Manuela Bosco, 31, on aina lähtenyt herkästi ihmis­suhteen tai työn perässä maailmalle. – Olen varmasti tehnyt äkki­pikaisia ja lapsellisia ratkaisuja mutta olen pyrkinyt olemaan rehellinen itselleni, esikoistaan odottava näyttelijä sanoo.

Haarukointi taukoaa hetkeksi, kun näyttelijä Manuela Bosco, 31, ponnahtaa ylös tuolistaan, ojentautuu suoraksi ja keinuttelee hartioitaan puolelta toiselle.

Yli puolivälin edennyt raskaus alkaa jo tuntua odottajan selässä niin, että pitkät istuskelut on välillä katkaistava venyttelyyn. Tunne kuitenkin voittaa alkuajan pahoinvoinnin: ensimmäiset kolme kuukautta Manuela oksensi päivittäin.

– Se on nyt vaihtunut jatkuvaan näläntunteeseen, hän naurahtaa palatessaan pöytään.

– Siis oikeasti, voisin vain syödä koko ajan, hän jatkaa rouskuttelua.

Manuelan esikoisen odotus paljastui marraskuussa, kun pyöristynyt vatsanseutu työntyi näkyviin vartalonmyötäisissä esiintymisasuissa Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Siinä Manuela taivutteli finaaliin ja hopea­sijalle saakka tanssiparinsa, koreografi Matti Puron rinnalla.

Kolme kuukautta kestäneen kisan ja tiiviin treenaamisen Manuela jaksoi hyvin, mutta ohjelman päätyttyä marraskuussa tuli tarve höllentää tahtia.

– Olin aika väsynyt, tarvitsin lepoa ja rauhoittumista. Ohjelma oli huikea kokemus, mutta samalla vaativa projekti. Se oli jatkuvaa oman epätäydellisyyden sietämistä, rajojen haastamista ja paineiden kestämistä, Manuela kertaa tuntojaan kisan varrelta.

Hän tiesi kyllä, kuinka pidetty tanssiohjelma oli, mutta kisan tuoma julkisuus yllätti silti. Yhtäkkiä seurattiin Manuelan lääkärikäyntejä ja vaadittiin vauvan isää esille.

– En omista televisiota ja enkä tiennyt, kuinka paljon huomiota ohjelmasta seuraisi. Se on tuntunut hiukan hämmentävältä.

Ei Manuela silti mikään takarivin tuikkija tahdo olla. Tunnettuus kuuluu nykyiseen työhön näyttelijänä ja luennoitsijana sekä entiseen ammattiin huippu-urheilijana.

Viime vuonna julkaistussa Ylitys-nimisessä esikoiskirjassaankin Manuela kertoi arkailematta elämästään kasvukipuineen kaikkineen.

– Olen kertonut kokemuksistani, joista saattaisi olla apua muille, mutta samalla olen halunnut säilyttää jonkin omimman turva-alueeni. En ole koskaan puhunut suhteistani julkisuudessa enkä aio tehdä sitä nytkään.

Lisää huomiota on kuitenkin luvassa alkuvuodesta, kun tv-sarja Nymfit alkaa MTV3-kanavalla. Siinä Antiikin Kreikan naistyypit on siirretty tähän päivään. Manuela on veden nymfi, jolla on taito parantaa ihmisiä.

Suomalaisvoimin syntynyt fantasiadraama on myyty 50 maahan. Vielä tuoreelle näyttelijälle se on loistava kansainvälinen käyntikortti.

– Ystäväni Italiassa ovat jo nähneet sarjaa ja lähettäneet terveisiä, miten hassulta tuntuu seurata minua dubattuna.

Naistyyppejä Manuela käsittelee kesällä aloittamassaan kirjassaankin.

– Haaveilen saavani jotain valmista vuoden päähän.

Kulkija asettuu Helsinkiin

Manuelan kodissa ei ole televisiota, mutta pieni alttari sieltä löytyy. Sen päällä valvoo Äiti Marian kuva sekä kokoelma erityisiä kiviä, joista Manuela saa tukea ja voimaa. Niiden energioita hän käyttää niin negatiivisuuden poistamiseen, lempeyden luomiseen kuin sydämen avaamiseenkin. Iltaisin yksi niistä päätyy viereen, kun hän menee nukkumaan.

– Kuljen usein takin taskut täynnä kiviä, Manuela nauraa ja kaivaa repustaan kämmenen kokoisen vaalean, kuultavan mötikän: enkelikivi seuraa Manuelan matkassa aina ja kaikkialle.

Kivet ovat niitä harvoja tavaroita, jotka ovat kulkeneet Manuelan muuttokuormassa osoitteesta toiseen. Samoin muutama astia sekä koko liuta kirjoja, joista vanhimmat Manuela on hankkinut kymmenen, viisitoista vuotta sitten.

– Tiedän, ettei kirjojen roudaaminen ole ihan viisainta hommaa, varsinkin jos sattuu muuttamaan maasta toiseen. Minulle ne kuitenkin ovat rakkaampia kuin kalusteet tai vaatteet. Annan herkästi pois sellaista, mitä en käytä. Kotonani ei saa olla liikaa mitään turhaa.

Alun perin savolais-sisilialainen Manuela palasi reissuiltaan Suomeen kolme ja puoli vuotta sitten ja asettui Helsinkiin. Pääkaupungissakin hän on muuttanut jo neljästi: Lauttasaaresta Ruoholahteen, sitten Punavuoreen ja lopulta Käpylään. Sen kylämäisessä yhteisössä Manuela viihtyy loistavasti. Pikkukaupungin tyttöä viehättää, kun naapurit tunnetaan etunimeltä, ja he vaihtavat joulukortteja.

– Olen aina ollut liikkuvainen ja muuttanut helposti maata tai kaupunkia työn, opiskelun tai ihmissuhteen perässä. Nyt tunnen olevani kotona. Myös perheen perustaminen on vahvistanut käsitystäni oman pesän tärkeydestä ja kodin pysyvyydestä, Manuela miettii.

Kahden kulttuurin keskellä

1980-luvun Mikkeli oli pieni savolaiskaupunki, kun Manuela Bosco syntyi siellä urheiluperheensä esikoisena.

Lapsuudenmaisemat olivat äidin, Anni Kirvesniemi-Boscon kotiseutua ja vaihtuivat Italian Formiaan, isä Carmelo Boscon juurille, kun Manuela oli kolmevuotias.

Suomeen palattiin, kun Manuela ja pikku­sisko Carla lähestyivät kouluikää. Manuela kävi peruskoulun Mikkelissä ja Voionmaan urheilulukion Jyväskylässä.

Italiassa rampattiin lomilla, sukuloimassa sekä juoksuvalmennuksessa. Teini­vuosina juoksu-ura vei kisamatkoille ympäri maailmaa.

Carmelo oli työlleen omistautunut tutkija, joka valmensi tyttäriään näiden yleisurheilu-uralla. Hän menehtyi aivosyöpään vuonna 2003.

Seurasi vuosia, joina Manuela etsi suuntaa elämälleen. Lopulta hän päätyi Italiaan aloittaessaan opiskelun Rooman Accademia Europea D’Arte Drammatica -teatterikoulussa vuonna 2006.

– Roomassa sain katkaistua napanuoran kaikkeen tuttuun, Suomeen, urheiluun ja perheeseenikin. Isäni kuolemasta oli muutama vuosi, ja tuntui oikealta palata Italiaan mutta kaupunkiin, jossa en ollut koskaan asunut. Sain aloittaa puhtaalta pöydältä. Noiden kolmen vuoden aikana minä vasta oikeasti aikuistuin ja kasvoin tytöstä naiseksi.

Manuela on oikeastaan asunut puolet elämästään Suomessa ja puolet Italiassa.

– Nuorempana arjen jakaantuminen kahden maan välillä aiheutti rauhattomuutta. Oli raastavaa tuntea jatkuvasti ikävää toisaalle. Pitkään tuntui, että pitäisi valita, kumpaan maahan päädyn ja kumpaa kulttuuria edustan. Vasta muutama vuosi sitten oivalsin, ettei minun tarvitse valita, vaan molempien maiden perimä kulkee minussa aina.

Jokainen suhde on siunaus

Monikulttuurisuus näkyy Manuelassa sen mukaan, missä maassa hän on. Italiassa hän ilmaisee itseään fyysisemmin, on puheliaampi ja suurpiirteisempi.

– Suomessa minusta usein tulee hiljaisempi ja rauhallisempi. Monesti Italiasta palatessa olen päättänyt, että tällä kertaa en ala pienentää itseäni, mutta ajan mittaan yleinen ilmapiiri vaikuttaa niin. Italiassa ollaan enemmän super­latiiveja kuin täällä, Manuela tiivistää.

On hän niitä superlatiiveja vihannutkin. Aikoinaan jo silloin, kun ne korostuivat temperamenttisen isän käytöksessä keskellä hienotunteisia suomalaisia.

– Isäni saattoi kiivastuessaan huutaa kaikkien kuullen. Italiassa se ei vaikuttanut dramaattiselta, mutta Suomessa nolostuin monesti hänen puolestaan. Aikuistuessa olen tunnistanut itsessäni monia samoja vihaamiani piirteitä.

– Olen voimakas persoona ja hermostun helposti. Suuttuessani hyökkään
aggressiivisesti, huudan ja pystyn todella satuttamaan läheisiäni.

Manuela kiittelee, että vanhat ystävät tietävät hänen kiihkeytensä ja ymmärtävät sitä. Vastapainoksi he tuntevat myös rakastavan ja sydämellisen naisen.

– Olen huono feikkaamaan enkä osaa peitellä tunteitani. Siksi en voisi elää minkäänlaista kulissielämää.

Ihmissuhteissaan Manuela sanoo olevansa haastava kumppani, joka ei suostu tinkimään periaatteestaan, että suhteen on edettävä luonnostaan ja pakottamatta.

– Olen käynyt kouluni siitä, millaista on sietää toisen ehtoja tai millaista on olla epätoivoisen riippuvainen toisesta. Ajattelen kuitenkin, että jokainen ihmissuhde on ollut siunaus ja opettaa jotain. Olen varmasti tehnyt niissä äkkipikaisia ja lapsellisia ratkaisuja, mutta aina olen pyrkinyt olemaan rehellinen itselleni. Tunteilleen on oltava uskollinen silloinkin, kun ne tuntuvat raaoilta.

Ehdottomuudessaan Manuela kuulostaa jyrkältäkin mutta heltyy, kun puhe kääntyy tulevaan elämänmuutokseen. Elämään tulee nyt uusi suhde, uusi ihminen, joka vastedes sanelee tahdin.

– Olen ollut huono sietämään pakkoja, mutta lapsen kanssa tilanne on täysin toinen. Siitä tulee suhde, jossa teen kaikki valinnat hänen ehdoillaan. Lapsi tulee koulimaan minua paljon enemmän kuin minä häntä, Manuela virnistää.

Elämänmuutos on kuitenkin toivottu.

– Olen pitkään halunnut tulla äidiksi, ja mieluusti näen ympärilläni suurperheen.

Hänelle perhe on varsin joustava käsite. Siihen kuuluvat myös lähimmät ystävänsä. Manuelalla on tiiviit välit myös hiihtäjäenonsa Harri Kirvesniemen perheeseen ja serkkuihinsa. Yllätysjäsenkin perheeseen on saatu, kun Manuela sai tietää isänsä puolelta velipuolesta, joka asuu nykyään Ruotsissa.

– Hänenkin kanssaan olemme hyvin läheisiä.

Kontrollinainen mysteerin äärellä

Innoissaan ja vähän kauhuissaan. Vastuusta peloissaan ja täynnä rakkautta. Luottavainen ja silti tietämätön siitä, mitä tuleman pitää. Kaikkea sitä Manuela käy läpi valmistautuessaan äitiyteensä.

– Olen aina ollut kontrollihaluinen, mutta nyt on hyväksyttävä, että olen elämän suurimman mysteerin äärellä.

Tukiverkosta ei ainakaan ole pulaa, eikä hyvistä roolimalleista. Manuela
kuvailee sukunsa naisia aikaansaaviksi ja itsenäisiksi. Äiti pyöritti arkea usein yksin isän matkustaessa työssään.

– Äitini teki aina kaiken lastensa hyvinvointia ajatellen. En voisi kuvitella, että joku olisi enemmän läsnä. Arjestamme ei olisi tullut mitään ilman häntä.

Silti Manuela oli vahvasti myös isin tyttö. Tämä oli auktoriteeteista suurin.

– Äiti sai sitten kärsiä tulisuudestani ja negatiivisista puolistani. Oli aikoja, jolloin olin todella vaikea häntä kohtaan. Olen varmasti aivan liian vähän osannut kiittää häntä. Luotan häneen enemmän kuin keneenkään muuhun maailmassa.

Lapsuudenkodissa oli paljon sellaista, mitä Manuela toivoo onnistuvansa siirtämään omaan perheeseensä. Kasvatuksessa korostuivat ennakkoluulottomuus, suvaitsevaisuus sekä tasa-arvo.

– Koulutuksen merkitystä painotettiin, mutta samalla vanhemmat olivat hirmu liberaaleja. Kotona vallitsi reilu meininki, Manuela kuvailee.

– Eikä tunteiden näyttämisessä säästelty. Sen toivottavasti osaan välittää omallekin lapselleni.

Suunta löytyi vaeltamalla

Manuelan puheessa vilahtavat usein tunteet ja johdatus ja vähän enkelitkin, joita hän alkoi kuulla ja kuunnella urheilu-uran päätyttyä ja isänsä kuoleman jälkeen. Vaikea elämänjakso johti elämänhalun katoamiseen ja siihen, että Manuela rukoili jumalalta apua. Siitä
kokemuksesta syntyi Ylitys-kirjakin.

Nyt Manuela sanoo jättäneensä pimeän kauden kauan sitten.

– Uusi elämänvoima alkoi siitä, kun uskalsin ajatella, että urheilu on ohi, ja lähdin teatterikouluun.

Manuela oli harrastanut teatteria jo lapsesta, ja perheessä oli toisteltu usein, millainen taiteilijaluonne tytär oli.

– Piti vain uskaltaa myöntää, että taiteiden maailma oli omin juttuni, se mitä minun kuului tehdä. Päätös tuntui vapauttavalta. Siitä lähtien olen saanut rauhaa ja levollisuutta elämääni.

Joskus johdatus voi tulla pieninä merkkeinä, joskus vastausten löytäminen vaatii suurempaa työstämistä. Niin kuin muutama vuosi sitten, kun oleilu Lontoossa päättyi sydänsuruihin.

– Sydämeni oli täysin rikki enkä tiennyt, mitä minun kuuluisi tehdä. Jostain sitten putkahti idea pyhiinvaellusmatkasta Santiago de Compostelaan.

Manuela matkusti Ranskaan ja lähti 800 kilometrin vaellukselle Pyreneitten yli, Espanjan halki ja lopulta Santiago de Compostelaan.

Kuukauden ajan hän käveli, 20–40 kilometriä päivässä, aamuviidestä iltapäiväkolmeen, söi ja nukkui muiden vaeltajien kanssa.

– Siellä kaikki olivat jonkinlaisessa elämänsä risteyskohdassa. Kun vain
käveli, söi ja nukkui, yksitoikkoisuus karsi kaiken turhan mielestä.

Manuelalle valkeni, että hän palaisi Suomeen ja keskittyisi näyttelijäntyöhön.

Nykyään häntä vähän harmittaa, miten väärin hänen opiskelemansa enkeli­terapia ja -korttien lukeminen on joskus ymmärretty. Ihan kuin ne tekisivät kaikki valinnat Manuelan puolesta ja veisivät häntä kuin pässiä narusta.

– Ei se niin mene. Valinnan vapaus ja vastuu ovat minun, minä tätä laivaa
ohjaan. Joskus vain tulee hetkiä, etten tiedä, mitä haluan, ja silloin tarvitsen johdatusta ja neuvoja. Kun sitten uskallan tehdä sitä, mikä innostaa, elämästä tulee paljon helpompaa.

– Ja tuleehan niitä synkkiä syklejä edelleen. Silloin päätökset tuntuvat vaikeilta. Minulla on silti vahva olo ja tiedän, ettei mikään voi enää murtaa
minua täysin. Olen löytänyt uskon hyvään.

Manuela Bosco

■ 11.6.1982 Mikke­lissä syntynyt näyttelijä, kirjailija ja luennoitsija, joka kilpaili aitajuoksussa EM- ja MM-tasolla. Asuu Helsingissä ja odottaa esikoistaan.
■ Omistaa henkiseen hyvinvointiin keskittyvän yrityksen Lumien.
■ Julkaisi esikoiskirjansa Ylitys vuonna 2013.
■ Valmistui näyttelijäksi 2009. Näyttelee yhtä pääosaa ensi vuonna alkavassa tv-sarjassa Nymfit.

”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg
”Kuvaustilanteessa kisa välillämme oli täyttä totta, mutta se osattiin laittaa oikeisiin mittasuhteisiin sitten takahuoneessa. Olen itse älyttömän kilpailuhenkinen, mutta ihan hyvä häviäjä”, VOF-tuomari Anna Puu naurahtaa. Kuva: Jonna Öhrnberg

Voice of Finlandin tähtivalmentajana jatkava Anna Puu rauhoittaa tahtiaan jättämällä keikkailun puoleksi vuodeksi.

Laulaja Anna Puu on kuulunut viime vuosina maamme suosituimpiin esiintyjiin. Viimeiset kaksi vuotta ja kaksi kuukautta hän onkin kiertänyt bändinsä kanssa Suomea ilman pidempiä taukoja.

Klubikeikkojen, festareiden ja konserttien lisäksi kahteen vuoteen on mahtunut muun muassa yksi kausi Voice of Finlandia sekä Vain elämää, jonka myötä keikkasettiin tuli uusia kappaleita. Koko ajan Anna on myös tehnyt uutta musiikkia.

– Tämä on ollut hulluin kaksi vuotta koskaan. Tuntuu, että en enää edes muista, mikä on tapahtunut missä kuussa ja minä vuonna. Ajantaju on ihan sekaisin, Anna kuvaili Voice of Finlandin seitsemännen kauden lehdistötilaisuudessa.

”Yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen.”

Nyt tilanteeseen on kuitenkin tulossa muutos. Anna tekee vuoden viimeisen keikkansa Tavastialla keskiviikkona, ja palaa keikkalavoille seuraavan kerran vasta ensi kesän festareilla.

Näin joulun alla Anna myöntää olevansa väsynyt. Varsinaista lomaa kevät ei kuitenkaan tule olemaan, sillä häntä työllistävät Voice of Finlandin kuvaukset, minkä lisäksi hän tekee uutta musiikkia ja levyä.

– Olen kyllä todella loman tarpeessa. Mutta yritän nyt ottaa joulunajan hemmottelun, rentoutumisen ja suolakylpyjen kannalta, ja palaan sitten freesinä vuoden alusta Voicen, Anna suunnittelee.

Ruotsin kruununprinsessa Victorian joulutervehdys on täydellistä katsottavaa.

No niin, unohdetaanpas Harry ja Meghan -huuma hetkeksi. On nimittäin perinteisen, ruotsalaisen joulutervehdyksen aika.

Kuten monena aiempana jouluna, hovi julkaisi myös tänä vuonna iloisen jouluiset videoterveiset kruununprinsessa Victorian perheeltä.

Videolla Victoria, prinssi Daniel sekä aina suloiset lapset Oscar, 1, ja Estelle, 5, koristelevat kuusta, laskevat mäkeä kotinsa, Hagan linnan pihalla ja riemuitsevat talvesta. Pikkuprinssi Oscar istuu haltioituneena Stigan kyydissä. Heillä on jopa idyllinen, luminen talvi. Täydellistä!

Eihän tästä voi tulla kuin hyvälle tuulelle. Todella hyvää joulua myös teille, rakkaat länsinaapurimme!