Yksinhuoltaja ja uranainen Maria Guzenina nauttii niin työaddiktiostaan kuin äitiydestään. Vaikka hän haluaa selviytyä arkiaskareista omin neuvoin, miehelle löytyy tilaa henkisenä kumppanina. Artikkeli on ilmestynyt Me Naisissa vuonna 2002.

Artikkeli Me Naisissa vuonna 2002 ( Linkki tiedostoon ).

Sunnuntai on Maria Guzeninan ja Alexpojan kodissa lettupäivä.
Silloin touhutaan pihalla posket punaisiksi, käydään yhdessä teatterissa tai leikitään sirkustirehtööriä – ja mutustellaan lopuksi lättyjä. Sunnuntai on niitä päiviä, jolloin Maria ei herää aamuneljältä töihin, kirjoita kolumneja, istu studiolla uutuuslevyn kimpussa.

Sunnuntaina Alex saa heräillä äidin seurassa. Oikeastaan Marialla on nyt elämässään kaksi miestä. Ensinnä tulee esikoispoika Alex Bonham Richardson, parivuotias ja pitkänhuiskea vesseli, jonka puheenpulputus täyttää huoneen hetkessä.

Peesissä tassuttelee uutisankkurin mukaan nimetty Arvi, kahdeksankuinen basenjiherra. Tämä parivaljakko pitää huolen siitä, ettei huushollissa aika käy pitkäksi.

Toimittajan arkityöt alkavat aamulähetyksellä Radio Ainossa ja aamupäivän aikana Maria hoitaa kaikki vakiotyönsä.

Pikkumiesten aamuaskareissa jelppivät kotiapulainen sekä toisinaan Marian oma äiti, mutta radiosta päästyään Maria hoitaa itse työt myös kotona.

– Aikataulu on tosi kuluttava, mutta minä jollain tavalla nautin siitä väsymyksen tunteesta, kun olen repinyt itsestäni viimeisetkin mehut. Joskus voin olla niin uupunut, että sattuu.

Illalla kun poika jo nukkuu, istahdan rättipoikkiväsyneenä keittiön pöydän ääreen ja tissuttelen yhden siiderin. Silloin on hyvällä tavalla tyhjä olo. Väsymyksestäkin voi nauttia, kun on antanut kaikkensa rakkaiden asioiden eteen.

Marialla on kaunis ja toimiva koti, jossa lapsella on kaikkea mitä tarvita voi ja vähän enemmänkin.

Autonsa ratissa hän on arkailematon ja ronskiotteinen kuski.
– Minulle itsenäisyys on tärkeää, se että pyöritän tätä taloutta yksin ja pärjäämme silti hyvin.

Kaiken mitä meillä on, olen ansainnut omalla työlläni. Olen pystynyt näyttämään, että selviydyn kaikesta itse, olipa se sitten ruoanlaittoa tai huonekalujen kasaamista.
Mihin miehiä sitten enää tarvitaan?

– Sähkötöihin ja siittämään niitä lapsia! Maria nauraa.

– No mutta tosissaan, totta kai henkisessä mielessä kumppaneiksi. Enkä minä ole millään muotoa feministi tai miestenvihaaja, vaikka itselleni riippumattomuus onkin tärkeää. Minulla on paljon myös miespuolisia ystäviä.

Yksinhuoltajaperheessä Marian poika ei kuitenkaan vartu ilman miehen mallia. Alexin isä, muusikko Mark Richardson, asuu Lontoossa, mutta välimatka ei ole este yhteydenpidolle.

Isä on paljon läsnä Alexin elämässä ja heillä on varsin lämpimät välit. Mark vierailee Suomessa myös uuden tyttöystävänsä kanssa.

– Olemme onnistuneet luomaan keskuuteemme hyvin rauhallisen ja luontevan suhteen. Alex luottaa isänsä uuteen ystävättäreen, eikä tilanne ole sen kummempi kuin että pojallani olisi laaja suku. Ei lapsi ala ajatella, että uusi kumppani olisi tehnyt jotain pahaa, vienyt äidiltä miehen, elleivät aikuiset olisi tyrkyttäneet hänelle sellaisia ajatuksia.

Poikani ei ole millänsäkään siitä, etteivät hänen vanhempansa asu saman katon alla, Maria kuvailee.

Myös Markin ja Marian välinen ystävyys on syventynyt, kun mielessä jyllänneet ilkeydet on huudettu ulos ja jännitteiden tilalle on tullut pyyteetön toveruus.

– Meillä on tasapainoiset välit ja jaamme vanhemmuuden sovussa.

Keskustelemme ratkaisuista yhdessä, mutta Mark kunnioittaa kasvatusperiaatteitani ja luottaa päätöksiini.

Lastaan kasvattaessa Maria seuraa intuitiotaan ja on soveltanut erilaisista kasvatusfilosofioista omansa näköiset periaatteet. Yksi tärkeimmistä on kohdella lasta tasavertaisena perheenjäsenenä eikä vain komenneltavana tomppelina.

– Meillä lapsen kiukunpurkauksiin ei koskaan vastata kiukulla. Häntä ei oitis rangaista sellaisista teoista, jotka aikuisten silmissä näyttävät vääriltä. Puhumalla päästään parhaaseen tulokseen, Maria summaa.

Kun Alex on lelusta kisaillessaan huitaissut Arvi-koiraa, hänelle ei ole alettu rääkyä moitteita tai annettu luunappia opetukseksi.
– Selitin, että Arvia sattuu samoin kuin Alexia itseään kaatuessaan.

Alex mietti asiaa hetken ja meni sitten pyytämään Arvilta anteeksi halausten kera. Kun hän on itse saanut hoksata, miksi joku asia on kielletty, hän myös muistaa sen paremmin, Maria selittää.

Hän ei kuitenkaan tahdo esiintyä kasvatusvalistajana, äitiys on jatkuvaa oppimista Marialle itselleenkin.

Alex liioin ei ole mikään ihmelapsi. Arjen ilot syntyvät tavallisista pikkuasioista, kuten siitä, ettei oviin ja tuolinselkiin enää ilmesty uusia piirustuksia.

Rakkaudesta musiikkiin

Viimeistään äidiksi tultuaan Maria on herännyt kantamaan huolta nuorten hyvinvoinnista. Elämänkokemus kiireisissä suurkaupungeissa on saanut ikävöimään entisaikojen kyläyhteisöjä, joissa naapurit olivat toistensa apuna, kyselivät kuulumisia ja katsoivat muksujen perään, olivat nämä sitten omia tai läheisten.

Marian mielestä välittämisen ei tarvitse tarkoittaa tiukkaa kaitsemista, huolenpito hoituu muutamalla sanallakin.
– Aikuisten kiire ja paha olo ovat yleistyneet ja se heijastuu lapsiin.

Nykyään on tavallista, että sairaalle lapselle mieluummin palkataan vieras hoitaja, kuin että vanhemmat jäisivät kotiin hoitamaan pienokaistaan itse. Varttuminen tällaisessa aikuisten maailmassa voi olla lapselle ahdistava kokemus. Nuorten sukupolvi tuntuukin olevan kadoksissa ja lapset jäävät helposti oman onnensa nojaan, Maria pohtii.

– Nuorilla on helvettinsä kotona ja koulussa. Pelkkä puhuminen ja se että joku pysähtyisi kuuntelemaan, olisi monelle helpotus.
Nuori saa häirikön leiman melskaavalla käytöksellään, vaikka uhittelu tosiasiassa olisikin pelkkää roolia.

Maria tietää oman kokemuksen kautta mistä puhuu. Hän kertoo olleensa syrjäytynyt ja epävarma nuori, joka oli lukossa itsensä ja tulevaisuutensa suhteen.

– Monet kerrat mietin, onko minulla paikkaa tässä maailmassa.
En juuri tykännyt itsestäni. Olin vetäytynyt ja tyytymätön elämääni.

Tuskin tämän päivän nuorten ongelmat ovat paljoa niistä ajoista muuttuneet, pelkojen aiheet korkeintaan lisääntyneet.
Nuoren Marian purkautumisväylä oli päiväkirjat, joihin hän kirjoitti säännöllisesti. Viestit kertoivat ahdistuksesta. Päivittäinen taaperrus oli masentavaa.

– Aamun ensimmäinen ajatus oli, että taasko tätä samaa paskaa.

Koko ajan samaa, yksitoikkoista sontaa, Maria saattoi kirjoittaa.
Hänelle musiikki oli henkireikä, jonka kautta hän löysi ensimmäiset aikuistumiseen liittyvät onnentunteensa.

Läheiset aikuiset tuputtivat tytölle konservatiivisia ammatteja ja Maria suunnitteli hakeutuvansa opiskelemaan lakia.

Sattumien kautta hänelle aukesi pesti helsinkiläisessä Radio Cityssä ja palaset loksahtivat kohdilleen.

– Monet elämäni suuret päätökset olen tehnyt rakkaudesta musiikkiin.

Se sai minut suuntamaan hyvin erilaiselle uralle kuin mitä minulta oli odotettu. Elämäni olisi kovin toisenlaista, jos olisin valinnut sen perinteisemmän tien.

Marian silmät syttyvät, kun hän puhuu musiikin puhdistavasta voimasta ja sen tavasta ymmärtää kuulijaansa. Siksi valmisteilla olevan hyväntekeväisyystempauksenkin toteuttaminen kytkettiin musiikin tekemiseen.

– Joo, minulle tämä on vähän tällainen saarnaamisen aihe. Ryhdyn melkoiseksi julistajaksi, kun musiikin merkityksestä puhutaan.

Julkkikset lasten puolesta

Maria on viime kuukaudet puuhannut projektia, joka kulkee lempinimellä Hullut mielenterveyden puolesta. Hulluilla tässä tarkoitetaan reipashenkisiä julkkiksia, jotka ovat levyttäneet kappaleen lasten ja nuorten hyväksi.

Laululahjansa hankkeen hyväksi antavat muun muassa Tommy Tabermann, Simo Frangén, Jari Sarasvuo, Jörn Donner, Jaana Pelkonen, Anna-Leena Härkönen, Tuomas Enbuske, Vallu Walpio, Joonas Hytönen, Arvi Lind sekä Henkka Hyppönen ja säätyttö Mette Mannonen, jotka esittävät levyllä dueton.

Marian mukaan levyn järjestelytyöt ovat olleet mieluisaa puuhaa, vain yhtä pyydettyä lukuun ottamatta kaikki ovat lähteneet innolla mukaan. Auttamisenhalua on, kunhan vain löytyy tarmokkaita liikkeelle potkijoita.

– Tempaus on myös tarkoitettu herätyspiikiksi heille, joilla on mahdollisuus auttaa. Sellaisessa asemassa oleville auttamisen soisi olevan automaattinen velvollisuus.

Lahjoitukset tai tällainen fyysinen panos ei loppujen lopuksi vaadi paljoa, auttaminen on tosi helppoa.

Osallistukoon kukin tavallaan, joko rahalla tai edes puhumalla välittämisen puolesta.

Maria sivaltaa samalla niitä asennevikaisia, jotka kyseenalaistavat julkkisauttajien tarkoitusperiä ja syyttävät näitä suosiopisteiden metsästämisestä.

Pelastakaa Lapset ry:n tukemiseksi tehtävälle levylle tuottaja Maki Kolehmainen sekä hänen levy-yhtiönsä Helsinkirecordsin taustatiimi ovat säveltäneet kaikki kappaleet ja sanoitukset ovat muun muassa Jari Sarasvuon, Simo Frangénin, Tommy Tabermannin sekä Anna-Leena Härkösen käsialaa.

Huhti-toukokuussa julkaistavan albumin varat käytetään 80-vuotiaan Pelastakaa Lapset ry:n Tiukula-talo-projektiin.

Tiukula sijoittuu pääkaupunkiseudulle ja alkaa valmistuttuaan toimia monipuolisena lasten oikeuksien toimintakeskuksena,jossa on mahdollista saada sekä oikeudellista neuvontaa että erityislapsiryhmien palvelua ja osallistua lasten kulttuuritoimintaan.

Laulavien julkkujen levytuotoilla Tiukulaan pystytetään toimiva moniraitastudio, joka samalla toimii nuorten laulu- ja musiikkihuoneena.

Kunnollisen studion rahoittamiseksi albumia pitää myydä kultalevyn verran eli vähintään 15 000 kappaletta. Jatkossa studio myös poikii lisätuloja, kun sitä voidaan vuokrata ulkopuolisille.

Henkeen ja vereen

Musiikkiin liittyvien töidensä vuoksi Maria palasi viime vuonna Lontoosta Suomeen. Hänen oli tarkoitus viipyä Radio Ainon aamuissa vain kesätyön verran, mutta pesti venyi ja muita töitä tarjottiinoheen. Nyt koti on pysyvästi Espoossa.

Marialle Suomeen palaaminen ei ollut luovuttamista, vaikka hän yhtä lailla olisi voinut saada osan maitojunalla palaajana.

Pohjolan perukoilta katsottuna usein jo pelkästään osoite ulkomailla riittää syyksi pysyä julkisuudessa, mutta Mariaa ei huolettanut miten hänen statuksensa kävisi. Tärkeintä oli tarjota Alexille hyvä ja turvallinen kasvuympäristö Lontoon levottoman ilmapiirin sijaan.

Ja hyvin paluu onnistui. Radio Ainon ohjelmien lisäksi Maria teki ison työn Suomen euroviisuosuudessa, kirjoittaa kolumnistina ja keikkailee juontajana. Lisäksi hänellä on töitä julkisuudesta sivussa, kuten osakkuus muotiliike Gutsissa.

Ulkopuolisen silmin Maria näyttää viettävän projektielämää. Juontajan työt ovat keikkakohtaisia hommia, hän on muuttanut kotejaan melko usein ja kolme avioliittoakin ovat olleet vähän pätkäluonteisia.

– Itse en koe samoin. Juontokeikat voivat olla julkisuudessa näkyviä tapahtumia, mutta ne ovat minulle vain ekstraa. Kyllä rinnalla on koko ajan kulkeneet vakituiset työt ja jo ennen

Suomeen muuttoa tiesin, että toimeentuloni oli turvattu.
Olisi ollut tyhmää jättäytyä tyhjän päälle. Jos olisin tehnyt niin, enpä olisi paljoa elämässä tähän mennessä oppinut.

Maria tekee useaa työtä, koska tykkää jokaisesta liikaa heittäytyäkseen vain yhteen lajiin. Musiikin lisäksi kirjoittaminen on hänelle intohimo ja henkireikä. Varsinaiselta ammatiltaan hän sanoo olevansa radiotoimittaja, se kun on ”sellainen henkeen ja vereen -juttu”.

Vähän kuin lastenohjelmien tekijöille on tärkeää saada lapset nauramaan, samoin Maria tuntee onnistuneensa saatuaan kuulijan hyvälle tuulelle.

– Olen työaddikti, tunnustetaan pois. Mutta elän myös hyvin kurinalaista elämää, työt hoidan töinä enkä tapaa jäädä tilaisuuksiin juhlimaan. En saa kicksejä siitä, että pyörisin julkkisten täyttämissä pirskeissä ja seurapiireissä. Tärkein työ odottaa minua kotona.

Artikkeli Me Naisissa vuonna 2002 ( Linkki tiedostoon ).

”Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja”, Katariina kertoo Ilta-Sanomille.

Kirjailija Katariina Souri, 49, sai vuosi sitten psykiatrilta diagnoosiksi persoonallisuushäiriön ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Hän kertoi asiasta ensimmäisen kerran viime viikon lopulla Instagramissa julkaisemassaan kuvassa, jossa kuvaillaan hänen tulevaa omaelämäkerrallista Sarana – tunnustuksia taitekohdassa -kirjaansa.

Kirjan kuvauksessa kerrotaan, että Katariina järkyttyi diagnoosia ja esimerkiksi sitä, miten psyykelääke vaikuttaa häneen

Katariina kertoo tilanteestaan myös Ilta-Sanomien haastattelussa.

– Ajattelin että hetkinen, mitä tapahtuu luovuudelleni, Katariina kertoo IS:lle.

Kirjaa kuvailevassa otteessa kerrotaan, että Katariina mietti diagnoosin saatuaan uskaltaako alkaa syödä lääkkeitä ja mitä jos diagnoosi onkin väärä. Iltalehdelle Katariina kertoo, ettei alkanut syödä lääkkeitä, vaikka saikin kaksi eri reseptiä. Sen takia hän ei myöskään päässyt terapiaan.

– Ymmärrän, että jotkut tarvitsevat lääkitystä. Itse en sitä koe tarvitsevani, koska en esimerkiksi ole milloinkaan ollut psykoosissa tai itsetuhoinen.

”Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat.”

Katariinalla on aiemmin todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja hän on kertonut avoimesti myös kokemistaan paniikkihäiriöistä. Kirjassa hän kertoo myös ongelmistaan alkoholin kanssa. Kirjailija ei pelkää leimautumista mielenterveyspotilaaksi.

– Leimautumista en pelkää. Olen ollut aina kapinallinen raja-aitojen kaataja. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vähemmän mietin, mitä muut ajattelevat, hän kertoo IS:lle.

Mt-hoitaja

Katariina Souri järkyttyi psykiatrin diagnoosista – kertoo IL:lle kieltäytyneensä lääkityksestä

Terapiaan pääsee, vaikka kieltäytyisi lääkkeistä. MUTTA, Kelan korvausta ei saa silloin. Terapiatunti maksaa noin 70-120,-/h. Joten jos varaa on ja apua ajattelee saavansa, niin kannattaa miettiä kokonaan itse maksettavan terapian vaihtoehtoa. Paniikkihäiriö ei ole osa kaksisuuntaista. Tiukan tulkinnan mukaan paniikkihäiriö ei edes ole mielenterveysongelma/-häiriö/-sairaus, vaan tilapäinen ahdistuskohtaus.
Lue kommentti

Timon ja hänen puolisonsa Maikin ensimmäinen yhteinen lapsi on poika. 

Timo Lavikaisen, 43, perheessä eletään jännittäviä aikoja.

Timo valmistautuu parhaillaan Putoukseen ja kuvaa sketsejä tammikuussa alkavaa ohjelmaa varten. Samaan aikaan on puhelimen oltava lähettyvillä, sillä Timon puolison Maikin laskettu aika on näillä hetkillä.

– Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen, Timo totesi, kun hän saapui 95-elokuvan kutsuvierasensi-iltaan Espoon kulttuurikeskukseen.

Timolla on niin sanotun ”tavallisen kansalaisen rooli” kaikkien aikojen suurimmassa suomalaisessa jääkiekkoelokuvassa. Elokuvaan liittyy jo nyt muitakin tärkeitä muistoja, Timo kertoo.

”Sitä ei tiedä, jos lähtö tulee tänään vaikka kesken näytöksen.”

– Kun minulla oli tässä viimeinen kuvauspäivä, vaimo teki positiivisen raskaustestin. Jouluvauvaa meille odotetaan.

Timolla on parikymppinen tytär, ja Maikilla on 10-vuotias tytär. Pian syntyvä lapsi on parin ensimmäinen yhteinen. Näyttelijä kertoo, että hartaasti odotettu vauva on poika.

– Meillä ehti olla useampi, kolme keskenmenoa ja sitten lopulta tärppäsi näin. Ne olivat kovia paikkoja.

Timo luottaa, että vauvan hoito palailee mieleen vanhasta muistista.

– Suhtaudun luottavaisesti. Uskon, että kasvattajana olen rennompi, kun kaikki ei ole ihan uutta.