Kuva Panu Pälviä
Kuva Panu Pälviä

Uutisankkuri Marco Bjurström joutui nuorena jatkamaan ruokaa kauraryyneillä. Kun rahaa alkoi tulla, sitä paloi matkoihin ja vaatteisiin.

Uutisankkuri Marco Bjurström, 46, on oppinut järkeväksi talousihmiseksi tuhlarivuosiensa jälkeen. Rahankäyttö riistäytyi käsistä, kun Marco vuonna 1997 ponnahti kertarysäyksellä julkisuuteen BumtsiBum! -ohjelman myötä.

– Elin pölvästivaihetta. BumtsiBumin ansiosta minun ei todellakaan tarvinnut miettiä enää rahankäyttöäni. Rahaa oli tosi tosi paljon. Tuhlasin hävyttömiä määriä matkoihin ja vaatteisiin. Havahduin jossain vaiheessa siihen, että kenkähyllyssä oli kenkiä, joita en ollut koskaan käyttänyt. Se oli ihan typerää.

Marco oli vasta parikymppinen, kun hän oli perustamassa Step Up -tanssikoulua ja alkoi tehdä yritysvalmennusta. Hän osti ensimmäisen asuntonsa 21-vuotiaana ison lainan turvin, koska ajatteli, että on fiksumpaa maksaa lainaa kuin antaa saman rahamäärän valua jonkun toisen kukkaroon.

– Kun muutin omaan kämppääni, jouduin elämään todella tiukasti. Muistan kuinka harkitsin tarkkaan jokaista ostostani, ja jatkoin ruokaani kauraryyneillä, jotta sain ateriasta tuhdimman. Elämässäni on ollut kausia, jolloin minulla ei ole ollut töitä ja rahat ovat loppuneet tililtäni ennen kuin seuraava tili on tullut. En voi silti sanoa eläneeni koskaan köyhyydessä, sillä niukka vaihe oli hyvin ohimenevää.

Musikaalitappioita ja remonttikuluja

Marcon tuhlaileva elämäntyyli loppui vasta viitisen vuotta sitten. Hän joutui ottamaan lainaa kuitatakseen Avenue Q –musikaalin aiheuttamat valtaisat tappiot ja kattaakseen asuntoremonttinsa kulut.

– Sain maksettua ensimmäisen asuntolainani kokonaan pois, mutta sitten tein nykyiseen asuntooni ison remontin. Laajensin kotiani ullakolle, sillä tarvitsin työtilaa enkä missään nimessä halunnut, että kukaan muuttaisi yläpuolelleni. Mutta yhtäkkiä remontti maksoikin tuplasti enemmän kuin sen piti, ja minun oli otettava uutta lainaa.

Samoihin aikoihin Marcon äitikin menehtyi.

– Mutsin kanssa hyvästien jättö oli puolen vuoden operaatio. Se oli pohjakosketukseni, mutta en ollut silti missään vaiheessa masentunut. Yhtäkkiä ei vain ollutkaan enää itsestään selvää elää ihan miten vaan, Marco pohtii.

Nykyään Marco osaa säädellä raha-asioitaan ja pitää arkikulutuksensa vähäisenä.

– Olen tuloihini nähden järkevä rahankäyttäjä. Toki rahaakin on nyt vähemmän, mutta käytän sitä arkena todella vähän. Pihistän turhan ostamisesta, mutta ruuasta en tingi!

Siivoaminen rentouttaa

Suosikkijuontajalla on ollut elämänsä kiireisin syksy. Hän on valmistautunut Nelosen uutisankkurin pestiinsä kesäkuusta lähtien, mutta samalla hän on kuvannut myös kahta isoa tv-tuotantoa, ohjannut ja tuottanut Rent-musikaalin, opettanut tanssikoulussa sekä heittänyt vielä muutaman luennon ja juontokeikan siinä välissä.

– Työmääräni on ollut epäinhimillinen, mutta olen hirveän hyvä selviytymään. Nyt elämäni alkaa kuitenkin muuttua taas järkeväksi, Marco huokaa hymyillen.

Marco rentoutuu siivoamalla, katsomalla lempitelevisio-ohjelmiaan sekä viettämällä aikaa mökillään Porvoon saaristossa. Ulkomaille hän suuntaa kolme neljä kertaa vuodessa.

– Koska olen tyyppi, jonka kaikki ihmiset tuntevat, lähden mieluusti lomailemaan Suomen ulkopuolelle. Kesällä kävin Kaliforniassa, vuoden vaihteessa menen Balille. Matkustan usein myös musikaalien perässä joko New Yorkiin tai Lontooseen. Jos olen kaupungeissa viikon, menen katsomaan musikaalin joka ilta!

Ida Paul ja Kalle Lindroth ovat Emma Gaalassa ehdolla vuoden tulokkaaksi. 

Duona esiintyvän Ida Paulin ja Kalle Lindrothin työtilanne ei ole tavanomaisin, sillä Ida Paul opiskelee toista vuotta maailman parhaaksi rankatussa Harvardin yliopistossa.

”Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita.”

– Lensin yöllä juuri takaisin Suomeen. Teemme töitä periodeissa. Suomessa teemme keikkoja ja musajuttuja. Kun olen Jenkeissä keskityn kouluun ja teen kappaleita, Ida Paul kertoi tänään Emma-ehdokkaiden julkistustilaisuudessa.

Ida Paulin äiti on suomalainen ja isä yhdysvaltalainen. Lapsena hän on asunut Amerikassa lyhyen aikaa, jolloin haave amerikkalaisessa yliopistossa opiskelusta lujittui. 

Hakuprosessi Harvardiin kesti puoli vuotta, jonka aikana Ida Paul keräsi suosituksia opettajilta ja kollegoilta, kirjoitti esseitä ja teki SAT-pääsykokeen. Ida Paul teki jo tuolloin, 19-vuotiaana, kappaleita Warnerin artisteille.

– Toki arvosanat pitää olla kouluun riittävän hyvät, mutta pitää olla lisäksi joku asia, jossa on ihan huippu. Minulla se oli tämä musajuttu, joka on yhä minulle numero yksi.

”Kaikki eivät ole tiedehörhöjä”

Harvardissa Ida Paul ei ole vielä päättänyt pääainettaan, mutta on opiskellut yhteiskuntatieteitä, naistutkimusta sekä sivuaineina tanssia ja teatteria. Hän asuu kampuksella asuntolassa.

”Koulu on ihan oma ekosysteeminsä.”

– On kivaa, kun parhaat kaverit asuvat ihan naapurissa. Koulu on ihan oma ekosysteeminsä, kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. 

– Vaikka koulussa on lahjakkaita ihmisiä, ei kaikki todellakaan ole mitään tiedehörhöjä, jotka ovat hautautuneet laboratorioon. Sinne haetaan joka vuosi entistä monipuolisempi vuosiluokka opiskelijoita.

Harvardiin pääsy ei jää rahasta kiinni

Lukuvuosimaksu Harvardissa on yli 50 000 dollaria eli yli 42 000 euroa. Ida Paul painottaa, että Harvard kuuluu need blind -haun piiriin, jossa maksut räätälöidään opiskelijalle maksukyvyn mukaan. Loput maksusta kuitataan lahjoituksilla, joita yliopisto on saanut.

– Tiedän opiskelijoita, jotka eivät maksa opiskelusta mitään. Jotkut käyvät opintojen ohella töissä. Kenelläkään ei jää pääsy rahoituksesta kiinni.

”Musa on ainut pysyvä asia mun elämässä.”

Ida Paulilla on tällä hetkellä koti Suomessa ja Amerikassa, mutta hän uskoo panostavansa tulevaisuudessa eniten musiikkiin. Ida Paulin ja Kalle Lindrothin ensimmäinen albumi julkaistaan helmikuussa.

– Musa on ainut muuttumaton, pysyvä asia mun elämässä. Vaikka elämä ja vaatimuksen Harvadissa ovat joskus stressaavia, se varmasti kannattaa. Mitä enemmän koen, sitä enemmän minulla on myös lauluihin kirjoitettavaa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa kertoo suru-uutisesta Facebookissa.

Kansanedustaja Sari Sarkomaa, 52, kertoo virallisilla Facebook-sivuillaan suru-uutisesta: hänen nuorin pikkuveljensä on kuollut. 

– Nuorin pikkuveljeni on menehtynyt. Suruviesti saavutti minut 7.12. iltapäivällä. Jupan ystäville suru-uutinen tiedoksi. Jupaa ei enää ole, Sarkomaa on kirjoittanut Facebookiin.

Sarkomaa on omistanut päivityksessään koskettavan runon veljelleen.

Pikkuveljelleni

Ikinä ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän
Yhtäkkiä elämäsi loppuikin tähän

Lähdit niin hiljaa
Että vain aamu kuuli
Sylissään matkalle sinut kantoi tuuli

Kiitos yhteisistä lapsuuden vuosista
Ja vuosista sen jälkeen
Uskon että sinun on nyt hyvä 
Taivaan kodissa olla