Marco ja Janek Bjurströmillä on läheiset välit. ”Meissä on enemmän samaa kuin eroavaisuuksia. Esimerkiksi fakkiintuminen määrättyihin tapoihin toimia”, veljekset kuvailevat. Kuva: Susanna Kekkonen
Marco ja Janek Bjurströmillä on läheiset välit. ”Meissä on enemmän samaa kuin eroavaisuuksia. Esimerkiksi fakkiintuminen määrättyihin tapoihin toimia”, veljekset kuvailevat. Kuva: Susanna Kekkonen

Veljekset Marco ja Janek Bjurström ovat tukeneet toisiaan kaikessa: töissä, parisuhteissa ja äidin alkoholiongelmassa. – Kiikkustuolissa olemme varmasti edelleen läsnä toisillemme.

Kaksi partasuuta nauraa. Äänet tulevat ulos lyhyinä hekotuksina ja sulautuvat toisiinsa täysin. Alkavat ja loppuvat samaan aikaan, samalta taajuudelta.

Toinen nauruista syntyy reilusti korkeammalla. Se kuuluu Marco Bjurströmille, 48, joka katsoo veljeään Janekia, 44, vinosti ja hymyilee.

– Bjurströmin mafiaveljekset täällä vain hengaavat keskellä rakennustyömaata, Marco heittää.

Alkaa uusi nauru.

Ympäristölle on hyvä selitys. Helsingin Albertinkadulla sijaitsee ravintola Pompierin karu etupiha, jossa ympäröivien talojen ulkoremontit ovat kesken. Janek ja Marco ovat osakkaina tässä 50-luvun tyyliin sisustetussa ravintolassa, samoin toisessa paikassa, Pompier Espassa.

– Tämä on yksi kovimpia päiviä, Janek sanoo ja viittaa kiireeseen.

Lounasaikana ravintola on täyteen ammuttu. Pyöreistä puupöydistä kohti buffet-pöytää suuntaa trendikkäitä nuoria aikuisia, vanhempia pappoja ja toimistotyöntekijöitä. Marco ja Janek vaihtavat mielellään pari sanaa mahdollisimman monen kanssa.

– Tuntuu, että tulevaisuus on mahdollisuuksia täynnä, Janek sanoo.

– Olo on toiveikas, komppaa Marco.

– Vuosi sitten tammikuussa aikaa oli vaikka kuinka. Olin juuri saanut potkut Sanomilta Nelosen uutisankkurin työstä. Mutta ne olivat onnenpotkut, hän jatkaa.

Viime vuosi oli Marcolle rankka, ja siksi tämä tuntuu uudelta alulta. Alkamassa on myös uusi radio-ohjelma.

– Olen tekemisissä oikeiden ihmisten kanssa, hän sanoo.

Yksi niistä on oma veli. Toistensa tukemiseen veljekset ovat tottuneet. Kun he olivat pieniä, oli aika, jolloin Marco huolehti pikku-Janekista paljonkin.

Viisivuotias taaperon vahtina

Marco oli nelivuotias, kun Janek syntyi.

– Se oli jännittävää, hän kertoo.

– En muista, että olisin koskaan ollut mustasukkainen vauvasta, kuten vanhemmilla sisaruksilla on tapana.

Suvun tukikohta on Helsinki, äiti vain kävi syntymässä Turussa. Sekä isä Björn-Mårten että äiti Tarja olivat suomenruotsalaisia. He opiskelivat molemmat Svenska Handelshögskolanissa kaupallista alaa, Tarja diplomikirjeenvaihtajaksi, Björn-Mårten diplomiekonomiksi.

Tarja matkusti paljon Ranskassa ja Saksassa. Reissuilta löytyi innostus ruokaan.

– Se oli äidin intohimo. Meillä syötiin avokadoja jo 1970-luvulla, Janek sanoo.

– Ihmettelin pienenä kavereiden luona kylässä, miksi siellä syödään ruokaa, joka ei maistu millekään, jatkaa Marco.

1970-luvulla, kun Marco oli viisi ja Janek yksi, perhe asui Etelä-Haagassa kerrostalokolmiossa. Elämä tuntui ihan onnelliselta, vaikka Marco muistaakin, että äiti ja isä saattoivat joskus mennä naapurissa olevaan ravintolaan Mustaan hevoseen.

– Me jäimme kotiin. Oli lankapuhelin, jonka edessä oli lappu. Siinä luki puhelinnumero, johon minun piti soittaa, jos tuli jotain. Ystävät ovat joskus järkyttyneet, kun tästä on kertonut. Mutta ei meille koskaan tapahtunut mitään, Marco kertoo.

– Se kasvatti vastuuntuntoa. Ymmärsin jo lapsena, että sain auttaa. Se ei tuntunut pahalta, Marco sanoo, mutta lisää, ettei halua olla mikään sankari.

– Isoveljet huolehtivat aina nuoremmistaan.

Janek muistaa noilta ajoilta vain hyviä asioita. Oli junamatka Tampereelle. Marco ja Janek matkustivat kaksin: äiti oli pakannut veljekset Helsingin Rautatieasemalta kyytiin. Eväinä oli kaksi karkkipussia. Janek sai pienemmän.

– Aivan sama, miten paljon olisin saanut, olisin syönyt kaiken ensimmäisten kymmenen kilometrin aikana. Aina kun olen saanut jotain, olen vetänyt sen heti ja Marco on jemmannut omansa, Janek kertoo.

– Sitten tämä riiviö rupesi leikkimään piilosta ja katoilemaan penkkien alle! Marco huudahtaa.

Isoveli etsi ja löysi.

Veljesten tiet erosivat

Veljesten vanhemmat erosivat, kun Marco oli kuusi ja Janek kaksivuotias.

Jo aiemmin äidin ongelmat olivat vaikuttaneet poikien elämään. Kun avioero tuli, tilanne paheni. Tarja Bjurströmillä oli alkoholiongelma.

– Äiti ei koskaan saanut elämäänsä omiin käsiinsä, Marco myöntää.

– En siedä sitä, miten hän heittäytyi uhriksi. Hänen kykenemättömyytensä takia kannan itse nykyään niin paljon vastuuta. Kyllä se silloin ärsytti, suretti ja suututti. Se että toinen ihminen ei tarttunut asioihin, teki meistä sellaisia, että me tartuimme. Äidin taitamattomuuden takia myös kannan niin paljon vastuuta nykyään.

1980-luvulla, kun Marco oli lukion ensimmäisellä luokalla, veljesten tiet erosivat. Marco muutti isoäitinsä luo, ja Janek jäi äidin kanssa Espooseen. Isoäiti lelli vanhinta lapsenlastaan.

– Elämä oli silloin niin täynnä kaikkea, tanssia, kavereita ja koulua, joka oli mulle aina helppoa. Keskityin harrastuksiin ja kavereihin. Ne tuntuivat turvallisilta, ja niissä koki onnistumista. Niinä vuosina perhe ei ollut mulle tärkeä, Marco sanoo.

– Mutta oli huono omatunto, että olin jäänyt helppoihin olosuhteisiin mummin kanssa. Samaan aikaan broidi oli siellä äidin kanssa, hän jatkaa.

– Olin huolissani Janekista ja äidistä. Pakenin, vaikkei se siltä silloin tuntunut.

– Äiti ei ollut helpoimmasta päästä. Hän ei saanut elämästä koskaan kunnolla kiinni. Kun yrittää olla lapsena siinä sanomassa, että tajuatko, toimisit nyt näin. Eikä toinen toimi. Tulee halu nostaa kädet pystyyn. Että voi helvetti, Marco sanoo.

Janek katsoo veljeään ja jatkaa:

– Äidin ongelmat liittyivät miehiinkin. Valikoitui pari aika veemäistä tyyppiä putkeen, sellaisia luusereita. Äidin piti kantaa vastuu ja käydä töissä. Sellaisen, joka joutuu kokemaan alkoholismia tai väkivaltaa, sen pitäisi osata lähteä. Mutsi haali surkimuksia ympärillensä.

– Se alkoholi ja hänen miesystäviensä lilluminen. Kuin taivaanrannan maalaamista ilman että ottaa pensselin käteen ja alkaa todella maalata, sanoo Marcokin.

Äidin avomiehet olivat 12-vuotiaalle Janekille kova paikka. Poika kapinoi maistellen alkoholia ja tupakkaa.

– Sellaisessa ympäristössä kenenkään lapsi ei saisi kasvaa. Mutta en muista, että olisi ollut turvaton olo. Oli vain huoli äidistä.

Kun Janek oli 15 ja Marco lähes parikymppinen, veljekset muuttivat takaisin isänsä luo.

– Se oli hyvää aikaa, kun asuttiin taas saman katon alla, Janek sanoo.

– Siitä alkoi mun ja Marcon uusi vaihe.

Ankara isä, luovuttanut äiti

Mutta välit isään eivät olleet vaivattomat. Marco ja Janek ovat pohtineet, ovatko he iän myötä alkaneet muistuttaa omia vanhempiaan. Joiltakin osin veljekset eivät halua niin käyvän.

– Isän huonot puolet ovat vähän niitä meidänkin huonoja puolia, Marco sanoo.

– Jos murustin pienenä auton takapenkille, se oli hirveän iso juttu. Isä oli ankara ihmeellisissä jutuissa. Joskus koin olevani vaivaksi hänelle.

Isä oli hyvin kontrolloiva, kertoo Marco.

– Ei se, jolle on helpointa alkaa jutella.

Vaikka oli myös paljon hyvää. Isä, lempinimeltään Nalle, oli seuramies ja ennen kaikkea luotettava. Äiti taas kannusti aina poikiaan tekemään mitä halusivat.

– Äiti luovutti niin aikaisessa vaiheessa eikä sitten enää edes yrittänyt, Marco sanoo.

– Mutta oli hirveän ylpeä meistä, eikö vain, Janek?

Hetken on hiljaista.

Vaativat luonteet

Äiti saattaisi olla ylpeä myös nyt, nähdessään poikiensa yhteisen ravintolabisneksen. Siinä isoveli myöntää olevansa pikkuveljen asemassa. Langat ovat Janekin käsissä, vaikka ei se estä Marcoa ohjailemasta.

– Olen ollut vähän ärsyttävä pienestä lähtien. Hyvin itsetietoinen, joka asiaan löytyi vastaus, Marco puolustautuu.

Pedantti myös, sanoo Janek.

– Jos sovitaan jotakin, Marco pitää siitä kiinni, vaikka se olisi hölmöäkin. Itse kiinnipitämisestä tulee niin tärkeä juttu. Meissä on enemmän samaa kuin eroavaisuuksia. Esimerkiksi fakkiintuminen määrättyihin tapoihin toimia.

Molemmilla aamut alkavat aina samalla tavalla. Janek herää kello 6.20, juo kahvin, katsoo uutiset, käy suihkussa ja lähtee töihin kello 7.20. Marco juo aina ensin litran vettä, sitten peseytyy ja syö aamiaiseksi mehua, ruisleipää juustolla ja luomuomenan.

Kummatkin ovat vaativia. Esimiehinä he pitävät kunniatehtävänään sitä, että saavat hoitaa esimerkiksi palkat maksuun ajallaan.

– Vaadimme myös alaisilta, että ollaan asian mittaisia. Töihin ei tulla harrastamaan, Marco sanoo.

– Vaativuudella olemme myös menestyneet, Janek sanoo.

Toiseen saa nojata

Veljen tuki on ollut tärkeää myös aikuisiällä. Kun Janek erosi edellisestä vaimostaan vuonna 2001, hän kertoi ensiksi siitä Marcolle.

– Se oli yhdessäoloa ja toisen kuuntelemista. Yritin olla isoveljenä sortumatta saarnaamaan asiasta, mistä en tiedä, kun en itse ole naimisissa, Marco kertoo.

Avoliitossa hän tosin on ollut jo vuosia ja on edelleen.

– Me olemme suvusta, jossa on aika monta kertaa erottu, Marco sanoo.

Mutta veljekset eivät eroa toisistaan.

Kun äiti kuoli vuonna 2007 rintasyöpään, Marco ja Janek siivosivat tämän asunnon kaksin.

Kun Janek oli nuorena vaihto-oppilaana Oregonissa, Marco lohdutti ikävöivää pikkuveljeään puhelimessa ja kävi tapaamassakin Amerikassa.

Kun Marco lapsena lähti jazztanssitunnille, eikä pieni Janek voinut jäädä kotiin yksin ilman hoitajaa, Marco nappasi veljen mukaan.

Äiti oli muualla.

– Siellä se lakua syöden hihitteli ja katsoi, että tollon näköistä touhua, Marco muistelee.

Tanssista tuli Marcolle ammatti. Hän ohjasi musikaaleja ja nousi koko kansan julkkikseksi 1990-luvulla Bumtsibum-viihdeohjelmassa.

Perheeltä ei irronnut menestyksestä erityistä palvontaa. Ei isältä, joka asuu nykyään Brysselissä, ei äidiltä, ei veljeltä.

– Olen kyllä aina arvostanut Marcon tekemisiä, Janek huomauttaa.

– Yhtäkkiä kaupassa ihmiset katsoivat, että mitä maitoa ostan vai ostanko olutta. Hyvänen aika sentään, Marco selittää.

Janek pyöräyttää silmiään, häntä huvittaa.

– Samaan aikaan elin yhdessä miehen kanssa enkä halunnut sitä repostella. Janek ja muu perhe ovat suojanneet ja pitäneet huolta, etten joudu vastaamaan typeriin kysymyksiin, Marco sanoo.

Hän pyyhkäisee vaivihkaa silmäkulmaansa.

– Kun lapseni tajusivat, että Marco ja Peter asuvatkin yhdessä eivätkä ole vain parhaita kavereita, ei ruvettu mitään värittämään, Janek sanoo.

– Ei tehrä tästä sen suurempaa numeroo, tiivistää Marco.

Veljen kanssa voi olla oma itsensä, nyt ja tulevaisuudessa.

– Meillä on tuki ja turva toisistamme. Se on maailman hienointa. Kiikkustuolissa olemme varmasti edelleen läsnä toisillemme, Janek sanoo ja Marco katsoo häntä.

– Janek ei ole mulle vain yksi asia. Hän on koko maailma.

Lue myös:

Marco Bjurström: "Olen tuhlannut hävyttömiä määriä"

Marco Bjurström tuttu juttu -leikissä veljensä kanssa – mihin Marco törsäisi lottovoiton?

Mitä luet kesällä, Marco Bjurström?

Janek Bjurström

Syntyi 18.11.1970 Helsingissä, asuu Helsingin Vuosaaressa.

Naimisissa Laura Apukan kanssa. Lapset Eelis, 18, ja Aurora, 15, edellisestä avioliitosta. Kahden lapsen isäpuoli.

Keittiömestari. Valmistui ravintolakoulu Perhosta vuonna 1995. Osakkaana Pompierissa ja Pompier Espassa.

Harrastaa töitä, perheen parissa rentoutumista, lukemista ja joskus matkustamista.

Marco Bjurström

Syntyi 31.5.1966 Helsingissä, asuu Helsingin Viiskulmassa.

Avoliitossa koreografi-näyttelijä Peter Pihlströmin kanssa.

Koreografi, yritysvalmentaja ja mediatyöläinen. Opiskellut Kauppakorkeakoulussa ja Teatterikorkeakoulussa. Ohjannut musikaaleja.

Ravintolaosakkaana sekä osakkaana ja opettajana StepUp Schoolissa.

Harrastaa True Blood-, Glee- ja Downton Abbey -tv-sarjojen katsomista ja matkustamista.

Joillakin niitä ei ole ollenkaan ja joillakin vaikka muille jakaa. Arvaatko hiusten perusteella, ketkä julkisuuden henkilöt ovat kuvissa?

 

Essi Pöysti ja ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen ovat nyt kolmen lapsen vanhempia.

Vuoden 2009 Miss Suomi Essi Pöysti, 30, ja hänen puolisonsa, ex-koripalloilija Ville Mäkäläinen, 32, ovat saaneet lapsen. Lapsi on parille kolmas. Ville kertoi perheenlisäyksestä Facebook-sivuillaan tänään lauantaina.

”Äiti ja poika voivat hyvin.”

– Kauan jo rakastettu pikkuveikka on syntynyt tänään 11.50. Äiti ja poika voivat hyvin, Ville kirjoitti julkaisemansa kuvan yhteyteen.

Essi kertoi aikaisemmin tänä syksynä, että pelko on varjostanut raskautta aikaisempien keskenmenojen takia.

– Ei ole ollut helppoa olla raskaana, kun takana on kaksi myöhäistä keskeytynyttä raskautta, kaksi enkelivauvaa. Toivomme sydämestä, että kaikki menee tällä kertaa paremmin ja joulukuussa meitä on viisi, Essi kirjoitti syksyllä Instagramissa.

Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola
Essi Pöysti ja Ville Mäkäläinen menivät naimisiin kesällä 2015. Ville lopetti koripallouransa tänä vuonna. Kuva: Sanoma-arkisto / Tatu Lertola

Essillä ja Villellä on entuudestaan kaksi lasta: Alma ja Aaro. Vuonna 2015 syntynyt Alma syntyi mummolan eteiseen, mutta kaikki meni lopulta hyvin.

– Siinä tilanteessa en ehtinyt pelätä tai miettiä. Kaikki kävi niin nopeasti, vartissa. Ei ehtinyt tulla edes hiki. Pelko siitä, kuinka olisi voinut käydä, iski vasta jälkeenpäin, Essi muisteli synnytystä Meidän Perhe -lehdelle.