Marco Bjurström täyttää toukokuun lopulla 50 vuotta. Kuva: Panu Pälviä
Marco Bjurström täyttää toukokuun lopulla 50 vuotta. Kuva: Panu Pälviä

Marco Bjurströmillä oli huono omatunto siitä, ettei hän näyttäytynyt yhdessä miesystävänsä Peter Pihlströmin kanssa.

Ohjaaja, juontaja ja tanssinopettaja Marco Bjurström, 49, puhuu Ilta-Sanomille ensimmäistä kertaa parisuhteestaan. Hän on ollut yhdessä näyttelijä-koreografi Peter Pihlströmin kanssa jo 20 vuotta.

Pari on nähty yhdessä esimerkiksi Linnan juhlissa, mutta Marco on pysynyt vaitonaisena yksityiselämästään.

– Nykymaailmassa samaa sukupuolta edustavien parien yhteisesiintymiset ovat luonnollinen asia, Marco kommentoi Ilta-Sanomille.

– Minusta olisi ollut väärin Peteriä kohtaan, etten olisi ottanut häntä mukaan. Olemme olleet yhdessä yli 20 vuotta, ja Linnan juhlat olivat oikeat aika tulla yhdessä esiin.

”Minusta olisi ollut väärin Peteriä kohtaan, etten olisi ottanut häntä mukaan.”

Pitkän suhteen aikana myös yleinen suhtautuminen miespareihin on ehtinyt muuttua. Marco kertookin lehdelle, että hänellä oli jopa huono omatunto siitä, ettei hän näyttäytynyt yhdessä Peterin kanssa.

– Juttelimme aikoinaan asiasta perheenikin kanssa. Seksuaalinen suuntautumiseni oli äidilleni isompi sokki kuin isälleni. Kaikki on ollut joka suhteessa jo kauan hyvin, ja elämä sujuu rauhallisesti, hän sanoo haastattelussa.

Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg
Niklas Räsänen ja Eva Wahlström. Kuva: Jonna Öhrnberg

Nyrkkeilijäpari Eva Wahlström ja Niklas Räsänen ovat yksi Urheilugaalan näyttävimpiä pariskuntia. 

Glamour ja sporttisuus yhdistyivät Eva Wahlströmin ja Niklas Räsäsen asuissa. Evan Björn Borgin hameita on valmistettu vain kaksi.

– Toinen niistä on ollut Lady Gagalla! Näin tämän Tukholmassa Borgin muotinäytöksessä ja kysyin, voinko saada tämän Urheilugaalaan. Se meni aika helposti, Eva kertoi tänään gaalaan saapuessa.

Parin gaalaan valmistautuminen ei sujunut ongelmitta. Tiistaina Niklas joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi.

– Kyseessä on flimmeri, eli kammion eteisvärinä. Siinä sydän veti omaa rallia. Ensi viikolla tutkitaan lisään. Odotan lääkäriltä vihreää valoa, että saisin aloittaa treenaamisen.

Eva suhtautui aviomiehen vaivaan maltillisesti. 

– En ollut paniikisissa, ennemmin pettynyt. Niklaksen piti lähteä sunnuntaina treenileirille Iso-Britanniaan. Meille on urheiljoina aika normaalia, että joudutaan tutkailemaan omaa kehoa.

Nyrkkeily on kova laji, mutta molemmat aikovat jatkaa niin kauan kuin mieli kestää.

– Nuoruuden innokkuudesta usein rokotetaan kehässä. Siellä tarvitaan myös viisautta. Uskon olevani nyt 37-vuotiaana lajissa parempi kuin koskaan, Eva sanoo.

Keskenään pari ei nyrkkeile.

– Ei siis täysillä. Minulle kävisi siinä huonosti. Fysiikkaero miehen ja naisen välillä on tässä lajissa niin suuri.

Pari haluaa jatkossa järjestää Suomessa kovatasoisempia otteluita. He ovat mukana yrityksessä, joka järjestää isoja nyrkkeilyiltoja Suomessa.

Tilaajille
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.
Nuori Johanna Holmström ajatteli poikaystävästään, että tämä oli täysin erilainen kuin muut maahanmuuttajat.

Vasta vuosien jälkeen kirjailija Johanna Holmström tajusi elävänsä eriarvoisessa avioliitossa. Eron jälkeen hän ei kaipaa uutta suhdetta. 

Lapsena kirjailija Johanna Holmström, 36, halusi olla mies. Hän oli varma, että naiset ovat huonompia kuin miehet – tai että mies on jollain ääneen lausumattomalla tapaa enemmän ihminen kuin nainen.

– Olin tyttömäinen, mutta vihasin sukupuoltani ja samastuin pitkään...