekritiikkini on suomalaista verenperintöäni”, Maria sanoo.
”Itsekritiikkini on suomalaista verenperintöäni”, Maria sanoo.

 

Marian hyvän olon eväät

AURINKO

”Aurinko on minulle tärkeä. Saan aurinkoisista päivistä konkreettista energiaa. Kun herään aurinkoiseen aamuun, kaikki on hienosti. Kun ei paista, olen väsynyt, iloton ja kärttyinen. En tarvitse välttämättä lämpöä, sillä kevät-, pakkas- ja syysaurinkokin käyvät, kunhan paistaa.

Olen kova auringonpalvoja, mutta riippumatossa en ole ehtinyt pötköttää moneen vuoteen. Sitä paitsi riippumatto ei ole paras paikka auringonottoon. Rakensimme talon joen rannalle, ja meillä on oma uimapaikka. Pidän uimisestakin, mutta auringonpaiste on silti ykkösjuttu.”

PERHE JA YSTÄVÄT

”Olen valmis tekemään mitä vain oman pikkuperheeni ja ystävieni puolesta. Perheeseen kuuluvat mieheni Valtterin ja lasten Jyrin ja Laran lisäksi kaksi mummia. Mieheni äiti, eläkkeellä oleva terveydenhoitaja, asuu meiltä tunnin matkan päässä ja on aina valmis auttamaan. Toinen mummi on isäni leski Camelia, joka viettää meillä pitkiäkin aikoja. On ihanaa, että lapsilla on kaksi mummia.

”Puolitehoystävyyttä en tunne ollenkaan, vaan ystävien kanssa ollaan täysillä.”

Onneksi meillä on ympärillämme muitakin auttavia käsiä, rakkaita tätejä ja setiä, jotka ovat olleet läsnä jo omassa lapsuudessani.

Ystävien kanssa olen ehdoton. Puolitehoystävyyttä en tunne ollenkaan, vaan ystävien kanssa ollaan täysillä. Ystävissä tärkeintä on täydellinen luottamus. Ystävälle voi soittaa vaikka keskellä yötä. Välillä olen kuuntelija, välillä se, joka tarvitsee kuuntelijaa.

Olen itsekin luotettava ystävä. En hölise turhaan, vaan sanon sitten, kun minulla on asiaa. Jos kuulen jotain kolmannen osapuolen asioita tahtomattani, teeskentelen, etten tiedä asiasta. Toisten juttuja ei jaeta niiden kanssa, joille ne eivät kuulu.”

ELÄIMET

”Rakkaus eläimiin on alkanut koirista. Minulla on ollut peräkkäin kaksi chihuahuaa, ranskanbulldoggi, perhoskoira ja tanskandoggi, joka olisi muuten joutunut piikitettäväksi. Tällä hetkellä meillä asustaa vain Jussi-lisko, joka on mieheni lemmikki. Harkitsemme uutta koiraa, koska Jussi ei ole kovin seurallinen.

En kutsu itseäni eläintensuojelijaksi, mutta osallistun keräyksiin ja huutokauppoihin ja lahjoitan rahaa eläinsuojeluyhdistyksille. En voi röyhistellä teoillani ja haluaisin tehdä eläinten hyväksi enemmän, mutta nyt en voi. Minulla on pari perintönä saatua turkista, mutta ne ovat enimmäkseen kaapissa. En itse ikinä ostaisi aitoa turkkia.

Olen ollut kasvissyöjä puolet iästäni. Tein päätökseni eettisistä syistä. Vegaani en valitettavasti vielä ole, mutta se on tavoitteeni. Kasvissyöjäkin on jo jotain.”

SALLITUT HUUMEET

”Sokeri, rasva, kofeiini, nikotiini, alkoholi – kaikki sallitut nautintoaineet, jotka katsotaan paheiksi, mutta joita aikuiset voivat käyttää kohtuudella, tuottavat minulle mielihyvää.

”Sallitut nautintoaineet, jotka katsotaan paheiksi, tuottavat minulle mielihyvää.”

Varsinkaan sokerin kanssa minulla ei ole mitään rajoja. Olen suklaapuputtaja ja syön maitosuklaata mielitekoon. Tumma suklaa on saanut ikävän terveysleiman, eikä se siksi tunnu enää nautinnolta. Leivon paljon makeita kakkuja. Kaikki käy, syön taikinaakin. Olen asunut puolet elämästäni Saksassa, enkä käsitä suomalaista lausetta, että jokin on hyvää, kun se ei ole liian makeaa.

Olen nautiskelija. Elämän ei pitäisi olla sitä, että odotetaan perjantai-iltaa, vaan herkutella voi vaikka maanantaina. Elämästä kannattaa nauttia joka ikinen päivä. Uskon, että jos yhä useampi uskaltaisi nauttia arjestaan, työtkin sujuisivat paremmin.

Rakastamme mieheni kanssa kotibileitä, ja koska asumme maalla kaukana kaikesta, ystävien täytyy onneksi jäädä meille aina yökylään. Maalla asuessamme seuraelämästä on oikeastaan tullut vilkkaampaa kuin ennen.”

TYÖ JA MUSIIKKI

”Olen kunnianhimoinen työssäni, en edes väsy siitä. Työ on vastakohta arjelle, ja tuntuu hyvältä, kun nämä kaksi asiaa ovat balanssissa keskenään. Olen ensisijaisesti laulaja, toissijaisesti musikaalinäyttelijä. En ole käynyt alan kouluja, mutta olen aina saanut kotoani vanhemmiltani objektiivista palautetta ja täyden tuen kaikissa tilanteissa.

Paljon olen oppinut myös kollegoilta. Kyselen heiltä, miten jonkin asian voisi tehdä paremmin ja muodostan sitten oman mielipiteeni. Niin minusta elämässä muutenkin kannattaa tehdä. Se ei ole nöyryyttä vaan yhteistyökykyä.

Olen tehnyt työtä isojen diivojen, kuten Sinikka Sokan ja Tuija Vuolteen kanssa, katsonut heidän työskentelyään ja oppinut paljon. Ohjaaja, koreografi Tiina Brännare opetti minut näyttelemään ja puhetekniikkaan liittyviä asioita. Hän on tinkimätön ja hieno ammattilainen, joka ei päästä käsistään keskeneräistä. Lauluvalmentaja Juho Eerolaan tutustuin keväällä päättyneen Jyväskylän kaupunginteatterin Jekyll & Hyde -musikaalin aikana. Tiedän, että työmme jatkuu.”

Maria Lund

  • Laulaja ja musikaalinäyttelijä syntyi 9.5.1983 Münchenissä. Asuu Hankasalmella.
  • Avoliitossa basisti, tuottaja Valtteri Tynkkysen kanssa, lapset Jyri, 5, ja Lara 1.
  • Vanhemmat oopperalaulajat Tamara Lund ja Alexandru Ionitza.
  • Päärooli Nunnia ja konnia – Sister Act -musikaalikomediassa Samppalinnan kesäteatterissa.
  • Laulaa syksyllä Heikki Sarmannon säveltämässä jazz-oratoriossa ja jatkaa Sopraanot Metsäkedolla -konserttisarjaa.

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.