Alkoholiongelmaisen perheen tyttärenä Maria Guzenina on käynyt tavallista pidemmän tien voidakseen sanoa: minä olen onnellinen.

Ensin sitä ei osaa nimetä. Sitten sen kieltää, lakaisee roskana maton alle. Sen jälkeen sitä ryhtyy työstämään, oppii ymmärtämään, kunnes lopulta kykenee sanomaan: olen antanut anteeksi.

Niin kuvailee toimittaja, juontaja Maria Guzenina, 34, omaa selviytymistään alkoholin ja perheväkivallan sävyttämästä lapsuudestaan.

Nyt aikuisena naisena, pienen Alex-pojan äitinä, menestyneenä toimittajana, tähtijuontajana ja tuoreena sosialidemokraattien europarlamenttiehdokkaana hän uskaltaa sanoa: vaikeat lapsuudenkokemukset voi kääntää jopa voimavarakseen.

– Mutta menneisyyden hyväksyminen on vienyt paljon aikaa ja energiaa ja sisältää monia erehdyksiä, Maria sanoo.

Opin huomaamattomaksi

Mielikuvat lapsuudesta ovat epämääräisiä.

Maria muistaa pelon ja kokonaisvaltaisen ahdistuksen. Yksittäisiä tapahtumia, alkoholin ja tupakan hajun, itkua, riitaa, puukon rinnassa, ambulanssin, hädän ja turvattomuuden tunteen, taloudellisen epävarmuuden, lukuisat muutot.

Miten hän oppikaan pelkäämään jokaista juhlapyhää – ne päättyivät aina riitaan. Joulusta selviytyi parhaiten, kun avasi äkkiä lahjat ja meni sen jälkeen peiton alle nukkuvaa teeskentelemään. Mikä helpotus olikaan kun lähdettiin kyläilemään – se sisälsi aina mahdollisuuden jäädä yökylään ja selviytyä seuraavaan päivään.

Isä-tytär -suhde oli niin kuin sitä ei olisi ollutkaan. Myöhemmin Maria on katsellut valokuvia, joissa hän istuu totisena isän sylissä. Oliko sellaisia hetkiä? Kerran hän sai lahjaksi autoradan, ja isä ajeli sillä ja näytti vieraille miten hieno se on. Halusinko minä autoradan?

Kun riita tuli, Maria yritti toimia ratkojana. Hän oli aina sen puolella, joka oli lapsen silmin heikompi. Vähitellen hän kuitenkin oppi olemaan keinuttamatta venettä. Huomaamaton. Yksinäinen. Vailla vaatimuksia. Hän sopeutui tavallisuudesta poikkeavaan perhe-elämään ja alkoi pitää sitä tavallisuutena.

– Lapsen rakkaus on pyyteetöntä. Lapsi rakastaa vanhempiaan riippumatta siitä, millaista vääryyttä saa osakseen. Mutta minkälaisen jäljen jättää se, että lapsi tuntee itsensä petetyksi ja pettäjä on oma äiti tai isä, Maria miettii.

Häpeä tukkii suut

Mariasta tuli yksinäinen lapsi. Hänellä ei ollut kavereita, sosiaaliset taidot olivat heikot. Vaikeuksista selviäisi kun vetäisi nyrkillä päin naamaa, ja niin Maria tekikin. Joukossa hän tunsi erilaisuutensa, huonommuutensa. Muita lapsia katsellessaan hän kuvitteli heidän onnellisen elämänsä: noille lapsille luetaan iltasatu, he katsovat yhdessä vanhempiensa kanssa telkkaria ja kokoontuvat yhteisen ruokapöydän ääreen.

– Koulussa olin häirikkö. Koulumenestykseni oli hyvää, keskiarvoni luokan kärkipäätä, mutta kapinoin varsinkin opettajia vastaan ja saatoin olla suustani hirveä. Pidin itseäni Robin Hoodina. Asetuin puolustamaan heikkoja ja kyseenalaistin aikuisten auktoriteetin.

Marialla oli yksi läheisempi ystävä, mutta hän ei saanut koskaan tietää Marian kotioloista.

– Ongelmistani ei tiennyt kukaan. Eivät edes läheisimmät perhetuttavamme, opettajista puhumattakaan. Se kuvastaa häpeää ja voimattomuutta ja kertoo siitä, että neljän seinän sisällä voi tapahtua mitä vain, mikä ei koskaan tule päivänvaloon.

Maria ottaa esille äskettäin julkistetun lääninhallituksen poliisiosaston tekemän turvallisuustutkimuksen, jonka tulokset järkyttivät tutkijoitakin. Sen mukaan 90 000 lasta, naista ja miestä on joutunut Etelä-Suomessa viimeisen kolmen vuoden aikana perheväkivallan uhriksi. Tutkimuksen lopputulos oli, että perheväkivaltaa esiintyy yhtä paljon kuin muutakin pahoinpitelyä.

– Ja kuinka paljon on sellaista perheväkivaltaa, joka ei koskaan näy missään tutkimuksissa? Nyt kun alkoholin hinta halpeni, uskon, että sillä on suora vaikutus tällaisiin tilastoihin jatkossakin. Viron liittyminen EU:hun ja entistäkin halvemman alkoholin lähes rajoittamaton tuontioikeus jatkavat samaa linjaa. Ne ovat isoja yhteiskunnallisia ratkaisuja ja linjakysymyksiä, joiden seuraukset yksilön elämässä voivat olla kohtalokkaita. Perheväkivalta on usein seurausta liiallisesta alkoholinkäytöstä ja siihen varmasti vaikuttavat myös taloudellinen epävarmuus, työttömyys, pätkätyöt, masennus, Maria pohtii.

Lempeitä hetkiä

Marialla ei ollut lapsuudessaan tai nuoruudessaan ketään kenen kanssa hän olisi häpeältään voinut puhua perheensä tapahtumista. Mutta hänellä oli silti korvaava ihmissuhde, jonka vaikutusta kehitykseensä hän jälkeenpäin pitää oleellisena.

– Minulla oli aivan ihana äidinkielen opettaja, nainen. Hän oli arka ihminen, mutta herkkävaistoinen. Hän kannusti minua ilmaisemaan itseäni kirjoittamalla. Kirjoitukseni olivat usein outoja, ne sisälsivät synkkiä sävyjä ja itsetuhoisiakin ajatuksia, mutta hän osasi kannustaa. Minulla oli ensi kertaa tunne, että minut hyväksyttiin sellaisena kuin olin. Opettaja ei koskaan kysynyt suoraan perhe-elämästäni, mutta tunsin että hän ymmärsi.

Maria uppoutui omaan maailmaansa; hän piirsi, kirjoitti ja luki paljon.

– Luin jo nuorena kaiken minkä käsiini sain. Alle kaksitoistavuotiaana ahmin jo Humisevaa harjua ja Oliver Twistiä. Klassikoissa on usein kyse ihmisestä hankalassa tilanteessa, jonka hän kuitenkin kääntää voitokseen ja lopulta selviytyy. Nuo tarinat vaikuttivat vahvasti omaan selviytymiseeni.

Kun isä juo, äidin vastuulle jää usein perheen pystyssä pitäminen.

– Ei ole helppoa olla hyvä äiti sellaisessa tilanteessa. Se naisen malli, jonka itse kotoa sain, oli selviytyjänainen. Lohdutuksen sanat olivat: ei mitään hätää, parempi aika koittaa vielä.

– On äärimmäisen tärkeää, että kaiken rajuuden vastapainona on edes joitakin lempeitä hetkiä, jotka saavat uskomaan, että kaikki vielä kääntyy parhain päin.

Etsin hyväksyntää

Maria alkoi haaveilla tulevaisuudesta. Ulkomaille muutosta, siitä että saisi etäisyyttä ja pääsisi irti ahdistuksestaan.

– Kaikista eniten halusin olla ei-ahdistunut ja tuntea itseni hyväksytyksi.

Kun vanhemmat erosivat Marian ollessa kaksitoistavuotias, se oli helpotus. Elämä oli kuitenkin jo ajautunut siihen pisteeseen, että Maria irtautui perheestään. Hänestä tuli varhaiskypsä nuori, joka oli pienestä pitäen tottunut pitämään huolta itsestään. Kaksitoistavuotiaana hän lähti ensimmäiselle kielikurssilleen Lontooseen, myöhemmin vaihto-oppilaaksi. Aikaisin hän aloitti myös mallintyöt, jotka veivät hänet lopulta Madridiin asti.

Maria tunnistaa itsessään ylisuorittajan piirteitä. Ne näkyivät koulussa ja myöhemmin työelämässäkin.

– Minulla on ollut tavallista vahvempi tarve näyttää, selviytyä ja tulla onnelliseksi. Tein itsestäni vahvemman kuin olinkaan. Apua en osannut pyytää, koska en ollut sitä koskaan keneltäkään saanut.

Ensimmäisen, vain 18-vuotiaana solmitun nuoruudenavioliittonsa hän näkee jälkeenpäin lähinnä keinona paeta vaikeita olosuhteita.

– Tunnistan itsessäni myös läheisriippuvuuden. Se, miksi juuri nyt elän yksinhuoltajana poikani kanssa, johtuu siitä, että olen koko elämäni yrittänyt paikata lapsuuden jättämää rakkaudettomuuden aukkoa. Olen hakenut rakkautta vääristä paikoista, vääristä miehistä, Maria sanoo.

Ongelmien nimeäminen

– Murrosikäisenä halusin kieltää ongelmat. Toimin kaikessa vain unohtaakseen raskaat asiat. Ei ollut keinoja niiden käsittelemiseen. Eheytyminen alkaa kuitenkin vasta kun kykenee nimeämään ongelmansa. Aikuisena, elämänkokemuksen kasvettua, on voinut alkaa ymmärtää tapahtumia ja omia vanhempiaan. Ymmärsin, että ihminen on oman elämänsä summa, eivätkä kaikki kykene ottamaan vastaan kasvun mahdollisuutta.

Maria sanoo, että oman paikan löytäminen työelämässä oli hänelle ratkaisevaa. Mariasta tuli 1990-luvun alussa aluksi Timo T. A. Mikkosen ohjelman säätyttö, sitten saman ohjelman toimittaja ja 20-vuotiaana Radio Cityn dj. Se jälkeen Maria valittiin Lontooseen Music TV:n juontajaksi. Työrupeama
venyi neljäksi vuodeksi. Tuona aikana hän toimitti myös TV:1:n Linnunradan Pianobaari -ohjelmaa, solmi avioliiton ja sai nyt neljävuotiaan Alex-pojan.

Erottuaan kolme vuotta sitten, Maria palasi Suomeen ja työskentelee nyt Ylen Radio Q:n keskusteluohjelman toimittajana ja kirjoittaa lisäksi kolumneja valtakunnallisiin lehtiin. Tuore uusi haaste on pyrkiminen europolitiikkaan.

– Kun löysin paikkani toimittajana, tunsin olevani omillani. Olin noussut syvästä kuopasta, potkinut noustessani kumoon jotakin, mutta olin selviytynyt. Minun ei enää tarvinnut räpiköidä. Se oli ihmeellinen tunne, sillä tunsin olevani onnellinen.

– Aloin työstää tapahtumia. Se on normaalia ihmisen kasvua, myös oman itsen ja omien asenteiden kyseenalaistamista.

Mutta miten kykenee antamaan anteeksi?

– Anteeksiantoon kykenee vasta sitten, kun pystyy näkemään muiden virheiden sijasta oman erehtyväisyytensä. Eheytyminen lähtee siitä, että suhtautuu itseensä nöyremmin.

Irtipäästäminen

Maria korostaa irtipäästämistä.

– Aikuisena ei saa käyttää oman käytöksensä tekosyynä omia lapsuudenkokemuksiaan. Ihminen ansaitsee onnen, eikä muiden syntien takia tarvitse elää surumielisenä. Ei vaikka kyseessä olisi kuinka läheinen ihminen ja vaikka irtipäästäminen olisi tuskallistakin. On tilanteita, joissa oman elossa säilymisen vuoksi se on ainoa mahdollisuus.

Maria on käynyt eheytyäkseen pitkän tien, sillä hän on kulkenut sen yksin, ilman ammattiauttajia.

– Minun nuoruudessani näistä asioista ei puhuttu läheskään niin paljon kuin tänä päivänä, eikä esimerkiksi koululla ollut paljoakaan keinoja etsiä häiriköinnin syitä. Lapsi joka oireilee, oireilee aina jostakin syystä. Rangaistukset eivät ole oikea tapa selvittää tilannetta, Maria miettii.

Maria ottaa puheeksi viime aikoina velloneen keskustelun pitkä- tai lyhytaikaisen terapian paremmuudesta.

– Jos on kokenut lapsuudessaan jotakin hyvin traumaattista, vaikkapa perheväkivaltaa, uskon mieluummin pitkäaikaiseen terapiaan. Milloin voidaan todeta, että ihminen on parantunut, selviytynyt? Kymmenen terapiakäynnin jälkeenkö? Entäs sitten kun se kierre jatkuu ja purkautuu taas väkivaltana?

Maria toteaa, että ihmisen on hyvä tietää, mistä hän tulee, voidakseen välttää sinne menemistä. Kun tunnistaa itsensä ja käyttäytymismallinsa, niitä voi muuttaa.

– Haluaisin valaa uskoa nuoriin ja sanoa, ettei taustastaan huolimatta pidä pelätä olevansa muita huonompi ihminen. Tai uskoa, että siksi automaattisesti epäonnistuu elämässään, jos ei ole saanut tasapainoista lapsuutta. Sitäkään ei tarvitse pelätä, mitä merkitsee geneettisyys, periytyvätkö edellisen sukupolven ongelmat minun elämääni. Huomaan itsekin miettiväni joskus sellaisia kysymyksiä. Mutta oma suhteeni esimerkiksi alkoholiin on mielestäni normaali.

– Itseäni veivät eteenpäin usko tulevaisuuteen ja ihmisyyteen kaikesta huolimatta. Tein itselleni selväksi, että luovuttaa ei saa, parempaan täytyy uskoa. Ei pidä ottaa vaikutteita pahasta, vaan takertua hyviin asioihin.

Käsitys elämästä

Maria uskoo, että lapsuuden vaikeat kokemukset voi kääntää jopa voimavarakseen.

–Kaikki on loppujen lopuksi itsestä kiinni. Jos on kokenut jotakin vaikeaa, kuvittelee helposti, että muiden elämä on pelkkää ruusuilla tanssimista. Luulen, että useimmilla meistä on oma kivensä kannettavana. Ja vaikka välillä tuntuu, että itse on kantanut selässään kokonaista kalliota, se parhaassa tapauksessa antaa vastineeksi laajan käsityksen elämästä. Parhaimmillaan se tuo tullessaan vahvan kyvyn empatiaan ja halun puolustaa heikompia. Se auttaa myös sopeutumaan
ja olemaan valittamatta vähästä.

– Oman tämänhetkisen onnellisuuteni kulmakivi on rakkaus pieneen poikaani. Äitinä noudatan pitkälle vaistojani, mutta pyrin myös tietoisesti tekemään asioita toisin kuin omassa kodissani on tehty. Onnellisuuteeni liittyy myös pelottomuus ja usko omaan voimaan. Kun on kokenut jotakin hyvin vaikeaa, tietää, että edessä voi olla vain parempia asioita.

Maria katselee vastaan rauhallisena ja hymyilevänä.

Hän vaikuttaa olevan sinut itsensä kanssa sanoessaan: sehän elämästä tekee hienon, että ymmärtää itseänsä, voi muuttua ja tulla paremmaksi ihmiseksi. Kun itselle ja muille näyttämisen motiivi pienenee, sallii itselleen oikeuden nauttia elämästään ilman suorituspaineita – ja kykenee ottamaan
vastaan rakkautta.

Muusikko Jouni Hynynen on uudessa Facebook-profiilikuvassaan siilitukkainen. Parta sentään on jäljellä.

Kotiteollisuus-yhtyeen laulaja-kitaristi Jouni Hynynen on pitkään tunnettu pitkästä heviletistään. Nyt kuitenkin näyttää uhkaavasti siltä, että Jouni on luopunut kutreistaan. Hän vaihtoi julkisen Facebook-profiilikuvansa otokseen, jossa tukkaa on jäljellä vain muutaman millimetrin verran.

Kuvan kommenteissa muutosta ihmetellään ja epäillään. Osa kommentoijista ei ole meinannut tunnistaa Jounia, eikä ihme. 

”Joskus pitää aloittaa alusta,” Jouni on vastannut yhdelle kommentoineista. 

Jouni Hynynen vaihtoi Facebook-profiilikuvakseen tämän otoksen.

Vuonna 2011 Jouni kertoi televisiossa ajavansa hiuksensa pois, mikäli suomalainen kestävyysurheilu saadaan nousemaan entiseen loistoonsa. Tuolloin hän kertoi, että hänen tyttärensä oli alkanut itkemään kuullessaan isän mahdollisesta hiustenlähdöstä.

Ei tiedetä, johtuuko Jounin kuontalon lyhentyminen tällä kertaa suomalaisesta kestävyysurheilusta vai jostakin ihan muusta. Sitäkään mahdollisuutta ei voi sulkea pois, etteikö kyse olisi erittäin taidokkaasta maskeerauksesta.

Parta sentään näyttää olevan entisellään.

Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto
Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-illassa elokuussa Jouni Hynynen edusti vielä pitkätukkaisena. Vieressä Jounin vaimo, näyttelijä Mari Perankoski. Kuva: Sanoma-arkisto

 

– Olen kokenut epäasiallisia tilanteita, Miss Universum -kisoihin valmistautuva Michaela Söderholm toteaa.

Viime viikolla sosiaalisessa mediassa levinnyt Me too -kampanja on saanut naisia tuomaan esille heihin kohdistunutta seksuaalista häirintää. 

Myös tuore Miss Suomi Michaela Söderholm, 25, pitää kampanjaa herättävänä.

– Olen kokenut elämässäni tilanteita, jotka mielestäni eivät ei ole olleet asiallisia. Miss Suomena tilanteet ovat olleet lähinnä yhteiskuvatilanteissa, jossa ihailijan käsi on saattanut mennä liian alas tai puristaa liian kovaa. Olen selvinnyt näistä huomauttamalla napakasti asiasta.

– Pitää muistaa, että myös miehet voivat kokea tällaisia tilanteita. Olen lukenut viikon aikana paljon kertomuksia asian ympäriltä. Niihin verrattuna olen päässyt elämässä aika vähällä.

Stoppi suhdehuhuille

Tämän viikon 7 päivää -lehdessä kerrotiin huhuista, joiden mukaan Tähdet, tähdet -ohjelmasta suljetulla Tomi Metsäkedolla, 47, ja Michaelalla olisi orastava suhde.

Michaela kumoaa väitteet.

– Olin viime sunnuntaina Tähdet tähdet -ohjelmassa Marko Björsin kutsumana. Ohjelman jälkeen menimme koko ryhmän kanssa ulos syömään. Samassa pöydässä istui muitakin ohjelman tähtiä, kuten Erja Lyytinen. Jostain syystä se, että istuimme samassa pöydässä isommassa porukassa, nousi uutiseksi. Minä en ole saanut Tomilta mitään viestejä.

Tällä hetkellä Michaela keskittyy Miss Universum -kilpailuihin, jonne hän lähtee jo reilun kahden viikon kuluttua. Treffailulle ei ole tällä hetkellä aikaa.

– On minulle tullut jonkun verran viestejä miehiltä, mutta keskitytään nyt Universumeihin. Katsotaan sen jälkeen, onko aikaa nähdä ihmisiä.

”Syön perusterveellistä ruokaa, en todellakaan pelkästään munavalkuaisia ja höyrytettyjä kasviksia.”

Personal trainerin avulla kisoihin

Käytännössä valmistautuminen alkoi jo maaliskuussa. Michaelan jalkapöytä murtui vuoden alussa, mutta hän halusi pitää kroppansa tanssikisoja varten muuten kunnossa. Siksi Michaela palkkasi personal trainerin.

Saman valmentajan kanssa hän on valmistautunut Universumeihin.

– Syön perusterveellistä ruokaa, en todellakaan pelkästään munavalkuaisia ja höyrytettyjä kasviksia. Treenien lisäksi käyn hypoxissa ja yritän varata aikaa unelle ja palautumiselle.

Lue myös: Tyyliä metsästämässä -bloggaaja Veera testasi, onko hypoxista hyötyä, jos ei laihduta