Raskaana oleva näyttelijä riehuu vielä metsätöissä.  Vauvaperheen arkea nelikymppinen ensiodottaja maalailee ronskein sanoin.

Viime viikkoina Maria Kuusiluoma, 39, on häärinyt moottorisahan kanssa Porissa sijaitsevan lapsuuskotinsa mailla. Maria osti itselleen sahan palkinnoksi työntäyteisen kesän jälkeen. Samalla hinnalla olisi saanut Vuittonin käsilaukunkin, mutta sahasta Maria oli haaveillut pidempään.

Ronskit metsätyöt ovat normaalistikin Marian arkipäivää, mutta tänä syksynä hän on riehunut entistä päättäväisemmin. Siihen on syynsä.

– The maha, Maria puuskahtaa.

Marian ja hänen italialais-suomalaisen miehensä esikoisen laskettu aika on huhtikuussa. Maaliskuussa omenapuissa keikkuminen ei enää käy.

– Mieheni ei ole kanssani ihan samaa mieltä, onko järkevää rasittaa itseään mokomilla töillä.

Vauvan odotus tuntuu Mariasta vielä oudolta ja abstraktilta.

– Kun juttelen ystävien kanssa tai luen jotain äitiyteen liittyvää, mietin, onko minussa jotain vialla, kun en löydä itsestäni asiaan kuuluvia tuntemuksia.

Ura oli tärkeämpi

Maria ei pidä itseään erityisen äidillisenä naisena – mitä se sitten tarkoittaakaan. Hän ei ole potenut vauvakuumetta ja onnistui elämään edellisen kumppaninsa, näyttelijä Jarmo Mäkisen, kanssa 14 vuotta ilman perheenperustamishaaveita.

– Mutta se kertoo ehkä enemmän siitä suhteesta.

Hän olisi voinut kuvitella elävänsä myös lapsettomana.

– Monen on vaikea niellä, että kaksi tervettä, aikuista ihmistä tietoisesti kieltäytyy hankkimasta lapsia. Nuorena kuittasin vauvautelut sanomalla reippaasti, että ura on minulle tärkeämpää. Niin kuin se olikin.

Maria ihmettelee, miten itsestäänselvästi hän parin vuoden aikana on kasvanut ajatukseen perheen perustamisesta.

– On asioita, jotka vain tapahtuvat ja tuntuvat luonnollisilta. Tässä elämäntilanteessa ja tässä parisuhteessa oli vauvan aika. Tämä ei ole ollut mikään projekti, vaan olemme eläneet ihan normaalia parisuhde-elämää.

Riskeistä tietoinen

Tottakai Maria realistisesti ajattelee myös ikäänsä. Nelikymppisenä raskauteen liittyvät riskit kasvavat. Vuosi sitten Maria saikin siitä kovan muistutuksen.

– Silloin raskauteni päättyi keskenmenoon. Olin vasta kolmannella kuukaudella, mutta olin jo ehtinyt ajatella yhdeksän kuukauden päähän. Siksi se oli kova juttu ja tuntui pahalta, vaikkei meillä asian johdosta mitään surujuhlia järjestetty.

Raskauden riskit eivät kuitenkaan varsinaisesti pelota.

– Mutta olen niistä hyvin tietoinen. Pian saan tulokset lapsivesipunktiosta ja tässä vaiheessa ne jännittävät kovasti. Mutta jos jokin on vialla, silloin ollaan tekemisissä niin isojen asioiden kanssa, että etukäteen on vaikea tietää, mitä niistä todella ajattelee.

Vaikka ikä on raskauden yhteydessä pohdituttanut, muuten Marian on vaikea ymmärtää olevansa nelikymppinen.

– Olen tottunut painamaan omalla tyylilläni ja olen hyvin työkeskeinen. En osaa sanoa, tuleeko minusta nyt seestyneempi äiti kuin olisin ollut nuorempana. On paljon, mitä haluan vielä tehdä. Mutta ei kai vauva sitä estä, muuttaa vain kulmaa, josta elämää katselen.

Missä se semmoinen nukkuu?

Tuleva elämänmuutos on tuonut mukanaan kysymyksiä.

– Missä ne semmoiset nukkuu? Joku sanoi, että vaikka siinä äitiyspakkauksen pahvilaatikossa. Entäs mistä minä tiedän, minkä kokoisia vaatteita sille pitää ostaa? Kävin kaupassa hypistelemässä, mutta jätin ostamatta. Hankin niitä sitten lapsen synnyttyä.

Marian puheissa on ronski sävy. Hän onkin räväkkä ja suoraviivainen ihminen, mutta myöntää, että hän nyt vielä hiukan liioittelee.

– Voihan olla, että tämä odotus on minulle niin herkkä asia, että yritän piilottaa sen merkitystä puheillani. Vauva on tietenkin meille molemmille ihana, iloinen, odotettu ja toivottu asia.